Miten te selviätte vierailuista?
Kun kotiin tulee vieraita, on jotenki huomaamattomampaa syödä vähän/kevyempää. Ja hyvä konsti onkin kattaa pöytään myös leipää, marjoja tms. herkkujen lisäksi, että voi jotain ottaa.
Mutta kyläilyt on jotenkin niin arvaamattomia.
Kyllähän sitä kohteliaisuuden vuoksi olis mielellään otettava jotain. Varsinki vanhuksien luona. Ite yleensä pähkäilen ja vertailen tarjottavia... Vanhuksien luona kun olis taas joka sortin rasvasta purtavaa otettava.
Haluan kertoa tän päivän tapauksen.
Kävin auttamassa vanhaa sukulaispariskuntaa kevätsiivouksen osalta. Muutaman vuoden ajalta on kokemusta hirveestä mun syömisten kyttäyksestä. On tosi hanakalia tilanteita ollu... :(.
Tämä yli 80v. rouva arvostaa hirveesti taloudenhoitoa ym. Tekee paljon itse kaikkea, ja tykkää että niitä kans syödään. Tämä alkoi puhumaan, että lähtee hakemaan mulle ulkorakennuksesta pasteijoita sulamaan. Sanoin, ettei tarvi. Ei auttanu. Sanoin, etten nyt oikeen jaksais. Sanoin, etten välittäis... Sanoin, ettei kannattis turhaa lämmittää, jos en kerta jaksa ja tykkää syödä. Se vain lähti. Ehin jo aatella, että pakko lienee ottaa, kunnes kuulin "joo, ihan sua varten hakisin. Ne on kato ihan aitoja. Ihan kuule torttutaikinasta, voitaikinasta tehtyjä!". Siinä vaiheessa iski kauhu! En pystyis ikinä syömään.. :'(.
Käytiin kahvipöytään. Tää ite kaatoi mulle mehua lasin täyteen (hullun sokerista tietysti. Olisin ite halunnu kaataa).
Sitten se kertoi miehelleenkin hakeneen mulle niitä pasteijoita (todellakin voi taikinasta, sisällä kuulemma jauhelihaa ja päällä jotain juustoa!). Sanoin "vaikka en kyllä luvannu ottaa. Maistanki tuosta muuta". Otin pakolla kääretorttua. Ne alko puhumaan, että "voi, sulla menee aivan liian pitkälle tuo. Kyllä sitä pitää syödä. Ei sitä saa hoikka olla" johon mies vastas "saa hoikka olla muttei laiha". Ja nainen jatkaa: vaikka olin se minäki kyllä nuorena alle 50-kilonen, äiti sano että sairaaksi luulevat kohta" plaaplaa...
Jatkoin hitaasti syöntiäni. Kunnes miehen kanssa jutellessa yhtäkkiä huomasin, että mun lautaselle laitettiin toinen kääretorttupala! Mun ilme jäätyi ja pala jo nousi kurkkuun. Kunnes vaan viileesti totesin, että "kiitos, ei taija enää mennä". Siihen se jäi, lautaselle. Plaaplaa...
Olis se mulle alussa lämmittäny ruokaakin, vaikka sanoin, että just lähtiissä oon syöny. Sain jotenkin estettyä sen ruokkimisvimman vielä sillon.
Nuo tilanteet on kauheita!!!! Meen vielä siivoomaan lisää joku päivä.
Millasia kokemuksia teillä on?
Kun kotiin tulee vieraita, on jotenki huomaamattomampaa syödä vähän/kevyempää. Ja hyvä konsti onkin kattaa pöytään myös leipää, marjoja tms. herkkujen lisäksi, että voi jotain ottaa.
Mutta kyläilyt on jotenkin niin arvaamattomia.
Kyllähän sitä kohteliaisuuden vuoksi olis mielellään otettava jotain. Varsinki vanhuksien luona. Ite yleensä pähkäilen ja vertailen tarjottavia... Vanhuksien luona kun olis taas joka sortin rasvasta purtavaa otettava.
Haluan kertoa tän päivän tapauksen.
Kävin auttamassa vanhaa sukulaispariskuntaa kevätsiivouksen osalta. Muutaman vuoden ajalta on kokemusta hirveestä mun syömisten kyttäyksestä. On tosi hanakalia tilanteita ollu... :(.
Tämä yli 80v. rouva arvostaa hirveesti taloudenhoitoa ym. Tekee paljon itse kaikkea, ja tykkää että niitä kans syödään. Tämä alkoi puhumaan, että lähtee hakemaan mulle ulkorakennuksesta pasteijoita sulamaan. Sanoin, ettei tarvi. Ei auttanu. Sanoin, etten nyt oikeen jaksais. Sanoin, etten välittäis... Sanoin, ettei kannattis turhaa lämmittää, jos en kerta jaksa ja tykkää syödä. Se vain lähti. Ehin jo aatella, että pakko lienee ottaa, kunnes kuulin "joo, ihan sua varten hakisin. Ne on kato ihan aitoja. Ihan kuule torttutaikinasta, voitaikinasta tehtyjä!". Siinä vaiheessa iski kauhu! En pystyis ikinä syömään.. :'(.
Käytiin kahvipöytään. Tää ite kaatoi mulle mehua lasin täyteen (hullun sokerista tietysti. Olisin ite halunnu kaataa).
Sitten se kertoi miehelleenkin hakeneen mulle niitä pasteijoita (todellakin voi taikinasta, sisällä kuulemma jauhelihaa ja päällä jotain juustoa!). Sanoin "vaikka en kyllä luvannu ottaa. Maistanki tuosta muuta". Otin pakolla kääretorttua. Ne alko puhumaan, että "voi, sulla menee aivan liian pitkälle tuo. Kyllä sitä pitää syödä. Ei sitä saa hoikka olla" johon mies vastas "saa hoikka olla muttei laiha". Ja nainen jatkaa: vaikka olin se minäki kyllä nuorena alle 50-kilonen, äiti sano että sairaaksi luulevat kohta" plaaplaa...
Jatkoin hitaasti syöntiäni. Kunnes miehen kanssa jutellessa yhtäkkiä huomasin, että mun lautaselle laitettiin toinen kääretorttupala! Mun ilme jäätyi ja pala jo nousi kurkkuun. Kunnes vaan viileesti totesin, että "kiitos, ei taija enää mennä". Siihen se jäi, lautaselle. Plaaplaa...
Olis se mulle alussa lämmittäny ruokaakin, vaikka sanoin, että just lähtiissä oon syöny. Sain jotenkin estettyä sen ruokkimisvimman vielä sillon.
Nuo tilanteet on kauheita!!!! Meen vielä siivoomaan lisää joku päivä.
Millasia kokemuksia teillä on?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tykkäisin hirveesti käydä muitten ihmisten luona, mutta kun siellä pitää aina syödä kaikkee rasvasta ja sokerista.
Yleensä syön tarjoajan mieliksi jotain pientä ja paastoan liikun seuraavina päivinä. Tulee aina kauheen huono omatunto, kun on syönyt yli rajan.
Mun yleisimmät kommentit vierailuilla ovat :
" Oon syönyt justiinsa " ja " Tuo ei sovi mun mahalle ", mutta ei niitäkään voi aina käyttää, kun väkisin tuputetaan. Eihän ne mitään pahaa tarkota. Tulee vaan huono omatunto siitäkin, jos kieltäytyy ja aiheuttaa tarjoajille pahan mielen.
Ihmekös mun kaikki ihmissuhteet on tuhoutunu tai tuhoutumassa... =/
Ihan tiedoksi vaan, että voitaikina on yhdyssana.
Mutta sitten asiaan, eli ei kai se syöminen niin kauheeta voi olla, että pitää tahallaan pahottaa muitten mieli, kun ne vaan yrittää olla kohteliaita. Voi kai sitä edes kohteliaisuudesta ottaa muutaman palan jotain sen kerran kun nyt kylässä käy. Kai teki nyt järjellä sen tajuutte, että ette varmasti liho siitä yhdestä palasta grammaakaan ja onhan teillä koko loppuelämänne aikaa olla syömättä vaikka mitään ja kuolla sitten sen takia, jos se kerta on sen arvosta, mutta ei sen nyt siitä pitäis olla kiinni.
Kaikesta päätellen et ole syömishäiriöinen...
Ja tiedän kyllä, että voitaikina on yhdyssana. Olen itsekin aika tarkka nuista ;). Harmittelin jälkeenpäin kirjoitusvirhettäni. Toivottavasti et kuitenkaan löydä niitä tästä viestistäni.
Aurinkoista mieltä!
kanssa niin paljon ihmiset jotka tuputtaa ruokaa! allottavaa! kukaan,ei kukaan muu kuin mina paata mita mina syon. jos ne valttamatta haluaa syoda noita ja nayttaa myos silta niin se on heidan asiansa, alkaa tulko mulle tuputtaan.
Joopasenjoo...
Kävin nyt omalla mummulla siivoomassa, niin ihan selvästi paistoi käyttäytymisestä läpi, että edellisen paikan "mummu" on syömisistäni kommentoinut! :( Kumpikin mun sukulaismummuja ja ovat päivittäin puhelinyhteydessä toistensa kanssa.
Niin sietämätöntä toimintaa vanhoilta ihmisiltä.
Kohta mää varmaan paukauttaa suoraan, että "antakaa mun olla rauhassa. Minä syön tasan sitä mitä minä oikiasti haluan! Ja mitä enemmän tyrkytätte, sitä vähemmän syön!"
Mulla on kyllä takataskussa oiva vastaisku, jonka oon aiemminki aikonut toteuttaa, mutta ei oo ollu pokkaa. Nimittäin kun nää henkilöt tulee meille kylään, niin kyllähän mää aijon syöttää ne niin ähkyyn, että muistavat tulevaisuudessa. Lastaan pöytään kaikenlaista ja tarjoilen nokan etteen aina vaan uuestaan ja tuputan ja tyrkytän ja toiselle lastaan lautaselle valmiiksi ja paasaan, että sehän on syötävä, kohta annan lisää...
Onko toteuttamiskelponen? :D
Ja totta, en tosiaankaan ole syömishäiriöinen enkä ymmärrä, sen myönnän.
Aurinkoista mieltä sinnekin!
Koska sinull ei ole syömishäiriötä, et voi ymmärtää kuinka kamalaa se liika syöminen oikeasti on.
Vierailu on nykyään tuskaa. Selvisin kaikesta huolimatta elossa hiihtoloman sukuloinnin ja kieltäydyin kylmästi kaikesta, mitä tuputettiin. Olin erittäin vaivaantunut, kun mummolassa ruokapöydässä ihmiset rupesivat juttelemaan minun syömisestä, kun jätin väliin jäätelön ja fiteeratut banskut kinuskikastikkeessa. Ahdisti ihan mielettömästi, miksi ihmiset ei voi jättää toisten syömisiä rauhaan? Mitä ne menettää siinä, jos minä en ota jotain herkkua/tms?
Sama tilanne joka päivä kouluruokalassa. Ystäväni, joka tietää edes jotenkin tilanteeni sanoo aina että "et sitten ottanut lämpimää ruokaa". Mä en tiedä miks se niin tekee, kiusatakseen minua? Mitä enemmän tuosta syömisestä huomautellaan, niin sitä vähemmän tekee mieli syödä.
Tosi tyhmää, kun syömisen pitää olla niin sosiaalinen "viihdyke". Tuon takia mä just olen usein mielummin yksin.
...iskee joka kerta kun joudun lähteä kylään. mulla on vielä tän lisäksi sosiaalisten tilanteiden kammo (ei mitenkään järkyttävän suuri) ja kyläilytilanteet ovat niitä pahimpia. Joka ikinen alkaa tyrkyttää ruokaa ja sitten jos en heidän mielestään syö tarpeeksi niin alkaa valitus: "Kohtahan sä katoat." ym.
Mä en kestä ja alkaa aina itkettää. Miksi ne eivät voi käsittää että mä en pysty syödä niitä ruokia enkä etenkään niiden edessä?
Harvoin mä mihinkään julhiin edes menen, mutta siitäkin tulee kotona paljon ongelmia.
Mä en halua olla epäkohtelias, siksi mä yritänkin olla mahdollisimman kiltti ja ystävällinen muille.
Kauhea tilanne klunks! Olen todella pahoillani sun puolesta, on tuskaa kun kukaan ei ymmärrä :`(
Mä en ole käynyt kohta pariin kesään mun mummolla ja papalla. Aina kun sinne menee (asuvat monen sadan kilsan päässä) niin sielä on pakko syödä 2 lämmintä ateriaa, aamu- ja iltapalat ja välipalat ja kakkukahvit, joka päivä! Viimeksi kun sielä kävin sairastin vielä anoreksiaa, ja mummu ihmetteli miks mulla oli omia banaaneja mukana, joita söin mielummin aamupalaksi kun asvasia karjalanpiirakoita. Todella ahdistavaa asua viikko saman pöydän ääressä monen silmäparin edessä tarkkailtavana. Kauhea ikävä on isovanhempia, mutta hirvee kynnys tämän takia lähteä, todella naurettavaa tiedän. Ne on jo vanhoja ja ei ikinä tiedä kauanko ne täällä meidän keskuudessa enää ovat.. Hävettää oikeen että oman itsekkyyden takia jätän menemättä sinne. Nykyisin olen bulimikko, joka tosin kovasti pyrkii anoreksiaan takaisin.
Huoh :(
Koita jaksaa..
Älä itseäs soimaa, kyllä sä haluaisit mennä sun isovanhemmille ja menisitkin, ellei se niin saatanan tyhmä syömishäiriö-toukka siellä sun aivoissa estelis!
Mutta, tiedätkö mitä? Joku päivä se nujerretaan ja susta ollaan vielä ylpeitä sen takia!
Äitienpäivänä on tapana käydä kolmessa paikassa vanhojen luona (mummulat vanha pariskunta). Näistä kahdessa paikassa kyläilyn vältin koulutehtäviä puurtamalla. Käyn kyllä muuten näissä, mutta jotenki huokasin helpotuksesta, kun ei äitienpäivänä tarttenu mennä äpöstään...
Ja kyllähän mä syön. Herkkujakin. Se on vaan niin tuskallisen vaikeeta syödä muiden nähen niitä! Ja pitäsivät ees suunsa kiinni, jos kerran jotain pystyn ottaan.
Tänään oli taas aika paha :(.
Mummuni luona käydessä (jolle aiemmissa viesteissä kertomani vanha täti on raportoinut musta) oli syötävä, vaikka menin _pikasesti kiireessä_ käväseen ja vielä iltapäivän ruoka-aikana.
Kun tein sille ulkona pienen työn (pari minsaa), niin oli sillä aikaa ehtiny laittaa kääretorttua ja jäätelöä ja vesi kiehu. Minä siinä pala kurkussa selittelin, että mun tarttis mennä kotia tekkeen ruokaa. Se vaan pakotti. Mää tykkäsin todellakin huonoa! Sanoin jotain tyyliin "joo, no sitten saaki jäähä ruoka tekemättä. En teekkään ja syökkään ennää".
Voi sitä päivää, kun saan nämä ihmiset meille kylään, niin kyllähän ne muistaa ne syömingit!!