Olimme vaimoni kanssa raumalla keskustassa kahvilla viime viikon torstaina noin kello 17:00-18:00 ja en voi kuin hämmästellä. Istuimme aika lähellä tiskiä ja siitä kuuli kaiken mitä nämä nuoret tarjoilijat keskustelivat. Siellä oli ilmassa kaikki naisen sukupuolielimet onneksi emme ottaneet lapsenlasta mukaan siinä olisi kerta heitolla oppinut kaikki nimitykset naisen elimelle ja se asiakkaiden arvostelu hämmästytti vielä enemmän.
Niitä nimityksiä en kehtaa edes mainita.
Eikö raumalla tosiaan opeteta lapsille käytöstapoja kotona?
Meillä turussa et tuollaista käytöstä kahvilassa kuule!
Nimimerkillä viimeinen kahvi raumalla.
Nuorten naisten käytöstavat
6
1088
Vastaukset 6
- Anonyymi
Mitä he sanoivat sinulle vastaukseksi, kun kerroit, että heidän käyttämänsä kieli ei ole sopivaa kahvibaarissa, varsinkin niin, että asiakkaat kuulevat??
- Anonyymi
Lounasuomen nuoret naiset ovat kuin kuusivuotiaita aivovammaisia. Liikkuvat laumoissa, ostareissa kiljuvat ja kirkuvat, päästelevät ihme äännähdyksiä jopa ollessaan yksin liikkeellä. Aivan kuin jostain laitoksesta karanneita.
Sekopäitä ovat.
- Anonyymi
Nuoret ovat aina olleet ns. vanhempien hampaissa. Nämä vanhemmat eivät lainkaan muista itse olleensa joskus nuoria, joita silloiset vanhemmat ovat arvostelleet. Näistä nykyisistä (aivovammaisista) nuorista kasvaa 20-30 vuoden aikana ihmisiä, jotka haukkuvat sen ajan nuoria aivovammaisiksi. Toivon, että niin kauan kuin elän, en unohda itse olleeni nuori 1970 luvulla. Ja varsinkaan mitä tuli tehtyä, ennen kuin arvostelen tämän päivän nuorisoa. Vaikka miten sen vääntää, nuorissa on tulevaisuus.
- Anonyymi
Lapset oppii vittu sanan ihan muualla kuin koulussa. Big brotherissakin se jasmiina kiroili koko ajan ja vittu sana oli lähes joka lausessa kun se puhui jotain. On aika uskomatonta että ihmiset äänestää niin huono käytöksisen naisen voittajaksi joka kiroilee minuutin välein.
- Anonyymi
Mitä voi odottaa lapsilta, jos vanhemmat katsovat big brotheria Temptation ym. paskaa. Ja mitä se kertoo vanhemmista. Jatkakaa samaan malliin.
- Anonyymi
Ei yksin nuorilla. Naisilla ei ole käytöstapoja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66823
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57551