Abortti ja Raamattu, uskonnon ihmisoikeudet

Tämä tästä saa lukea kuinka jotkut aborttikysymyksessä perustelee omia mielipiteitään Raamatulla ja vetää sieltä aasinsiltoja. Aborttia ei mainita Raamatussa kuin tapauksessa, jossa raskaana olevaa naista "hoidettiin" ajan hoitokokouksessa tilille mahdollisesta syrjähypystä myrkkyjuoman voimin joka aiheutta keskenmenon = abortin jonka mies siis tilasi papilta. Tästä on erittäin kiinnostava gradu, jonka olen linkittänyt useita kertoja tänne.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/144389/LyhykainenAnnemariProGradu.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Panin taas merkille pari huvittavaa kömmähdystä tällä forumilla.

1) Abortinvastustaja vertaa aborttioikeutta johonkin kaunokirjalliseen teokseen ja moittii aborttioikeuden hyväksyjiä väkivaltaisiksi kauhistellessaan abortin vääryyttä ja unohtaa oman elämänohjeoppaansa Raamatun, joka on väkivaltaisuuksien kuvaamisessa vailla vertaa. Varsinkin miten väkivaltaa harjoitettiin lapsia ja naisia kohtaan. Voisi oikein etsiä kaikki kohdat missä kehotetaan tappamaan ja väkivaltaan jopa sivullisia auttajia kohtaan.

"Autuas on se joka murskaa lapsensa kallioon", ja pahaa omasta ympäristöstä pitäisi kitkeä tappamalla omat lapset kivittämällä ja vain tottelemattomuudesta. Oma tytär annetaan miesjoukon raiskattavaksi ja tapettavaksi, ettei vain vävypojan herkkään hipiään tule naarmua. Tietenkin nykyihminen ottaa Raamatun kaunokirjallisena ja kuvottavan väkivaltaisena opuksena, johon on sekoittunut tapainkuvausta, jolloin ei ihmisoikeuksia ollut kuin eliitin miehillä. Mutta hurskasteleva abortinvastustaja pitää sitä oikeasti totuutena mutta on lataamassa tuomiota muiden päälle. Ei ole tullut varmaan Raamattua koskaan luettua, vaan on lainailtu muiden väännelmiä sitä mitä kuvittelee siellä lukevan?

2) Abortinvastustaja pitää aborttilakia "uskontona". Silti, kun abortinvastustajaa kritisoi hänen harjoittamansa uskonnon väkivaltaisuudesta ja uskonlahkojen hyväksikäyttäjien vankeustuomioista ja uhrien kokemuksista, onkin tämä yhtäkkä ammattiloukkaantujan mielestä "uskontovihaa". Samoin kun ihan todellisia seksuaalisia tekoja, joista on annettu täysin julkisia tuomioita, on se "miesvihaa". Abortinvastustaja siis saa määritelllä, mikä on uskonto, jota saa vihata ja mitä ei ja mitä tekoja naiset saa vihata ja mitä ei.. Eikä nainen saa ilmeisesti noissa piireissä arvostella miesten seksuaalirikoksia. Ja kun huomautin eilen, että Suomessa on uskonnonvapaus, joka sallii uskomisen vaikka spaghettihirviöön, niin kirjoitukseni poistettiin. Miksi uskovaiset abortinvastustajat on niin herkkähipiäisiä oman uskontonsa suhteen muttei kehittämänsä aborttiuskonnon suhteen?

Tottahan se varmasti ottaa hermoon, kun menee ja ampuu itseään jalkaan joka välissä.. Mutta kuitenkin, olisi kiva kun nyt keskustelisitte siitä Raamatusta, kun sieltä löytyy kaikkeen, jopa aborttiinkin kielto, vaikkei koko asiasta lue mitään.

56

709

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Mooseksen laki antaa harvinaisen hyvän kuvan Raamatun ajan miesten suhteesta raskauteen. Sikiö, jota nainen kantaa, ei tässä selvästikään ole ihminen, toisin kuin moni moderni kristitty uskoo. Sikiöllä ei Raamatussa ole ihmisoikeuksia, oikeutta elää. Jos naiselle aiheutetaan keskenmeno, siitä pitää maksaa korvausta naisen aviomiehelle. Se on siis aviomies, joka kärsii vahingon, kun naisen raskaus keskeytetään. Ihmisen vahingoittamisesta rangaistaisiin kovemmin.

      Säädös tuntuu nykylukijan mielessä kammottavalta, kuuluipa hän sitten aborttioikeuden kannattajiin tai vastustajiin. Tästä abortin säätelyssä on kuitenkin läpi historian ollut kyse: miehen oikeudesta saada nainen synnyttämään miehelle lapsi."

      https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/suonpaa-abortissa-tarkeaa-ovat-miesten-tunteet-ja-raamattu#e8454e9a

    • Anonyymi

      Yksisilmäistä uskontovihaa ja valhepropagandaa, jonka ovat rakentaneet vuosien aikana omilla tulknnoillaan juuri ateistit ja kumma kyllä heidän kimpassaan äärifeministit, miesvihaajat. Ja kuitenkin suurin osa uskonnollisesti aktiiveista ihmisistä on naisia, kuten täällä joku kirjoitti, mutta en löytänyt sitä kirjoitusta. Ovatko naiset mielestäsi niin typeriä, että antavat itseään kiusata ja halventaa, kuten sinä halvennat suuren naisjoukon arvoja ja elämää ja tietysti mielestäsi tulkintasi oikeuttaa sinua tällä tavoin valheillasi hyökkäämään?

      • "Ovatko naiset mielestäsi niin typeriä, että antavat itseään kiusata ja halventaa"

        Ei vaikka te uskovaiset niin kovasti yritättekiin sillä vuosituhantisella oikeutuksella - kyllä naiset meillä ihan lain oikeuttamana juuri tasa-arvoisia, vaikka lahkouskovaiset ei asiaa nää näin selkeänä vaan naiset jotka ei juuri anna kiusata ja halventaa itseään saakin täällä nimen radikaalifeministi jne . Esim uskonnonvapaus on olemassa, muttei oman uskonnon varjolla voi loukata kenenkään toisen perusoikeuksia - juurikin siihen perustuslailliseen tasa-arvoon ja oman kehon yksityisyyteen joka meillä onneksi on. Kirkkouskovaiset, eli minun silmissä suht kohtuullisen fiksut ihmiset, näyttää olevan napit vastakkain juuri näiden lahkojen kanssa, joissa on enemmän näitä DIY-pastoreita ja lähinnä hurmoksellista elämänkouluväkeä.

        Päivi Räsänenkin nojaa "Raamatun ihmiskuvaan", joka itse asiassa perustuu vain orjuuttamiselle, orjien pitämiselle ja kaiken poikkeavan syrjintänä: esim vammaisia kiellettiin astumasta herran huoneeseen. Varmaan alkaa Päivillä jo muisti pettää kun ei muista mitä siihen Raamatun ihmiskuvaan oikein kuuluu. Eipä ole kuitenkaan hyökännyt kuin vain homojen ihmisyyttä kyseenalaistamaan.

        1. Kummallista on, että juuri tämän forumin hihhulit on sitä mieltä, että Suomi on takapajula juuri siitä johtuen, kun naisilla on meilläkin ihan samat oikeudet kuin miehillä. Ja että täällä nimenomaan ei ole mitään raamatullista ihmiskäsitystä.

        2. Maat, joissa uskonto vaikuttaa lainsäädäntöön, on naisilla ja lapsilla huonommat oltavat. Vrt talibanit, ääri-islamistiset maat, Puola, jne.

      • "valheillasi hyökkäämään"

        Kerropas, mikä minun tekstissäni on valetta, niin keskustellaan sitten siitä.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Ovatko naiset mielestäsi niin typeriä, että antavat itseään kiusata ja halventaa"

        Minä olen aborttiuskovainen ja jos joku loukkaa uskontoani niin se on uskontovihaaja. Nih.

      • Anonyymi

        "Yksisilmäistä uskontovihaa"

        Vihaatko sinä Aborttiuskontoa? Mut Suomessa on kuule uskonnonvapaus vaikka tonttuihin uskoa.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Ovatko naiset mielestäsi niin typeriä, että antavat itseään kiusata ja halventaa"

        Ei vaikka te uskovaiset niin kovasti yritättekiin sillä vuosituhantisella oikeutuksella - kyllä naiset meillä ihan lain oikeuttamana juuri tasa-arvoisia, vaikka lahkouskovaiset ei asiaa nää näin selkeänä vaan naiset jotka ei juuri anna kiusata ja halventaa itseään saakin täällä nimen radikaalifeministi jne . Esim uskonnonvapaus on olemassa, muttei oman uskonnon varjolla voi loukata kenenkään toisen perusoikeuksia - juurikin siihen perustuslailliseen tasa-arvoon ja oman kehon yksityisyyteen joka meillä onneksi on. Kirkkouskovaiset, eli minun silmissä suht kohtuullisen fiksut ihmiset, näyttää olevan napit vastakkain juuri näiden lahkojen kanssa, joissa on enemmän näitä DIY-pastoreita ja lähinnä hurmoksellista elämänkouluväkeä.

        Päivi Räsänenkin nojaa "Raamatun ihmiskuvaan", joka itse asiassa perustuu vain orjuuttamiselle, orjien pitämiselle ja kaiken poikkeavan syrjintänä: esim vammaisia kiellettiin astumasta herran huoneeseen. Varmaan alkaa Päivillä jo muisti pettää kun ei muista mitä siihen Raamatun ihmiskuvaan oikein kuuluu. Eipä ole kuitenkaan hyökännyt kuin vain homojen ihmisyyttä kyseenalaistamaan.

        1. Kummallista on, että juuri tämän forumin hihhulit on sitä mieltä, että Suomi on takapajula juuri siitä johtuen, kun naisilla on meilläkin ihan samat oikeudet kuin miehillä. Ja että täällä nimenomaan ei ole mitään raamatullista ihmiskäsitystä.

        2. Maat, joissa uskonto vaikuttaa lainsäädäntöön, on naisilla ja lapsilla huonommat oltavat. Vrt talibanit, ääri-islamistiset maat, Puola, jne.

        "tämän forumin hihhulit on sitä mieltä, että Suomi on takapajula juuri siitä johtuen, kun naisilla on meilläkin ihan samat oikeudet kuin miehillä"

        En tiedä ketä hihhuleita olet täällä näkevinäsi ja mikä heidän mielipiteensä on, mutta onko siis miehilläkin joku järjen - ja ihmisoikeuksien vastainen ylivalta tappaa joitain "hyvinvointiaan uhkaavia" henkilöitä?

      • Anonyymi

        "Ja kuitenkin suurin osa uskonnollisesti aktiiveista ihmisistä on naisia,"

        Yksinkertaisinta kansanosaa jota on harhautettu ja manipuloitu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Yksinkertaisinta kansanosaa jota on harhautettu ja manipuloitu."
        Aika hyvin sanoitettu, sillä se on minunkin kokemukseni osasta palstan naisista eli viher-äärifeministeistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Naiset siis on vähän kaikkien miesten mielestä jotenkin typeriä ja ohjailtavia, riippumatta aborttikannasta. Sitä se vaan on, perusasenne naisia kohtaan. Koska miehet niin yleisesti ajattelee noin niin meidän naisten tulee siksi pitää tiukasti huoli omista oikeuksistamme. Siksi feminismiä edelleen tarvitaan niin kauan kuin suhtautuminen on noin alentuvaa pelkästään sellaisten ominaisuuksien perusteella jotka on syntymässä saatu eikä niitä ole itse valittu.

      • Anonyymi

        Kyllä Raamattu onkin valhepropagandaa monien muidenkin kuin vaan sinun mielestä.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Naiset siis on vähän kaikkien miesten mielestä jotenkin typeriä ja ohjailtavia, riippumatta aborttikannasta. Sitä se vaan on, perusasenne naisia kohtaan. Koska miehet niin yleisesti ajattelee noin niin meidän naisten tulee siksi pitää tiukasti huoli omista oikeuksistamme. Siksi feminismiä edelleen tarvitaan niin kauan kuin suhtautuminen on noin alentuvaa pelkästään sellaisten ominaisuuksien perusteella jotka on syntymässä saatu eikä niitä ole itse valittu.

        "Naiset siis on vähän kaikkien miesten mielestä jotenkin typeriä ja ohjailtavia, riippumatta aborttikannasta." Ihan epälooginen ristiriita taaskin sinun ajattelussasi. Uskontoja pidetään teikäläisten mielestä miehisinä linnakkeina hallita ihmisiä, mutta kuitenkin suuri osa naisista on usein uskonnollisissa tapahtumissa, joissa pääjehuna toimii hyvin usein mies. Miten selität tämän trollauksesi sisäisen ristiriidan, joka on ihan tilastollistakin faktaa. Feminismiä todellakin tarvitaan tuollaisen ristiriidan sleittämiseksi, mutta miten sinä itse selität sen, että naiset ihan vapaaehtoisesti alistuvat uskontojen ja miesten hallittaviksi? Kerro trolli viimeinkin tuon ristiriitasi, että muutkin voisivat sen ymmärtää.

    • Anonyymi

      Psalmit 137:9 FB38

      "Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!"

      UUSI TESTAMANTTI

      Tossa kalpenee kaikki slasher-leffatkin.

      • Anonyymi

        "Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!"
        UUSI TESTAMANTTI"

        Nyt muuten erehdyit kyllä totaalisesti vuosituhansissa. Psalmit kun kuuluvat Vanhan Testamentin kaanoniin. Syytä en tiedä, miksi se on kirkkomme Raamatussa UTssa, koska se on vanhan liiton eli Vanhan Testamentin aikainen runokirjakokoelma, ehkäpä vanhan runouden vuoksi.

        Mutta oli kyllä oiva esitys kyetä lukemaan valikoivasti tietämättä, mistä olikaan kysymys.

        Jaa eikö Raamattu olekaan sitten totta? :)))

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Jaa eikö Raamattu olekaan sitten totta? :)))

        Typerys ja uuslukutaidoton trolli.
        Ko. kirjoittaja väittää, että Psalmit olisi Uudesta Testamentista, kun ne kuuluvat Vanhan Testamentin ajan runokokoelmaan eli erehtyi pahasti vuosiTUHANSISSA. Oliko tämä sinulle ihan liian monimutkainen asia ymmärtää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!"
        UUSI TESTAMANTTI"

        Nyt muuten erehdyit kyllä totaalisesti vuosituhansissa. Psalmit kun kuuluvat Vanhan Testamentin kaanoniin. Syytä en tiedä, miksi se on kirkkomme Raamatussa UTssa, koska se on vanhan liiton eli Vanhan Testamentin aikainen runokirjakokoelma, ehkäpä vanhan runouden vuoksi.

        Mutta oli kyllä oiva esitys kyetä lukemaan valikoivasti tietämättä, mistä olikaan kysymys.

        "Psalmit kun kuuluvat Vanhan Testamentin kaanoniin."

        Seliseli. Nytkö muutetaan raamattua oman mielensä mukaan.... 😆😆😆😆😆

        "Syytä en tiedä, miksi se on kirkkomme Raamatussa UTssa, koska se on vanhan liiton eli Vanhan Testamentin aikainen runokirjakokoelma, ehkäpä vanhan runouden vuoksi."

        Sieltä VT:stä kuitenkin lahkolaiset lainaa jatkuvasti pätkiä. Kun tulee liika kiperää tekstiä niin se onkin vaa" runoelmaa"

        Psalmi jolla perustellaan abortin vastaisuutta on "Jumalan sanaa mutta psalmi jossa käsketään murskata lapset kallioon on" "runoelmaa, josta ei tiedetä"

        En kehtais lähteä arvostelemaan Tolkienia tässä kohtaa...
        😆

        Tuo on just sitä rusinapullateologiaa. Otetaan ja siteerataan mitä mihin kohtaan sopien tykätään ja tulkitaan itse muka ehdottomasti oikein, ja muut väärin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!"
        UUSI TESTAMANTTI"

        Nyt muuten erehdyit kyllä totaalisesti vuosituhansissa. Psalmit kun kuuluvat Vanhan Testamentin kaanoniin. Syytä en tiedä, miksi se on kirkkomme Raamatussa UTssa, koska se on vanhan liiton eli Vanhan Testamentin aikainen runokirjakokoelma, ehkäpä vanhan runouden vuoksi.

        Mutta oli kyllä oiva esitys kyetä lukemaan valikoivasti tietämättä, mistä olikaan kysymys.

        Nytkö täällä jo palstalaiset tietää muka asiat paremmin kuin teologit ja kirkkohistorioitsijat sekä tutkijat, jotka osaa lukea tekstejä alkukielellä? Elämänkoululaiset ne tietää aina kaiken ilman mitään pohjaa, ihan vaan 15 v nettirähinöinnin tuomalla vakaumuksella omasta oikeassa olosta ilman tunninkaan teologianopintoja. Sallikaa minun nauraa taas kerran.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Jaa eikö Raamattu olekaan sitten totta? :)))

        On ja syytä muistaa ihmisten tasa-arvoasioissa hyvä Raamatun opetus, joka aina feminatseilta unohtuu: "Ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista, sillä kaikki te olette yksi Kristuksessa Jeesuksessa.» (Gal. 3: 28)" Muuten sieltä kyllä otetaan vaikka mitä tahansa, mikä vain sopii feministiseen trollaaukseen, ainakin tieteilijä on siinä varsin ahkera kirjoituksissaan ja uskontovihassaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että aktiivista seurakuntaväestä suuri enemmistö on juuri naisia, joita nämä feministit halventavat kirjoittelussaan. Miksi feministinainen on naisellekin tuollainen peto?

        "Miksi feministinainen on naisellekin tuollainen peto?"

        Käsittääkseni feminismi tarkoittaa naisten yhteisk. oikeuksien nostamista miesten oikeuksien tasolle. Sulla voi olla tietty feminismistä oma käsitys... Kun nainen puhuu tai haluaa jokaisen naisen saavan päättää omista asioista on se lahkolaisen maailmassa petomaisuutta. 🙄 Petomaisuudesta lahkouskikset tietää aika paljon...siitä on tullut vaan "normaalia" niissä "normaaleissa" yhteisöissä, missä pikkutytöt oppii että normaalia kun isukki ja pappa rakastaa kiihkeästi peiton alla iltaisin.... Hys hys mutta tästä ei saa sanoa ääneen kun se on niin "normaalia". Peto on se joka puuttuu tähän "tasa-arvoon". Onhan se naisen oikeus kun saa hoitaa isukin haluja.... Tyst Tyst. 🤫🤫🤫

        "pikkutytöt oppii että normaalia kun isukki ja pappa rakastaa kiihkeästi peiton alla iltaisin.... Hys hys mutta tästä ei saa sanoa ääneen kun se on niin "normaalia"."

        Tuo päähän pinttymä on varmaankin ollut sinulle "normaalia" todellisuutta ja pitää täällä oloa helpottaa,.. jaxuhalit siitä!

        "naisten yhteisk. oikeuksien nostamista miesten oikeuksien tasolle."

        Tai eräiden mielestä pitää ylittääkin ne. Ainakin mitä tulee lasten ihmisoikeuksiin, jopa vain elämiseen.. ja eihän miehille kukaan täysjärkinen olekaan julistamassa yli"oikeutta" tappaa lapsiaan tai muitakaan ihmisiä kun sattuu huvittamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Psalmit kun kuuluvat Vanhan Testamentin kaanoniin."

        Seliseli. Nytkö muutetaan raamattua oman mielensä mukaan.... 😆😆😆😆😆

        Avaapa sitten Kirkkoraamattusi tai käy kirjastossa se kurkkaamassa, missä osassa Raamattua Psalmien kirja onkaan, Vanhassa vai Uudessa Testamentissa. Vanha Testamenttihan kertoo juutalaisten historiaa ja runoutta ja Uusi testamentti Jeesuksen ja apostolien opetuksia, tämä ihan tiedoksi. Kristinuskohan ei ole juutalaisuutta, vaan kristinuskoa.

        "Vanha Testamenttihan kertoo juutalaisten historiaa ja runoutta"

        Kymmenen käskyä on siis runoutta, eikä sitä tarvi ottaa todesta 🤗

    • Vakiosti käytetty Raamatunlause abortinvastustamisessa on muuten:

      >16. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. >

      On aika kaukaa haettu että tämä ottaisi mitenkään kantaa aborttiin, ei yhtään mitenkään. Jos tässä on oletuksena se että Jumala näkee ihmisien idullaan, niin täytyyhän Jumalan nähdä siis abortti ja keskenmenokin. :)

      Ja tämä on myös psalmeista, missä käsketään murskata lapset kallioon.... Tyypillistä rusinapullateologiaa. Ai jai... Ei mitään löydy aborttia vastaan Raamatusta. Oikeasti, sikiöstäkin todetaan vaan ettei se ole mitään = olematon.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/3399689/raamattu-ei-kiella-aborttia---painvastoin!

      Sikiötä ei luettu ihmiseksi Raamatussa, eikä sitä ollut nainenkaan.

      • Anonyymi

        Kyllä tuon mukaan sinun silmäsi näkevät myös siittiöt joita mies ruikkii. Kun minäkin näen. Luuleeko joku että munasolu ja alkio on jotenkin näkyvissä. Mikä mahtaa olla biologian tuntemus. Salla lailla se alkio tuntuu kuin tunnet pernasi. Tai käpyrauhasen. 😀

        Aiemmin kohtu muuttuu kovaksi kun lääkäri tutkii ja painelee, muttei siittiön hedelm munasolu kyllä tunnu. Mulla on yksi tuttava nuori nainen joka sai tietää olevansa raskaana kun alkoi tuntea liikettä noin 5 kk.... Ei mitään oireita ennen. Luuli että on syöpä ja joku iso kasvain kun maha vain kasvoi. Toisaalta voi olla just toista päin, luulee olevansa raskaana mutta onki kasvain. Kaikkea sattuu.

      • Anonyymi

        "Ei mitään löydy aborttia vastaan Raamatusta."

        Mihis se 5. käsky unohtui... "Älä tapa."? Siitä on jopa suosijasakin selittelyjen mestarin hankala keksiä monitulkintaisia seliselittelyjä. :D

        >Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Emme saa tuottaa lähimmäisellemme vahinkoa emmekä kärsimystä. Meidän on suojeltava häntä kaikissa oloissa. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille.

        Lähimmäisen rakastamisen käsky koskee sekä yksilöä että yhteisöä. Kun esivalta puolustaa niitä, joiden elämää tai hyvinvointia uhataan, se edistää rakkauden toteutumista yhteiskunnassa. Yhteisen hyvän vuoksi esivalta voi käyttää myös pakkokeinoja estääkseen väkivallan leviämistä.

        Yksilöinä emme saa ottaa oikeutta omiin käsiimme. Sen sijaan meidän on annettava anteeksi ja luovuttava kostosta. Jos vahingoitamme ihmistä ja elämää, asetumme Jumalaa ja hänen luomistyötään vastaan.> (katekismus.fi)

        Abortti ei ole tappamista koska se ei aiheuta kärsimystä kellekään mutta raskauden jatkaminen aikeuttaa kärsimystä naiselle. Ai mut joo, eihän nainen ollutkaan ihminen teidän "normaaleissa" piireissä....

        "Kun esivalta puolustaa niitä, joiden elämää tai hyvinvointia uhataan"

        Niinpä, abortinvastustajat uhkaa naisten hyvinvointia ja elämää. Myös sikiö uhkaa joten esivalta puolustaa naisia uhkaajilta 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei mitään löydy aborttia vastaan Raamatusta."

        Mihis se 5. käsky unohtui... "Älä tapa."? Siitä on jopa suosijasakin selittelyjen mestarin hankala keksiä monitulkintaisia seliselittelyjä. :D

        >Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Emme saa tuottaa lähimmäisellemme vahinkoa emmekä kärsimystä. Meidän on suojeltava häntä kaikissa oloissa. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille.

        Lähimmäisen rakastamisen käsky koskee sekä yksilöä että yhteisöä. Kun esivalta puolustaa niitä, joiden elämää tai hyvinvointia uhataan, se edistää rakkauden toteutumista yhteiskunnassa. Yhteisen hyvän vuoksi esivalta voi käyttää myös pakkokeinoja estääkseen väkivallan leviämistä.

        Yksilöinä emme saa ottaa oikeutta omiin käsiimme. Sen sijaan meidän on annettava anteeksi ja luovuttava kostosta. Jos vahingoitamme ihmistä ja elämää, asetumme Jumalaa ja hänen luomistyötään vastaan.> (katekismus.fi)

        "Mihis se 5. käsky unohtui... "Älä tapa."?

        Monta kertaa on ihan teologien artikkeleista sulle selitetty ettei abortti ole Raamatussa henkirikos vaan omaisuuden pilaamista....

        Mihin unohtui psalmi" Autuas on se joka murskaa lapsesi kallioon"???? 😆😆😆 Totteletko oikeesti raamattua vaikket ole kuulemma uskovainen mutta näytät olevankin hihhuli. Eli autuuden Jumalan valtakunnassa saat kun alat listiä lapsia kallioon. Jos siis teet kuten Raamattu käskee... Kiva olla teidän "normaalien" seassa jotain muuta kuin normaali.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortti ei ole tappamista koska se ei aiheuta kärsimystä kellekään mutta raskauden jatkaminen aikeuttaa kärsimystä naiselle. Ai mut joo, eihän nainen ollutkaan ihminen teidän "normaaleissa" piireissä....

        Ai kärsimykselläkö tappaminen mitataan? XD Siis jos jonkun tappaa siten ettei ehdi kärsiä niin se ei olekaan tappamista lainkaan?! Yritä nyt selvittää ensin tappamisen ja kärsimisen erot ja meuhkaa sitten lisää.. Ja niin, eihän "olemattomien" lasten kärsimykset ole mitenkään mahdollisia teidän "normaalien" piireissä...

        "abortinvastustajat uhkaa naisten hyvinvointia ja elämää"

        Korkeintaan omanapaisten akkojen mukavuudenhaluja.. onneksi näitä on vain pikku marginaali naisista.

        "ettei abortti ole Raamatussa henkirikos vaan omaisuuden pilaamista"
        "" Autuas on se joka murskaa lapsesi kallioon"????"

        Sinä tunnetusti tulkitset kaikki tekstit itsellesi mieluisiksi. Vahva epäilys että tässäkin taas käynyt näin.

        En tosiaan tunne Raamattua sen kummemmin, mutta pikaisella googlehaulla selvisi eräs selitys kohdalle: >Saman opetuksen ilmaisee myös profeetta psalmin 137 sanoilla: ”Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt! Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon” eli autuas se, joka ei anna pahoille ajatuksille tilaa kasvaa ja saada aikaan pahaa, vaan tarttuu niihin nopeasti heti alussa, kun ne vielä ovat ”pieniä lapsia”, murskaa ne kallioon, joka on Kristus, ja siten Kristukseen turvaten tuhoaa ne.>
        Kyse on siis vertauskuvasta jonka suosijasakki on nähtävästi ottanut kirjaimelliseksi ohjenuorakseen.

        "En tosiaan tunne Raamattua sen kummemmin, mutta pikaisella googlehaulla selvisi eräs selitys kohdalle:"

        Et niin. Mutta kuitenkin osaat kertoa mikä on muka vertauskuvaa ja mikä taas suora käsky.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ei mitään löydy aborttia vastaan Raamatusta."

        Mihis se 5. käsky unohtui... "Älä tapa."? Siitä on jopa suosijasakin selittelyjen mestarin hankala keksiä monitulkintaisia seliselittelyjä. :D

        >Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Emme saa tuottaa lähimmäisellemme vahinkoa emmekä kärsimystä. Meidän on suojeltava häntä kaikissa oloissa. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille.

        Lähimmäisen rakastamisen käsky koskee sekä yksilöä että yhteisöä. Kun esivalta puolustaa niitä, joiden elämää tai hyvinvointia uhataan, se edistää rakkauden toteutumista yhteiskunnassa. Yhteisen hyvän vuoksi esivalta voi käyttää myös pakkokeinoja estääkseen väkivallan leviämistä.

        Yksilöinä emme saa ottaa oikeutta omiin käsiimme. Sen sijaan meidän on annettava anteeksi ja luovuttava kostosta. Jos vahingoitamme ihmistä ja elämää, asetumme Jumalaa ja hänen luomistyötään vastaan.> (katekismus.fi)

        Aborttia ei Raamattu näe henkirikoksena eli tappamisena. Vaan miehen omaisuuden pilaamisena. Siksi on täysin kaukaa haettua samoihin aikoihin tehtyjä käskyjä vetää muutenkaan tähän päivään ja Raamatulla muita päähän lyömään.

        Sitä paitsi tuollaiset käskyt on aikansa eläneitä eikä niitä noudata nekään jotka käyttää jotain muuta osaa käskyistä moraaliopetuksina muille. Valtakunnan lait toimii ihan juohevasti sivistysvaltiossa, ettei tarvi alkaa vetoamaan 5000 v vanhoihin lähi-idän väkivaltakulttuurien tapoihin muutenkaan. Ei niitä noudata enää israelilaiset ja juutalaiset itsekään. Abortteja siellä tehdään sitä paitsi moninkertaisesti Suomeen verrattuna. Menkää mielummin sinne ihmisiä moralisoimaan. Jeesus oli muuten juutalainen, btw.

        "Aborttia ei Raamattu näe henkirikoksena eli tappamisena. Vaan miehen omaisuuden pilaamisena." Kerro, mistä tuollaisen kohdan löydät Raamatusta vai tekeekö uskontovihan täyttämä mielikuvituksesi taas kerran kepposia, kun on Raamatusta tai uskonnosta kysymys.

        "Sitä paitsi tuollaiset käskyt on aikansa eläneitä eikä niitä noudata nekään jotka käyttää jotain muuta osaa käskyistä moraaliopetuksina muille"

        Käsittääkseni kyllä monet uskonnottomatkin jopa pitää käskyjä (4.stä eespäin) oivana moraalisena ohjenuorana miten tulisi toimia toisten ihmisten kanssa. Vai mitä kohtia niistä sinä et halua noudattaa, koska on niin vanhentuneita? Vai pitäisikö kysyä noudatatko jotakin tai mitään niistä..
        Lisäksi monessa muussakin uskonnossa/kulttuurissa on samantapainen "kultainen sääntö" tehdä ihmisille sitä mitä toivoisit itsellesikin tehtävän. Onko sekin sinusta vanhentunut, tai ehkä koko sääntö on ihan vieras sinulle?

        Sinulle on linkitetty se kohta. Aborttia ei käsitellä henkirikoksena vaan vahingon kärsijä oli naisen aviomies (Raamatun aikaan omistaja)

        Jos olisi ollut kyse henkirikoksesta, olisi abortin aiheuttaja tuomittu henkirikoksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Aborttia ei Raamattu näe henkirikoksena eli tappamisena. Vaan miehen omaisuuden pilaamisena." Kerro, mistä tuollaisen kohdan löydät Raamatusta vai tekeekö uskontovihan täyttämä mielikuvituksesi taas kerran kepposia, kun on Raamatusta tai uskonnosta kysymys.

        "Mooseksen laki antaa harvinaisen hyvän kuvan Raamatun ajan miesten suhteesta raskauteen. Sikiö, jota nainen kantaa, ei tässä selvästikään ole ihminen, toisin kuin moni moderni kristitty uskoo. Sikiöllä ei Raamatussa ole ihmisoikeuksia, oikeutta elää. Jos naiselle aiheutetaan keskenmeno, siitä pitää maksaa korvausta naisen aviomiehelle. Se on siis aviomies, joka kärsii vahingon, kun naisen raskaus keskeytetään. Ihmisen vahingoittamisesta rangaistaisiin kovemmin."

        Tässä se sanotaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortti ei ole tappamista koska se ei aiheuta kärsimystä kellekään mutta raskauden jatkaminen aikeuttaa kärsimystä naiselle. Ai mut joo, eihän nainen ollutkaan ihminen teidän "normaaleissa" piireissä....

        Luin hiljattain jutun 10-vuotiaasta,joka oli tullut raskaaksi......? Kuka uskaltaa tunnustautua abortin vastustajaksi tässä tapauksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luin hiljattain jutun 10-vuotiaasta,joka oli tullut raskaaksi......? Kuka uskaltaa tunnustautua abortin vastustajaksi tässä tapauksessa.

        Ai meinaatko siis että uhrin oikeus elää riippuisi jotenkin jonkun toisen iästä..?
        Kuka uskaltaa tunnustautua tämän takia murhan kannattajaksi ja toisen lapsen murhaan pakottamalla traumatisoijaksi..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sitä paitsi tuollaiset käskyt on aikansa eläneitä eikä niitä noudata nekään jotka käyttää jotain muuta osaa käskyistä moraaliopetuksina muille"

        Käsittääkseni kyllä monet uskonnottomatkin jopa pitää käskyjä (4.stä eespäin) oivana moraalisena ohjenuorana miten tulisi toimia toisten ihmisten kanssa. Vai mitä kohtia niistä sinä et halua noudattaa, koska on niin vanhentuneita? Vai pitäisikö kysyä noudatatko jotakin tai mitään niistä..
        Lisäksi monessa muussakin uskonnossa/kulttuurissa on samantapainen "kultainen sääntö" tehdä ihmisille sitä mitä toivoisit itsellesikin tehtävän. Onko sekin sinusta vanhentunut, tai ehkä koko sääntö on ihan vieras sinulle?

        "Käsittääkseni kyllä monet uskonnottomatkin jopa pitää käskyjä (4.stä eespäin) oivana moraalisena ohjenuorana"

        Ai niinku neljännestä käskystä eteen päin??? 😆😆😆

        Joo joo.... Joku voi pitää ohjenuoranaan vaikka sitä että voi olla monta "vaimoa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luin hiljattain jutun 10-vuotiaasta,joka oli tullut raskaaksi......? Kuka uskaltaa tunnustautua abortin vastustajaksi tässä tapauksessa.

        "Luin hiljattain jutun 10-vuotiaasta,joka oli tullut raskaaksi......?"

        Ensin joku uskissetä käyttää hyväkseen kymmenenvuotiasta ja sitten pakottaa tämän vielä päälle repimään kehonsa tohjoksi synnytyksellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Luin hiljattain jutun 10-vuotiaasta,joka oli tullut raskaaksi......?"

        Ensin joku uskissetä käyttää hyväkseen kymmenenvuotiasta ja sitten pakottaa tämän vielä päälle repimään kehonsa tohjoksi synnytyksellä.

        "pakottaa tämän vielä päälle repimään kehonsa tohjoksi"

        Mussuti mussun.. sinä revit lapsesi kehon veritohjoksi abortilla eikä aivoillasikaan sen paremmin näytä menevän.

    • Anonyymi

      Jalat lyö ihan setsuuria molempien päiden vapautuessa.

      • Anonyymi

        Koita ottaa jotain ripulilääkettä niin helpottaa?

    • Anonyymi

      Ymmärrän hyvin tuskasi, kun et voi ihan tosiasioilla kumota aborttiin kriittisesti suhtaituvien terveitä arvoja. Siksipä sinun pitääkin kirjoitella noita äärifeministisiä valhemutujuttuja vuodesta toiseen ja hyökätä niitä naisia kohtaan, joille oma uskonto, keskinäinen ymmärrys, ihmisyksilön arvo ja yhteinen muukin arvomaailma on niin tärkeä. Siksipä sinun raukankin pitää ihan keksimällä keksiä jos ei muuta, niin omien unikuvien kautta trollata kaikensorttista nais- ja uskonnonvastaista valhetta ja soopaa. Ei ole helppoa sinunkaan elämäsi. Mutta sitä kai ne abortit ja niiden aiheuttamat traumat aiheuttavat. Syyllisyys ja traumat pitää sitten siirtää toisten päälle, jotta edes vähän voisit nauttia elämästäsi.

      • Anonyymi

        Kertoisitko tarkemmin tuosta uskonnollisuudestasi?

        Tähän saakka nimittäin täällä on useampikin ano kovasti julistanut, että uskonto ei liity asiaan mitenkään. Nytkö se sinun kohdallasi liittyykin? Kysehän on myös siitäkin, että kun uskon asiat eteen nousevat, se faktapohja alkaa hämärtyä.

        Teitä anoja on niin vaikeaa erottaa toisistaan. Kai ymmärrät sen, että helpompaa olisi, jos niin ei olisi?

        Mr X

      • Anonyymi

        "Ymmärrän hyvin tuskasi, kun et voi ihan tosiasioilla kumota aborttiin kriittisesti suhtaituvien terveitä arvoja."

        Sitä ei tiedä mitä löytyy "terveitä arvoja" edustavien "normaalien" yhteisöjen jäsenten takapihalta.. . Jos ruvetaan kaivelemaan. Löytyyhän hurskasten ja "normaalien" terveiden arvojen yhteisöjen kuoppaamia vainajia maailmallakin tämän tästä.

      • Anonyymi

        Onko Raamattu vain unikuva. Mikset aiemmin tota ole hoksannu????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ymmärrän hyvin tuskasi, kun et voi ihan tosiasioilla kumota aborttiin kriittisesti suhtaituvien terveitä arvoja."

        Sitä ei tiedä mitä löytyy "terveitä arvoja" edustavien "normaalien" yhteisöjen jäsenten takapihalta.. . Jos ruvetaan kaivelemaan. Löytyyhän hurskasten ja "normaalien" terveiden arvojen yhteisöjen kuoppaamia vainajia maailmallakin tämän tästä.

        Meitä ihmisiä on monenlaisia kaikkialla, osa lopettaa jälkeläisensä elämän ennenkuin tämä ehtii syntyä ja toiset sitten tappaa ja pahoinpitelee toisiaan muuten vaan huvikseen tai omaksi edukseen ja jotkut vielä vahingossa, jopa naisetkin. Suomessakin on vain muutama murha vuodessa, kun tapellaan ja henki lähtee, kun taas naiset ottavat joskus mieheltään ja useimmiten sikiöltä hengen liki 9000 kertaa/v ja sitä ei kauhistella niissä piireissä ollenkaan.

        Parempi se on kuitenkin abortti alkio asteella kun alkio on vielä omaisuutta, ( ennen miehen mutta nyt naisen.) kun ei alkiolla ole tietoisuutta kuin että noudattaa Raamatun käskyjä ja murskaa lapset kallioon ja kivittää kuoliaaksi kaupungin porteilla heti kun on tottelematon.

        Sulle on paikka niuvanniemessä niin että mee sinne päätäsi selvittämään.

        Kiitos, kun olet siellä eikä meidän normaalien parissa. Kuvittelet varmaan voivasi jopa varata paikkoja toisillekin. Mutta sekään ei mene kuten trollina kuvittelet.

    • Anonyymi

      Lue vaan huuhaa satu kirjaa niin että pää sekoo ihan kokonaan.

    • Anonyymi

      Näillä vanhojen satukirjojen lukijoilla on ihan oma erilainen hullu pinttynyt maailmansa ja niiden kanssa ei voi mitään väitellä mistään koska se ei muutu ja ne lukevat kuin piru raamattua ja uskoo siihen. Ne ovat sen kirjan aivopestyjä ja järjettömän tyhmiä jotka eivät ajattele omilla aivoillaan vaan tarvitsevat sen ikivanhan oppikirjan kuten se eräs Räsänenkin. Uskonto on luotu niin tyhmille ihmisille joidenka ei tarvitse ajatella omilla aivoillaan kun lukee vain kirjasta elämisenohjeet jotka on joku muu ihminen sinne joskus kirjoittanut.

    • Anonyymi

      On todella kauhustuttava uskonto!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe