Persujen vaihtoehtobudjetti on megaluokan vitsi

Anonyymi

Ovat muka huolissaan valtion velkaantumisesta, persujen varjobudjetissa velkaa otetaan vain 0,67% vähemmän velkaa kuin hallituksen ehdotuksessa!

321

773

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Nykyhallitus ei välitä suomalaisista, ei ainakaan enemmistöstä ja tavallisista ihmisistä. Niille on tärkeää vain omat, ulkomaalaisten, ulkomaiden, vähemmistöjen ja rikollisten oikeudet,hyvä ja vihreän siirtymän kallis ja pähkähullu toteuttaminen. EU nauraa Suomelle, koska Suomi yrittää naiivilla tavalla päteä. Suomen päästöttömyystavoite on asetettu vuodelle 2030, muiden maiden päästöttömyystavoite on vuodelle 2055.

        PS puhuu ja toimii Suomen ja suomalaisten hyväksi. Tekee järkevää maahanmuuttopolitiikkaa. Nykyhallitus on löysentämässä kaikin tavoin maahanmuuttopolitiikkaa. Se toimii eri tavalla kuin muut EU-maat, muut tiukentavat maahanmuuttopolitiikkaa, Suomi höllentää. Se haluaa tehdä laittomasta maahanmuutosta laillisen, jotta kaikki köyhien maiden kansalaiset voisivat muuttaa Suomeen ja elämään suomalaisten kustannuksella. Hallitus haluaa löysentää perheen yhdistämistä, jotta Suomen pitää elättää kaikkien maahanmuuttajien suvut. Se nostaa reilusti joka vuosi kiintiöpäkolaisten määrää. Suomi toimii koko maailman sosiaalitoimistona. Afganistanin kriisin kohdalla tuli esiin, että moni sieltä Suomeen tullut ja täältä turvapaikan saanut, eli ns. turvattomassa kotimaassaan Suomelta saaman elannon turvin. Sitten kun talebanit valtasivat Afganistanin, turvapaikkalaisilla tuli kiire Suomeen ja Suomen piti järjestää ja varmaan kustantaakin heidän matkansa Suomeen, vaikka olivat itse ns. turvattomaan maahansa matkustaneet. Turvapaikkaoikeus pitäisi olla määräaikainen, ei koko eliniän kestävä. Siten mahdollisimman moni turvapaikkaa tarvitseva saisi täsmäturvapaikan eikä jotakin ihan muuta elämän kestävää elatusta. Kun lähtömaassa tilanne rauhoittuisi, turvapaikkalainen voisi lähteä rakentamaan omaa maatansa ja olla hyödyllinen eikä loikoilla toimettomana turvamaassa lopun elämänsä, Niin moni maahanmuuttaja on Suomessa työtön tilastojenkin mukaan.

        Eipä Suomella riitä enää rahaa omiin menoihin, kun muita maita ja -maalaisia Suomessa kaikkialla pitää elättää ja kehitysmaihinkin pitää hulputtaa rahaa, vaikka ei siitä mitään hyötyä ole, maat eivät kehity, kun ne on passivoitettu ulkomaisella hyysäämisellä. EU:ssa oleminen maksaa paljon ja Suomi maksaa muidenkin puolesta, kun haluaa kaikessa päteä.

        Hallitus ja moni muukin oppositiossa eivät välitä Suomesta ja suomalaisista. PS on ainoa puolue, joka kaikessa pyrkii toimimaan Suomen ja suomalaisten hyvän puolesta. Onneksi on PS.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koomikko :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi kyllä sinä itse olet naurettava! Jos haukut tuollaa muita, niin etkö tohdi sitten laittaa edes nimeäsi alle?
        Tottakai suomi kuuluu suomalaisille, mutta me emme vain pärjää maailmassa yksinämme. Suomelta puuttuu pajonkin mitä tarvitsemme muilta ja eihän kukaan vain lahjoita muille mitään ilman vastapalveluksia!

        Joo voi kyllä olet tosiaan pelle! Millähän muuten vaikka traktorisi kulkee, puulla? 🤣

        PS kuva olis kiva.

        https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/479e6430869b38486ff00663976e5fb3.jpg

        Heh, heh! Persut on pelkkä huono vitsi! Se taas näkyy tästä ns. varjobudjetista!

        "PS puhuu ja toimii Suomen ja suomalaisten hyväksi."

        PS puhuu toista kuin tekee.

        PS on tuominnut jyrkin sanoin hallituksen velanoton ja siksi sen varjobudejetissa vaaditaankin ensi vuodelle huimasti pienenpää velanottoa kuin hallituksen budjettiesityksessä.

        Huimasti eli 0.67 prosenttia pienempää kuin hallitus suunnittelee.

        Ainoa vitsi on kirjoittajan housuissa. Kirjoittaja taisi olla iltalehden innokas perussuomalaisia kannattava toimittaja. Juttu oli vaan niin huono. Olisi edes ollut asiantuntijoita jotka olisivat päässeet keskustelemaan ko budjetista. Nyt rääväsuut huutelee ölymölyä, ymmärtämättä, että valtiontalous on saatettu sellaiseen kurimukseen, ettei sitä yhdessä eikä kahdessa vuodessa voi kertarysäyksellä korjata.

        Ja kommareilla pelottaa, enemmän "persut", kun velkaantuminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa vitsi on kirjoittajan housuissa. Kirjoittaja taisi olla iltalehden innokas perussuomalaisia kannattava toimittaja. Juttu oli vaan niin huono. Olisi edes ollut asiantuntijoita jotka olisivat päässeet keskustelemaan ko budjetista. Nyt rääväsuut huutelee ölymölyä, ymmärtämättä, että valtiontalous on saatettu sellaiseen kurimukseen, ettei sitä yhdessä eikä kahdessa vuodessa voi kertarysäyksellä korjata.

        Kyllä PS on paras seuraavaan hallitukseen. Muutokselle on tilaus. Hyvä PS.

      • Anonyymi
        hetkenhupi kirjoitti:

        Voi kyllä sinä itse olet naurettava! Jos haukut tuollaa muita, niin etkö tohdi sitten laittaa edes nimeäsi alle?
        Tottakai suomi kuuluu suomalaisille, mutta me emme vain pärjää maailmassa yksinämme. Suomelta puuttuu pajonkin mitä tarvitsemme muilta ja eihän kukaan vain lahjoita muille mitään ilman vastapalveluksia!

        Idealistin ajattelua...kun ruokimme muut ja elämme itse nälässä saamme siitä... no jotain....no ihan varpalla saamme.. sitten joskus... sitten, kun meidätkin huomataan... onhan meillä sentään kunnianhimoisia ajatuksia... piipiti piip!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo voi kyllä olet tosiaan pelle! Millähän muuten vaikka traktorisi kulkee, puulla? 🤣

        Pian varmaan sähköllä kuten etelän autotkin...koska edullisen pohjoisen ja Ruotsin sähkön varaan kaavaillan taas uusia suuria kantaverkkolinjojakin....Kannattais varmaan ostaa nyt Ruotsilta nuo lentokoneetkin niin saataisi tuota sähköä sieltä vielä 10% entistä edullisemminkin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyhallitus ei välitä suomalaisista, ei ainakaan enemmistöstä ja tavallisista ihmisistä. Niille on tärkeää vain omat, ulkomaalaisten, ulkomaiden, vähemmistöjen ja rikollisten oikeudet,hyvä ja vihreän siirtymän kallis ja pähkähullu toteuttaminen. EU nauraa Suomelle, koska Suomi yrittää naiivilla tavalla päteä. Suomen päästöttömyystavoite on asetettu vuodelle 2030, muiden maiden päästöttömyystavoite on vuodelle 2055.

        PS puhuu ja toimii Suomen ja suomalaisten hyväksi. Tekee järkevää maahanmuuttopolitiikkaa. Nykyhallitus on löysentämässä kaikin tavoin maahanmuuttopolitiikkaa. Se toimii eri tavalla kuin muut EU-maat, muut tiukentavat maahanmuuttopolitiikkaa, Suomi höllentää. Se haluaa tehdä laittomasta maahanmuutosta laillisen, jotta kaikki köyhien maiden kansalaiset voisivat muuttaa Suomeen ja elämään suomalaisten kustannuksella. Hallitus haluaa löysentää perheen yhdistämistä, jotta Suomen pitää elättää kaikkien maahanmuuttajien suvut. Se nostaa reilusti joka vuosi kiintiöpäkolaisten määrää. Suomi toimii koko maailman sosiaalitoimistona. Afganistanin kriisin kohdalla tuli esiin, että moni sieltä Suomeen tullut ja täältä turvapaikan saanut, eli ns. turvattomassa kotimaassaan Suomelta saaman elannon turvin. Sitten kun talebanit valtasivat Afganistanin, turvapaikkalaisilla tuli kiire Suomeen ja Suomen piti järjestää ja varmaan kustantaakin heidän matkansa Suomeen, vaikka olivat itse ns. turvattomaan maahansa matkustaneet. Turvapaikkaoikeus pitäisi olla määräaikainen, ei koko eliniän kestävä. Siten mahdollisimman moni turvapaikkaa tarvitseva saisi täsmäturvapaikan eikä jotakin ihan muuta elämän kestävää elatusta. Kun lähtömaassa tilanne rauhoittuisi, turvapaikkalainen voisi lähteä rakentamaan omaa maatansa ja olla hyödyllinen eikä loikoilla toimettomana turvamaassa lopun elämänsä, Niin moni maahanmuuttaja on Suomessa työtön tilastojenkin mukaan.

        Eipä Suomella riitä enää rahaa omiin menoihin, kun muita maita ja -maalaisia Suomessa kaikkialla pitää elättää ja kehitysmaihinkin pitää hulputtaa rahaa, vaikka ei siitä mitään hyötyä ole, maat eivät kehity, kun ne on passivoitettu ulkomaisella hyysäämisellä. EU:ssa oleminen maksaa paljon ja Suomi maksaa muidenkin puolesta, kun haluaa kaikessa päteä.

        Hallitus ja moni muukin oppositiossa eivät välitä Suomesta ja suomalaisista. PS on ainoa puolue, joka kaikessa pyrkii toimimaan Suomen ja suomalaisten hyvän puolesta. Onneksi on PS.

        Valitettavasti on vielä typeryyksiä, jotka vannoo persujen linjaa.

        Onneksi ei kaikki (n.85%) ole perslinjalla.

      • Anonyymi
        hetkenhupi kirjoitti:

        Voi kyllä sinä itse olet naurettava! Jos haukut tuollaa muita, niin etkö tohdi sitten laittaa edes nimeäsi alle?
        Tottakai suomi kuuluu suomalaisille, mutta me emme vain pärjää maailmassa yksinämme. Suomelta puuttuu pajonkin mitä tarvitsemme muilta ja eihän kukaan vain lahjoita muille mitään ilman vastapalveluksia!

        Mutta eihän lahja ole lahja, jos se vaatii "vastapalveluksen". Enpä haluais olla esim. sun muksus.

        ps. aion lahjoittaa joululahjoina/keräyksinä vähäosaisten lapsille tänäkin vuonna ainakin 100 €:n edestä pyytämättä mitään vastapalvelusta. Olenko nyt yhteiskuntakelvoton?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koomikko :)

        Persut on megaluokan vitsi.

        Niiden ehdotus on siis vitsin vitsi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eihän lahja ole lahja, jos se vaatii "vastapalveluksen". Enpä haluais olla esim. sun muksus.

        ps. aion lahjoittaa joululahjoina/keräyksinä vähäosaisten lapsille tänäkin vuonna ainakin 100 €:n edestä pyytämättä mitään vastapalvelusta. Olenko nyt yhteiskuntakelvoton?

        Vähäosaisten lapset voisivat toki satkunsa edestä vaikkapa kuljettaa pieniä paketteja huomiota herättämättä kuten eräissä TV-sarjoissa näytetään. 🤔

        Taas vaaditte147 miljoonaa pois Yleltä. Millä tavoin suomalainen hyötyy siitä, että meistä tehdään mainos- ja maksukanavien orjia?

        Menetettyä Ylen tarjontaa ei myöskään voi muualta ostaa, joten kyse ei ole edes ”rahan käyttämisestä haluamallaan tavalla”.

        Yhtä tyhjän kanssa

      • Anonyymi
        hetkenhupi kirjoitti:

        Voi kyllä sinä itse olet naurettava! Jos haukut tuollaa muita, niin etkö tohdi sitten laittaa edes nimeäsi alle?
        Tottakai suomi kuuluu suomalaisille, mutta me emme vain pärjää maailmassa yksinämme. Suomelta puuttuu pajonkin mitä tarvitsemme muilta ja eihän kukaan vain lahjoita muille mitään ilman vastapalveluksia!

        Näin juuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh, heh! Persut on pelkkä huono vitsi! Se taas näkyy tästä ns. varjobudjetista!

        Joo. Lainaa otetaan saman verran kuin hallitus. Ollaan kuitenkin samalla lainanotosta huolissaan. Kai se persujen laina on jotenkin parempaa ja hyväksyttävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "PS puhuu ja toimii Suomen ja suomalaisten hyväksi."

        PS puhuu toista kuin tekee.

        PS on tuominnut jyrkin sanoin hallituksen velanoton ja siksi sen varjobudejetissa vaaditaankin ensi vuodelle huimasti pienenpää velanottoa kuin hallituksen budjettiesityksessä.

        Huimasti eli 0.67 prosenttia pienempää kuin hallitus suunnittelee.

        Ei osaa persut laskea jos 0,67 on huimasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti on vielä typeryyksiä, jotka vannoo persujen linjaa.

        Onneksi ei kaikki (n.85%) ole perslinjalla.

        Vaikka mainostavat olevansa koko kansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koomikko :)

        Totta joka sana eikä naurata!

      • Anonyymi
        hetkenhupi kirjoitti:

        Voi kyllä sinä itse olet naurettava! Jos haukut tuollaa muita, niin etkö tohdi sitten laittaa edes nimeäsi alle?
        Tottakai suomi kuuluu suomalaisille, mutta me emme vain pärjää maailmassa yksinämme. Suomelta puuttuu pajonkin mitä tarvitsemme muilta ja eihän kukaan vain lahjoita muille mitään ilman vastapalveluksia!

        Suomen pitää kaikessa uhriutua ja antaa kaikki hyvä pois muille. Ei ole oikein! Toki muita tarvitaan, mutta miksi Suomen pitää aina olla se antava osapuoli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo voi kyllä olet tosiaan pelle! Millähän muuten vaikka traktorisi kulkee, puulla? 🤣

        Ei ole traktoria enkä ole pelle, surettaa vain tämä nykypolitiikka, Suomen hyvinvointi kaikessa murenee murenemistaan, pahoinvointi näkyy monella tavalla. Tappamisia, murhia, psyykkistä pahoinvointia ym. Hallitus huolehtii vain muiden maiden ja -maalaisten hyvinvoinnista eikä näe oman kansansa hätää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh, heh! Persut on pelkkä huono vitsi! Se taas näkyy tästä ns. varjobudjetista!

        Nykyhallitus on mauton vitsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "PS puhuu ja toimii Suomen ja suomalaisten hyväksi."

        PS puhuu toista kuin tekee.

        PS on tuominnut jyrkin sanoin hallituksen velanoton ja siksi sen varjobudejetissa vaaditaankin ensi vuodelle huimasti pienenpää velanottoa kuin hallituksen budjettiesityksessä.

        Huimasti eli 0.67 prosenttia pienempää kuin hallitus suunnittelee.

        Nykyhalllituksen ottama velka menee suurelta osin ulkomaalaisten elättämiseen ja hyvinvointiin ja vihreään siirtymään.

        Hallitus höllentää entisestään maahanmuuttopolitiikkaa jatkossakin. Mm. Vihreiden Hyrkkö moittii suureen ääneen edellisen hallituksen tiukentamaa maahanmuuttopolitiikkaa.

        Nyt punavihreä hallitus kaikella tavoin poistaa noita pieniä tiukennuksia, maahanmuuton höllennykset tietävät lisää ja lisää valtion menoja ja velkaa pitää ottaa lisää niihin. Sitten kun on vielä tuo rutkasti rahaa syövä hallituksen kunnianhimoinen ja pähkähullu päästöttömyystavoite. Muut maat tekevät hissukseen ja viisaasti ilmastotekoja, Suomen pähkähullu hallitus hulluttelee ilmastonsuojelutoimissaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti on vielä typeryyksiä, jotka vannoo persujen linjaa.

        Onneksi ei kaikki (n.85%) ole perslinjalla.

        Sillä linjalla nuo PS vastustajat, että antaa mennä Suomen hyvinvointi, kun on alamäki vaan.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Taas vaaditte147 miljoonaa pois Yleltä. Millä tavoin suomalainen hyötyy siitä, että meistä tehdään mainos- ja maksukanavien orjia?

        Menetettyä Ylen tarjontaa ei myöskään voi muualta ostaa, joten kyse ei ole edes ”rahan käyttämisestä haluamallaan tavalla”.

        Yle hukkaa veronmaksajien rahoja turhaan ja palkitsee ylimääräisillä bonuksilla johtoaan. Ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille. Se on Ylen tahtotila.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh, heh! Persut on pelkkä huono vitsi! Se taas näkyy tästä ns. varjobudjetista!

        Nyky hallituksen jakama kehitysapuraha sillä perusteella, että se vähentää pakolaisten määrää on vitsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo. Lainaa otetaan saman verran kuin hallitus. Ollaan kuitenkin samalla lainanotosta huolissaan. Kai se persujen laina on jotenkin parempaa ja hyväksyttävää.

        Nykyhallituksen tarvitsee ottaa nimenomaan muualta tulleiden hyvinvoinnin kustannuksiin ja muiden maiden hyvinvoinnin kasvattamiseen velkaa, ottaahan se muillekin heikosti talouttaan hoitaneiden maiden puolesta velkaa.

        Pienen maan kantokyky ei vain riitä kaiken maailman sosiaalitoimistona olemiseen. Koko ajan säästetään ja niukennetaan omista menoista. Suomi on Pohjolan köyhälä verrattuna muihin pohjoismaisin monessa asiassa. Täällä kyllä maahanmuuttajat voivat hyvin, kun heillä on pohjoismaalaisittain korkeimmat tuet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yle hukkaa veronmaksajien rahoja turhaan ja palkitsee ylimääräisillä bonuksilla johtoaan. Ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille. Se on Ylen tahtotila.

        Yle on täysin poliittisessa valvonnassa, joten voitte vapaasti vaikuttaa siihen ja sen bonuksiin kannatuksenne mukaisesti.

        Ainoa nykytilaa parempi vaihtoehto tuskin on se, että ihmiset pakotetaan hömppäkanaville tyhmistymään. Eikö teillä tosiaan ole esittää _mitään_ rakentavaa? Siis vaihtoehtoa "parempi Yle", jonka myös selkeästi konkretisoitte niin että jokainen ymmärtää? 😮

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eihän lahja ole lahja, jos se vaatii "vastapalveluksen". Enpä haluais olla esim. sun muksus.

        ps. aion lahjoittaa joululahjoina/keräyksinä vähäosaisten lapsille tänäkin vuonna ainakin 100 €:n edestä pyytämättä mitään vastapalvelusta. Olenko nyt yhteiskuntakelvoton?

        Hahah.... Ei uskota! Laiska, ahne kommari ei todellakaan anna kenellekään yhtään mitään, ainakaan jos hyöty siitä ei ole isompi! Aina rohmuamassa muiden omaisuutta itselleen! Vastenmielinen loinen! Yök!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo voi kyllä olet tosiaan pelle! Millähän muuten vaikka traktorisi kulkee, puulla? 🤣

        ..kävellä on pitänyt kauppaan, onneksi ei kylän viimeinen ole (vielä) lopettanut.. vaan se nyt ei teitä huoleta ,"cityvihreitä" , A-4-paperilla kun elätte...mutaatiot..

      • Anonyymi
        hetkenhupi kirjoitti:

        Voi kyllä sinä itse olet naurettava! Jos haukut tuollaa muita, niin etkö tohdi sitten laittaa edes nimeäsi alle?
        Tottakai suomi kuuluu suomalaisille, mutta me emme vain pärjää maailmassa yksinämme. Suomelta puuttuu pajonkin mitä tarvitsemme muilta ja eihän kukaan vain lahjoita muille mitään ilman vastapalveluksia!

        Tarvitaanko luku ja kirjoittamistaidottomia siirtolaisia???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eihän lahja ole lahja, jos se vaatii "vastapalveluksen". Enpä haluais olla esim. sun muksus.

        ps. aion lahjoittaa joululahjoina/keräyksinä vähäosaisten lapsille tänäkin vuonna ainakin 100 €:n edestä pyytämättä mitään vastapalvelusta. Olenko nyt yhteiskuntakelvoton?

        Joo vie se sun suomalaisten tekemällä "suomidieselautolla" ja muista ottaa toki kuitti sitä tankatessa! 🤣 Niistä tulleista verorahoista kato kertyy rahoja sun tulevaan eläkkeeseen!

    • Anonyymi

      Meganaurettava puolue tuo persut!

      • Anonyymi

        Vihdoinkin vaihtoehto punaniska hallituksellle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihdoinkin vaihtoehto punaniska hallituksellle.

        Hmm...tyhjästä on paha innostua...koska punaniska on aina puolueellinen...

      • Anonyymi

        Totta. Ei niille voi kuin nauraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihdoinkin vaihtoehto punaniska hallituksellle.

        Saman verran lainaa. Ompa ihgua.

    • Anonyymi

      Eihän kukaan järkevä ihminen äänestä persuja, tuota kylähullujen porukkaa. Valtiontaloudesta ymmärtävät yhtä paljon kuin sika tuulimyllystä.

      • Anonyymi

        `Juuri näin!

      • Anonyymi

        47 miljoonaa viisaampi kuin nykyhallitus. Ja tärkeintä ei ole budjetin koko, vaan mihin rahat laitetaan. Lahjoitetaanko ne ulkomaalaisille, vai hoidetaanko niillä suomalaisten tarpeita. Ei luulisi olevan tyhmälle viherpunikillekaan ylivoimainen asia ymmärtää.

      • Anonyymi

        Oliko sinulla joku tieteellinen tutkimus vai sairaasta päästäsikö heittelet solvauksiasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        47 miljoonaa viisaampi kuin nykyhallitus. Ja tärkeintä ei ole budjetin koko, vaan mihin rahat laitetaan. Lahjoitetaanko ne ulkomaalaisille, vai hoidetaanko niillä suomalaisten tarpeita. Ei luulisi olevan tyhmälle viherpunikillekaan ylivoimainen asia ymmärtää.

        Miksi tyhmät viherpunikit pääsevät yliopistoihin mutta viisaat ja älykkäät persut eivät?

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti! Noin se on. Persut: kylähullujen kyhäelmä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tyhmät viherpunikit pääsevät yliopistoihin mutta viisaat ja älykkäät persut eivät?

        Tyhmät viherpunikit tekevät hyödytöntä nollatutkimusta, kuten "Afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa".
        Salli mun nauraa:)

        Haluaisin tietää ketkä vihreiden ministereistä ovat niitä älykkäitä, parasta yliopisto ainesta Ja ketkä niitä tyhmiä viherpunikkeja, jotka eivät pääse yliopistoon. Valitettavasti en ole vielä kuullut älykkäistä vihreistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        47 miljoonaa viisaampi kuin nykyhallitus. Ja tärkeintä ei ole budjetin koko, vaan mihin rahat laitetaan. Lahjoitetaanko ne ulkomaalaisille, vai hoidetaanko niillä suomalaisten tarpeita. Ei luulisi olevan tyhmälle viherpunikillekaan ylivoimainen asia ymmärtää.

        Jos älykkyyttä mitattaisiin hallituksen budjettiesityksen ja Persujen vaihtoehobudjetin valltion velan lisäämisen erotuksella, niin Persujen ÄO olisi 100. 067, jos hallituksen ÄO olisi sata.

        Älä muuta sano.

        Persut tutkisivat tuollaisen höpöhöpön sijaan vaikkapa Suomen maan ja kansan kannalta erittäin hyödyllistä muinaiskirkkoslaavia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        47 miljoonaa viisaampi kuin nykyhallitus. Ja tärkeintä ei ole budjetin koko, vaan mihin rahat laitetaan. Lahjoitetaanko ne ulkomaalaisille, vai hoidetaanko niillä suomalaisten tarpeita. Ei luulisi olevan tyhmälle viherpunikillekaan ylivoimainen asia ymmärtää.

        Näin juuri. PS onkin kansan puolella hörhöjä vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tyhmät viherpunikit pääsevät yliopistoihin mutta viisaat ja älykkäät persut eivät?

        Mutta älymystöön kuitenkin kuuluu enemmän persuja. Turhaan siis punikit yrittävät kouluja käydä.

      • Anonyymi

        Hmm...ilman myllyä...ei sikakaan käyne ruuhella...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos älykkyyttä mitattaisiin hallituksen budjettiesityksen ja Persujen vaihtoehobudjetin valltion velan lisäämisen erotuksella, niin Persujen ÄO olisi 100. 067, jos hallituksen ÄO olisi sata.

        Hallitus pääsee sadan älykkyysosamäärään ainoastaan jos lasketaan ministereiden saamat pisteet yhteen.

        Siinä tapauksessa persujen yhteenlaskettu ÄO olisi häikäisevä 100.067.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos älykkyyttä mitattaisiin hallituksen budjettiesityksen ja Persujen vaihtoehobudjetin valltion velan lisäämisen erotuksella, niin Persujen ÄO olisi 100. 067, jos hallituksen ÄO olisi sata.

        Voi toisellakin tavalla asiaa verrata. Käräjäoikeudessa sinut tuomitaan maksamaan sadan tonnin korvaukset. Olet raivoissasi ja annat asianajallesi potkut. Persu lupaa hoitaa valituksen hovioikeuteen ja lupaa että korvaussumma oleellisesti alenee. Hovin päätös, korvaussumma on 99300 euroa, oletko tyytyväinen?

      • Anonyymi

        Jos senkään vertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tyhmät viherpunikit pääsevät yliopistoihin mutta viisaat ja älykkäät persut eivät?

        Kukapa niitä persuja mihinkään otetaan. Junttipuolue.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmät viherpunikit tekevät hyödytöntä nollatutkimusta, kuten "Afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa".
        Salli mun nauraa:)

        Naura pois. Onko sulle ollut hyötyä kirkkoslaavin kielestä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta älymystöön kuitenkin kuuluu enemmän persuja. Turhaan siis punikit yrittävät kouluja käydä.

        Niin ,Esson baarin ylimystöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluaisin tietää ketkä vihreiden ministereistä ovat niitä älykkäitä, parasta yliopisto ainesta Ja ketkä niitä tyhmiä viherpunikkeja, jotka eivät pääse yliopistoon. Valitettavasti en ole vielä kuullut älykkäistä vihreistä.

        Vaikuttavat useat vihreät hyvin naiiveilta ja helposti huijattavilta hyväuskoisilta höpsöiltä, joita ohjaa vain ääriaate.

    • Anonyymi

      Tässä yksi hyvä esimerkki lisää sille, miksi kaikki nauravat persuille.

      • Anonyymi

        En kyllä muista että 2011, 2015 ja 2019 eduskuntavaalien jälkeen vihervasemmisto olisi nauranut, enemmänkin itkivät tai olivat raivoissaan. Veikkaan etteivät vuoden 2023 eduskuntavaalienkaan jälkeen naura.

        Kaikki suomalaisia itketti etenkin vuoden 2015 vaalien jälkeen. Persut avasivat rajat ja Suomeen ryntäsi 35 000 siirtolaista. Siinä meriittiä ja itkunaihetta kylliksi.

        Oppositiossa oleva vihevasemmisto ei vuonna 2015 vastustanut pakolaisten Suomeen pääsyä, sitä ei vastustanut keskusta eikä kokoomus. Aika kohtuutonta vaatia että persut olisivat yksin voineet maahantunkeutumisen estää kun muut puolueet eivät sitä tahtoneet.

        Kansan äänestämä enemmistö Kokoomus ja Keskusta sisäministeri Orvon ja pääministeri SIpilän johdolla halusi tulijat v. 2015 turvallisesta Ruotsista Suomeen. PS vastusti, mutta ei voinut vähemmistönä asialle mitään.

        Vain tyhmä ja tietämätön lörpöttelee muuta, ei tiedä eikä tunne asioita, siksi onkin Punavihreä, joka äänestää esimerkiksi demareita siksi vain, koska on aina äänestänyt heitä.

        >Aika kohtuutonta vaatia että persut olisivat yksin voineet maahantunkeutumisen estää kun muut puolueet eivät sitä tahtoneet.

        Ei sellaista kukaan ole vaatinut, mutta asiasta olisi pitänyt tehdä hallituskysymys: Ei ensimmäistäkään matua maahan tai lähdemme hevon vittuun hallituksesta. Ei vain ollut persuilla selkärankaa toimia julistamiensa periaatteitten mukaan.

        Oppositiossa persujen selkäranka heti lujittui ihmeellisellä tavalla, kun ei enää tarvinut ahdistua päätösten teosta. Aivan kuin kyseessä olisi jokin toinen puolue.

        Katso Youtubesta vihervasemmiston vaalivalvojaiset kyseisiltä vuosilta ja palaa asiaan.

        Kommareilla ketuttaa kun suomi islamisoituu liian hitaasti. Siksikin PS on kolmekertaa suurempi kuin vasliiton kommunistinen muistosäätiö.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >Aika kohtuutonta vaatia että persut olisivat yksin voineet maahantunkeutumisen estää kun muut puolueet eivät sitä tahtoneet.

        Ei sellaista kukaan ole vaatinut, mutta asiasta olisi pitänyt tehdä hallituskysymys: Ei ensimmäistäkään matua maahan tai lähdemme hevon vittuun hallituksesta. Ei vain ollut persuilla selkärankaa toimia julistamiensa periaatteitten mukaan.

        Oppositiossa persujen selkäranka heti lujittui ihmeellisellä tavalla, kun ei enää tarvinut ahdistua päätösten teosta. Aivan kuin kyseessä olisi jokin toinen puolue.

        "Oppositiossa persujen selkäranka heti lujittui ihmeellisellä tavalla, kun ei enää tarvinut ahdistua päätösten teosta. Aivan kuin kyseessä olisi jokin toinen puolue."

        Totta kai persujen selkäranka lujittui heti kun he pääsivät omalle mukavuusalueelleen eli oppositioon.

        Persuthan eivät voi olla siellä, missä ei voi vastustaa kaikkea. Hallitus on aivan väärä paikka persuille.

        "Ei vain ollut persuilla selkärankaa toimia julistamiensa periaatteitten mukaan."

        Et taida ymmärtää, että kun Soini oli lempattu pois, ja Orpo kokosi uutta hallitusta, Persut joutuivat ulos hallitusneuvotteluista vaatiessaan jo aiemmin sovitun maahanmuutto-ohjelman noudattamista. Siihen ei Orpo suostunut. Kenellä sitä selkärankaa oli, ei ainakaan Kokoomuksella.

        Et taida ymmärtää, että persujen olisi pitänyt tehdä matuista hallituskysymys 2015.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso Youtubesta vihervasemmiston vaalivalvojaiset kyseisiltä vuosilta ja palaa asiaan.

        Jos yle ei olisi väärentänyt Huhtikuun 2011 galluppia, olisi perussuomalaiset ollut ykkönen .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansan äänestämä enemmistö Kokoomus ja Keskusta sisäministeri Orvon ja pääministeri SIpilän johdolla halusi tulijat v. 2015 turvallisesta Ruotsista Suomeen. PS vastusti, mutta ei voinut vähemmistönä asialle mitään.

        Vain tyhmä ja tietämätön lörpöttelee muuta, ei tiedä eikä tunne asioita, siksi onkin Punavihreä, joka äänestää esimerkiksi demareita siksi vain, koska on aina äänestänyt heitä.

        Missä PS vastusti 35 000 pakolaisen päästämistä Suomeen? Ei ainakaan eduskunnassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos yle ei olisi väärentänyt Huhtikuun 2011 galluppia, olisi perussuomalaiset ollut ykkönen .

        Mitä se olisi hyödyttänyt, ei persut vuonna 2011 olisi hallitukseen päässeet vaikka olisivat olleet suurin puolue. Pääsivät 2015 hallitukseen ja se reissu päättyi todella nolosti. Persut ovat kyllä tästä oppineet, eivät suurin surminkaan enää mene hallitukseen. Katsomosta huutelu, se on ainoa mihin persuista on.

        'Jos yle ei olisi väärentänyt Huhtikuun 2011 galluppia, olisi perussuomalaiset ollut ykkönen'

        Joo, näin on.
        Perussuomalaisilta varastettiin ykköspaikka ja pääministerin salkku. Suomen kommunistit tekivät Perussuomalaisille saman kuprun kuin heidän Ameriikan toverinsa Trumpille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansan äänestämä enemmistö Kokoomus ja Keskusta sisäministeri Orvon ja pääministeri SIpilän johdolla halusi tulijat v. 2015 turvallisesta Ruotsista Suomeen. PS vastusti, mutta ei voinut vähemmistönä asialle mitään.

        Vain tyhmä ja tietämätön lörpöttelee muuta, ei tiedä eikä tunne asioita, siksi onkin Punavihreä, joka äänestää esimerkiksi demareita siksi vain, koska on aina äänestänyt heitä.

        Valetta taas. Persut olivat yksimielisesti muun hallituksen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oppositiossa oleva vihevasemmisto ei vuonna 2015 vastustanut pakolaisten Suomeen pääsyä, sitä ei vastustanut keskusta eikä kokoomus. Aika kohtuutonta vaatia että persut olisivat yksin voineet maahantunkeutumisen estää kun muut puolueet eivät sitä tahtoneet.

        No mutta persuthan toitottaa pystyvänsä vaikka mihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Oppositiossa persujen selkäranka heti lujittui ihmeellisellä tavalla, kun ei enää tarvinut ahdistua päätösten teosta. Aivan kuin kyseessä olisi jokin toinen puolue."

        Totta kai persujen selkäranka lujittui heti kun he pääsivät omalle mukavuusalueelleen eli oppositioon.

        Persuthan eivät voi olla siellä, missä ei voi vastustaa kaikkea. Hallitus on aivan väärä paikka persuille.

        Mikään asia ei menisi eteenpäin. Änkyröitä soutaa aina toiseen suuntaan kuin muut paitsi pakolaistulvan aikaan.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Et taida ymmärtää, että persujen olisi pitänyt tehdä matuista hallituskysymys 2015.

        Mutta eipä tehneet. Eikä lähteneet hallituksesta.ois jonkinlaista uskottavuutta jos olisivat poistuneet ,2015.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos yle ei olisi väärentänyt Huhtikuun 2011 galluppia, olisi perussuomalaiset ollut ykkönen .

        Voi rähmä mitä puppua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oppositiossa oleva vihevasemmisto ei vuonna 2015 vastustanut pakolaisten Suomeen pääsyä, sitä ei vastustanut keskusta eikä kokoomus. Aika kohtuutonta vaatia että persut olisivat yksin voineet maahantunkeutumisen estää kun muut puolueet eivät sitä tahtoneet.

        Eipä niin. Olivat vain innoissaan ja unelmoivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Oppositiossa persujen selkäranka heti lujittui ihmeellisellä tavalla, kun ei enää tarvinut ahdistua päätösten teosta. Aivan kuin kyseessä olisi jokin toinen puolue."

        Totta kai persujen selkäranka lujittui heti kun he pääsivät omalle mukavuusalueelleen eli oppositioon.

        Persuthan eivät voi olla siellä, missä ei voi vastustaa kaikkea. Hallitus on aivan väärä paikka persuille.

        Niin pitää vain nyökytellä kaikelle ja mennä muiden mukana sokeiden talutettavana. Eikä voi olla yhtään omaa ajatusta vaan pitää vain matkia ja apinoida punavihreästi kaikkea samaa mitä puolueen politiikot sanovat. Eenokkien nyökytys- ja niiaus on punavihreiden marssilaulu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos yle ei olisi väärentänyt Huhtikuun 2011 galluppia, olisi perussuomalaiset ollut ykkönen .

        Jos Rinne olisi kunnioittanut vaalitulosta ja kansan ääntä nykyhallitusta muodostaessa, PS olisi nyt hallituksessa, saihan PS melkein saman äänimäärän kuin SDP. Rinteen mielilausahdus on "jakamaton ihmisarvo" ja se tarkoittaa käytännössä sitä, että oikeutta ja arvoa vähemmistöille ja ulkomaalaisille Suomessa ja maailmalla, muut ovat hänen arvoasteikossa vähemmän arvoisia.

        SDP ei välittänyt kansan äänistä eikä se välitä Suomesta ja suomalaisista. SDP:n EU-ministeri Tuppurainen tuon tahtotilan kiteyttää sanoissaan, että on vahingollista ajaa oman kansan etua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se olisi hyödyttänyt, ei persut vuonna 2011 olisi hallitukseen päässeet vaikka olisivat olleet suurin puolue. Pääsivät 2015 hallitukseen ja se reissu päättyi todella nolosti. Persut ovat kyllä tästä oppineet, eivät suurin surminkaan enää mene hallitukseen. Katsomosta huutelu, se on ainoa mihin persuista on.

        Persut ajavat järkevää maahanmuuttopolitiikkaa, mikä ei kelpaa muille puolueille. Se on ongelma.

        Muut kuin PS haluavat Suomen täyteen muualta maailmalta nimenomaan elättejä, osaajat eivät kelpaa. SDP:kin puhuu työperäisestä maahanmuutosta, mutta kovalla innolla on kuskaamassa Suomeen heikosti sopeutuvia maahanmuuttajia, jotka suuremmaksi osaksi jäävät elämään Suomen sosiaaliturvan varaan.

        Kaukaa toisenlaisesta kuin länsimaalaisesta kulttuurista tulevat sanovatkin, että tekevät vain sitä, jota on pakko tehdä. Suomihan ei velvoita varsinkaan maahanmuuttajia mihinkään, heillä on vain oikeuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valetta taas. Persut olivat yksimielisesti muun hallituksen kanssa.

        PS vastusti, mutta ei voinut vähemmistönä asialle mitään. Yleinen mielipide oli silloin, että tulijat pitää ottaa Suomeen turvallisesta Ruotsista, muuten on rasisti.

        PS:n tiukempi ja järkevämpi maahanmuutto-ohjelma ei kelvannut myohemminkään Kokoomukselle ja Keskustalle ja siksi Halla-ahon tultua valituksi PS puheenjohtaksi PS ei kelvannut enää hallitukseen, tilalle tulivat Siniset.

        Jokainen, joka seurasi uutisia ja tapahtumia silloin, tietää asiat, mutta sinähän olet tyypillinen punavihreä, joka et tiedä asioista mitään, höpötät vain omiasi ja keksit satuja.

    • Anonyymi

      Porvarihallituksessa persut ovat toiseksi suurin puolue, he saavat valtiovarainministerin salkun. Kenelle tuo hallituksen toiseksi painavin salkku, olisiko Teuvo "Teukka" Hakkarainen hyvä?

      • Anonyymi

        Persut menevät vihervasemmiston kanssa hallitukseen koska heillä on sama tuhlaus ja velanottolinja.

      • Anonyymi

        Mistä persut löytäisivät 4-5 ministeriä jos pääsisivät hallitukseen, eihän tuossa porukassa ole yhtäkään joka kelpaisi ministeriksi.

        Kannattaa muistella millaisia pösilöitä persuministerit olivat Sipilän hallituksessa. Vain puolustusministeri Jussi Niinistö jotenkuten tehtävästään suoriutui, muut olivat täysiä nollia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut menevät vihervasemmiston kanssa hallitukseen koska heillä on sama tuhlaus ja velanottolinja.

        Nykyinen hallitus oikein törsäämällä törsää valtion rahoja ja ottaa lisäksi vielä hurjasti velkaa syytäen sitä ulkomaille, ulkomaalaisiin ja kahjosti toteutettavaan vihreään siirtymään.

      • Anonyymi

        Timo Soini KIELTÄYTYI 2015 valtiovarainministerin salkusta ja ryhtyi Suomen viralliseksi turistiksi ulkomailla....tuostakin näki, mikä hurlumhei-porukka on kyseessä.
        Rahaministeri kaikkein tärkein!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä persut löytäisivät 4-5 ministeriä jos pääsisivät hallitukseen, eihän tuossa porukassa ole yhtäkään joka kelpaisi ministeriksi.

        Kannattaa muistella millaisia pösilöitä persuministerit olivat Sipilän hallituksessa. Vain puolustusministeri Jussi Niinistö jotenkuten tehtävästään suoriutui, muut olivat täysiä nollia.

        Aika monta persua on ylioppilas Caruna vihreä Pekkaa koulutetumpi ja paljon järkevämpi myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyinen hallitus oikein törsäämällä törsää valtion rahoja ja ottaa lisäksi vielä hurjasti velkaa syytäen sitä ulkomaille, ulkomaalaisiin ja kahjosti toteutettavaan vihreään siirtymään.

        Persujen varjobudjetissa valtion velanotto oli samaa tasoa kuin nykyäänkin. Etkö lue uutisia?

        Ehkä Perussuomaliset laittaa sen rahan kotimaahan ja omalle kansalle toisin kuin vihrepuna joka ottaa velkaa ja velkaa ja jakaa rahan muille maille ja tuo suomeen lisää siirtolaisia elätiksi
        Vihreiden hulluus on heitellä kutsuhuutoja ja laillistaa laittomasti maassa olevat ja kutsua kaikki euroopassa vuosia loisineet ulkomaalaiset siirtolaiset ja rikolliset suomeen.

      • Anonyymi

        Purra on hyvä myös taloudessa.

      • Nobel-tason talousmatemaatikko Tavio on itseoikeutettu kirstunvartija. Häneltä ei euro karkaisi, mutta miljardi voisi hyvinkin karata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä persut löytäisivät 4-5 ministeriä jos pääsisivät hallitukseen, eihän tuossa porukassa ole yhtäkään joka kelpaisi ministeriksi.

        Kannattaa muistella millaisia pösilöitä persuministerit olivat Sipilän hallituksessa. Vain puolustusministeri Jussi Niinistö jotenkuten tehtävästään suoriutui, muut olivat täysiä nollia.

        Pike Mattilankin ainoa saavutus ministerinä oli kännisekoilu Tukholmassa.

        Niinistö taisi kohota jopa sotaministerien keskitason yläpuolelle, mutta ei varmasti olisi vokoteltavissa nykypersujen ministeriryhmään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monta persua on ylioppilas Caruna vihreä Pekkaa koulutetumpi ja paljon järkevämpi myös.

        Pekka Haaviston kokemus poliitikkona on jotain sellaista mitä yhdelläkään persulla ei ole eikä ikinä edes tule olemaan koska ette te pääse koskaan enää hallitukseen.

        Toisaalta toivottavasti ole väärässä sillä ainoa keino persujen päästä hallitukseen on porvarihallitus. Siinä kokoomus vaatisi persut hyväksymään EU-tukipaketit, työperäisen maahanmuuton sekä ilmastoimet, muuten ette hallitukseen pääse. Jos/kun hallituskiimassa annatte kaikessa kokoomukselle periksi kannatuksenne tulee romahtamaan.

        Siinä on persujen vaihtoehto. Pysyä oppositiossa suurehkona puolueena tai hallitukseen jossa kannatus romahtaa. Oppositiossa mitään ei saa aikaan eikä mihinkään voi vaikuttaa ja hallituksessa persuista tulisi kokoomuksen sylikoira. Kummatkin ovat Suomen kannalta erinomaisia vaihtoehtoja, win-win tilanne.

        Ei sinne ainakaan persettä jakamalla pääse?

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Pike Mattilankin ainoa saavutus ministerinä oli kännisekoilu Tukholmassa.

        Niinistö taisi kohota jopa sotaministerien keskitason yläpuolelle, mutta ei varmasti olisi vokoteltavissa nykypersujen ministeriryhmään.

        Jussi Niinistöhän ei rotutohtori Allah-ahon persuihin liittynyt kun oli puolustusministeri eikä ole vieläkään liittynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyinen hallitus oikein törsäämällä törsää valtion rahoja ja ottaa lisäksi vielä hurjasti velkaa syytäen sitä ulkomaille, ulkomaalaisiin ja kahjosti toteutettavaan vihreään siirtymään.

        Jos persuhallitus ei törsäisi, niin miksi sen pitäisi ottaa käytännössä saman verran velkaa kuin nykyinenkin ottaa?

        Persuthan ovat huutaneet jo kaksi vuotta kurkku suorana, että velanotto on lopetettava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä persut löytäisivät 4-5 ministeriä jos pääsisivät hallitukseen, eihän tuossa porukassa ole yhtäkään joka kelpaisi ministeriksi.

        Kannattaa muistella millaisia pösilöitä persuministerit olivat Sipilän hallituksessa. Vain puolustusministeri Jussi Niinistö jotenkuten tehtävästään suoriutui, muut olivat täysiä nollia.

        Nykyisessä hallituksessa on enemmän avustajia kuin missään aikaisemmin. Nykyisessä hallituksessa ei ole yhtään isänmaallista ministeriä. Kaikki perussuomalaiset kansanedustajat pärjäisi hallituksessa paremmin kuin nuo tytöt. Esimerkiksi Annika Saarikko on vihreä sosiaalidemokraatti, oikein aarre punavihreille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka Haaviston kokemus poliitikkona on jotain sellaista mitä yhdelläkään persulla ei ole eikä ikinä edes tule olemaan koska ette te pääse koskaan enää hallitukseen.

        Toisaalta toivottavasti ole väärässä sillä ainoa keino persujen päästä hallitukseen on porvarihallitus. Siinä kokoomus vaatisi persut hyväksymään EU-tukipaketit, työperäisen maahanmuuton sekä ilmastoimet, muuten ette hallitukseen pääse. Jos/kun hallituskiimassa annatte kaikessa kokoomukselle periksi kannatuksenne tulee romahtamaan.

        Siinä on persujen vaihtoehto. Pysyä oppositiossa suurehkona puolueena tai hallitukseen jossa kannatus romahtaa. Oppositiossa mitään ei saa aikaan eikä mihinkään voi vaikuttaa ja hallituksessa persuista tulisi kokoomuksen sylikoira. Kummatkin ovat Suomen kannalta erinomaisia vaihtoehtoja, win-win tilanne.

        Eikö vähempikin kokemus riittäisi mamujen homnaamiseen äänestäjikseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monta persua on ylioppilas Caruna vihreä Pekkaa koulutetumpi ja paljon järkevämpi myös.

        Aika moni varmaankin on, mutta suurin osa ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra on hyvä myös taloudessa.

        Niin on. On velanotossakin hallituksen linjoilla.

      • Anonyymi

        Teukka ei jaksa osallistua istuntoihin. Baari houkuttaa ja ruskeat tytöt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä persut löytäisivät 4-5 ministeriä jos pääsisivät hallitukseen, eihän tuossa porukassa ole yhtäkään joka kelpaisi ministeriksi.

        Kannattaa muistella millaisia pösilöitä persuministerit olivat Sipilän hallituksessa. Vain puolustusministeri Jussi Niinistö jotenkuten tehtävästään suoriutui, muut olivat täysiä nollia.

        Näin semeni.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Nobel-tason talousmatemaatikko Tavio on itseoikeutettu kirstunvartija. Häneltä ei euro karkaisi, mutta miljardi voisi hyvinkin karata.

        Hyvin sanottu.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Pike Mattilankin ainoa saavutus ministerinä oli kännisekoilu Tukholmassa.

        Niinistö taisi kohota jopa sotaministerien keskitason yläpuolelle, mutta ei varmasti olisi vokoteltavissa nykypersujen ministeriryhmään.

        JN oli ainut persu jolla järkeä. Lähtikin pois Mestarin hampaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka Haaviston kokemus poliitikkona on jotain sellaista mitä yhdelläkään persulla ei ole eikä ikinä edes tule olemaan koska ette te pääse koskaan enää hallitukseen.

        Toisaalta toivottavasti ole väärässä sillä ainoa keino persujen päästä hallitukseen on porvarihallitus. Siinä kokoomus vaatisi persut hyväksymään EU-tukipaketit, työperäisen maahanmuuton sekä ilmastoimet, muuten ette hallitukseen pääse. Jos/kun hallituskiimassa annatte kaikessa kokoomukselle periksi kannatuksenne tulee romahtamaan.

        Siinä on persujen vaihtoehto. Pysyä oppositiossa suurehkona puolueena tai hallitukseen jossa kannatus romahtaa. Oppositiossa mitään ei saa aikaan eikä mihinkään voi vaikuttaa ja hallituksessa persuista tulisi kokoomuksen sylikoira. Kummatkin ovat Suomen kannalta erinomaisia vaihtoehtoja, win-win tilanne.

        Näinhän se menisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos persuhallitus ei törsäisi, niin miksi sen pitäisi ottaa käytännössä saman verran velkaa kuin nykyinenkin ottaa?

        Persuthan ovat huutaneet jo kaksi vuotta kurkku suorana, että velanotto on lopetettava.

        Siinä nähtiin persujen pöllöily

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika moni varmaankin on, mutta suurin osa ei.

        Ja onhan persuilla Teukka. Ala asteen suorittanut nero.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on. On velanotossakin hallituksen linjoilla.

        Hyvä huomio!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aika moni varmaankin on, mutta suurin osa ei.

        Eikä kenelläkään ole edes viittä prosenttia Homo-Pekan ulkopoliittisesta kokemuksesta ja osaamisesta. Sitä ei opeteta missään yliopistossa, vaikka valmiuksia hankkimiseen toki annetaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nykyisessä hallituksessa on enemmän avustajia kuin missään aikaisemmin. Nykyisessä hallituksessa ei ole yhtään isänmaallista ministeriä. Kaikki perussuomalaiset kansanedustajat pärjäisi hallituksessa paremmin kuin nuo tytöt. Esimerkiksi Annika Saarikko on vihreä sosiaalidemokraatti, oikein aarre punavihreille.

        >Kaikki perussuomalaiset kansanedustajat pärjäisi hallituksessa paremmin kuin nuo tytöt.

        Toivottavasti Jeesus silmittömässä vihassaan ei koskaan rankaise kansaamme niin kauhealla kohtalolla että tuota kokeiltaisiin.

        Joko muuten Sheikki on oppinut, paljonko on ruuan alvi? Ministerinä se olisi hyvä tietää, vaikka onkin ne avustajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka Haaviston kokemus poliitikkona on jotain sellaista mitä yhdelläkään persulla ei ole eikä ikinä edes tule olemaan koska ette te pääse koskaan enää hallitukseen.

        Toisaalta toivottavasti ole väärässä sillä ainoa keino persujen päästä hallitukseen on porvarihallitus. Siinä kokoomus vaatisi persut hyväksymään EU-tukipaketit, työperäisen maahanmuuton sekä ilmastoimet, muuten ette hallitukseen pääse. Jos/kun hallituskiimassa annatte kaikessa kokoomukselle periksi kannatuksenne tulee romahtamaan.

        Siinä on persujen vaihtoehto. Pysyä oppositiossa suurehkona puolueena tai hallitukseen jossa kannatus romahtaa. Oppositiossa mitään ei saa aikaan eikä mihinkään voi vaikuttaa ja hallituksessa persuista tulisi kokoomuksen sylikoira. Kummatkin ovat Suomen kannalta erinomaisia vaihtoehtoja, win-win tilanne.

        Niin Caruna-Pekka ja terroristien Suomeen kuskaaja- Pekka. Kiittäkäämme isoista sähkölaskuista ja terroristeista kokenutta Pekkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos persuhallitus ei törsäisi, niin miksi sen pitäisi ottaa käytännössä saman verran velkaa kuin nykyinenkin ottaa?

        Persuthan ovat huutaneet jo kaksi vuotta kurkku suorana, että velanotto on lopetettava.

        Nykyhallitus tuhlaa löysään haittamaahanmuuttoon hirveästi rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka Haaviston kokemus poliitikkona on jotain sellaista mitä yhdelläkään persulla ei ole eikä ikinä edes tule olemaan koska ette te pääse koskaan enää hallitukseen.

        Toisaalta toivottavasti ole väärässä sillä ainoa keino persujen päästä hallitukseen on porvarihallitus. Siinä kokoomus vaatisi persut hyväksymään EU-tukipaketit, työperäisen maahanmuuton sekä ilmastoimet, muuten ette hallitukseen pääse. Jos/kun hallituskiimassa annatte kaikessa kokoomukselle periksi kannatuksenne tulee romahtamaan.

        Siinä on persujen vaihtoehto. Pysyä oppositiossa suurehkona puolueena tai hallitukseen jossa kannatus romahtaa. Oppositiossa mitään ei saa aikaan eikä mihinkään voi vaikuttaa ja hallituksessa persuista tulisi kokoomuksen sylikoira. Kummatkin ovat Suomen kannalta erinomaisia vaihtoehtoja, win-win tilanne.

        Haavisto on kautta aikain epäluotettavin poliitikko Suomessa! Montakohan rikollista, vailla valtuuksia tehtyä kuprua kerkiää vielä tekemään ennenkuin saadaan pihalle . KAIKKIEN HUPIUKKOJEN ESIISÄ🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyhallitus tuhlaa löysään haittamaahanmuuttoon hirveästi rahaa.

        Höpö, höpö. Se maahanmuutto oli 2015. Ei nyt. Nykyhallitus ei tuhlaa niin kuin perskeko 2015 ja 2016.

    • Anonyymi

      Eläminen ja asuminen on liian kallista Suomessa työt karkaa halpamaihin?🤦🤦🤦

      • Anonyymi

        Äänestä persuja, velat muuttuu saataviksi ja verotus laskee nollaan! 😁🤣😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestä persuja, velat muuttuu saataviksi ja verotus laskee nollaan! 😁🤣😂

        Ei velat vaan turhat menot karsitaan pois ja suomi pelastuu?🤗🤗🤗

        Joo, persut vähentäisivät velanottoa 0,67% verrattuna siihen mitä Marinin hallitus ehdottaa
        🤣😂😁

      • Anonyymi

        Hallitus yrittää tehdä Suomesta VIhreiden paratiisin, jossa ei asu enää suomalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestä persuja, velat muuttuu saataviksi ja verotus laskee nollaan! 😁🤣😂

        Näinhän ne uskoo.

    • Anonyymi

      Globalistit kuvittelevat pelastavansa vääristyneen tilanteen halpatyövoimalla?😂😅🤣

    • Anonyymi

      Nyt ollaan siinä tilanteessa mitä skinit hokivat 90 luvulla että ulkolaiset vievät suomalaisten työt kun globalistit haalivat ulkolaista halpatyövoimaa Suomeen?🤣😅😂👍

      • Anonyymi

        Eihän laiskoille, juopoille persuille kelpaa ns. paskahommat. Naispersut eivät suostu siivoamaan eikä miespersut lähde bussia ajamaan. Mielummin maataan kotisohvalla, kitataan kaljaa, eletään yhteiskunnan tuilla. Hävetkää perkeleet!

        Ei Suomessa ole työvoimapulaa vaan palkanmaksu pula?🤦🤦🤦

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän laiskoille, juopoille persuille kelpaa ns. paskahommat. Naispersut eivät suostu siivoamaan eikä miespersut lähde bussia ajamaan. Mielummin maataan kotisohvalla, kitataan kaljaa, eletään yhteiskunnan tuilla. Hävetkää perkeleet!

        Mitä hyödyllistä sinä teet, olet tehnyt?

        Armeijaan menin ammattikoulun jälkeen vapaaehtoisena, kun sieltä pääsin 19 vuotiaana niin sen jälkeen töitä tehty lähes 40 vuotta. Rehellisiä töitä, verot maksettu, se on paljon enemmän mitä voi sanoa suurimmasta osasta persuja. Töissä olen edelleenkin, tosin alkaa jo eläkepäivät häämöttää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän laiskoille, juopoille persuille kelpaa ns. paskahommat. Naispersut eivät suostu siivoamaan eikä miespersut lähde bussia ajamaan. Mielummin maataan kotisohvalla, kitataan kaljaa, eletään yhteiskunnan tuilla. Hävetkää perkeleet!

        Ylläoleva pitää täysin paikkansa, haluaa sitä eli ei! 😂

        Onpahan varsinaista bullsh...ä. Itse tunnen monia perussuomalaisten kannattajia, jotka ovat hyvin vahvasti työelämässä, vähintään opistotasoisen koulutuksen käynyt ja joiden jälkikasvu on myöskin joko opiskelemassa tai työelämässä. Ei siis mitään pullamössökasvatteja, jotka viettävät elämää nenää kaivellen ja sossusta haaveillen.
        Turha siis osoitella, täälläkin tauotta työelämässä yli 40 v oltu ja verot maksettu, työssä myös arvostettu.

        Mitä vikaa ammattikoulun käymisessä on, nytkö persut alkavat halveksimaan rehellisiä duunareita?! Ensin halveksitaan maahanmuuttajia, nyt käydään työmiesten kimppuun, ketkä ovat persujen seuraavia uhreja?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Armeijaan menin ammattikoulun jälkeen vapaaehtoisena, kun sieltä pääsin 19 vuotiaana niin sen jälkeen töitä tehty lähes 40 vuotta. Rehellisiä töitä, verot maksettu, se on paljon enemmän mitä voi sanoa suurimmasta osasta persuja. Töissä olen edelleenkin, tosin alkaa jo eläkepäivät häämöttää.

        Mitä hiton kehumista tuommosessa sitten on, kun me perussuomalaiset olemme tehneet kaikkea tuota jatkuvasti ja teemme edelleenkin, ilman sinun kaltaisten häpeämätöntä itsekehua. Olen jo eläkeiässä ja edelleen työelämässä täyttä häkää.

      • Anonyymi
        hetkenhupi kirjoitti:

        Ylläoleva pitää täysin paikkansa, haluaa sitä eli ei! 😂

        Meidän pitäjän persut on juuri sitä sakkia, joka ei töihin mene! Ei lukutaitoa, ei ammattia mutta vanhojen vanhempien eläkerahat vievät ja ryyppäävät! Mutta hallitusta ja kaikkia ”herroja” haukutaan ja vihataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Armeijaan menin ammattikoulun jälkeen vapaaehtoisena, kun sieltä pääsin 19 vuotiaana niin sen jälkeen töitä tehty lähes 40 vuotta. Rehellisiä töitä, verot maksettu, se on paljon enemmän mitä voi sanoa suurimmasta osasta persuja. Töissä olen edelleenkin, tosin alkaa jo eläkepäivät häämöttää.

        Miksi syytät persuja laiskoiksi kun he edustavat läpileikkausta kansasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän laiskoille, juopoille persuille kelpaa ns. paskahommat. Naispersut eivät suostu siivoamaan eikä miespersut lähde bussia ajamaan. Mielummin maataan kotisohvalla, kitataan kaljaa, eletään yhteiskunnan tuilla. Hävetkää perkeleet!

        Ja haukkuvat työssä käyviä Makuja. Ei saa olla töissä muttei saa myöskään olla Kelan tukia nauttimassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Armeijaan menin ammattikoulun jälkeen vapaaehtoisena, kun sieltä pääsin 19 vuotiaana niin sen jälkeen töitä tehty lähes 40 vuotta. Rehellisiä töitä, verot maksettu, se on paljon enemmän mitä voi sanoa suurimmasta osasta persuja. Töissä olen edelleenkin, tosin alkaa jo eläkepäivät häämöttää.

        Aivan.persut johtaa sohvalla makaamista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vikaa ammattikoulun käymisessä on, nytkö persut alkavat halveksimaan rehellisiä duunareita?! Ensin halveksitaan maahanmuuttajia, nyt käydään työmiesten kimppuun, ketkä ovat persujen seuraavia uhreja?!

        Kaikki. Mehän ei olla mitään persujen mielestä. Minäkin maksan veroina ainakin kahden köllttäjän edut kuussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän pitäjän persut on juuri sitä sakkia, joka ei töihin mene! Ei lukutaitoa, ei ammattia mutta vanhojen vanhempien eläkerahat vievät ja ryyppäävät! Mutta hallitusta ja kaikkia ”herroja” haukutaan ja vihataan.

        Nehän vihaa toisiaankin. Nyrkkeilyä keskenään ja vasarointia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän pitäjän persut on juuri sitä sakkia, joka ei töihin mene! Ei lukutaitoa, ei ammattia mutta vanhojen vanhempien eläkerahat vievät ja ryyppäävät! Mutta hallitusta ja kaikkia ”herroja” haukutaan ja vihataan.

        Ei pitäisi yleistää. Monenlaista huumehippiä vihervasemmistossakin heiluu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän laiskoille, juopoille persuille kelpaa ns. paskahommat. Naispersut eivät suostu siivoamaan eikä miespersut lähde bussia ajamaan. Mielummin maataan kotisohvalla, kitataan kaljaa, eletään yhteiskunnan tuilla. Hävetkää perkeleet!

        Perussuomalaiset kokoomuslaisten jälkeen suurin veroja maksava ryhmä. Myös pääomatuloissa kärkisijoilla. Koulutettua ja ahkeraa porukkaa! Ei mitään kadulla kukkasätkä suussa istuskelevia, pahalle haiskahtavia nenäkörukommariapinoita😊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vikaa ammattikoulun käymisessä on, nytkö persut alkavat halveksimaan rehellisiä duunareita?! Ensin halveksitaan maahanmuuttajia, nyt käydään työmiesten kimppuun, ketkä ovat persujen seuraavia uhreja?!

        Opi ensin lukemaan, missään ei ole ammatillista koulupohjaa haukuttu vai onko?
        Äläkä yleistä, se on ensinnäkin ajattelematonta ja toiseksi typerää.

    • Anonyymi

      Vihervasuhallitus yrittää velkaannuttaa Suomen vielä enemmän kuin kokoomushallitukset, yli sata miljardia

      • Anonyymi

        Persut omassa varjobudjetissaan ehdottavat vain 0,67% vähemmän velkaantumista. Hyvin sopisivat vihervasemmiston kanssa samaa hallitukseen.

        Vain kokoomus on huolissaan valtion velkaantumisesta, vain kokoomuksen veret seisauttava vaalivoitto voi valtion velkaantumisen pysäyttää!

        Kataisen hallitus otti velkaa enemmän kuin yksikään hallitus ennen sitä. Se Kokoomuksesta.

        Juuri näin, oikeasti vain kokoomus on huolissaan valtion velkaantumisesta, ehkä keskustakin mutta on hallituksessa vihervasemmiston puristuksissa. Persuista ei ole tekemään vastuullista talouspolitiikkaa, heillä ei siihen kyvyt riitä.

        Persut ovat pölhöpopulistinen räyhäpuolue joka ei edes tahdo hallitukseen sillä neljä vuotta hallituksessa puhkaisisi kuplan, romahduttaisin puolueen kannatuksen.

        Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen persut laittavat niin kovat kynnyskysymykset hallitukseenmenolle ettei heitä yksikään puolue huoli hallitukseen. Voivat siis taas jäädä neljäksi vuodeksi katsomoon huutelemaan, muuhun siitä porukasta ei ole.

        Tuohon Kataisen hallitukseen punavihreät meni takinkäännöllä.

        Näin siinä käy.

    • Anonyymi

      Joka kerta kun punavihreät lössit kehuvat tuota nykyhallituksen jatkuvaa tunarointia, tulee välittömästi uusi virusmutantti rajojen läpi ja punapersevihreät pöljät eivät tajua mitään.

      • Anonyymi

        Persut on kylähullujen puolue, heitä ei koskaan pidä päästää hallitusvastuuseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut on kylähullujen puolue, heitä ei koskaan pidä päästää hallitusvastuuseen.

        Hullu on itse, joka toista/toisia hulluiksi haukkuu.

      • Anonyymi

        Ihan tyypillistä persufantasiointia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Persut on kylähullujen puolue, heitä ei koskaan pidä päästää hallitusvastuuseen.

        Kun Kiinan-ystävä Mika Niikosta tuli ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, siitä paikasta kaikki arkaluonteinen informaatio alkoi kiertää sitä valiokuntaa. Puolustusvaliokunta astui tilalle ainakin täksi vaalikaudeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut on kylähullujen puolue, heitä ei koskaan pidä päästää hallitusvastuuseen.

        Punikit on kusipätä, jotka olisi pitänyt jo sikiöasteella abortoida.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kun Kiinan-ystävä Mika Niikosta tuli ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, siitä paikasta kaikki arkaluonteinen informaatio alkoi kiertää sitä valiokuntaa. Puolustusvaliokunta astui tilalle ainakin täksi vaalikaudeksi.

        Mika "Kiina" Niikko on epäluotettava, ei hänen johtamalle valiokunnalle voi antaa kaikkein salaisinta tietoa. Tämä on ns. julkinen salaisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punikit on kusipätä, jotka olisi pitänyt jo sikiöasteella abortoida.

        Ne on kaksinaamaisia. En luottaisi heihin missään asiassa. Jopa ne muutamat muslimismista luopuneet matutkin varoittavat muslimeita punavihreistä.

      • Anonyymi

        Entäpä jos sen naapurisi tekee.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kun Kiinan-ystävä Mika Niikosta tuli ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, siitä paikasta kaikki arkaluonteinen informaatio alkoi kiertää sitä valiokuntaa. Puolustusvaliokunta astui tilalle ainakin täksi vaalikaudeksi.

        Niikkohan vuotaa kaikki keskeneräiset suunnitelmat ulos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punikit on kusipätä, jotka olisi pitänyt jo sikiöasteella abortoida.

        Te natsit pitäisi poistaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niikkohan vuotaa kaikki keskeneräiset suunnitelmat ulos.

        Pelko kai on, että vuotaa valmiita suunnitelmia rajan taa. Ja rajan takanahan ne molemmat suurdiktatuurit ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut on kylähullujen puolue, heitä ei koskaan pidä päästää hallitusvastuuseen.

        Ei pysty tajuamaan kuinka köyhän suomalainen kannattaa puolustaa jotain Marinin hallituksen kaltaisia päättäjiä jotka jakavat suomalaisen työtätekevän ihmisen rahat (puolueesta riippumatta) ympäri maailman!? Ei voi muuta kun sanoa että suomalainen epävarmuudessaan ja muita miellyttämisenhalussaan on harvinaisen typerä juntti.

    • Anonyymi

      Nyt se on nähty köyhyys vain lisääntyy vihervasemmisto Suomessa?🤦🤦🤦

      • Anonyymi

        Mene kouluun ja opettele kirjoittamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene kouluun ja opettele kirjoittamaan.

        Et tainnut osata lukea, ilman tulkkia lukihäiriöinen.

    • Anonyymi

      Jos sosialistihallitus tekee budjetin 20 miljardin koronavelalle, niin miksi varjobudjetin esittäjän pitäisi tehdä siihen verrattava esitys /- nollavelalla?

      • Tekisi edes 15 miljardin velalla...

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Tekisi edes 15 miljardin velalla...

        Tai edes 18 miljardin velalla, velkaantuminen olisi vähentynyt 10%, nyt persut tarjoavat vain 0,67% velanoton vähentämistä. Ja tuo porukka huutaa turuilla ja toreilla olevansa kauhuissaan valtion hirvittävästä velkaantumisesta!

        Persujen pitäisi joskus päästä hallítukseen niin Suomen kansa näkisi millainen pölhöpopulistinen puolue persut ovat. Pelkkää puhetta, ei mitään tekoja.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Tekisi edes 15 miljardin velalla...

        Puolueet tekevät vaihtoehtobudjettinsa aina suhteessa hallituksen talousarvioesitykseen. Olisi toki hienoa, että virkamiehillä olisi aikaa tehdä täysin uusi 1000-sivuinen budjettiesitys kullekin oppositiopuolueelle. Valitettavasti se ei ole mahdollista.

        Virkamiesten laatimat vaihtoehtobudjetitkin ovat aika uusi juttu. Aikaisemmin ne piti tehdä oppositiopuolueiden omin varoin ja omana työnä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai edes 18 miljardin velalla, velkaantuminen olisi vähentynyt 10%, nyt persut tarjoavat vain 0,67% velanoton vähentämistä. Ja tuo porukka huutaa turuilla ja toreilla olevansa kauhuissaan valtion hirvittävästä velkaantumisesta!

        Persujen pitäisi joskus päästä hallítukseen niin Suomen kansa näkisi millainen pölhöpopulistinen puolue persut ovat. Pelkkää puhetta, ei mitään tekoja.

        Olihan 2015-2016 "tekojakin"...

        Niin. Huuto velasta kova. Mutta ovat itse velkaa ottamassa nuo turjakkeet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai edes 18 miljardin velalla, velkaantuminen olisi vähentynyt 10%, nyt persut tarjoavat vain 0,67% velanoton vähentämistä. Ja tuo porukka huutaa turuilla ja toreilla olevansa kauhuissaan valtion hirvittävästä velkaantumisesta!

        Persujen pitäisi joskus päästä hallítukseen niin Suomen kansa näkisi millainen pölhöpopulistinen puolue persut ovat. Pelkkää puhetta, ei mitään tekoja.

        Johan ne oli hallituksessa! Ainakin minulle riitti!

    • Anonyymi

      Näyttää kommentoijilla olevan samat punaviherlasit silmillä kuin iltapaskan toimittajallakin.
      Velkaa on ihan pakko ottaa, sille ei nykyhallituksen jälkeen voi pirukaan mitään. Sillä että persujen velanotto ei ole kuin 0,67% pienempi kuin hallituksen ei ole yhtään mitään merkitystä, ihan sama kumpaan suuntaan velan määrä heittää ja vaikka heittäisi 10%.

      Sillä sen sijaan on hyvinkin paljon merkitystä mihin tuo otettu velka käytetään, lahjoittamalla eu:lle siitä ei hyödy Suomi mitään, ottamalla afgaani-, arabi-ja somalijätkiä loppuiäkseen tänne elätettäviksi ei hyödy kukaan mitään. Tunkemalla loputtomasti kehitysapuun ei hyödy kukaan mitään.

      Mutta jos tuota velkaa kerrankin käytettäisiin Suomen, suomalaisten ja kansantalouden kannalta järkevästi siitä tässä tilanteessa varmasti on hyötyä. Saattaa olla että kannattaisi otta paljon enemmän ja kun talous on kunnossa, alkaa maksamaan velkoja pois.
      Sannan ottamat velat on lahjoitettu melkein kokonaan ulos, ilman pienintäkään hyötyä suomalaisille. Loput käytetty koronahysterian ylläpitoon ja jaettu kavereille koronatukina.

      • >Loput käytetty koronahysterian ylläpitoon

        Lopulta päädyit siis paljastamaan epidemiofiilisen rokotusvastaisuutesi. Olisi kannattanut lopettaa muutamaa riviä aiemmin.😏

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >Loput käytetty koronahysterian ylläpitoon

        Tuota hallitusta ei ilman koronahysteriaa olisi olemassakaan, ja se että tuo hallitus on edelleen pystyssä johtuu kepun munattomuudesta ja siitä että velkaa on koronan varjolla otettu kymmeniä miljardeja. Vihervassarilehdistö toitottaa kuinka hyvin koronakriisi on hoidettu ja kuinka hyvässä kunnossa talous on, kaikki perustuu järjettömään velanottoon ja velan löysäkätiseen jakamiseen.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >Loput käytetty koronahysterian ylläpitoon

        Lopulta päädyit siis paljastamaan epidemiofiilisen rokotusvastaisuutesi. Olisi kannattanut lopettaa muutamaa riviä aiemmin.😏

        Haluatko sinä mennä kertomaan jos jonkun läheinen on kuollut epidemiaan? Mene sinä nyt SAATANA ottamaan rokotteet ja tule vastaan sitten tänne mussuttamaan, jos nyt töiltäsi vaan nyt ehdit! 😤

        Tuota noin, kun en saa ennen kuin joskus alkuvuodesta. Muuten menisin ottamaan kolmannen spiikin vaikka heti. Pahoittelen.

        Taisit muuten vastata väärään viestiin...

    • Anonyymi

      Idiootti vielä kannattavat omien palkkojensa alentamista viherveroilla ym. ?🤦🤦🤦

    • Anonyymi

      Persut on vain syötti tietynlaisen persoonan omaavien ihmisten vetämiseksi yhteen: jollain faktoilla tai politiikkaohjelmilla on paskan merkitys kunhan saavat puhkua vihaansa ja vittuilla vihollisilleen yhdessä.

      • Anonyymi

        Ota näiden punikkien örvellyksestä selvää.

      • Anonyymi

        Kyllä sitä on kuultukin

      • Anonyymi

        Koska Suomen hyvä on tärkeä ja siihen sisältyy hyvin paljon erilaisia asioita, äänestän Persuja.

    • Anonyymi

      Voiko noilta täys tollolta odottaa muuta kun puolue jo itsessään on pelkkä vitsi.

      • Anonyymi

        Punikit on kaikki latva-B luokkaa. Keräävät kaikki hullujen äänet.

    • Anonyymi

      Punikkien mielestä jotka kylvää rahaa miljardeittain kaikkeen maailmaan se on vitsi.

      • Anonyymi

        Mitä helvettiä se eurostoliitto tekee meidän rahoilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä helvettiä se eurostoliitto tekee meidän rahoilla?

        Meidän duunarit saa painaa entistä enemmän niska limassa töitä että punikit saisi kylvettyä rahaa sinne molokin loputtomaan kitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän duunarit saa painaa entistä enemmän niska limassa töitä että punikit saisi kylvettyä rahaa sinne molokin loputtomaan kitaan.

        Tämä Euroopan vakautusmekanismi on jatkuva. Sinne kommunismin nieluun sekä Italian mafialle meidän rahat joutuu. Eikö teitä hävetä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä Euroopan vakautusmekanismi on jatkuva. Sinne kommunismin nieluun sekä Italian mafialle meidän rahat joutuu. Eikö teitä hävetä?

        Ei paatuneita hävetä mikään.

    • Anonyymi

      Aivan sama mitä budjetteja väsätään hallituksenkin toimesta.
      Rahaministeriössä sormi suussa, mistä rahat?

      Rahan painaminen ei ole käytössä, uutta rahaa ei tule= uutta velkaa ei tule

    • Anonyymi

      Tämä on vuosikymmenten tulos Persut eivät osaa muuta kuin aukoa naamaa, tosipaikan tullen heiltä ei löydy yhtikäs mitään rakentavaa. Varjobudjetti osoittaa sen, samoin pakolaispolitiikka v2015. He olisivat voineet hyvin lähteä hallituksesta silloin, mutta ei. Tällä puolueella takki kääntyy aina, jonka vahvuus ei ole talousasioiden hoidossa eikä missään muussakaan.

      • Anonyymi

        Persuthan lähtivät hallituksesta kun vaativat sovitun pakolaispolitiikan noudattamista mikä ei kokoomukselle ja kepuleille käynyt?🤦🤦🤦

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuthan lähtivät hallituksesta kun vaativat sovitun pakolaispolitiikan noudattamista mikä ei kokoomukselle ja kepuleille käynyt?🤦🤦🤦

        Niin lähtivätkin ja otetaanpa vielä huomioon, että nykyinen perussuomalainen puolue ei ole sama puolue kuin se, joka oli 2015. Siitä puolueesta tuli siniset ja siniset ministerit olivat hallituksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuthan lähtivät hallituksesta kun vaativat sovitun pakolaispolitiikan noudattamista mikä ei kokoomukselle ja kepuleille käynyt?🤦🤦🤦

        Höpö, höpö! Olet täysin väärässä. Halla-aho olisi halunnut hallitukseen 2017 Soinin paikalle. Mikään ei olisi muuttunut! Ja se 2015/35000 oli jo historiaa! Turha yrittää totuutta muuttaa.

      • Anonyymi

        Hyvä palkka sai pysymään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, höpö! Olet täysin väärässä. Halla-aho olisi halunnut hallitukseen 2017 Soinin paikalle. Mikään ei olisi muuttunut! Ja se 2015/35000 oli jo historiaa! Turha yrittää totuutta muuttaa.

        Tottakai halla aho olisi mennyt jos sovittua pakolaispolitiikkaa olisi noudatettu mutta kun ei kepu ja kokoomus halusivat lisää ulkomaalaista halpatyövoimaa mutta kuinkas kävikään sosiaalimenot pompsahti pilviin Suomessa?🤦🤦🤦

      • Anonyymi

        Ps lähti hallituksesta, tilalle tuli Siniset. KOK. ja KEPU eivät halunneet persuja hallitukseen nimenomaan erilaisen arvopohjan vuoksi. Eli kokoomukselle ja keskustalle ei kelvannut persujen järkevämpi ja tiukempi maahanmuutto-ohjelma. Sehän oli tärkein syy, Ja on nytkin. Persut haluavat pitää Suomen puolta maahanmuuttopolitiikassa, muut puoleet eivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, höpö! Olet täysin väärässä. Halla-aho olisi halunnut hallitukseen 2017 Soinin paikalle. Mikään ei olisi muuttunut! Ja se 2015/35000 oli jo historiaa! Turha yrittää totuutta muuttaa.

        Halla-aho vaati tiukemman maahanmuutto-ohjelman toteuttamista , KOK. ja KESKUSTALLE se ei sopinut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halla-aho vaati tiukemman maahanmuutto-ohjelman toteuttamista , KOK. ja KESKUSTALLE se ei sopinut.

        Ei vaatinut! Valehtelette!

    • Anonyymi

      Onhan se ikävää että persut on ainoa puolue joka asettaa suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden aina ensin ja sitten vasta muiden?🤦🤦🤦

      • Anonyymi

        Missä päin Venäjää sinun Suomesi on?

      • Anonyymi

        Persut, Putinin perseennuolijat! Tuosta kylähullujen joukosta ei saa isänmaallisia mitenkään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut, Putinin perseennuolijat! Tuosta kylähullujen joukosta ei saa isänmaallisia mitenkään!

        Tuo ryssittely on jo todistettu vääräksi naton tutkimuksessa joten koittakaa pysyä faktoissa täällä ettette nolaa itseänne?😂😅🤣👍

        Onko puhe mistä puute?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut, Putinin perseennuolijat! Tuosta kylähullujen joukosta ei saa isänmaallisia mitenkään!

        Ei saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ryssittely on jo todistettu vääräksi naton tutkimuksessa joten koittakaa pysyä faktoissa täällä ettette nolaa itseänne?😂😅🤣👍

        Ovat jo nolanneet

      • Anonyymi

        Eihän Suomen puolta saisi missään pitää eikä Suomen etua missään ajatella. Sitä mieltä ovat monet suomalaiset, erityisesti ne, jotka mollaavat Persuja. Tyhmäähän on Suomen hyvän puolesta toimia, sitä mieltä ovat PS:n vastustajat.

    • Anonyymi

      Tyhmä kuin persu! Niin se vaan on.

      • Anonyymi

        Tosi fiksua ,persu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi fiksua ,persu.

        Viherpiipertäjä se jaksaa pipittää.

    • Anonyymi

      Persuille taisi tulla megaluokan jytky housuun.

      • Anonyymi

        Juuri näin, nyt tehtiin oma maali, jytky on housuissa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, nyt tehtiin oma maali, jytky on housuissa!

        Ja haisee !

    • Anonyymi

      Suomalaiset ovat ylikoulutettua kansaa! Pienipalkkasia töitä kukaan ei suostuta tekemään, kun sehän kuuluu aivan muille. Veroja ei tahdo maksaa kukaan ja valtion pakkomenothan kuitenkin suoritetaan sitten ihan vain tyhjästä, kun niinhän ne hoituu kuitenkin ilman mistään verotuloista!
      Jos, mutta toivottavasti ei sinulla on lapsia, niin paljonkohan niitten koulutus sinulle maksaa ja mistä ne koulutusrahat mahtaa tulla?

      • Anonyymi

        Onhan se naurettava tilanne jos joudut jostain sossusta kerjäämään rahaa töiden päälle kun ei muuten pärjää miettikääs nyt näitä ulkolaisia halpatyöntekijöitä nekin kuormittavat sossuja suomessa eli halpatyönteettäjät voittaa kun kansa maksaa?🤦🤦🤦

    • Anonyymi

      Miks vaahdotaan asiasta jolla ei ole käytännön merkitystä?

    • Anonyymi

      *uli uli!* 🤡

      Varsin huvittavaa et laskutaidottomat kommarit, joiden tyttöhallitus on jo tähän mennessä ottanut enemmän velkaa kun yksikään Suomen hallitus aikaisemmin, kehtaa alkaa winettämään jostain prosentin osista? :) :D

    • Anonyymi

      PS: Ja papukaijamerkki taas kommarille joka onnistui puhumaan itsensä pussiin, ja haukkui juuri OMAN hallituksensakin budjettia ”vitsiksi”'!? Vai onko suht samankokoisista budjeteista vain TOINEN vitsi, koska …? Ilmastonmuutos vai korona? :)

    • Anonyymi

      Poliittisilta nuorisojärjestöiltä persut aikoo leikata 5 miljoonaa euroa ongelma toki on se että sitä tukea maksetaan 2,6 miljoonaa euroa per vuosi tällä hetkellä.

      • Anonyymi

        Ei mikään ongelma, nuorisojärjestöjen omaisuutta myydään niin paljon että voivat maksaa avustuksia takaisin. Kyllä persut osaa 😂🤣😁

        Kyllä persuista pitää tulla seuraavan hallituksen valtiovarainministeri, saadaan valtiontalous kertaheitolla kuntoon 😉

        Asioista perillä olevat lähteet kertovat että mikäli perussuomalaiset pääsevät hallitukseen ja saavat valtiovarainministerin salkun sen saisi Sheikki Laakso. Eduskuntaryhmässä Sheikki Laakso nauttii suurta arvostusta nimenomaan talousosaamisessa, hän on puolueen talousmies.

        Kansanedustaja Sheikki Laakso, laittakaa nimi muistiin, hänestä vielä kuulemme!

        Se että äänestävät tuollaisia sheikkejä eduskuntaan kertoo paljon persujen äänestäjistä. Perussuomalaiset esittävät, Sirkus Arkadia, mukana Sheikki, Purra, ehkä Anokin tekee paluun, taatusti viihdytte!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mikään ongelma, nuorisojärjestöjen omaisuutta myydään niin paljon että voivat maksaa avustuksia takaisin. Kyllä persut osaa 😂🤣😁

        Kyllä persuista pitää tulla seuraavan hallituksen valtiovarainministeri, saadaan valtiontalous kertaheitolla kuntoon 😉

        Kepu sotkeutui nuorisosäätiöasuntojen rahojen huijauksiin. Kepun Kaikkonen sai ihan syytteen, kun ei valvonut sen rikollista toimintaa. Oli siinä muitakin kepulaisia.

      • Anonyymi

        Mielummin leikkaukset" nuoret somalit"yhdistykseltä sekä muilta höpöhöpö kerhoilta kuin esim poliiseita ja koulutuksesta.

    • Anonyymi

      Visssvalle tuli virtsat housuun. Varmaan lämmitti näin pakkasella.

      • Anonyymi

        Visssvoilla pää virtsaa täynnä.

    • Anonyymi

      Tyhmä, tyhmempi, persu. Näin se menee nykyään.

      • Anonyymi

        Kuitenkin suurpuolue PS. Tyhmyyshän tiivistyy vaskommunistien isänmaan vastaisessa toiminnassa,jossa kaikki on käänteistä aina rasismia myöten.

      • Anonyymi

        Kyllä Sheikki Laakso on yhtä älykäs ja viisas kuin hänen äänestäjänsä. Sheikin näytöt vakuuttavat...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuitenkin suurpuolue PS. Tyhmyyshän tiivistyy vaskommunistien isänmaan vastaisessa toiminnassa,jossa kaikki on käänteistä aina rasismia myöten.

        Huvittavaa nämä PS mollaukset. Ei mitään asiaa eikä mitään perusteita mollauksille, pelkkää tyhjää, mikä ei tule muualta kuin punavihreän tyhjästä päästä, josta on järki ja viisaus karannut.

    • Anonyymi

      Pointti on kuitenkin se käytetäänkö velka oman maan vaiko muiden hyväksi.

      • Anonyymi

        Pointti on se että persulit ovat kurkku suorana huutaneen hallituksen hirvittävästä velanotosta jolle pitää saada stoppi. Sitten kun tuo pellejoukko tekee oman "varjobudjettinsa" velanottoa on vähennetty vaivaiset 0,67% verrattuna Marinin hallituksen budjettiesitykseen.

        Talouspolitiikka ei selvästikään ole persujen ydinosaamista. Maahanmuutosta jauhaminen on mutta ei sillä vaaleja voiteta. Suurimmalle osalle suomalaisista maahanmuutto on c-luokan kysymys, tätä persulit eivät vain ymmärrä.

        Kuinka monen hallituksessa nyt istuvan ministerin kuvittelet pystyvän budjettia vääntämään. Tuskinmpa knowhow siihen riittää yhdelläkään. Tapana on ollut väistellä kysymyksiä tai juosta karkuun siinä vaiheessa, kun olisi ollut "tilaisuus" Suomen taloudesta vakavasti keskustella. Se satapäinen avustajalauma, joka budjettia vääntää saa toivon mukaan aikaiseksi jotain järkevää, mutta ikävä kyllä heidänkin on pakko tanssia samalla ideologian pillin tahdissa. Perussuomalaisista löytyy kyllä talouden taitajia. Ilmeisesti ette ymmärrä, että vaihtoehtobudjetti ei ole asia, joka suoraan on korvaamassa jo olevaa budjettia vaan budjetti, josta voi löytyä työkaluja toimia paremmin. Paremmin toimiminen taitaa nykyhallistusta pelottaa, varsinkin, jos työkalut tulisivat oppositiolta. Itseriittoisuus ja ylpeys ei pitäisi olla johtavana voimana, kun koko maan asioista sekä milijoonien ihmisten verovaroista päättää.

        Persuissa talouden taitajia, kuten vaikka Sheikki Laakso?!

        Miksi ihmeessä? Sakari Puisto sopisi oikein hyvin kyseiseen virkaan ja pärjäisi varmasti ilman nykyisen kokoista avustajakaartia.

    • Anonyymi

      Mitenhän tämä nyt on. Tarvitseeko Suomi enemmän muuta maailmaa, vai muu maailma Suomea? 🤔😀

    • Anonyymi

      Melkoisen huvittavaa.. varsinaisia masokisteja liikkeellä. Me otetaan velkaa, me pelastamme maailman ilmaston, me olemme ensimmäisenä hiilineutraali, meille saa tulla olemaan joko luvalla tai luvatta, Meiltä voi aina puýytää, meillä vienosti änkyttämällä sanottu "ei" tarkoittaa "kyllä".
      Kuinka alas olette valmiita vajoamaan halussanne miellyttää EU-ta, kuinka syvälle kumartamaan maksaessanne muiden maitten virheistä, kunka halpahintainen oman maan itsenäisyys on, Onko teillä varaa vaarannuttaa maan talous tai turvallisuus omien globaalien ideologioiden tyydyttämiseksi?

    • Anonyymi

      Hyvä Perussuomalaiset. Rahat suomalaisten hyvinvointiin.

      • Anonyymi

        Persut ovat paskanpuhujia. Ensin suureen ääneen vaativat "hirvittävän" velaoton lopettamista mutta kun pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin niin omassa vaihtoehtobudjetissa eivät velanottoa vähentäisi kuin aivan mitättömän määrän.

        Kukaan järkevä ihminen ei tuollaista pelleporukkaa äänestä. Eipä silti, kyllä Suomesta niitä vähemmän järkeviä löytyy, heillä nyt sitten on ihan ikioma puolue.

        Kuvitteletko, että esimerkiksi Sote on puolessatoista vuodessa valmiiksi pieraistu? No eipä ole. Ymmärräthän, että budjetissa on pakko varautua sellaisiin kalliisiin toimenpiteisiin, joita nykyhallitus on alkuun laittanut, jotta ne saadaan kunnialla loppuun hoidettua. Velanoton pienentäminen ja maan talouden kasvu pitäisi kuitenkin olla kaikilla korkealla tärkeysjärjestyksessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ovat paskanpuhujia. Ensin suureen ääneen vaativat "hirvittävän" velaoton lopettamista mutta kun pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin niin omassa vaihtoehtobudjetissa eivät velanottoa vähentäisi kuin aivan mitättömän määrän.

        Kukaan järkevä ihminen ei tuollaista pelleporukkaa äänestä. Eipä silti, kyllä Suomesta niitä vähemmän järkeviä löytyy, heillä nyt sitten on ihan ikioma puolue.

        Niin ja mitä velkaan tulee niin Suomi voisi vaikka huomenna lainata 30 miljardia jakaa sen kansalle ja se ei tuntuisi missään.

        Kokoomus,Persut ja Kepu on vain säälittäviä velalla pelottelijoita jotka systemaattisesti unohtaa mainita että varoja Suomalaisilla on enemmän kuin koskaan maan historian aikana.

        Muualle kuin Suomen hyvinvointiin ja maan kehitykseen, menee hallituksen ottama valtion velka.

        Niin perusteellisesti hallitus on ulkoistanut budjetin, että oman kansan hyväksi jää vain pieni osa valtion varoista käytettäväksi.

        Hallitus puuhaa haittamaahanmuuton kasvattamista, väkeä on tulossa eri reiteiltä, perheen yhdistämiset, hallituksen koko ajan nostama kiintiöpakolaisten määrä ym.. Mikään raha ei riitä, vaan velkaa pitää ottaa lisää ja lisää, kun Suomi toimii maailman sosiaalitoimistona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja mitä velkaan tulee niin Suomi voisi vaikka huomenna lainata 30 miljardia jakaa sen kansalle ja se ei tuntuisi missään.

        Kokoomus,Persut ja Kepu on vain säälittäviä velalla pelottelijoita jotka systemaattisesti unohtaa mainita että varoja Suomalaisilla on enemmän kuin koskaan maan historian aikana.

        Velkaa Suomella on enemmän kuin aikoihin. Rahan arvo laskee, kun rahaa syydetään lisää markkinoille.

    • Anonyymi

      Pikkusormet pystyyn vain ja keskustelemaan hienommin globaaleista ongelmista. On niin hienoa, kun saa tuntea puhuvansa tärkeistä asioista kiihkeästi silmät palaen, siitä saa mukavaa värinää. Siksi ärsyttää nuo tosikkomaiset perussuomalaiset, jotka vakavalla naamalla vakavista asioista puhuu. Jalat maassa ei ole trendikästä, pitää antaa ajatuksille siivet ja katsoa minne ne kantaa. Jos törmää seinään niin onneksi aina joku muu maksaa.

      • Anonyymi

        Kukas ei hiljentyisi vaikka kahjo-Lauran totisten viisauksien äärelle! 🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Mitä yrität selittää?

    • Anonyymi

      Aivan oikeinhan nuo ajattelevat -> kehitysapua vähemmälle ja rajat kiinni kerjäläisiltä - tai olemme pian itse sellaisia.

      • Anonyymi

        Kohtuus kaikessa.

    • Anonyymi

      Mihin kehitysapu todellisuudessa menee, onko siitä tietoa?

      • Anonyymi

        Mita sina sanoa, onko sulla viela rahaa, laheta mulle.

      • Anonyymi

        Hyvin vähän siitä on tietoa, mutta rahan keräyksiä on jos jonkinlaista. Eivät kerro tarkemmin, mihin keräysrahat menevät. Välillä tulee ilmi väärinkäytöksiä ja ovat nimeltään ihan tunnettuja yhdistysnimiä.

      • Anonyymi

        Esim afganistaniin syydetty miljardeja 40 vuodenaikana, ja mikä siellä on muuttunut? Ei yhtään mikään! Kehitys yhä lapsenkengissä. Auttaa pitää apua tarvitsevia, esim luonnon katastrofin uhreja, ei keskenään sotivia fanaatikkoja. Tyhmä ja hyväksikäytetty ei saa olla!

    • Anonyymi

      Mikä ihmeen vitsi tässähän joudutaan korjaamaan SDP:n megaluokan munauksia vuositolkulla.

    • Anonyymi

      Ladattavien autojen markkinaosuus Suomessa jo 37 prosenttia, noihan on kohta laitettava veron piiriin, valtion verotulot vähenevät huolestuttavasti.

    • Anonyymi

      Megaluokan älykkyyttä kommentoida budjettiesitystä pelkän loppusumman perusteella. Kannattaisi käydä Sirolaopiston kurssit uudelleen,

    • Anonyymi

      Sanovat että säätytalolla on hyvät tarjoilut, persuilla ei vaan ole sinne mitään asiaa. :D

    • Anonyymi

      Joka vuosi sama juttu: Persut nauretaan ulos mukabudjetteineen.

    • Anonyymi

      Hallituksen budjetti on vitsinä puolestaan giga- ellei teraluokkaa. Persut sentään kohdistaisivat velkarahat oman maan kansalaisille, eivätkä lapioisi niitä ulkomaille.

      • Anonyymi

        Poistavatkohan eläkeindeksin sitten kun pääsevät valtaan, se jää nähtäväksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poistavatkohan eläkeindeksin sitten kun pääsevät valtaan, se jää nähtäväksi?

        Eläkkeitä ei voi maksaa enempää kuin mitä niitä on kullekin kertynyt, ei se ole kiinni kenenkään tahdosta!!! Itse tiedän että eläkkeellä vietän köyhää elämää, olen jo valmiiksi asennoitunut joten ei tarvitse pettyä. Jos haaveilee eläkkeellä ollessa matkustelusta niin pitää olla tienestejä tai säästöjä. itse elän kädestä suuhun niin ei jää mitään säästöön. Olen kuitenkin päättänyt elää nuorena, vanhana ei kuitenkaan jaksa tehdä mitään vaikka olis kuinka paljon rahaa.

      • "Oman maan kansalaisille" ei tarkoita sinänsä yhtään mitään, ja kuten persubudjetista voimme lukea, ei se tarkoita mitään myöskään numeroiden tasolla.

        Oman maan kansalainen on yhtä hyvin kansaneläkeläinen kuin miljonääri. Edelliselle persubudjetti ei anna kuin keppiä, jälkimmäiselle kyllä antaa, jos menestyjä vaikka haluaisi Lambollaan vähän enemmän ajella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläkkeitä ei voi maksaa enempää kuin mitä niitä on kullekin kertynyt, ei se ole kiinni kenenkään tahdosta!!! Itse tiedän että eläkkeellä vietän köyhää elämää, olen jo valmiiksi asennoitunut joten ei tarvitse pettyä. Jos haaveilee eläkkeellä ollessa matkustelusta niin pitää olla tienestejä tai säästöjä. itse elän kädestä suuhun niin ei jää mitään säästöön. Olen kuitenkin päättänyt elää nuorena, vanhana ei kuitenkaan jaksa tehdä mitään vaikka olis kuinka paljon rahaa.

        Prosentteja kertyy tehdystä työstä ja prosentit on määritelty.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        "Oman maan kansalaisille" ei tarkoita sinänsä yhtään mitään, ja kuten persubudjetista voimme lukea, ei se tarkoita mitään myöskään numeroiden tasolla.

        Oman maan kansalainen on yhtä hyvin kansaneläkeläinen kuin miljonääri. Edelliselle persubudjetti ei anna kuin keppiä, jälkimmäiselle kyllä antaa, jos menestyjä vaikka haluaisi Lambollaan vähän enemmän ajella.

        Repe ei osaa lukea eikä ymmärrä, minkäs sille voi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläkkeitä ei voi maksaa enempää kuin mitä niitä on kullekin kertynyt, ei se ole kiinni kenenkään tahdosta!!! Itse tiedän että eläkkeellä vietän köyhää elämää, olen jo valmiiksi asennoitunut joten ei tarvitse pettyä. Jos haaveilee eläkkeellä ollessa matkustelusta niin pitää olla tienestejä tai säästöjä. itse elän kädestä suuhun niin ei jää mitään säästöön. Olen kuitenkin päättänyt elää nuorena, vanhana ei kuitenkaan jaksa tehdä mitään vaikka olis kuinka paljon rahaa.

        Juu, kyllä se sun "nuorena eläminen" taitaa olla aika kuivaa ja niukkaa, kela rahoilla ei suomalainen paljon esim matkustele. Mutta valintansa kullakin! Sinun valintasi lähinnä vitsi!

    • Anonyymi

      Pakko ottaa lisää velkaa kun istuva hallitus ottanu jo hirveet velat joista ei selviä kuin pikavipeillä ;)

      Suomi konkkaan yhdistys ry.

      • Jos velanotto itsessään tosiaan pakottaa ottamaan yhä lisää velkaa, persut eivät tietenkän koskaan pysty aloittamaan velkojen lyhentämisiä vaikka saisivat yksinvallan perusunkarilaisten tapaan.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Jos velanotto itsessään tosiaan pakottaa ottamaan yhä lisää velkaa, persut eivät tietenkän koskaan pysty aloittamaan velkojen lyhentämisiä vaikka saisivat yksinvallan perusunkarilaisten tapaan.

        Haittamaahanmuutto ym. vastaava nielee rahaa älyttömästi monella saralla, Repen sitä on vain vaikea ymmärtää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Haittamaahanmuutto ym. vastaava nielee rahaa älyttömästi monella saralla, Repen sitä on vain vaikea ymmärtää.

        >Haittamaahanmuutto ym. vastaava

        On vaikea nyt ymmärtää, mitä on "ym. vastaava". Kerrohan juurta jaksain.

    • Anonyymi

      Aloittaja on sekaisin.

    • Anonyymi

      Aloittaja, persut ottaisivat siis vähemmän velkaa. Keksimällä keksitty moite. Valtamediasta luettu.

      • Anonyymi

        Pissikset ottaisivat enemmän velkaa lahjoittaakseen sen pois ulkomaille. Siinä valtava ero!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pissikset ottaisivat enemmän velkaa lahjoittaakseen sen pois ulkomaille. Siinä valtava ero!

        Onko nyt siis niin, että persut haluavat kuitenkin erota tai tulla erotetuksi EU:sta? Tämä olisi äänestäjän kuluttajansuojan kannalta tärkeä tietää varmaksi eduskuntavaaleihin mennessä.

        Nyt näyttää siltä, että persut ratsastavat kaksilla rattailla niin EU- kuin koronakysymyksissäkin. Selvästi suuri ellei suurin osa persukaadereista vihaa EU:ta, vaikka puolue virallisesti on olevinaan unionin kannalla noin niinku periaatteessa.

        Vastaavasti rokotusvastaisuudella ja salaliittoteorioilla on persuissa ylivoimaisesti suurin kannatus vaikka vertaisi muihin kääpiötä suurempiin puolueisiin yhteensä.

        Ei pidä yleistää. PS ei ole eroamassa EU:sta, mutta on liittovaltiokehitystä vastaan. Oletan, että suurin osa persuista ei ole rokotevastaisia. Kyllä tietoon ja järkeen täytyy luottaa, ei mielikuvitukseen. PS:lle tärkeintä on Suomen etu. Kuka muu pitäisi omasta maastaan ja kansastaan huolta, kuin maa ja sen päättäjät itse?

        Persujen eduskuntaryhmä on sellainen sekamatelijasoppa että maa on tuhon oma jos tämä kauhugalleria siitä alkaa huolehtia. Joku Puisto voi olla poikkeus.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Onko nyt siis niin, että persut haluavat kuitenkin erota tai tulla erotetuksi EU:sta? Tämä olisi äänestäjän kuluttajansuojan kannalta tärkeä tietää varmaksi eduskuntavaaleihin mennessä.

        Nyt näyttää siltä, että persut ratsastavat kaksilla rattailla niin EU- kuin koronakysymyksissäkin. Selvästi suuri ellei suurin osa persukaadereista vihaa EU:ta, vaikka puolue virallisesti on olevinaan unionin kannalla noin niinku periaatteessa.

        Vastaavasti rokotusvastaisuudella ja salaliittoteorioilla on persuissa ylivoimaisesti suurin kannatus vaikka vertaisi muihin kääpiötä suurempiin puolueisiin yhteensä.

        Eihän perussuomalaiset EU-sta erota halua, vaan sitä, että EU.ssa noudatetaan niitä periaatteita, millä EU-hun aikoinaan on menty. Tarkoitus ei todellakaan ole antaa EU
        -lle verotusoikeutta, ei yhteisvastuita EU:n veloista. Yhä enemmän annetaan EU-lle päätösvaltaa, et taida ymmärtää, että on vielä ihmisiä, jotka haluavat asua itsenäisessä maassa, joka vastaa itsestään eikä muiden maiden veloista. EU-ssa keksitään yhä enemmän keinoja pumpata rahaa tällaisista hölmöläismaista, jotka ovat valmiit maksamaan, kunhan saavat pikkukehut.

    • Anonyymi

      Juu..... punavihertalousnerohallitus jakaa tyylikkäästi suomenkansan rahat muualle! Jotta sellainen budjetti:)

    • Anonyymi

      Naurettavaa. Mihin ne noin paljon velkaa tarvitsevat ,jos maahanmuutto rahat otetaan pois.

      • Matuiluunhan piti tärvääntyä miljardeja vuodessa, eikä nyt sitten tärväännykään.

    • Anonyymi

      Nyt kaikkien tulee saada jäädä, kuten paperittomat eli laittomasti maaassa olevat, joiden henkilöllisyyttä ei tiedetä... Tähän menee rahaa ja maan sisäinen turvallisuus vaaraantuu...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      SDP:N megaluokan munauksien korjaamiseen menne vuosia. SDP ei välitä omista köyhistä vaan jakelee meidän rahoja muille maille vierahille.

      • Persut taas "välittää" köyhistä tuhoamalla heiltä ilmaisen Ylen ja pakottamalla heidät hömppämainos-ja maksukanaville.

        147 miljoonaa euroa rahaa pois Yleltä vuodessa, se on tänäkin vuonna persujen lämmin kädenojennus köyhille television ja suoratoiston katsojille.

      • Anonyymi

        Seuraavan hallituksen suurin haaste on "tuholaistorjunta" ja nykyhallituksen toiminnasta johtuvien vahinkojen korjaaminen. Sitä on lakien purkaminen, sekä niiden muuttaminen lisä-asetuksilla.
        pro patria

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Persut taas "välittää" köyhistä tuhoamalla heiltä ilmaisen Ylen ja pakottamalla heidät hömppämainos-ja maksukanaville.

        Yle valehtelee niin paljon että se on syytäkin lopettaa kokonaan?🤔🤨🙄

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yle valehtelee niin paljon että se on syytäkin lopettaa kokonaan?🤔🤨🙄

        Tuolla perusteella Suomen Uutiset tulee lakkauttaa kiireellisesti niin ettei huomista numeroa enää tule. ✝️🚮

      • Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavan hallituksen suurin haaste on "tuholaistorjunta" ja nykyhallituksen toiminnasta johtuvien vahinkojen korjaaminen. Sitä on lakien purkaminen, sekä niiden muuttaminen lisä-asetuksilla.
        pro patria

        Minkä lakien? Täsmennä vähän, aihehan on hyvin tärkeä.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Persut taas "välittää" köyhistä tuhoamalla heiltä ilmaisen Ylen ja pakottamalla heidät hömppämainos-ja maksukanaville.

        147 miljoonaa euroa rahaa pois Yleltä vuodessa, se on tänäkin vuonna persujen lämmin kädenojennus köyhille television ja suoratoiston katsojille.

        kysehän on vain leikkauksesta, ei kaikkien rahojen pois ottamisesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        kysehän on vain leikkauksesta, ei kaikkien rahojen pois ottamisesta.

        No sanotaan sitten niin että rampauttamisesta. Rakastettu Yle Areena olisi tuon operaation jälkeen muisto vain, ja siksikään persujen jo pitkään haluama operaatio ei saa kannatusta muilta puolueilta – ei edes kokoomukselta.

        Muhkeaksi paisunut Erkon imperiumin Sanoma Media kyllä kiittäisi. Sillähän on persujen kanssa yhteinen tavoite: invalidisoida Yle.

        Kunhan persut tämän joskus hoksaavat, ehkä Hesarinkin parjaaminen somessa hiukan vähenee. Se on kuitenkin Sanoman lippulaiva.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Persut taas "välittää" köyhistä tuhoamalla heiltä ilmaisen Ylen ja pakottamalla heidät hömppämainos-ja maksukanaville.

        147 miljoonaa euroa rahaa pois Yleltä vuodessa, se on tänäkin vuonna persujen lämmin kädenojennus köyhille television ja suoratoiston katsojille.

        Kommari taas mielellään maksaa YLE-oravdan ylihintaisille suojatöpaikkatoimittelijoille kolminkertaisia palkkoja verrattuna kaikkiin muihin maamme toimittelijoihin että saa nautiskella kommaripropagandasta veronmaksajien kustannuksella!? :) Samalla kun YLE lakkauttaa kanavan joka viides vuosi!? Jos tarjonta pienenee, niin pitää olla kyllä kommarin verran vajaaälynen et suostuu maksamaan vähemmästä valestelusta saman hinnan!? :/

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Tuolla perusteella Suomen Uutiset tulee lakkauttaa kiireellisesti niin ettei huomista numeroa enää tule. ✝️🚮

        Ja sult löytyy ilmeisesti linkki/linkkejä Suomen uutisten valheisiin vai ihan vaan lämpimiksesikö länkytät? :)

        … mutsis oli!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kommari taas mielellään maksaa YLE-oravdan ylihintaisille suojatöpaikkatoimittelijoille kolminkertaisia palkkoja verrattuna kaikkiin muihin maamme toimittelijoihin että saa nautiskella kommaripropagandasta veronmaksajien kustannuksella!? :) Samalla kun YLE lakkauttaa kanavan joka viides vuosi!? Jos tarjonta pienenee, niin pitää olla kyllä kommarin verran vajaaälynen et suostuu maksamaan vähemmästä valestelusta saman hinnan!? :/

        Pitääolla useammankin natsin verran vajaaälyinen ellei tajua että suurin osa Ylen nykytarjonnasta on mahtavassa Yle Areenassa, joka onkin huiman suosittu. Juuri sitä te vainoatte yhdessä Sanoman kanssa. 😊

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Pitääolla useammankin natsin verran vajaaälyinen ellei tajua että suurin osa Ylen nykytarjonnasta on mahtavassa Yle Areenassa, joka onkin huiman suosittu. Juuri sitä te vainoatte yhdessä Sanoman kanssa. 😊

        Ja pitää olla vähintään kommarin verran vajaaälynen jos kuvittelee että YLE tuottaa ohjelmia mtös lakkautetuille kanavilleen!? :) :D Ja mistä lähtien ohjelmien uusinnat on ollu ohjelmatarjontaa!? Siitäkö lähtien kun kommarilta hajos se toinen toimiva aivosolu? :/

      • Repe_RuutikaIlo

        Kyllä vähäpersunkin pitää nyt vain tottua siihen että suoratoisto on yhä keskeisempi osa nykyajan televisiota, ja yhä harvempi haluaa nähdä ohjelman TV-yhtiön määräämällä hetkellä, ellei kyse ole suoran lähetyksen taiasta kuten urheilusta tai uutisohjelmista.

        Voin myös yllättää vähäpersun kertomalla, että usein se eka lineaarinen lähetys on "uusinta", kun jakso on ollut jo viikkoja Areenassa. 😁

        Ja sieltä Areenasta muuten näkee kaikki kolme Ylen kanavaa tosi näppärästi myös lineaarisina.

        Jotenkin surkuhupaisaa nähdä noin posketonta Yle-vihaa. Mutta persujen pitää kai tässäkin olla ainoa vaihtoehto kaikille muille...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja pitää olla vähintään kommarin verran vajaaälynen jos kuvittelee että YLE tuottaa ohjelmia mtös lakkautetuille kanavilleen!? :) :D Ja mistä lähtien ohjelmien uusinnat on ollu ohjelmatarjontaa!? Siitäkö lähtien kun kommarilta hajos se toinen toimiva aivosolu? :/

        Se oli muuten Ylen Areena, joka lähetti juhannuksen alla persujen jarrutusshown eduskunnasta suorana yötä myöten. Arvaan että _tähän_ Ylen toimintaan persujen budjeteissa riittäisi rahaa vastakin. 😏

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Persut taas "välittää" köyhistä tuhoamalla heiltä ilmaisen Ylen ja pakottamalla heidät hömppämainos-ja maksukanaville.

        147 miljoonaa euroa rahaa pois Yleltä vuodessa, se on tänäkin vuonna persujen lämmin kädenojennus köyhille television ja suoratoiston katsojille.

        Ehkä Ylekin voisi toimia kustannustehokkaammin, eikö siellä pääjohtajakin saanut bonuksia tällaisen keskivertopalkkaisen vuosipalkan verran. Ohjelmat ei pahemmin hetkauta, uutiset, ja sää ihan ok, MOT ok, viihdeohjelmat samaa tuubaa, mitä muillakin kanavilla, Uusintoja riittää, myös samoja uutisia (nauhalta) useaan kertaan.

    • Anonyymi

      Persujen vaihtoehtobudjetissa velka tosin käytettäisiin edes hivenen järkevämmin kuin vihervassarien, noiden maanpettureiden, budjetissa.

    • Anonyymi

      Uskokaa Jo hyvällä vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa kaikki muut puolueet ovat liian korruptoituneita globalisteja jotka ajavat vain omia etujaan?🤦🤦🤦

      • Anonyymi

        Riippuu ihan siitä, mitä haluat kannattaa ja äänestää: Suomea ja suomalaisia, vai EU:ta ja integraatiota. Joillekin on ihan ok, että Suomi pistetään lihoiksi EU:n eduksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Riippuu ihan siitä, mitä haluat kannattaa ja äänestää: Suomea ja suomalaisia, vai EU:ta ja integraatiota. Joillekin on ihan ok, että Suomi pistetään lihoiksi EU:n eduksi.

        Siis te sittenkin vastustatte EU:ta, vaikka virallisesti kannatatte? Vai pitäisikö meidän olla jonkinlainen kaloriton kevytjäsen?

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Siis te sittenkin vastustatte EU:ta, vaikka virallisesti kannatatte? Vai pitäisikö meidän olla jonkinlainen kaloriton kevytjäsen?

        EU:ta pitäisi kehittää kauppaliittona, ei niin, että Suomen kaltaiset uhrautujat kustantavat holtittomien maiden taloudenpidon.

        Nyt EU on kehittymässä liittovaltioksi, jonka kannalla lähes kaikki muut puolueet kuin PS on. Liittovaltiona Suomella ei ole enää itsenäistä päätäntävaltaa Suomen asioista, vaikka nytkin tuntuu, että nykyhallitus haluaa EU.n päättävän kaikista Suomen asioista.

        Punavihreä ei taida tietää ja ymmärtää EU:sta yhtään mitään.

        Jos ja kun me odotamme EU:lta jonkinlaisia turvatakuita, mikään kauppaliitto ei tietenkään riitä. Syvempää pitää yhteistyön olla. EU on kuitenkin täysin ylivoimainen resursseiltaan verrattuna Venäjään, jonka talous vastaa Italiaa.

        Jos kaikki muut puolueet kannattavat kehitystä A, silloin tietysti tapahtuu kehitystä A eikä persujen haluamaa kehitystä B. Miten muuten tämän mielestäsi pitäisi olla, ellei näin käy?

    • Anonyymi

      Voi noita persuvastaisia reppanoita :D Kun ei oikein ole mitään mihin tarttua, tartutaan sitten toisella kädellä omiin muniin ja toisella vaihtoehtobudjetin velanottokohtaan, eikä mitään tajua asian ytimestä :D Taitaa se omien munien kouriminen viedä kaiken huomion? Mene ja tiedä....

    • >>Entäpä jos sen naapurisi tekee.>>

      Paljon mahdollista. Naapurissa asuu matuja.

    • Anonyymi

      Juuh.
      Niinhän se oli viime vuonnakin ”vitsi” kommareitten mielestä, kun siinä oli joku vitosen vaje!? :) :D Samalla kun hallituksen tyttöjen oma budjetti oli jonku 7 miljardia alijäämänen! :D … siis: Alustavasti seitsemän. Sittenhän tytöt otti sen 20 miljardia lisävelkaa, ja se taas ei ollu yhdenkään kommarin mielestä vitsi!? :)

      Kommarit ulisee = Joku on tehnyt jossain jotain tosi oikein!

    • Anonyymi

      Vitsi on myös punikkihallituksen toimiminen maailman sosiaalitoimistona.

    • Anonyymi

      ..mahakkohan osata laskea paljonko se on näissä "rysselin rup.." eikun euroissa...?

    • Anonyymi

      Persut ovat itsessään jo pelkkä vitsi! Turha puolue. Sen jo tämä naurettava varjobudjetti todisti! Kyllä menee puoluetukirahat hukkaan’

      • Anonyymi

        Yhtälainen vitsi kuin turvatyyny autossa. Eräskin pöljä aikoinaan nauroi ja pilkkasi sitä, että "mitäääh...autossa jotain tyynyjä.. no ei tarvii, ne on itsessään pelkkiä vitsejä, aivan turhia moiset ovat!". No sitten kävi kuten varmasti arvaat ja naureskelija huomasi siirtyneensä pilvenreunalle harppua soittelemaan (tämä ehkä kivempi ajatus kuin ne madot...).

    • Anonyymi

      Ei se maailma siitä parane kun niitä taidottomia ja kykenemättömiä siirtolaisia otetaan vastaan tuhansittain tai kehitysmaiden kirstuihin annetaan satoja miljoonia esim. afganistan ja somalia ja missä edistykset, ei missään. KOTO SUOMESSA MUHII TIKITTÄVÄ AIKAPOMMI SOTESSA JOHON MENEE MILJARDEJA, HOITOVELAT, HOITAJAT, LÄÄKÄRIT JNE. Suomessa on uutisten mukaan myös maailman neljänneksi kalleinta polttoainetta, osasta hinnan korotuksista kuuluu kiitos nykyhallitukselle joka haluaa osan suomalaisista jalka väeksi kun rahaa ei ole. Suomessa on tarve rahasta vaan ulkomaille annetaan siitäkin tyhjästä joten otetaan velkaa.

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      415
      4634
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      248
      2314
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1730
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      162
      1467
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      318
      1435
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1157
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      140
      1141
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      80
      1110
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1085
    10. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      995
    Aihe