Insinöörin palkka kohdilleen!

Anonyymi

Olen ahkera ja taitava työntekijä ja teen vaativaa asiantuntijatyötä insinööritoimistossa, jossa pitkälti nojaan aiempaan työkokemukseeni. Tutkintona on AMK.

Palkkani on 3050€/kk ollut vuoden verran. Luin jostain että mediaani omalla alallani ja näillä työvuosilla on 3450€/kk. Olen tehnyt näitä töitä nyt noin 4 vuotta.

Soitin verotoimistoon ja kyselin työkavereideni palkoista. Koska onhan epäreilua jos jollekin maksetaan monta tuhatta vähemmän kuin muille. Jos palkka ei nouse niin olisi oikein heittää työkinttaat lattialle.

Minun "Verotettava ansiotulo valtionverotuksessa" on "vain" 28000€, vaikka nykyisellä palkallani tienaan lomarahojen ja veronpalautusten kanssa noin 40000€ vuodessa. Tämä johtuu osittain pienestä veroprosentista ja muista verohelpotuksista, kuten asuntolaina ja opintolaina, ja etätöissä saan vähennystä myös.

Eli kysyin verotoimistosta työkavereideni vastaavia lukuja "Verotettava ansiotulo valtionverotuksessa".

Heillä jotka tekevät vastaavaa tai helpompaa työtä kuin minä, mutta ovat olleet samassa firmassa noin pidempään 10 vuotta, on "Verotettava ansiotulo valtionverotuksessa":
-36300
-35000
-34500
Ylemmillä johtajilla se on noin 50000.
Minulla tämä luku oli siis 28000.

Tiedän että bruttopalkka ja verotettava ansiotulo eivät ole sama asia.
Tiedosta verotettavasta ansiotulosta ei voi varauksetta vetää kovin suoria johtopäätöksiä.

Olisiko realistista pyytää parempaa palkkaa?

14

2305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinun kannattaa alkaa ylemmäksi johtajaksi. Tai jos haluat parempaa palkkaa niin sinun on mentävä oikeisiin töihin.Olen kurkkuanimyöten täynnä insinöörejä karabvateissaan insinööritoimistossa. Käytännössä hyvinkoulutettu saksanpaimenkoirakin tekisi teidäntasoisia suunnitelmia. Uudet suunnitelmat sitten esimerkiksi rakennuksilla tekee asentaja josta "insinööri"otaa punakynäkuvat ja vie ne piirtäjälle. Lopuksi
      2insinööri
      2 laittaa nimensä paperiin eikä ole ottanut mistään mitään vastuuta edes. Kysynkin mistä pitäisi maksaa? Miksi suunnittelia kirjoittaa aina työselitykseen että asennusmitat ja PAikat terkastettava työmaalla.??

      • Anonyymi

        Demokratia on sitä että saa olla mukana työeämässä ja...solidaarisuus sitä että on aina yhtämieltä johtajansa kanssa....


      • Anonyymi

        No mikset sitten itse mene suunnittelemaan kun olet niin mahdottoman paras? Suunnittelet tuossa tuokiossa ilman aikataulu paineita tyhjästä uutta, ja hommaat uudet työt ja lasket kannattavuus laskelmat, et riittää purnaaville huipuille kovapalkkaista työtä, kun olet niin hyvä. Vois olla et ton tason huipullaolla menis peukku suuhun niin syvälle et perä peilistä tulis ulos. Arvostelee työtä, mistä ei oo mitään hajua. Haloo!!


    • Anonyymi

      Onneksi suomalainen insinööri on sen verran kova markkinauskoinen, että "neuvottelee itse omat palkkansa ja työehtonsa", muutoinhan sitä voisi saada jopa hyvää palkkaa. Suomalainen insinöörihän on tutkitustikin huono palkkainen, ja syystäkin.
      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006281707.html


      Tietenkään se ammatillinen järjestäytyminen ei ole vaihtoehto, sehän olisi sosialismia ja siten oikeistouskovalle paheksuttavaa. Duunari ammateissa on tapana pitää huolen myös omista ansioista vaikka se joillekin oikealle kallellaan oleville näyttää ottavan koville.

      Itselläni on duunarina palkka noissa "johtaja" palkoissa ja nousee reilusti ylitse jos vaivautuu tekemään ylitöitä. Tosin se sitten vaatii, että tekee Töitä.
      Itselläni on tänä vuonna ylitöitä n. 150 tuntia ja vuoden kokonaisansiot tulevat olemaan noin 65 000euroa. Joten siihen nähden olet ihan kiitettävällä ansiotasolla.

    • Anonyymi

      Ei ole. 25 vuoden kokemus, palkka 3500. Teknisen alan asiantuntijatehtävässä.

      • Anonyymi

        Paljon kiitoksia vastauksestasi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon kiitoksia vastauksestasi!

        Täytynee panostaa työn ohessa tehtävään yritteliäisyyteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytynee panostaa työn ohessa tehtävään yritteliäisyyteen.

        Panosta pörssiosakkeisiin. Vaikka edes pikkusummilla.


    • Anonyymi

      vuonna 1920 Suomessa oli 120 työikäistä insinööriä.
      Nyt insinöörejä on yli 120000 . Insinööri on yleistäkin yleisempi tutkinto ja
      työntekijä firmojen toimistoissa. Perusinsinöörejä
      on valtavasti työmarkkinoilla. Ei se palkka silloin ihmeellinen voi olla
      vaikka miten vaativaa asiantuntijatyötä tekee omasta mielestänsä.
      Saatat olla firmanne sisällä pienessä palkkakuopassa. Siitä pääsee
      ylös a) vaihtamalla firmaa. Palkka monasti nousee kun kiertää firmoja muutaman vuoden välein b) nousemalla hierarkiassa ylöspäin siten että itsellä on alaisia. Positio määrittelee palkan. Vaikka haalisit kaikki firman työt itsellesi mutta jos positiosi ei nouse niin palkkaa ei tule yhtään lisää. Ahkeruus ei nosta palkkaa.
      c)pyytämällä palkankorotusta. Täytyy olla tiukka ja osoittaa että kykyä on reilusti enemmän kuin nykyinen palkka on.
      d)perustettava työn ohessa oma firma ja kasvatettava firmastansa menestyvää bisnestä. Perusinsinöörien palkkojen mataluus johtuu juurikin siitä että insinöörejä
      on valtavat määrät. Melkein yhtä paljon kuin hoitajia.

      • Anonyymi

        Totta kuin kusinen potta. Insinöörien liikakouluttaminen alkoi jo 80-luvulla! 90-luvulle tultaessa insinöörikoulutuksen taso oli romahtanut suurimmassa osassa teknillisiä oppilaitoksia. Opettajat ihmettelivät miten saataisiin oppitunnit kulumaan ja puhuivat joutavia. Opettajia haalittiin pystymetsästä ilman mitään edellytyksiä opettaa. Opettajat satatoivat suorittaa kasvatustieteen appron iltaopintoina työn ohessa. Insinööriksi kouluttaminen oli työttömyyden hoitokeino. Työmarkkinoille tulvi sekundainsinööriä.

        Palkka voi myös romahtaa vaihtamalla työpaikkaa. 15 vuoden kokemus nollaantui YT-neuvotteluja seuranneissa potkuissa. Vaikka pääsin hetikohta uuteen työhön, uudessa työpaikassa, johon pääsin pitkän kokemuksen ja osaamisteni ansiosta palkka oli kokemattoman tasolla. 15 vuoden ansiokehitys vedettiin vessanpöntöstä. Nykyään palkankorotuksia ei enää ole. On vain TES-korotukset 1-2 %.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta kuin kusinen potta. Insinöörien liikakouluttaminen alkoi jo 80-luvulla! 90-luvulle tultaessa insinöörikoulutuksen taso oli romahtanut suurimmassa osassa teknillisiä oppilaitoksia. Opettajat ihmettelivät miten saataisiin oppitunnit kulumaan ja puhuivat joutavia. Opettajia haalittiin pystymetsästä ilman mitään edellytyksiä opettaa. Opettajat satatoivat suorittaa kasvatustieteen appron iltaopintoina työn ohessa. Insinööriksi kouluttaminen oli työttömyyden hoitokeino. Työmarkkinoille tulvi sekundainsinööriä.

        Palkka voi myös romahtaa vaihtamalla työpaikkaa. 15 vuoden kokemus nollaantui YT-neuvotteluja seuranneissa potkuissa. Vaikka pääsin hetikohta uuteen työhön, uudessa työpaikassa, johon pääsin pitkän kokemuksen ja osaamisteni ansiosta palkka oli kokemattoman tasolla. 15 vuoden ansiokehitys vedettiin vessanpöntöstä. Nykyään palkankorotuksia ei enää ole. On vain TES-korotukset 1-2 %.

        homma hyppäsi oudoille urilla AMK pohjaisen insinöörikoulutuksen myötä.
        Opiskeluun otettiin mukaan peukaloiden pyörittely eli etäopiskelu. Vielä 80 luvulla Turun tekulla hikoiltiin jopa iltamyöhällä. Sen päälle annettiin runsaat kotitehtävät. Opiskelujen ohessa oli melko mahdotonta käydä töissä koska joka arkipäivä oli koululla oltava. Kesätyöt oli silloin se juttu. Hommaan tuli paljon höttöä ja tyhjää kun opintojen pituutta venytettiin keinotekoisesti aivan turhaan.
        Ennen kuin opisto-tekuun saattoi saada opinto-oikeuden piti olla 2 vuotta alalle hyväksyttävää työkokemusta alla. Opiskelemaan ei päässyt pystymetsästä. Opiskelijat olivat opintojensa alussa 2-4 vuotta vanhempia kuin nykyänsä ovat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        homma hyppäsi oudoille urilla AMK pohjaisen insinöörikoulutuksen myötä.
        Opiskeluun otettiin mukaan peukaloiden pyörittely eli etäopiskelu. Vielä 80 luvulla Turun tekulla hikoiltiin jopa iltamyöhällä. Sen päälle annettiin runsaat kotitehtävät. Opiskelujen ohessa oli melko mahdotonta käydä töissä koska joka arkipäivä oli koululla oltava. Kesätyöt oli silloin se juttu. Hommaan tuli paljon höttöä ja tyhjää kun opintojen pituutta venytettiin keinotekoisesti aivan turhaan.
        Ennen kuin opisto-tekuun saattoi saada opinto-oikeuden piti olla 2 vuotta alalle hyväksyttävää työkokemusta alla. Opiskelemaan ei päässyt pystymetsästä. Opiskelijat olivat opintojensa alussa 2-4 vuotta vanhempia kuin nykyänsä ovat.

        Tekuista tuli moneymakereita 90-luvulla. Valtion maksoi koululle sitä enemmän rahaa, mitä enemmän haalittiin sisään. Ysärin lamassa opettajat turvasivat työpaikkansa haalimalla jatkusvatsi lisää opiskelijoita. Opettajat saivat täydet tunnit, kalliita ylitunteja ja kouluille piti haalia uusia osa-aikaisia ja pätkäopettajia. Jos sitten olisi tullut tiukemmat ajat taloudellisesti, osa-aikaiset ja pätkäopettajat olisi irtisanottu ja näin vakituiset opettajat olisivat säilyttäneet työpaikkansa.

        Tekuille tuli aikuiskoulutusta, MT-ongelmaisten hoitopaikkoja ja höpöhöpö-kursseja. Koulujen piti antaa "näyttöjä" AMK-kelpoisuudestaan. Näytöt mitattiin hakijoiden suosion määrällä. Opetuksen laatu ei kiinnostanut pennin vertaa.


    • Anonyymi

      Insinöörejä koulutetaan liikaa. 10000 aloituspaikkaa, joista valmistuu 5000 ja jotain töitä löytää 3000 insinöörejä joka vuosi.

    • Anonyymi

      nykyajan insinööri ei kovin kummoinen asiantuntija ole.
      Insinöörejä on massoittain työmarkkinoilla.
      Koulutuksen vaatimustaso ihan eri kuin vaikkapa
      50 vuotta sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 186
      4165
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      100
      3454
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      100
      2766
    4. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      301
      2694
    5. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      39
      2376
    6. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      171
      2151
    7. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2080
    8. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      37
      1782
    9. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      8
      1621
    10. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      45
      1163
    Aihe