Hallitusta ollaan "erottamassa" mm. kansainvälisten rahoituslaitosten huolesta holtittomaan taloudenpitoon johtuen.
Tilalle tulee parhaiden oikeistovoimien markkinataloushallitus johon tulee mukaan myös Oikeistodemareita ja Liikeläisiä.
Uusi pääministeri on luultavasti Elina Valtonen tai Antti Häkkänen.
Huhut kertovat että
16
<50
Vastaukset
Hallitus jatkaa kautensa loppuun. Seuraava hallitus on Marin 2 ja sitä seuraa Marin 3. Suomalainen kaipaa hyvinvointia ja tasa-arvoa. Sitä tarjoaa vain vasemmisto. Ahne porvaristo dipolisoi kansaa siten, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Vasemmisto on vastuullinen ja inhimillinen, oikeisto on vastuuton ja ahne. Tärkeintä on kuitenkin huomioida kaikessa toiminnassa se tosiasia, että me tarvitsemme vitaalista luontoa elääksemme, mutta luonto ei tarvitse meitä. Jokainen pyrkimys kansalliseen talouskasvuun on vääjäämättömästi törmäyskurssilla luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kanssa. Työ ei ole itseisarvo, luonnon suojeleminen on.
- Anonyymi
Saahan sitä huhuilla ihan mitä haluaa, mutta niin kauan kun hallituksella on enemmistö eduskunnassa niin istuva hallitus pysyy. Sitten jos jokin puolue ei halua hallituksessa jatkaa seuraa vaalit ja vasta sen jälkeen koittaa uuden hallituksen aika.
Huhut kertovat kuitenkin, että tämä toimintakykyinen hallitus jatkaa aina kevääseen 2023 saakka.- Anonyymi
Ei ole enemmistöä ns portvaripuolueilla on nyt 123 kansanedustajaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole enemmistöä ns portvaripuolueilla on nyt 123 kansanedustajaa.
Hallituksessa olevilla puoluelahjoituksia on 117 edustajaa ja se takaa vallassa olemisen seuraaviin vaaleihin saakka.
Oppositiossa olevien puolueiden yhteinen kannatus on 82 edustajaa. Sillä ei herran huonetta rakenneta.
Valtaa ei käytetä oikeisto/vasemmisto-akselin mukaisesti vaan hallitus/oppositio akselin mukaisesti.
Siksi meillä on hyvä hallitus ja todennäköisesti jatkaa vallassa seuraavien vaalien jälkeenkin mikäli Keskusta saadaan takaisin raiteilleen
- Anonyymi
Oikeisto sossulla noita huhuja piisaa. Joku aika sitten muisteli jopa huhuja jostain vuodelta 1949 vai mikä lie ollut.
Hallitusta ei eroteta, mutta hajoaahan se muutoinkin. Hyvä niin.Nykyhallituksen arvot ovat pitkälti vastakkaisia aloittajan suosimalle markkinaliberalismin hötölle ja näin on hyvä. Tässä pitkä lainaus merkittävältä talousvaikuttajaltamme:
"Mielipide|Kolumni
Uusliberalismi ei ollut tie onnelaan
Jääkööt omaan arvoonsa puheet siitä, että Suomi on toivoton tapaus, holhousvaltio ja verohelvetti
Sixten Korkman
2:00 | Päivitetty 10:06
KUN Margaret Thatcheriltä kysyttiin hänen suurinta saavutustaan, oli vastaus: Tony Blair. Olihan Thatcherin markkinafundamentalistinen oppi paljolti tullut omaksutuksi myös vasemmiston Labour-puolueessa.
Uusliberalismiksi nimetty vallankumous levisi 1980-luvulla etenkin angloamerikkalaisessa maailmassa. Myös Pohjoismaat saivat vaikutteita, mutta ne pitivät pääosin kiinni omasta sosioekonomisesta mallistaan.
Pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla on Suomessa laaja poliittinen tuki, mutta elinkeinoelämän piirissä on aina haikailtu valtioon kielteisesti suhtautuvan uusliberalismin perään. Se on nähty matalien verojen ja tehokkaan talouden sekä yksilön vapauden tyyssijana. Olisiko tuo malli pitänyt omaksua myös Pohjoismaissa?
VERTAILIN neljää angloamerikkalaista maata (Yhdysvallat, Britannia, Australia, Kanada) neljään Pohjoismaahan (Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja). Ensimmäinen havainto on, että veroaste on kaikissa angloamerikkalaisissa maissa alempi kuin Pohjoismaissa. Ero on iso, painottamattomalla keskiarvolla mitattuna yli 10 prosenttiyksikköä.
Toinen havainto on, että tuotanto henkeä kohti on jonkin verran korkeampi Pohjoismaissa. Näin on, vaikka öljyrikas Norja jätettäisiin vertailusta pois. Suomi heikentää Pohjoismaiden keskiarvoa, mutta pärjää Kanadaa ja Britanniaa paremmin.
Tulosta voi pitää yllättävänä: eikö matala verotus lisää talouden tehokkuutta ja tulotasoa? Kyllä, mutta verotuksen tehokkuutta haittaavat vaikutukset ovat monien tutkimusten mukaan melko vähäisiä. Eivät matalan verotuksen maat OECD-alueella yleensäkään yllä muita korkeampaan tulotasoon (Martin Wolf, Financial Times 3.10.). On myös syytä huomioida, että Pohjoismaiden muihin maihin vertailukelpoiset veroasteet ovat tilastoituja alempia (Jukka Pekkarinen, Talouselämä 16.10.). Lisäksi veroja käytetään Pohjoismaissa koulutukseen ja kustannustehokkaaseen sosiaaliturvaan, mikä on myös talouden etu.
Kolmas havainto on, että angloamerikkalaiset maat ovat eriarvoisuuden maita: tuloerot ovat paljon suurempia kuin Pohjoismaissa ja köyhyys yleisempää. Neljäs havainto on, että kansalaiset Pohjoismaissa luottavat toisiinsa ja yhteiskunnan instituutioihin enemmän kuin muualla. Ja viides havainto on, että kansalaiset Pohjoismaissa ovat YK:n tutkimuksen mukaan maailman onnellisempia.
JOSKUS on epäilty, että me suomalaiset olemme onnellisia vain siksi, että tyydymme niin vähään. Mutta tämä ei taatusti päde ruotsalaisten tai tanskalaisten kohdalla! On se niin, että rajalliset tuloerot ja luottamus ovat hyvän yhteiskunnan rakennusosia.
Entä vapaus? Uusliberalismin profeetat, Friedrich Hayek ja Milton Friedman, julistivat sanomaa matalasta verotuksesta vapauden edellytyksenä. Silti riippumaton amerikkalainen tutkimuslaitos Freedom House arvioi, että ihmisen vapaus toteutuu Pohjoismaissa paremmin kuin missään muualla.
Kaiken kaikkiaan vertailu ei ole mairitteleva angloamerikkalaisten maiden kannalta. Tove Janssonin kuvakirjan otsikon mukaisesti voi totisesti kysyä: Kuinkas sitten kävikään? Kävi huonosti. Markkinafundamentalismi loi suurta eriarvoisuutta ja petasi tietä populismille, joka nyt on uhkana Yhdysvaltojen demokratialle ja aiheuttaa kaaosta Britanniassa.
TALOUSMALLIN muuttamista uusliberaaliin suuntaan on meillä viime vuosina perusteltu sillä, että 2010-luku oli Suomen kannalta ”menetetty vuosikymmen”. Heikon talouskasvun taustalla oli kuitenkin väestön ikääntymisen lisäksi lukuisia erityistekijöitä, kuten Nokian romahdus, paperiteollisuuden näivettyminen ja Venäjän-kaupan vaikeudet. Kehitys ei – ongelmia kiistämättä – todista, että itse sosioekonominen järjestelmämme olisi huono.
Toki Suomessa kaivataan toimia työllisyyden kohentamiseksi ja julkisen talouden vahvistamiseksi. Oppia voidaan hakea Ruotsista ja Tanskasta.
Mutta jääkööt omaan arvoonsa puheet siitä, että Suomi on toivoton tapaus, holhousvaltio ja verohelvetti. Näissä puheissa on kyse ideologisesta viehtymyksestä markkinafundamentalismiin ja omistajien toiveesta saada sijoituksilleen entistä korkeampi tuotto.
Me muut voimme ajatella, että onhan tässä maassa paljon mälsää, kuten Simo Salminen aikoinaan lauloi, mutta kansainvälisesti katsoen tilanteemme on silti vähintäänkin kohtuullinen.
Kirjoittaja on pitkän linjan talousvaikuttaja."Viitannet huhuun, että Hella Wuolijoki kutsui vuonna 1949 Kekkosen syömään naudanrintaa omien neukkuystäviensä kanssa. Hallitus ei silloinkaan kaatunut yhteen päivälliseen.
- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Viitannet huhuun, että Hella Wuolijoki kutsui vuonna 1949 Kekkosen syömään naudanrintaa omien neukkuystäviensä kanssa. Hallitus ei silloinkaan kaatunut yhteen päivälliseen.
Niin. Nyt siis huhutaan, että Marin kutsuu kavereitaan Kesärantaan syömään ja juomaan mitä milloinkin. Ei hallitus kaadu tähänkään.
Marin kutsuu tarvittaessa IMF:n heput jatkoille, sillä tästä selvitään Aslan.tsto kirjoitti:
Nykyhallituksen arvot ovat pitkälti vastakkaisia aloittajan suosimalle markkinaliberalismin hötölle ja näin on hyvä. Tässä pitkä lainaus merkittävältä talousvaikuttajaltamme:
"Mielipide|Kolumni
Uusliberalismi ei ollut tie onnelaan
Jääkööt omaan arvoonsa puheet siitä, että Suomi on toivoton tapaus, holhousvaltio ja verohelvetti
Sixten Korkman
2:00 | Päivitetty 10:06
KUN Margaret Thatcheriltä kysyttiin hänen suurinta saavutustaan, oli vastaus: Tony Blair. Olihan Thatcherin markkinafundamentalistinen oppi paljolti tullut omaksutuksi myös vasemmiston Labour-puolueessa.
Uusliberalismiksi nimetty vallankumous levisi 1980-luvulla etenkin angloamerikkalaisessa maailmassa. Myös Pohjoismaat saivat vaikutteita, mutta ne pitivät pääosin kiinni omasta sosioekonomisesta mallistaan.
Pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla on Suomessa laaja poliittinen tuki, mutta elinkeinoelämän piirissä on aina haikailtu valtioon kielteisesti suhtautuvan uusliberalismin perään. Se on nähty matalien verojen ja tehokkaan talouden sekä yksilön vapauden tyyssijana. Olisiko tuo malli pitänyt omaksua myös Pohjoismaissa?
VERTAILIN neljää angloamerikkalaista maata (Yhdysvallat, Britannia, Australia, Kanada) neljään Pohjoismaahan (Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja). Ensimmäinen havainto on, että veroaste on kaikissa angloamerikkalaisissa maissa alempi kuin Pohjoismaissa. Ero on iso, painottamattomalla keskiarvolla mitattuna yli 10 prosenttiyksikköä.
Toinen havainto on, että tuotanto henkeä kohti on jonkin verran korkeampi Pohjoismaissa. Näin on, vaikka öljyrikas Norja jätettäisiin vertailusta pois. Suomi heikentää Pohjoismaiden keskiarvoa, mutta pärjää Kanadaa ja Britanniaa paremmin.
Tulosta voi pitää yllättävänä: eikö matala verotus lisää talouden tehokkuutta ja tulotasoa? Kyllä, mutta verotuksen tehokkuutta haittaavat vaikutukset ovat monien tutkimusten mukaan melko vähäisiä. Eivät matalan verotuksen maat OECD-alueella yleensäkään yllä muita korkeampaan tulotasoon (Martin Wolf, Financial Times 3.10.). On myös syytä huomioida, että Pohjoismaiden muihin maihin vertailukelpoiset veroasteet ovat tilastoituja alempia (Jukka Pekkarinen, Talouselämä 16.10.). Lisäksi veroja käytetään Pohjoismaissa koulutukseen ja kustannustehokkaaseen sosiaaliturvaan, mikä on myös talouden etu.
Kolmas havainto on, että angloamerikkalaiset maat ovat eriarvoisuuden maita: tuloerot ovat paljon suurempia kuin Pohjoismaissa ja köyhyys yleisempää. Neljäs havainto on, että kansalaiset Pohjoismaissa luottavat toisiinsa ja yhteiskunnan instituutioihin enemmän kuin muualla. Ja viides havainto on, että kansalaiset Pohjoismaissa ovat YK:n tutkimuksen mukaan maailman onnellisempia.
JOSKUS on epäilty, että me suomalaiset olemme onnellisia vain siksi, että tyydymme niin vähään. Mutta tämä ei taatusti päde ruotsalaisten tai tanskalaisten kohdalla! On se niin, että rajalliset tuloerot ja luottamus ovat hyvän yhteiskunnan rakennusosia.
Entä vapaus? Uusliberalismin profeetat, Friedrich Hayek ja Milton Friedman, julistivat sanomaa matalasta verotuksesta vapauden edellytyksenä. Silti riippumaton amerikkalainen tutkimuslaitos Freedom House arvioi, että ihmisen vapaus toteutuu Pohjoismaissa paremmin kuin missään muualla.
Kaiken kaikkiaan vertailu ei ole mairitteleva angloamerikkalaisten maiden kannalta. Tove Janssonin kuvakirjan otsikon mukaisesti voi totisesti kysyä: Kuinkas sitten kävikään? Kävi huonosti. Markkinafundamentalismi loi suurta eriarvoisuutta ja petasi tietä populismille, joka nyt on uhkana Yhdysvaltojen demokratialle ja aiheuttaa kaaosta Britanniassa.
TALOUSMALLIN muuttamista uusliberaaliin suuntaan on meillä viime vuosina perusteltu sillä, että 2010-luku oli Suomen kannalta ”menetetty vuosikymmen”. Heikon talouskasvun taustalla oli kuitenkin väestön ikääntymisen lisäksi lukuisia erityistekijöitä, kuten Nokian romahdus, paperiteollisuuden näivettyminen ja Venäjän-kaupan vaikeudet. Kehitys ei – ongelmia kiistämättä – todista, että itse sosioekonominen järjestelmämme olisi huono.
Toki Suomessa kaivataan toimia työllisyyden kohentamiseksi ja julkisen talouden vahvistamiseksi. Oppia voidaan hakea Ruotsista ja Tanskasta.
Mutta jääkööt omaan arvoonsa puheet siitä, että Suomi on toivoton tapaus, holhousvaltio ja verohelvetti. Näissä puheissa on kyse ideologisesta viehtymyksestä markkinafundamentalismiin ja omistajien toiveesta saada sijoituksilleen entistä korkeampi tuotto.
Me muut voimme ajatella, että onhan tässä maassa paljon mälsää, kuten Simo Salminen aikoinaan lauloi, mutta kansainvälisesti katsoen tilanteemme on silti vähintäänkin kohtuullinen.
Kirjoittaja on pitkän linjan talousvaikuttaja."On tärkeää erottaa toisistaan keynesiläiseen hyvinvointivaltioon pohjaava positiivinen vapaus käsitys jonka mukaan resurssien kasvattaminen sosiaaliturvan avulla luo ihmisille toimintavapauksia.
Uusliberalistinen negatiivinen vapaus taas tarkoittaa mahdollisuutta toimia jonkun eli valtion estämättä.OikeistoSosDem kirjoitti:
On tärkeää erottaa toisistaan keynesiläiseen hyvinvointivaltioon pohjaava positiivinen vapaus käsitys jonka mukaan resurssien kasvattaminen sosiaaliturvan avulla luo ihmisille toimintavapauksia.
Uusliberalistinen negatiivinen vapaus taas tarkoittaa mahdollisuutta toimia jonkun eli valtion estämättä.Verotuksesta voitaisiin autorisoituja väkivaltakoneistoja lukuunottamatta kokonaan luopua ja palvelut toteuttaa "asiakas maksaa" periaatteella yksityisen sektorin toimesta
Vähävaraisille annettaisiin sitten palveluseteleitä ja myös hyväntekeväisyydellä olisi suuri merkitys
Kiitokseksi hyväntekeväisyydestä voitaisiin sitten esim. siivota rikkaiden asuntoja ja haravoida pihoja.OikeistoSosDem kirjoitti:
Verotuksesta voitaisiin autorisoituja väkivaltakoneistoja lukuunottamatta kokonaan luopua ja palvelut toteuttaa "asiakas maksaa" periaatteella yksityisen sektorin toimesta
Vähävaraisille annettaisiin sitten palveluseteleitä ja myös hyväntekeväisyydellä olisi suuri merkitys
Kiitokseksi hyväntekeväisyydestä voitaisiin sitten esim. siivota rikkaiden asuntoja ja haravoida pihoja.PS. Kyllä Tony Blair ja George W. Bush ovat hienoja miehiä. Bush ei jäänyt Bidenin tapaan seisomaan tumput suorana terroristien kanssa.
Paavo Lipponen olisi 2002 Joulukuussa vienyt meidät "halukkaiden liittoumaan" ja NATO:on ilman puolueensa änkyröitäOikeistoSosDem kirjoitti:
On tärkeää erottaa toisistaan keynesiläiseen hyvinvointivaltioon pohjaava positiivinen vapaus käsitys jonka mukaan resurssien kasvattaminen sosiaaliturvan avulla luo ihmisille toimintavapauksia.
Uusliberalistinen negatiivinen vapaus taas tarkoittaa mahdollisuutta toimia jonkun eli valtion estämättä.Kyllähän tällaisia eroja voi aina tehdä. Resurssien kasvattaminen yhteisin varoin on historiallisessa mielessä todellakin luonut ihmisille toimintavapauksia. Kun näitä yhteisiä resursseja on käytetty esim. koululaitokseen ja terveydenhoitoon, resurssien määrä ja laatu ovat parantuneet ekspotentiaalisesti. Uusliberalistit eivät olisi voineet toimia näin jo määritelmäsi mukaan. Koulutus ja terveydenhoito olisi jäänyt yksityisen toimeliaisuuden varaan, Koulutus ja tutkimus samoin kuin tehokas terveydenhoito edellyttävät laajoja resursseja ja skaalautuvuutta eikä sellaiseen yksityisillä tahoilla olisi ollut historian saatossa varaa kuin murto-osa siitä, mitä on tehty. Olisimme sillä vauhdilla edelleen 1800-luvun lopun tunnelmissa.
- Anonyymi
Mielipidepankki kirjoitti:
Kyllähän tällaisia eroja voi aina tehdä. Resurssien kasvattaminen yhteisin varoin on historiallisessa mielessä todellakin luonut ihmisille toimintavapauksia. Kun näitä yhteisiä resursseja on käytetty esim. koululaitokseen ja terveydenhoitoon, resurssien määrä ja laatu ovat parantuneet ekspotentiaalisesti. Uusliberalistit eivät olisi voineet toimia näin jo määritelmäsi mukaan. Koulutus ja terveydenhoito olisi jäänyt yksityisen toimeliaisuuden varaan, Koulutus ja tutkimus samoin kuin tehokas terveydenhoito edellyttävät laajoja resursseja ja skaalautuvuutta eikä sellaiseen yksityisillä tahoilla olisi ollut historian saatossa varaa kuin murto-osa siitä, mitä on tehty. Olisimme sillä vauhdilla edelleen 1800-luvun lopun tunnelmissa.
Mielipidepankin kommentti on oikea jos katsotaan 1900 lukua. Silloin tosiaankin yhteisin varoin kehitettiin niin koulutusta kuin terveydenhoitoa.
2000-luvulle tultaessa tuo yhteisin varoin kehittäminen on kuitenkin kääntynyt resurssien tuhlaamiseksi. Koulutetaan aivan tyhjiä huuhaatieteitä, peruskoulu tasapäistää kakki heikoimpien lenkkien vaatimustason mukaisesti. Terveydenhuollossa ja sotessa nykyinen SDP:n johtama hallitus puuhaa lisää aluetason hallintohimmeleitä ja lakisääteisiä hoitajanormeja kun pitäsi keskittyä asiakaspalvelun kohentamiseen ja hoitajien määrän lisäämiseen.
- Anonyymi
Asioista perillä olevat lähteet kertovat aloittajan syöneen kuormasta.
On epäillyjä että olisi aikanaan joutunut dispoon ko. asian johdosta.- Anonyymi
Meillä on vielä yksityiskohtaisempaa tietoa tuosta kuormasta syömisestä. Palataanpa ajassa 22 vuotta taaksepäin. Päivä oli 20.06.1999. Aloittaja oli juuri polkemassa Kajaanista kohti Helsingin Velodromia osallistuakseen klo 15 alkavaan Suomi-Uruguay -kilpapyöräilytapahtumaan. Hänen edellään kaasutteli kuorma-auto kirjolohilastissa. Ne piti istuttaa Vantaan Kuusijärveen. Auto kuitenkin liukastui vompatinkakkaan ja kaatui. Tällöin aloittaja söi ahneuksissaan 12 elävää kirjolohen poikasta, söi siis kuormasta, ja jatkoi polkemistaan. Silminnäkijät piirsivät ahmatista näköiskuvan ja ripustivat sen paikallisen työväentalon seinään varoitukseksi kasvavalle nuorisolle siitä, että kuormasta syönti ei todellakaan kannata. Kävi nimittäin niin, että aloittaja jäi kuin jäikin Velodromilla nolosti neljännelle sijalle, koskapa joutui kesken kiihkeän kilpailun käväisemään kakalla johtuen raa-an kalan aiheuttamasta akuutista suolisotkusta.
ps. toimistomme ei vastaa mahdollisista pikkiriikkisistä asiavirheistä, sillä ajan saatossa muisti voipi hivenen jopa temppuilla. Kun nyt kuitenkin yleisessä tiedossa on, ettei Kuusijärvessä ole ainuttakaan kirjolohta, voitanee tarinaa pitää niin niin niin oikeana. Kauan eläköön Esko Juhani Tennilä, hän ei syö kuormasta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52821- 53786
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10660Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604
