Lakiin kaikkia suomalaisia koskeva kansalaispalvelus

Suomen tulee varautua sotilaallisten uhkien torjumiseen ilman ulkopuolista tukea.
-Jokainen suomalainen on maanpuolustaja, katsoo keskusta ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjauksessaan.
Kansalaispalvelus. ”Kansalaispalvelukseen osallistuvat koulutettaisiin esimerkiksi vaativiin ensiaputehtäviin, palokuntatoimintaan, öljyntorjuntaan, myrskyvahinkojen korjaamiseen, ruokahuoltoon, kadonneiden etsintään, meripelastukseen ja väestön hallintaan”, keskusta esittää.
Yleisen asevelvollisuuden lisäksi Suomeen tulisi luoda ”lainsäädännöllisesti kaikkia koskeva kansalaispalvelusvelvollisuus”. Näin katsoo hallituspuolue keskusta tuoreessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjauksessaan.

Puolustusvoimien kutsunnat tulee ulottaa koskemaan koko ikäluokkaa, myös nuoria naisia, puolue myös linjaa. Asevelvollisuutta pohtinut parlamentaarinen komitea esitti marraskuun lopulla kutsuntajärjestelmän ulottamista koko ikäluokalle ja on asettanut tavoitteeksi, että sekä naisille että miehille järjestetään velvoittava kutsuntapäivä.

”Sotilasliittoon kuulumattomana maana Suomen tulee varautua sotilaallisten uhkien torjumiseen ilman ulkopuolista tukea ja ylläpitää tämän vuoksi kaikkia puolustusjärjestelmän suorituskykyalueita, niin puolustusvoimien tuottamalla sotilaallisella puolustuskyvyllä kuin rajavartiolaitoksen, tullilaitoksen ja poliisin toimintakyvyllä. Puolustuskyvyn ylläpidon ensisijaisena päämääränä tulee olla ennaltaehkäisevän kynnyksen muodostaminen maahamme kohdistuvalle sotilaallisen voiman käytölle ja sillä uhkaamiselle”, katsoo keskusta ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjauksessaan.

Hiljattain Naton pääsihteerin Suomen-vierailun yhteydessä julkisuudessa keskusteltiin siitä, saisiko Suomi ulkopuolista apua sotilaallisen kriisin yhteydessä.
Puolustusliitto Naton jäsenyyttä keskusta ei kannata, mutta haluaa pitää auki mahdollisuuden hakea jäsenyyttä.
”Mikäli liittoutuminen tulisi ajankohtaiseksi, sillä olisi oltava paitsi pitävät turvallisuuspoliittiset perustelut myös yhteiskunnan laaja hyväksyntä”, puolue katsoo.

Yliväpeli Orhonen kokemuksellaan kuitenkin katsoisi vähän naisia lievemmin aseelliseen toimintaan. Ne eturintaman toimet on siksi verran raakoja että tarvitaan miehiä sinne, paremmin voimaa kestävinä.
Mutta toisaalta, toimintoja niin paljon taistelijan avustajinakin, että sinne on paikkoja auki.

Halosen tasa-arvosta nämä lähteneet joita punavihreät jatkaneet, niin tulee naisillekkin maanpuolustus velvoitteita, ihan miesten tapaan armeija käydä. Kiroaako naiset Halosen vai ei ?

13

225

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitähän naiset nyt tasa-arvosta kun tulee pakollinen intti ?

      • Anonyymi

        Sitä toverit vaati "tasa-arvoa"


    • Anonyymi

      Ne eturintaman toimet on siksi verran raakoja että tarvitaan miehiä sinne, paremmin voimaa kestävinä.
      Mutta toisaalta, toimintoja niin paljon taistelijan avustajinakin, että sinne on paikkoja auki.

      • Anonyymi

        kyllä...


    • Anonyymi

      Yliväpeli Orhonen kokemuksellaan kuitenkin katsoisi vähän naisia lievemmin aseelliseen toimintaan. Ne eturintaman toimet on siksi verran raakoja että tarvitaan miehiä sinne, paremmin voimaa kestävinä.

      • Anonyymi

        Ehkä parasta mitä keskustan palsta antaa kuvana ja nimimerkkinä on " Yliväpeli Orhonen".


    • Anonyymi

      miksi lietsotte sotaa eikö suomi ole turvassa nato maksaa maltaita miten lie rahaa
      suomella varautua laajasti varusteisiin ,huoltoon ,ruoka omavaraisuus ym.
      miten on mahdollista kun suomi ajaa alas maatalouden ruuan kivijalan.

      millä olette ajatelleet vaatettaa ruokkia hoitaa sota aikana kansaa.
      huono yhtälö jos vaaditaan kansalaisilta yli sietokyvyn ,mutta valtio ei
      auta .

    • Anonyymi

      Kannatan

      • Anonyymi

        Halosen tasa-arvosta nämä lähteneet joita punavihreät jatkaneet, niin tulee naisillekkin maanpuolustus velvoitteita, ihan miesten tapaan armeija käydä. Kiroaako naiset Halosen vai ei ?


    • Anonyymi

      Mikähän Suomea uhkaa?

    • Anonyymi

      Halosen tasa-arvosta nämä lähteneet joita punavihreät jatkaneet, niin tulee naisillekkin maanpuolustus velvoitteita, ihan miesten tapaan armeija käydä. Kiroaako naiset Halosen vai ei ?

    • Anonyymi

      Tämä on myös tärkeä pointti:
      Jos maa, josta asehankintoja tehdään sotii tai on mukana pitkittyneissä konflikteissa, asehankinta pahimmassa tapauksessa kannustaa taloudellisesti tilanteen jatkumista.

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14227

    • Anonyymi00017

      Halosen tasa-arvosta nämä lähteneet joita punavihreät jatkaneet, niin tulee naisillekkin maanpuolustus velvoitteita, ihan miesten tapaan armeija käydä. Kiroaako naiset Halosen vai ei ?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      841
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      83
      781
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      654
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    8. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    10. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      58
      480
    Aihe