Olemme olleet miehen kanssa yhdessä parisen vuotta ja seksiä ollut koko sen ajan lähes päivittäin. Joskus useamman kerran päivässä. Koska seksiä on ollut paljon, ja usein minun aloitteesta myös, en ole aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen miten mies kiihottuu. Naisena minua eniten innostaa jos näen miehen innostuvan minusta. Nyt olen kuitenkin huomannut ettei edes saunassa, miehen hieroessa rintojani, hänellä rupea seisomaan. Muutenkaan en muista yhtään kertaa kun hänellä olisi alkanut kanssasi seisomaan saunassa tai muutoin kun olen alasti, ellei mies ole jo valmiiksi kiihottunut.
Ollaan jo ihan aikuisia, ja olen tuonut asian esiin keskusteluissa. Mies sanoo että kyllä hän kiihottuu alastomasta naisvartalosta, myös minusta, eikä minun tarvitsisi olla huolissaan. Kuitenkin mietin että missä se sitten näkyy. Olen kuitenkin hieman hämmästynyt ja siksi tulin kysymään teiltä arvon ihmiset mielipiteitä asiaan.
Miehen kiihottumimen
2
1095
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä miehen kiihottuminen on monitahoisempi juttu kuin pelkästään että kalu alkaa seistä. Teinipojilla joo, pelkkä ajatuskin saa aikaan seisokin, mutta vanhemmiten tarvitsee kosketusärsykkeen. Minusta tuossa ei ole mitään mistä tarvitsee olla huolissaan. Ja sitten, kun ikää on vielä lisää, niin saattaa olla, että verenkierto on hieman heikentynyt, jolloin kannattaa ottaa lääkkeet avuksi. Joillain naisilla on erikoinen käsitys, että lääkkeellä avustettu seisokki olisi jotenkin epäaitoa. Ei se ole, se on vain miehen ikääntymisen ikävä haittavaikutus, joka iskee toisille aiemmin, toisille myöhemmin, mutta joka on helppo kompensoida lääkkeillä.
Vielä tuosta, kun mainitsit saunan. Saunassa pintaverenkierto tehostuu erityisesti, jolloin veren virtaus kalussa saattaa jäädä kakkoseksi. Sen takia erityisesti seisokkia saunassa pidän huonona merkkinä kiihottumisesta. Parempi on esimerkiksi riisuuntumisvaihe, kun olette menossa saunaan ja otat vaatteita pois ja samalla vähän pyllistelet tms.. - Anonyymi
Olemme olleet aviossa yli 50 vuotta ja minun kiihottumiseni vaatii ikäluokkani vaimolta aktiivisuutta. Pelkkä läsnäolo ei sytytä.
Määrätietoinen dominaleikki tehoaa aina.
Aikanaan, parin aviovuoden jälkeen innokkeeksi riitti pelkkä toimettomuus.
Rahtilaivalla Saksasta Suomeen oli riittävän tapahtumaköyhää. Muutama kerta parin tunnin välein niin vaimoni ei kieltäytynyt mutta alkoi purnaamaan. Tietenkin kunnioitin hänen mielipidettään.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt651290- 1071213
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146916Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64883- 75858
- 58731
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109722Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto103682- 43626
- 78611