Perussuomalaisten aktiivimalli 2 laajentaminen

Mikä Kainuun perussuomalaisten kanta viime eduskuntavaaleissa pudonneiden kansanedustajien sopeutumisraha- etuuden jatkamiseen 3 vuodella ?

Nykyinen käytäntö on 3 vuotta ja siitä olivat päättämässä Perussuomalaiset viime hallituskaudella.

Viime vaaleissa pudonneiden kansanedustajien sopeutumisrahan suuruus on vähintään 2 100 euroa kuukaudessa – miinus verot. Jos kansanedustaja on toiminut ministerinä tai eduskunnan puhemiehenä, voi etuus olla huomattavasti suurempikin, jopa 5 000–6 000 euroa kuukaudessa.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pitäisi sanoa Pohjoismainen sopeutumisraha kansanedustajille.

Äänestä
  • Huippuesimerkki Suomesta entisen kansanedustajan kannustinloukusta, kun palkkatyötä ei voi ottaa vastaan saavutettujen sosiaalietuisuuksien menetyksen vuoksi.

    Järkevällä verosuunnittelulla on pystytty täysimääräisesti hyödyntämään toistakymmentä vuotta syrjäytyneen kansanedustaja sopeutumisrahaa . Työskentelykin on saman aikaisesti mahdollista, mutta varsinaista palkatyötä ei kannustinloukun vuoksi ole voinut ottaa vastaan.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a0d5200d-5474-4baf-af72-e74bfcfbba4d

    Äänestä

No me on aateltu että jos siihen sisältyyy ikuinen öyhötysoikeus niin sitten se ois hyvä Uli uli uli uli.

Äänestä
  • Aktiivimallin esittelijänä toimineen Lindströminkin hillotolppa alkaa osoittaa kuivumisen merkkejä. Jospa eduskuntatyö alkaisi taas seuraavissa vaaleissa kiinnostaa.

    Äänestä

Ehkä sopeutumisrahaa pitäisi verrata ansiosidonnaiseen turvaan.

Äänestä
  • Miksi ehkä ? Sopeutumisraha on työttömyystuvan kaltainen sosiaalietuus joka on juuri se llainen kannustinloukku joka estää palkkatyön vastaanottamisen. Tuossa iltalehden esimerkissä se raadollisesti selviää.

    Koomisinta on näin jälkestäpäin että juuri kokoomus on pitänyt suurinta meteliä kannustinloukuista ja siitä että kaiken palkkatyön vastaanottamisen on oltava kannattampaa kuin etuuksilla kikkailu.

    Äänestä

Jos työläisten ansiosidonnaista leikattaisiin niin kansanedustajienkin ansiosidonnaista voitaisiin myös leikata. Kaikki olisi tyytyväisiä.

Äänestä
  • Ansiosidonnaisella oma nimi kansanedustajoilla sopeuttamis raha sama asia kuin ansiosidonnainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ansiosidonnaisella oma nimi kansanedustajoilla sopeuttamis raha sama asia kuin ansiosidonnainen.

    Kansanedustajien sopeuttamisrahaa pitäisi ruveta kutsumaan kansanedustajien ansiosidonnaiseksi tueksi. Olisi selkeä termi ja kaikki ymmärtäisi että heillä on oikeus tähän tukeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikä Kainuun perussuomalaisten kanta viime eduskuntavaaleissa pudonneiden kansanedustajien sopeutumisraha- etuuden jatkamiseen 3 vuodella ?

Nykyinen käytäntö on 3 vuotta ja siitä olivat päättämässä Perussuomalaiset viime hallituskaudella.

Viime vaaleissa pudonneiden kansanedustajien sopeutumisrahan suuruus on vähintään 2 100 euroa kuukaudessa – miinus verot. Jos kansanedustaja on toiminut ministerinä tai eduskunnan puhemiehenä, voi etuus olla huomattavasti suurempikin, jopa 5 000–6 000 euroa kuukaudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu