Metsän kuningas on ruskeakarhu eli Ursus Arctos. Se on sekasyöjä, eikä ole kovin uhanalainen, mutta silmälläpidettävä laji kuitenkin.
Susi (Canis Lupus) on lihansyöjä ja kesykoiran sukua. Laji on erittäin uhanalainen. Siksi minkäänlainen susien suojelun heikentäminen tai suojelun kieltäminen ei ole millään tavalla perusteltua.
Ihminen (Homo Sapiens) on monimutkainen vekotin, jonka ajatteluun ja tekemisiin vaikuttavat suurelta osalta tunteet ja ihmiskunnan yhteinen piiloinen alitajunta. Sieltä kumpuavat arkkityyppiset kuvat ja myös uhat.
Kuolema on mysteeri, jota on koetettu selittää ja selvitellä kautta ihmiskunnan historian. Kuolemaa on yritetty kuvata kuvin ja sanoin.
Tuonelan virta on meille tuttu Kalevalastakin, yhteisistä myyteistä ja mytologioista. Aikoinaan kreikkalainen filosofi ja runoilija Homeros sanoitti myytin kuoleman portista, jota vartioi Tuonelan koira Kerberos. Kerberos päästi läpi vain kuolleiden sielut, muilla ei ollut asiaa pidemmälle. Kerberos kuvataan hirveänä kolmipäisenä koirana, jolla on käärmeet harjaksina ja loppupää vartalosta lohikäärmeen kaltainen. (Myöhemmin on toki Kerberosta kuvattu milloin kymmen-, milloin satapäisenä käärmeenäkin.)
Susiviha perustuu tähän kammottavaan kuvaan Kerberoksesta, kuoleman ja Tuonelan vahtikoirasta. Atavistinen kauhu siivittää susivihaajia, joiden mielestä ainoa ratkaisu tähän myyttisen suden heidän mielissään aiheuttamaan pelkoon on suden ampuminen.
Canis Lupus, älykäs sutemme, edustaa joillekin metsästyskiihkoilijoille uhkaa. Uhka tulee siitä, kun kaikkea ympärillä olevaa pitää saada ja voida pikkuporvarillisesti hallita, määrätä ja ennakoida.
Susi on kaikessa älykkyydessään, sosiaalisuudessaan ja voimassaan niin ylivoimainen, että pikku metsästäjän mieli ei sitä kestä eikä suvaitse. Näillä hyvin heikosti henkisesti rakentuneilla kiihkoilijoilla on vain yksi herkkyysalue: liipasinsormi. Toisissa ympäristöissä se on: nyrkki pöytään, me (minä) päätimme näin, näin tehdään ja pulinat pois! Pam pam.
Summa summarum. Pitäkäämme huoli, että susikantamme elpyy, että metsästysrikolliset saavat kunnon tuomiot ja että kaikinpuolinen luontomme suojelu vallitsee. Tässä on kyse koko ihmiskunnan eloonjäämisestä eikä vähiten koko meidän luonnollisen eläin-, eliö- ja kasvikunnan pärjäämisestä.
Missä ovat muuten metsämme? Kun liikkuu maakunnassa ja muualla Suomessa, ei näe kuin hakkuuaukeita, yhden puulajin taimikoita ja harsuuntuneita puunuorikoita. Oikeaa metsää ei ole enää missään, eikä siitäkään luonnon eläimet hyödy. Luonto voittaa aina. Annetaan sille mahdollisuus auttaa myös ihmistä.
Susi (Canis Lupus) on lihansyöjä ja kesykoiran sukua. Laji on erittäin uhanalainen. Siksi minkäänlainen susien suojelun heikentäminen tai suojelun kieltäminen ei ole millään tavalla perusteltua.
Ihminen (Homo Sapiens) on monimutkainen vekotin, jonka ajatteluun ja tekemisiin vaikuttavat suurelta osalta tunteet ja ihmiskunnan yhteinen piiloinen alitajunta. Sieltä kumpuavat arkkityyppiset kuvat ja myös uhat.
Kuolema on mysteeri, jota on koetettu selittää ja selvitellä kautta ihmiskunnan historian. Kuolemaa on yritetty kuvata kuvin ja sanoin.
Tuonelan virta on meille tuttu Kalevalastakin, yhteisistä myyteistä ja mytologioista. Aikoinaan kreikkalainen filosofi ja runoilija Homeros sanoitti myytin kuoleman portista, jota vartioi Tuonelan koira Kerberos. Kerberos päästi läpi vain kuolleiden sielut, muilla ei ollut asiaa pidemmälle. Kerberos kuvataan hirveänä kolmipäisenä koirana, jolla on käärmeet harjaksina ja loppupää vartalosta lohikäärmeen kaltainen. (Myöhemmin on toki Kerberosta kuvattu milloin kymmen-, milloin satapäisenä käärmeenäkin.)
Susiviha perustuu tähän kammottavaan kuvaan Kerberoksesta, kuoleman ja Tuonelan vahtikoirasta. Atavistinen kauhu siivittää susivihaajia, joiden mielestä ainoa ratkaisu tähän myyttisen suden heidän mielissään aiheuttamaan pelkoon on suden ampuminen.
Canis Lupus, älykäs sutemme, edustaa joillekin metsästyskiihkoilijoille uhkaa. Uhka tulee siitä, kun kaikkea ympärillä olevaa pitää saada ja voida pikkuporvarillisesti hallita, määrätä ja ennakoida.
Susi on kaikessa älykkyydessään, sosiaalisuudessaan ja voimassaan niin ylivoimainen, että pikku metsästäjän mieli ei sitä kestä eikä suvaitse. Näillä hyvin heikosti henkisesti rakentuneilla kiihkoilijoilla on vain yksi herkkyysalue: liipasinsormi. Toisissa ympäristöissä se on: nyrkki pöytään, me (minä) päätimme näin, näin tehdään ja pulinat pois! Pam pam.
Summa summarum. Pitäkäämme huoli, että susikantamme elpyy, että metsästysrikolliset saavat kunnon tuomiot ja että kaikinpuolinen luontomme suojelu vallitsee. Tässä on kyse koko ihmiskunnan eloonjäämisestä eikä vähiten koko meidän luonnollisen eläin-, eliö- ja kasvikunnan pärjäämisestä.
Missä ovat muuten metsämme? Kun liikkuu maakunnassa ja muualla Suomessa, ei näe kuin hakkuuaukeita, yhden puulajin taimikoita ja harsuuntuneita puunuorikoita. Oikeaa metsää ei ole enää missään, eikä siitäkään luonnon eläimet hyödy. Luonto voittaa aina. Annetaan sille mahdollisuus auttaa myös ihmistä.
Vastaukset 151
Vanhimmat
Paras kirjoitus ikinä Lieksa-sivustolla. Asia on juuri niin kuin aloittaja sanoo. Tekijä esiin!
Tämä aloitus myös Lieksan lehteen. Nyt on asiallista tekstiä.
Kaamea, tosielämästä vieroittuneen hampunimijän höyrypäissä kyhäämä itkupillivuodatus siitä kun oma lapsuus ja elämä mennyt viduiks.
Naulan kantaan!
Anoppi on kodin kuningatar!
"Susi on kaikessa älykkyydessään, sosiaalisuudessaan ja voimassaan niin ylivoimainen, että pikku metsästäjän mieli ei sitä kestä eikä suvaitse."
Susiviha, tappokiima paljasti lieksalaisista juuri ne henkisesti heikosti rakentuneet yksilöt.
Juuri niin. Toivottavasti mahdollisimman moni ymmärtää aloittajan viestin.. Susiviha on pelkoa!
Paskanmarjat, se on vaan maatalouseläinten ja metsästyskoirien suojelua jos poistetaan haittaelukoita. Ituhippien mielikuvat on eriasia.
"Susiviha on pelkoa". Tavallaan. Se on pelkoa että Sudet syö kotieläimet ja ennen pitkää lapsia pihoista. Että susille nappi ottaan.
Tämä kirjoitus olisi hyvä saada Lieksan Lehteen. Susikeskusteluun tulisi uusi suunta. Kiitos kirjoittajalle, ken lieneekään.
Sanankäyttö on sujuva ja melkein kympin arvoista. Aloittajalle siitä annettakoon pisteet. Valitettavasti tämän kirjoittajan sielu on vielä kehitysvaiheessa, eli on liian nuori tuntemaan. Toki kehitys tuonkaltaiseen ajatussuuntaan voi olla niin peruuttamaton, ettei siitä ole enää paluuta.
Valitettavaa, ettei kaltaiselleen lahjakkuudelle ole vielä selkiintynyt elämän realiteetit luonnon julmuuden kokonaisuudesta. Totuus on se, että ihminen on myös petoeläin. Turha kiistää, ettei reviirihakuisuus monin tavoin ole itsestään selvyys.
Muistelen kohta seuraavaksi jostakin lehdestä lukemaani nuoren karhun erehdystä. Metsän kuningas Suomessa karhu voi olla, mutta toisaalla ei.
Nuori karhu on järvenrannassa juomassa ja ihailee vedenpinnassa näkyvää kuvajaistaan. ”Minä olen eläinten kuningas” se ärjyy.
Paikalle saapuu leijona ja karjahtaa: ” Mitä minä kuulinkaan?”
”Voi voi”, sanoo karhu, ” kaikkea sitä möläyttääkin kun on juonut liikaa.”
PS. Ihminen on eläinten kuningas. Ja monimutkainen on ihmisen sielu.
Putin voi olla pieni karhu. Leijona on koko Suomen kansa.
Ihminen ei ole eläinten kuningas eikä luontoa hallitse, vaan luonto ihmistä.
Aloittaja koulun penkille takaisin.
https://sfnet.keskustelu.kieli.narkive.com/PC8Mvgix/liipaisin-vai-liipasin
Metsäneläimet saavat olla rauhassa minun puolesta, en ole koskaan niitä pelännyt marjametsässä, polkujuoksua harrastaessa, lumikenkäillessä, koiran kanssa, yksin ja kannon nokassa istuskellessa ja nauttiessa luonnon rauhasta. Ilveskin on hieno eläin ja kuuluu luontoon ja pitää kuulua. En metsästä, vaan ammennan hyvinvointia luonnosta.
Alottaja voi mennä hourupäissään asumaan ja elämään lapsikatraansa kanssa Lieksan pikkukylille aevan vappaasti.
Sinne vain pikkuipanat juoksentelemmaan mehttiin, niinku myö tehttiin. Vai mitä?
Jos perhana 4 karhua kuleksii pellolla, niinkun viime syksynä teki. Annatko pentujes pyöriä samassa seurueessa?
Sillon kun myö oltiin pentuiässä, ei tarvinnu hukkia, eikä karhuja pelätä. Sillon miehet ampu pedot helevettiin.
Tää on taas näitä juttuja. " susilaumat ja karhut pyörii laumoittain nurkissa ja vaanii kotieläimiä ja lapsia". 🤣
Aloittajalta hieno ja puhutteleva teksti. Metsään ei ole pakko mennä jos sitä pelkää tai siellä yleensä ihmistä karkuun lähteviä eläimiä. Mummotkin käy metissä marjassa ja hiihtelemässä.
Mummot ei käy enää sienessä, eivätkä marjametissä.
Minun kotikyläni, joka oli kaunis ja hyvä kasvaa lapsen ja juosta pintellä paljain jaloin järven rantaan iltaisin ongelle, on nyt susien ja karhujen keskittymä.
Sitäkö te haluatte, yliluonnonsuojelijat? Kaupungeissa asuvat paskaperseet, jotka eivät tiedä maaseudusta, eivätkä siellä asumisesta, eivätkä lasten kasvamisesta, eivätkä oikeasta elämästä yhtään mitään.
Meillä oli hyvä lapsuus maaseudulla, ehkä se maailman paras.
Meillä oli isät ja äidit, mutta ei susia, eikä karhuja. Miksiköhän???
Silloin elettiin. Sika tapettiin syksyllä ja helekutin iso kinkku oli joulupöyvässä.
Kissi ja koerakkii sae oman osasa ja kissa paskanti minun houssuun jouluyönä, ku oli syöny vissii liikkoo läskiä.
Vai ei mummotkaan käy marjametsissä, hah!! Sä oot niin pihalla asioista, etkä tiedä ja ymmärrä mitään, mitä normaalit ihmiset metsissä tekee. Tuo on vain sinun mielipide. Onneksi meillä muilla on luonnosta hyviö kokemuksia ja sinne kuuluvista eläimistä. Onneksi on lait ja asetukset, että luonnossa säilyy lajit, jotka sinne kuuluvat. Hyvä aloitusteksti minustakin.
Myökin juoksennellaan paljain jaloin uimaan ja kalaan rantaan lasten kanssa, eikä pelätä metsän eläimiä. Jos on pelkotiloja niistä kannattaa käydä keskustelemassa ammattiauttajan kanssa, eikä joutavaa susihysteriaansa lietsoa pitkin kyliä. Alakoulussakin jo tervepäinen opettaja opetti lapsia suhtautumaan luontoon kunnioittaen ja eläimiä arvostaen. Myö elettään ainakin ihan rauhassa luonnon kanssa ja saadaan siellä kulkiessa paljon elämyksiä ja hyvää oloa.
Mummo käy marja- ja sienimetsässä yksin, ja juuri näillä alueilla missä suden jälkiä olette "urhot, olevinaan Suomen turva" nähneet.
Kunnanjohtaja Määttäsen olisi suotavaa kuulla meitä muitakin.
Nyt ituhipit ja anorakkiporukka laittakaa paljon vaatetta päälle kun on annettu eteläänkin pakkasvaroitus jopa -10 astetta. Minä vain silla ettei tule puita halatessa kylmänkyhmyjä.
Toivottavasti selviätte noin arktisissa olosuhteissa.
Mie vetäsen ihan toppahousut jalkaan ja lähen Pielisen rantametsiin tarpomaan lumikengillä. Aukkohakkuita vaan alkaa olla niin paljon, että hyvä kun muutama kunnon metsä enää löytyy. Luontoa kannattaa kaikkien kyllä suojella ja mennä myös havainnoimaan luontokappaleiden jälkiä. Kyllä tuolta luonnosta saapi virkeyttä ympäri vuoden ja syksyllä marjaa ja sieniä. Ei ole koskaan pelkoa ollut mitään eläintä kohtaan, ihan rauhassa on saanut olla ja ne ovat saaneet olla.
Oho, ollaanpa sitä nyt niin miestä olevinaan että ihan hirvittää! 😂
Niin, kaikki eivät pelkää ja kyyhötä sisätiloissa siideriä lipittäen, kun niiiiin pelottaa talviunillaan nukkuvat karhut ja ihmisiä väistävät jänisten perässä jokkottelevat korpien sudet😂
Näinpä juuri. Sudet kuuluu metsään. Pihoihin tulevat saa samantien ampua
Miksei Helsinki ole osa luontoa? Heti on poliisit suden perässä ja pyssyt valmiina ampumaan suden jos susi erehtyy Helsinkiin "viherparatiisiin"?
Kun hukka vie lapsesi voi ääni kellossa muuttua?
Mummot viihtyy metsissä ja ukoilla pitää nykyisin olla Tenat, kun pienikin rasahdus pelästyttää vetelät housuihin.
Se tässä on huvittavinta, että yksin hiljaa liikkuva nainen ei pelkää mutta ukon vötkäleet pelkää ja panikoi.
Vai niihin olet tykästynyt. Ruikuli pysyy ihan yhtä hyvin kuin Tenoissa?
Jos aloittajan kirjoitus olisi osa äidinkielen ylioppilaskoetta, arvosana lähentelisi laudaturia. Kirjoitus on levollinen, syvällistä ajattelua, tosiasioihin pohjautuvaa ja sisältää perustellun kannanoton. Näkee, että kirjoittaja on älykäs, osaa hakea tietoa ja pitäytyy tutkittuun tietoon. Loppupuolen pohdinta on hyvä katsaus meidän kaikkien elinehdon, luonnon, nykytilaan. Nuorissa ja tiedostavassa väestönosassa on tulevaisuus!
Ja ennenkaikkea ne nuoret osaa hyvin niinkuttaa mikä on tarpeellista elämässä,,,niinku.
Susikantaa pitäisi saada elvytettyä niinku noin 15000 yksilöön niinku etei se olisi niinku uhanalainen niinku.
Hyvä kirjoitus! Aloittaja puhuu ampumisesta. Eipä sudelta saakaan nykyajan metsästäjä henkeä, kun pitää olla tuliaseet, gespit, moottorikelkat ja etukäteen kartoitetut eläinten liikkuma-alueet. Eläimet ovat teknologisen ylivoiman edessä. Joskus vuosikymmeniä sitten havaittu susi saatettiin äijäporukalla hiihtää lippusiimaan. Siinä joutui käyttämään lihasvoimaa, ei nykyään. Puhumattakaan, että suden kanssa kamppailtaisiin keihäin. Eläinten myrkyttäjistä en sano mitään, sillä se on ala-arvoisinta, mitä kuvitella saattaa.
- Mummeli, joka marjastaa, retkeilee laavuilla eikä ole ikinä pelännyt metsässä muita kuin hirvenmehtääjien laumoja. -
Yhdellä mummollahan on enemmän ballsia kuin monella varjoonsakin pelkäävällä ukolla.
Mummot niinku halaa niinku puita niinku rohkeesti niinku.
Onko sinulla jäänyt koulut kesken?
Niinku mitä niinku meinaat niinku?
Onneksi virkavalta valvoo ja on valppaana, kun se susienmyrkytysasiakin on tapetilla. Siviiliautollakin tänään nähty. Tosi hyvä kannatetaan! Kyllä luonnoneläimilläkin pitää rauha olla.
Taas yksi susi hengiltä. Poliisit ja ituhipit ei hoksannu mitään.
Etkö tiedä, että kuu kertoo...ja pahantekijä saa palkkansa. Et ole lain yläpuolella.
Ota lääkkeesi
Vähän liian älykästä ajattelua tälle palstalle. Kiitos
Aloittajan teksti näyttää tosiaan olevan liian älykästä lieksalaisille. Ehkä kuitenkin joku oivaltaa, mistä on kyse. Älytön luonnon tuhoamisen ja eläinten sattumanvaraisen lahtaamisen kiima pitää saada kuriin heti.
Kyllä täällä meitä on jotka on kelkkansa kääntäneet ja muuttaneet suhtautumista susiin positiiviseen suuntaan.
Kepun ministeri Leppä on pahin sudenvihaaja Suomessa esikuntineen. Hänellä ei ole vaaleanpunaisintakaan aavistusta suden uhanalaisesta asemasta. Yksi lauma tapettiin rikollisin keinon myrkyttämällä eikä tieto kulje edes paikallisille metsästysseuralle. Nyt valppautta! Metsästäjien ja metsästäjiksi itseään luulevien verkosto on hakoteillä ja toteuttaa vain narsistista uhoaan. Se on vahingoksi kaikelle luonnolle ja kaikille luontokappaleille. Myös luontoomme kuuluvalle sudelle.
Vihdoinkin Lepässä on miestä pitämään kansan puolia eikä taaperra ihan niin suinpäin eu:n ja anorakkiporukan talutusnuorassa. Pitäisikö sanoa että parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja toivotaan ettei jää taas pelkiksi vaalipuheiksi. Ehkä keskustallakin on vielä jotakin toivoa pestä kasvonsa kansan edessä, mutta tekemistä siinä vielä riittää.
Jospa keskittyisit välillä vain noihin omiin GFN aiheisiin aloituksiisi ja jättäisit nämä susiasiat niistä jotakin tietäville.
Leppä on huippu äijä! Vihreät ituhipit saa kitistä ja itkeä ihan keskenään. Kannatus laskee, vihdoinkin aletaan tajuamaan, että nämä betoniporsaat on suurimpia paskanjauhajia.
Ei sudessa ole mitään positiivista
I Love the Wolf. Rakastan sutta. Se on voimaeläimeni, sieluni. Älkää tappako meitä!
Uliuli 😂
Minä niinku en niinku susista niinku tykkää niinku.
Kiitos aloittajalle ainakin yrityksestä tuoda tosiasiaa keskusteluun. Hyvä sekin. Harvoin Lieksa-palstoilla on mitään järkevää. Nyt on.
-Seurataan susien tappotilannetta niin paljon kuin uutiset kertovat. Susien jahti voi alkaa ihan kohta, jo 1.1.2022. Ollaanhan hereillä, että vääryyydet eivät pääsisi tapahtumaan!
Miten ihmeessä nämä tenaukot uskaltavat lähteä metsään susi jahtiin kun ovat niin kauhian peloissaan?
Erinomainen aloitus susista. Kiitos kirjoittajalle! On vielä korkeampaa ajattelua Lieksassakin. Siihen ei moni pysty, valitettavasti.
Oli niinku ituhipin niinku vuodatus niinku liekkö niinku itkenyt niinku kiroittaessaan niinku. Sehän niinku se niinku muuan niinku luontoaktivisti niinku itki niinku televisiossa niinku kun niinku yx niinku susi niinku ammuttiin niinku.
Räkänokan lurituksia. Sutta ei ihiminen mihinkän tartte. Se on taivahan tosi. Monttuun vaen!
Tämä on osoitettu eräille tietyille Petoyhdyshenkilöille, SRVA, Susireviirityöryhmä etc. etc.
Vihalla ei kannata ravita ja kasvattaa itseään. Siitä ei seuraa mitään hyvää, vain tyhjä tunteeton sisin ja käsityskyky, joka ei anna ymmärrykselle edes minkäänlaista mahdollisuutta ymmärtää.
Saman lurituksen voi tehdä käänteiseksi liialle susien hyysäämisellekkin.
Susi hysteria ketjusta
"Kyllä ne sais, mutta taitaa olla muut syyt. Ykskin edesmennyt rajamies hiihti suden kiinni ja lopetti sen pistoolilla."
Tällä reissullako hävisi palvelusase? Löytyikö?Valtuutettu Könttä vastatkoon, olithan koiran kanssa etsimässä asetta. Teitkö rajamiehenä ilmoituksen suden ampumisesta ja aseen häviämisestä?
Rajamiehen luotettavuus on niin ja näin toimia missään luottamustoimessa, srvassa tai petoyhdyshenkilönä.
Onneksi+suurin+osa+ihmisistä+on+järkeviä+99%,+jotka+eivät+pelkää+talviunilla+nukkuvia+karhuja+ja+ihmistä+väistävää+sutta.+Suurin+osa+nauttii+luonnossa+liikkumisesta+ja+osaavat+arvostaa+luonnon+moninaisuutta.+Siitä+erottaa+järkevän+ja+kouluttautuneen+ihmisen.+Sätkän+kanssa+siideriä+ja+olutta+lipittävät+tyhjän+puhujat+ja+varjoaankin+pelkäävät+ovat+mitättömän+pieni+susia+vihaava+ryhmä,+joita+voi+verrata+natsisaksaa+ihannoiviin+ääriryhmiin,+joille+tulee+ripulit+housuun+käen+kukunnastakin😂
Vai pitäisi vielä suvakkeja ja susia ihannoida,,hehhehhh...! Eiköhän se leiene utopiaa.😂🤣😂🤣
Sinun ja kaltaistesi roskajoukon ihannointia ei sivistyneet ja älykkäät suojelijat tarvitse.
Elä vaan mene ulkomaille, koska sinä olet siellä se suvakkisi.
Mistähän semmosia löytyy? Yhtään en ole vielä nähnyt enkä kuullut kenenkään muunkaan nähneen. Taruolentoja.
Uskotaan. Sillä heillä ei ole tapana seurustella, vierailla roskajoukon asujaimistossa leimautumisen takia. Siksi ette ole heitä nähneet.
Muhinoikaa keskenänne.
Olenkin miettinyt, että ketä ne tenaukot siellä cittarin takana on suklisjunassa😂
On varmasti sinulle syväjoki hengessä elävä tenaukko.
Suomen kielessä on monta hyvää sananlaskua. Yksi tuli mieleeni kun luin Karjalaisesta Anna Mustosen mielipidekirjoituksen: ”Suden salametsästyksestä saatiin nyt todiste.”
Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Kyseinen Anna ei todennäköisesti ole tämän ketjun AP, mutta asettuu nyt liian hätäisesti tuomariksi tuomitsemaan, ennen virallisen prosessin päättymistä. Ennen tuomion julista. Ennen vanhaan tuon kaltainen toiminta nimettiin lynkkaukseksi.
On käsittämätöntä, että joidenkin kiihkeimpien luonnonsuojelijoiden mielestä on oikein provosoida keskeneräisen asian kustannuksella jo etukäteen.
Ilmiselkeästi tahdotaan blokata menossa olevaan lainsäädännön päättäjiin. Sekin on käsittämätöntä, miten vastapuolien kiihkeimmät ääripäät vääristelevät alinomaa asioita. Ja toistensa sanomisia.
Molemminpuolinen Tenäpöksyilmiö on menossa Lieksan palstalla. Lapsellista. Onneksi taitaa vähän laimentua.
Sympatiani ja empatiani tulevat olemaan edelleen koirien ja koiranohjaajien puolella. Susiu ei kovin paljon em. tunteita minulta saa. Komea ja kaunis maalauksessa on, ja poissa ihmisten pihoista, taajaman läheisyyksistä, ja oppineena, ettei ihmisen omistamaan metsästyskoiraan kajota.
Tämä viimeksi mainittu, ja suden terveellisyyttään ja kantaansa elossa pitävä pelko, saavutetaan ainoastaan reippaalla kannanhoidollisella metsästyksellä.
Hyvää Itsenäisyyspäivää! 🇫🇮Reippahasti käypi askeleet.
Hyvä itsenäisyyspäivän puhe, Kiitos!!!!! Lisään tuohon vielä että kun tuota mainitsemaasi lynkkausta on jo todella merkittävissä määrin tälläkin palstalla tapahtunut ja kun ainakaan lehtijuttujen perusteella ei mitään tapettuja susia ole löytynyt ja näissä mennään vain suojelupuolen olettamalla ja ilmiselvällä lynkkaushengellä äärikiihkoilijoiden taholta. Jos ja kun mitään näyttöä ei ole eikä tule, ei mitään tuomiotakaan ole tulossa, niin sen jälkeen onkin sitten mielenkiintoista nähdä mitä alkaa tapahtumaan kun alkaa oikeudenkäynnit kunnianloukauksista, perättömistä ilmiannoista, laittomista uhkauksista jne jne jne. En itsekkään tiedä henkilöistä kenestä näissä epäilyissä on kyse, mutta monilla tuntuu olettamuksensa ja uskomuksensa olevan vankat. Tälläkin palstalla ja monella muulla sosiaalisen median alustalla, voikin muutamille sanasepoilla olla luvassa iso pinkka jälkiseuraamuksia ja kutsuja erinäköisiin keskusteluihin. Toivottavasti näillä on sitten ns pinkka kunnossa ja pystyvät vastaamaan huutoihinsa ja niiden hyvinkin ilmeisiin jälkiseuraamuuksiin. Itse olisin hyvin varovainen noiden julkisten ennakkon tuomitsemisten kanssa, niin paljon näistä löytyy esimerkkejä eri oikeusistuimista ja eri juttujen yhteyksistä. Yleensä nuo ovat lopulta isompi, kalliimpi ja pidempiaikainen oikeusprosesssi kuin alkuperäinen juttu itsessään.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille tasapuolisesti ja pitäkää molemmat osapuolet henkilöihin menevät jutut asiallisina ja faktoihin perustuvina, tässäkin asiassa!
Hieno pitkä tarina mutta kyllä faktat puhuvat muuta jos syyte nostettu, eli näyttöä löytyy.
Ottakaapa se foliohattu pois päästä. Kuka täällä on tuomiota jakanut? Ei kukaan, koska yksikään ei ole tuomari.
Erikoissyyttäjä on syytteensä aivan oikein antanut, todistusaineiston lista on pitkä ja huolella tutkittua. Aineistoon ei kenelläkään ole nokan koputtamista. Päätös tulee aikanaan.
Anonyymi 06.12.2021 19:45
Etkö lue eri lehtiä joissa oli aika hyvin kirjoitettu myrkkyjutusta.
Hyvä että susilla edes koiraruokaa. Sääliksi käypi pihassa louskuttavat koirat ilman liikuntaa.
Ne on niitä "rakkaita perheenjäseniä" joiden perään ja sopivan paikan tullen silmät punaisena itketään lehtien palstoilla.
"rakkaita perheenjäseniä" joille hät'hätää käydään kerran päivässä ruoka viskaamassa häkkiin.
Kyllä. Näitä "rakkaita perheenjäseniä", norjanharmaita, muistetaan, jos satutaan muistamaan, kerran päivässä veteen liotetulla kuivamuonalla.
Metsästyksen alettua näitä koiria juoksutetaan yhtäkkiä mielettömiä matkoja. Suurimman osan vuodesta ja elämästään ne ovat ovat kestämättömässä tilanteessa.
SOS SOS SOS
Nyt en ihan ymmärrä? Siis sudensuojelijoidenko virallinen kanta on nykyään että ihmisten lemmikki- ja kotieläimet saa/pitää tappaa ja raadella elävältä ja he suoraan, avoimesti toivovat että näin tulee tapahtumaan. Eikö heille kotieläimet olekkaan eläimiä ollenkaan ja niiden hengellä ei ole mitään arvoa? Onko tuo myös muiden suojelujärjestöjen, esimerkiksi WWF:n tai vaikka lieksan luonnonystävien virallinen kanta? Jos ei, miksi nämä järjestöt eivät irtisanoudu tällaisista lausunnoista? Tälläkin Lieksa osiolla löytyy kymmenittäin jopa sadoittain viestejä joissa toivotaan koirien, porojen, lampaiden, jopa metsästyksen harrastajien kuolemaa. Tämäkö on nykyajan trendi ja uusi normi nykypäivän luonnonsuojelussa?
"Tälläkin Lieksa osiolla löytyy kymmenittäin jopa sadoittain viestejä joissa toivotaan koirien, porojen, lampaiden, jopa metsästyksen harrastajien kuolemaa."
Älä nyt ressukka uhriudu ja vääristele asioita. Toisaalta, jos on lusikalla annettu eikä kauhalla.
Totuus taitaa olla tässäkin juuri toinen kuin ituhippi henkisessä tuskassaan väittää:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/moni-ostaa-mieluummin-lemmikilleen-ruokaa-kuin-itselleen-sadoille-perheille-jaettiin-apua-lemmikkien-leipajonossa/8304972#gs.ioow4p
Mikä lie reviiriryhmän ja riistanhoitoyhdistyksen virallinen kanta myrkyn levittämiseen maastoon??
Ei tarvitse uhriutua, riittää kun selaa noita sinun mielipuolisia koirien ja kotieläinten tappamista toivovia ja ihannoivia kommenttejasi useamman asiaan liittyvän keskustelun historiasta. Tätä täytyykin selvitellä ylemmältä taholta onko ns. luonnonsuojelujärjestöjen tavoite tämä että kotieläimet pitää suomesta hävittää ja mielellään susien tappamina.
Mikä lie luonnonsuojeluyhdistysten ja liittojen kanta siihen että jäsenet ihannoivat & tukevat susien harjoittamaa kotieläinten tappamista ja kiduttamista sekä toivovat tuskaista kuolemaa niin eläimille ja metsästäjillekin.
Vähitellen alkaa kuumumaan kuin näätä pakkasella. 😂
Kui?
Onhan näistä " rakkaista " perheenjäsenistä naapureillekkin iloa, ikävyksissään haukkuu aivan kaikkea mitä näkee. Ei ukonkellujat viitsi lenkkeilyttää ei ollenkaan. Sekö ei sitten ole rääkkäystä? Tietysti jos kellukka väkisin laitetaan ulkoilemaan....
Kylläpä sormet aivan syyhyää kun tulee jättituomio myrkyttäjälle ja apulausille!
Jää räkänokalla orkku saamatta tästä keissistä 😂
Saattaa monikin saada oikean megaorkun kun euroja mättävät tuomitut pöytään.
Osalle on jo sakkoja jaettu.
Aika paljon saanut huomiota tämä tapaus, valtakunnallisillakin foorumeilla melkoiset " keskustelut" näkyy pyörivän.
Lieksasta ei tule mitään muuta kuin kielteisiä uutisia. Olisiko päättäjien ja susivihaajien aika katsoa todella peiliin ja alkaa muuttamaan asennettaan terveempään suuntaan.
"Kennelliitolla on tilastot koirien kuolinsyistä.
Metsästäjät lopettavat 5x enemmän koiria ”tarkoitukseen soveltumattomina” kuin mitä susi niitä vie.
Koiria jää 20x määrä autojen alle vrt. susien tappamiin."
Turun Sanomat
"Metsästäjät lopettavat 5x enemmän koiria ”tarkoitukseen soveltumattomina” kuin mitä susi niitä vie."
Mistähän tempaisit tuon "metsästäjät" tuohon? Taitaa tuo "tarkoitukseen soveltumaton" koskea lähinnä noita näyttelypuudeleita ja luonnevikaisiksi jalostettuja palveluskoiria. Noilla taas ole metsästyksen kanssa mitään tekemistä vaan tämäkin tarkoituksellista maalittamista jota nenänkaivajaporukka harrastaa huuruspäissään.
Olipahan syy mikä tahansa ja luopumisen tuska on aina kova, mutta lopetuspiikki on paljon armollisempi tapa kuin elävältä paloiksi repiminen ja syöminen. Hidas ja tuskallinen kuolema jota ei soisi millekkään kotieläimelle. Tämä tuntuu olevan suojelupuolella se iso sadistinen nautinto jota he mielellään toivovat kotieläimillemme ja saavat siitä oman sairaan tyydytyksensä siitä ilosta.
Kun nuori hirvikoira ei näyttänyt mehtuutaitoiseksi se lopetettiin. Ei siinä tunteilla.
"Hidas ja tuskallinen kuolema jota ei soisi millekkään kotieläimelle"
Tyhmyyttäsi unohdit koirien tekemät raatelut ja vahingot ihmisille, tuotantoeläimille, koirille,.... joita vakuutusyhtiöiden tilaston mukaan noin tuhat vuodessa.
Tieto löytyy jos osaat etsiä.
Entäs ituhippien tekemien tarhaiskujen aiheuttamat kärsimykset eläimille jotka kuolee nälkään kun eivät pärjää luonnossa? Muunmuassa tarhaketus ei saa saalistettua itselleen ruokaa, sekö on ekoteko ituhippien mielestä.
Ihmisen päälle käyvät koirat lopetettava automaattisesti ja omistajalle koiranpitokielto. Kiellon rikkomisesta sellainen sakko ettei uuteen piskiin ole hetkeen varaa.
Metsässä kaikille vapailla laavuilla ja nuotiopaikoilla metsästäjillä rakit irti. Kun siihen menet retkeilijänä evästelyaikeissa, niin rakit hyökkäilee kiinni.
Pitäkää ne rakkinne kiinni nuotiopaikoilla.
(Kolilta ja Ruunaalta esimerkkejä)
Siinä olisi tenaukoille susikiimaan ja pelkoon lohtua: minkki jahti jonka ituhipit aiheuttaneet.
Pienikin koira voi saada vahinkoa aikaan hajottamalla porotokan ja vaarantamalla kantavien porojen tiineyden. Koirat myös repivät poroja ja aiheuttavat niille vammoja. Vakavimmissa tapauksissa on jouduttu lopettamaan kymmeniä poroja, koska koirat ovat ajaneet ne aitaa päin, Paliskuntain yhdistys kertoo.
Yhdistyksen mukaan porojen ja koirien kohtaamisista koituneet ongelmat ovat kasvaneet rajusti viime vuosina. Yhdistys toivookin, että ihmiset pitäisivät koiransa kiinni.
Vahinkoja koituu yhdistyksen mukaan erityisesti etelän metsästyskoirista, mutta tavallista on myös, että matkailijoiden irtokoirat aiheuttavat porojen kuoleman.
Poronhoitolaki kieltää porojen pelottelemisen. Siksi poronhoitajalla on oman paliskuntansa alueella lupa tappaa isännätön koira.
Eivät osaa edes sitäkään tehdä oikein koska rautakarhuja. Tuleekohan Viensuun alueella ilmi lisää kevään ja kesän tullen?
Vaan eipä kiellä poronhoitolaki valtion rakkien aiheuttamaa porojen häirintää. Saavat häiritä ja raadella täysin vapaasti porotokkia.
Suomessa 700.000 koiraa aiheuttaa noin 700 vahinkoa vuodessa (räkänokka liioitteli siis tyypilliseen tapaansa tämänkin tuhanteen). Tällä hetkellä 300 sutta aiheuttaa noin 100 vahinkoa vuodessa. Laske siitä kumpi on suhteessa vaarallisempi ja kummat on tarpeellisempi laittaa ojennukseen välittömästi. Jos et osaa niin minäpä kerron: koirien aiheuttamia vahinkoja pitäisi olla vuosittain noin 233.000 kappaletta jotta puhuttaisiin samantasoisesta ongelmasta kuin sudet ovat. Jos suhdeluku olisi lähelläkään toisiaan, olisi sudenkin hyväksyttävyys ehkä hieman parempi.
Suomessa kuolee huumeisiin noin 200-250 ihmistä vuodessa. Te vihreät nyhveröt olette petokantojen vapaan kasvun ohella myös esittämässä huumeiden käytön laillistamista Suomessa. Yleinen mielipide ja ihmetyksen aihe onkin mikä vihreillä on vinksahatanut näin pahasti että kannattavat tällaisia asioita jotka ovat iso uhka yleiselle turvallisuudelle ja ihmisten hyvinvoinnille?
Idiootti sinä olet. Suhdeluvuilla pelailet.
Vajaa tuhat koirien aiheuttamaa vahinkoa. Lue vakuutusyhtiön ja Poliisin tilastot. Villin suden aiheuttamat vahingot on pieniä loppupelissä.
Ja Huom! Kesykoiraa voi kouluttaa ettei nyt ainakaan ihmiseen, lammaskatraaseen, poroihin tai toiseen koiraan käy kiinni. Villiä sutta ei voi kesyttää.
Aivan turhaan vänkäät paskaa nuilla suhdeluvuillasi. 😂
Tyhmyyden merkki leimata suojelijat vihreiksi. Onko liian vaikea hyväksyä, että suojelijoita on muissakin puolueissa.
Noin kovastiko sattui sieluun kun huomasit vihdoin suhdeluvuilla että se ihana susilutunen onkin oikeasti säälimätön tappokone. HYVÄHYVÄ!
"Villin suden aiheuttamat vahingot on pieniä loppupelissä" Oletko tosissasi vai oikeasti noin idiootti? Ymmärrätkö että käytännössä joka kolmas susi Suomessa aiheuttaa yhden susivahingon joka vuosi.
Samoin kaikki vihreät leimaa kaikki metsästäjät sudenmyrkyttäjiksi niin ei se järki paljoa päätä pakota siellä toisellakaan puolella.
Porotokatcei kuulu Lieksaan. Tenaukot ja yksi luuseri käräjillä🤣
Tuli tuossa mieleen kun on nykyisin muotia mennä käräjille runokirja kainalossa, kuten Yli-viikari, niin miksei susien myrkyttäjäkin voisi ottaa satukirjan mukaan jos se rauhoittaa? Tuomarille voisi sanoa että luen katkelmia Grimmin sadusta Punahilkka jossa todetaan susden vaarallisuus. Toisena vaihtoehtona voisi olla Kalevala eepos kun siinä riittäisi pitkäksi aikaa loruilua oiekussalissa. Ja sitten voisi puolittaa tekemänsä vahingon määrän kuten Yli-viikarille ja Koiraselle käy kun vahingot on 80 000e ja vähän yli, niin korvattavaa tulee puolet eli 40 000e,. Se jaettuna kahteen on 20 000 per lärvi, ja sitten vähän ehdollista.
Samaa voisi soveltaa susikäräjillä, eli rikos mikä rikos ja korkeintaan ehdollista vankeutta.
Periaatteessa ei pitäisi puoliakaan susien mykyttäjän korvata niitä vahingonkorvauksia jos mennään Viikarikaavan mukaan.
Kylläpä sutta nyt yritetään romantisoida aloittajan toimesta. Äänekäs, susia kiihkeästi puolustava vähemmistö, on ruvennut kaikin keinoin vastustamaan Suomen monipuolista metsästysperinnettä. Sen iänaikaista, sukupolvia kestänyttä, ja monimuotoista eräkulttuuria halvennetaan eri yhteyksissä. Se on yksi nykyisen Suomen surullisimpia kehityssuuntia, woke-ilmiön ja muun hömpän ohella. Nämä punavihreät, tyhjänpäiväiset kohisijat kaikkine hysterioineen ovat erittäin suuri uhka vapaalle mielipideilmaisulle. He haluavat luoda pelotevaikutusta, että ei kannata olla mielipiteissään heitä vastan, koska se on tuomittavaa ja väärin. Eri mieltä olevat leimataan kaikin keinoin vihapuhujiksi. Vihapuhe on termi, joka on mielestäni täysin ahterista. Ei pidä liian herkästi tulkita erimielisyyttä vihapuheeksi.
Väärin on se, jos tämä pieni aggressiivinen vähemmistö pääsee tavoitteeseensa. Silloin ei enää uskalleta sanoa mitä mieltä ollaan asioista. On väärin jos nämä em. seikat pääsevät hallitsemaan keskustelun ilmapiiriä. Liikasuvaitsevaisissa ja suden kiihkosuojelijoissa on samaa vikaa. He suvaitsevat entistä vähemmän toisenlaisia mielipiteitä. Se on vaarallinen kehityssuunta. Onko vaientaminen terveen keskustelukulttuurin kannalta parempaa kuin vihapuhe?
Aloittajalle vielä oikeasta metsästä sen verran, että sitä ei löydy monesta muusta EU-maasta. Meillä Suomessa sitä on vielä yllin kyllin. Jos et sitä kotimaastamme löydä, niin olet todennäköisesti uusavuton.
”Jos metsään haluat mennä nyt, Sä takuulla yllätyt. Jos metsään haluat mennä nyt, Näät sammalet myllätyt.”
Höpön löpö. Pitkä tarina mutta turha.
"Suomen monipuolista metsästysperinnettä. Sen iänaikaista, sukupolvia kestänyttä, ja monimuotoista eräkulttuuria halvennetaan eri yhteyksissä."
😂Voi teitä ressukoita. Ette osaa ja sisukkuus ja fysiikka ei kestä metsästää vanhoja metsästysperinteitä noudattaen. Autoilla ajellaan pitkin metsäteitä, koirilla tutkat joita vöhnäkkeet nuotiopaikoilla rasva makkaraa syöden seuraatte. Laiskan pulleita ainaisia vänisijöitä te olette, ette yhtään mitään muuta. Punahilkka satukirja kainalossa kiihotatte toisianne tappokiimaan ja kovaäänisellä huudolla esitätte vaatimuksia tappoluvista.
Lyhyt tarina, mutta vielä turhempi 🤣
Mikä käsitys on nykymetsistä? Ne ovat aukkohakkuuta, harsumäntypeltoja, mistä ei ikinä tukkia tule. Ajelehan ristiin rastiin Suomea oikeita metsiä ei näe. - Jaa että noilla aukeillako luonnoneläinten pitäisi pystyä elämään? Aivan kuin ihminen on heitetty betoniviidakon yksiöön.
Kyllä tätä metsää piisaa. Tenaukotkin näkee susia ihan käräjille asti.
Susita joutuu käräjille, tarhaiskuista saa sankarin maineen.
Ja sitten syytetään metsästäjiä ja rautapyyntiä kun on ensin laskettu Suomen luontoon kuulumattomat minkit sinne tuhojaan tekemään. Onneksi ei taida se rautapyynnin kieltoa ajava kansalaisaloite kerätä määräaikaan mennessä edes 30 000:a kannatusta. Siinä on hyvä mittari kansalaisten järkevyydestä näiden jonninjoutavien suojeluspyrkimysten katsontakannalta.
Suden metsästysaloite sai alta kahden viikon yli 60 000 kannatusta. Repikää siitä sudensuojelijat vaikka liberopöksynne. Suosittelen liittymään libero kerhoon.
Heh, uskot sinä kötiskö provoa. 🤣
Älä nyt naama valkeaksi mene kiukusta.
Osaisi torvelot ne raudat laittaa niin ettei karhut jää kiinni.
Liian vaativaa heidän ymmärrykselle ja taidoille laittaa rautoja oikeaoppisesti putkeen.
Toisaalta, jos vielä löytyy rautakarhuja, se menee jo tahallisuuden piikkiin.
Varoitus!⚠️ Pitkä kirjoitus, ja ei herkkäsieluisille.
Vai sielu. Susiko on jonkun sielu. Hah, sanon minä. Korkeintaan itse paholaisen alias perkeleen sielu se on, jos jonkun sieluun pitää verrata. Susien kanssa pystyi elämään suurimman osan 1900 lukua. Kaikki paha alkoi 1970-luvulla kun susia ruvettiin suojelemaan osittaisella rauhoituksella. Tähän päivään mennessä, ja EU-jäsenyyden myötä 1990-luvulla, tämä suojeluhysteria on saanut järkyttävän vääristyneet mittasuhteet kaikkeen muuhun suojeluun rinnastettaessa.
Suden ilmestyminen pihapiiriin ei ole mikään uusi ilmiö. Tammikuun 18. 1880 Uusikirkon Welluan kylällä löysän poika (8v.) Karl Johan Hörnberg, lempinimeltään Rallu, joutui kahden suden raatelemaksi. Hän oli viemässä laskiämpäriä navetan taakse ja kyykistyi siinä samalla omille tarpeilleen. Susipari katsoi sen otolliseksi hetkeksi, napata suihinsa tämä nuori ihmisvesa. Ei mennyt kauan kun 23.4.1880 Laitilan Tulejärvellä torpparin tytär (2,5 v.) Josefina Viik oli leikkimässä pihamaallaan 5 vuotiaan siskonsa kanssa. Vanhempi sisko säästyi. Pienempi oli helpompi saalis suden raadeltavaksi.
Näitä sattui noihin aikoihin yli 20 tapausta, eivätkä ne ole ainoat lapsisurmat, mutta suurin yhtäjaksoinen rupeama, ja todennäköisesti vain muutaman lauman ja yksilön tekosia Turun seudulla.
Nyt väitän, ja teoriani on seuraava. Susien käyttäytyminen on suoraan verrannollinen sen luontaisimman ravinnon, hirvet ja peurat, määrään metsissä. Nyt kun metsästäjät ovat metsästäneet Lieksan saloilta hirvet melkein loppuun, ja samaan aikaan susia suojellaan kiihkohurmiossa, niin totta kai sudet lisääntyvät koko ajan räjähdysmäisesti. Samalla ne siirtyvät lähemmäksi taajamia ja asutuskeskuksia, koska täällä vielä on hirviäkin enemmän kuin saloseuduilla jossakin rajan pinnassa. Susien tulo pihapiiriin on kiinni pääasiallisesti kahdesta seikasta. Ensin kyse on susien määrästä. Toinen tekijä on lähinnä luontaisen ravinnon riittävyys. Nyt susia on liikaa ja liian lähellä asutuksia. Onneksi hirviäkin vielä on, mutta kuinka kauan, jos susien määrää ei rajoiteta. Hirvenmetsästyspolitiikka ei minua juuri jaksa kiinnostaa, mutta susien rajoittamaton lisääntyminen taajamien läheisyydessä tapattaa ne loputkin hirvet ja peurat Lieksan alueelta. Seuraavaksi kohde voi olla lapsi. Eli haluammeko että historia toistaa itseään, kuten sillä usein on tapana eri yhteyksissä.
En ole metsästäjien enkä suojelijoiden kannalla, mutta olen suden liiallista määrää vastaan. Sopiva määrä on muutama. Muutaman saa itse kukin määritellä. Täysin väärä ja lapsellinen käsitys miltei sukupuuttoon hävinneestä sudesta syntyi ehkä Länsi- ja Etelä-Suomessa, missä niitä ei tavattu kuin satunnaisina harhailijoina. Siellä missä suia on nyt runsaammin, metsästys on ehdottomasti sallittava muodossa tai toisessa.
Etelässä ne Suomen sudet tapettiin miltei nollille, ei täällä susirajalla. Ja etelässä, siellä betoniviidakoissa, mistä tämä suojelukiihko pulppuaa runsaimmin, suden ilmestyminen pihapiiriin on välittömästi vaaratiedotteen paikka. Nämä etelän ihmiset ovat kauhuissaan suden nähdessään. Korkeasti ”Läikkyvä Laine-yliopiston” kouluttamat ihmiset. Nämä samat ihmiset, jotka eivät ole nähneet lehmää laitumella livenä.
"Vai sielu. Susiko on jonkun sielu."
Huoh, ymmärrys hoi, älä jätä. Mistä näitä tyhmyyksiä sikiää?!?
Susi on metsän sielu!
Sanopa muuta! Kuinka joku jaksaa vouhkata yli sadan vuoden takaisilla tapahtumilla. Jos tätillä ois munat, täti ois setä.
” Kansa, joka ei tunne historiaansa, ei voi rakentaa tulevaisuuttaan.”
Kuka sanoi? Vouhkaaminen on liberopöksyssäsi.
Muistutus paikallaan kun tuppaa unohtumaan.....
Nyt yleisellä tasolla.
Rajavartijan on toimittava asiallisesti työ- ja vapaa-aikana huolimatta siitä onko virantoimituksessa. Hänelle on itsestäänselvyys noudattaa kaikessa voimassaolevia lakeja ja kielenkäyttö ei saa olla loukkaavaa tai sopimatonta. Katsoisin muunlaisen käytöksen vahingoittavan Rajavartiostoa ja yleensäkin vahingoittavan viranomaistoimintaan kohdistuvan luottamuksen ylläpitämisen.
Lisäksi.
Jos henkilöllä on vahva ammatti-identiteetti, se ei katoa myöskään eläkepäätöksen myötä.
Ehkä arvailit nyt vaan tosi hataralta pohjalta jotakuta kirjoittajaksi. Ei kannata jos ei ole todellista tietoa.
Ei ollutkaan tarkoitettu vastaukseksi kirjoittajalle. Yleisellä tasolla muistutus rajavartijoille virassa ja eläkkeellä.
Eipä ituhipit mitään syitä tarvitse kunhan syyttelevät salaiittoteorioidensa pohjalta.
Kiitos. Loistava vastine aloittajan epämääräisestä suunnasta tulevaan mielipiteeseen.
👍👍👍👍👍
Joo. Sotkeutuu tyhmemmällä tarkoitusperät kun noita rajavartijoitakin Lieksassa on niin monta. Muistelen että yksi sellainen syöksyi Jurttivaaran rinteiltä Luontolehden toimittajaa vastaan suden kolaripaikalle. Siinä meni se Lieksan toinen susi silloin kun hän tuurasi jotain vapaaehtoisjörjestelmmää mikä se nyt oli??.
Löytysköhän se juttu vielä netistä jostain luonnonsuojelulehdestä?
"itsestäänselvyys noudattaa kaikessa voimassaolevia lakeja ja kielenkäyttö ei saa olla loukkaavaa tai sopimatonta"
Minäkin muistan muutamia törkeistä puheista ja viesteistä.
Siis hetkinen. Onko nyt kyse entisestä hiihtäjästä, nykyisin raittiista. Vai, siitä omaan ääneensä rakastuneesta, että ei meinaa puheesta tulla loppua?
Pääasia että kovatuomio myrkyttäjälle tulossa🤣
Samalla kaavalla kuin Yli-Viikarille tuomio ja korvaukset.
Kuka valitsi Viikarin virkaansa?
Pääasia on se, että kaikki tämän palstan keskinkertaisetkin kerskaajat saisivat sinun pollasi kohtalaiseen kuntoon, niin kuin psyyken ja mentaalin puolella. Mutta toivon. Toki sen itse teet. Pieni hetki riittänee.
Maapallon kuningas on mertemme valas. Balaenoptera musculus. Ituhippien pyrkimykset ovat globaalisti täysin pohjaa vailla. Lapsenkasvot ajatuksissaan heillä paistaa, kuin meidän ainoa aurinko. Mutta se ei ole ymmärrykseltään riittävän kirkas. Se on harkittua harhaa. Kuin hatara uni ennen heräämistä todelliseen olemiseen. Ammattiapu olisi aina tarpeen, kiihkosudensuojelijoille.
Joku kyseli rajamiehen ja Luontoliiton kirjoituksista jotain. Kyllä osaava löytää, ja kolkuttavalle avataan.
Rikelle ja Rekelle vaan hyvät terkut molemmille. Molemmat tunnen jotenkuten.
Netistä löytyy aina, kun tahtoo. Rike on osittain oikeassa, ja rydikäs. Mies on kehityskelpoinen edelleen.
https://www.sll.fi/2019/11/25/suden-jaljilla/
Ei auttanut Suomen vastustus.
Taksonomia meni läpi EU:n neuvostossa
Jos susien tappo alkaa, miten EU siihen reagoi?
Susille nappi otsaan.
Samaa mieltä!
Tämä aloitus vastaukseksi kepuloivalle kepuille!
Hyvä valinta ja nosto!
Aloittajalle kiitos tekstistä! Todella avaava näkökulma, mutta meneekö perille pojille puolillekaan. Ei ole totuttu muuhun kuin nyrkki pöytään ja saatan
...ja saatana se on niinkuin minä sanon!
Runollista propagandaskeidaa jossa muutetaan musta valkoiseksi 😂 Vain idioottiin uppoaa tuollaiset uhriutuvat vuodatukset. Kenellä oma ajattelu toimii ja ymmärtää todellisuuden niin hupaisaa luettavaa. Hyvin on puten propagandasta otettu mallia asioiden vääntelyyn 😂
Katsohan peiliin. Ketjun aloitus taitaa kirpaista ja aivan syystä. Jos sinulla älliä riittää, uskallat vielä eräs päivä katsoa totuutta silmiin.
Ei kirpaise vaan naurattaa. Yli 200 päivää vuodessa metsässä kulkevana ja liikkuvana voisin väittää että on hieman enempi käytännön näkemystä ja kokemusta myös luonnon tilasta laajassa mittakvassa sekä vaikkapa näistä suurpedoista ja niiden tuomista ongelmista. Siihen pohjautuen tuo teksti ja sen sisältö on tasoltaan ekaluokkalaisen kirjoittamaa haavekuvaa josta puuttuvat käytänmön realiteetit lähes kokonaan. Jokainen voi haaveilla mistä huvittaa mutta tuollaisilla kynäilyillä ei ole oikein mitään painoarvoa missään suhteessa. Tämän enempää tästä ei kannata alkaa vääntämään koska minun puolesta nämä haaveilijat eläkööt jatkossakin omissa pilvilinnoissaan.
Susiviha ja karhuraivo syntyvät siitä yksinkertaisesta syystä, että ihminen, toisin sanoen maskuliinisuudestaan epävarma kaksilahkeinen, luulee hallitsevansa luontoa ja riistää luomakuntaa surutta. Sitten ovat villieläimet, jotka eivät tottele sitä ulkoa annettua järjestystä. Luonnostaan toimiv
Susihysteria on tosiasia.Koiria luullaan sudeksi ja lähes kaikkia koiranjälkiä suden jäljiksi.Huippuna kiteellä kauriin jäljet höystettynä papanoilla ilmoittivat suden jäljiksi.