Pääministeriä ja koko hallitusta pitää arvostella. Etenkin virheelliset suoritukset pitää tuoda sekä median että äänestäjien toimesta julki. Niitä ei saa peitellä. Jos poliitikot ei edusta äänestäjiään, on äänestäjien osattava etsiä toinen ehdokas tai puolue. Ennen osattiin tarvittaessa vaihtaa puoluetta, niin nykyisinkin mutta nykyisin poliitikkojen avustajat kieltävät arvostelemasta ministereitä. Miten äänestäjät voivat löytää itselleen sopivan ehdokkaan, jos ministereiden virheitä ei saa arvostella. Antakaa demokratian toteutua.
Arvostelua
Anonyymi
756
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Euroopan 3 viimeisenä laittoi rajat kiinni silloin aiemmin.ja sitten myöhemmin että kotona on voitettu.Maksatti aamiaiset meillä veronmaxajilla. Siinäpä nyt noin aluxi
Arvostelu on helppoa, mutta myös typerää. Korokriisi on vielä kesken. Ei ole arvostelun aika.
Selviä virheitä koko hallitus on tehnyt ja sanna marin on ollut vetovastuussa. Itse katson että hän on murhaaja. Halusi ihan tahallaan koronan Suomeen vaikka se olisi voitu estää melko tehokkaasti.
Suomen historian surkein hallitus.
Olipa sinulta lapsellinen kirjoitus.
Ei korona estä arvostelua. Sanna Marin töpeksi koronan hoidossa pahasti. Nyt korona jyllää voimakkaammin kuin koskaan.
Itse olet lapsellellinen, kun et totuutta arvosta.
Bile-Sanna Marin bilettää - ei huolta huomisesta