Jää pois Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksesta Korona-altistumiseen vedoten.Mutta Sanna-tytön Baari-kierrosta Korona-altistuminen ei estä.Näin kertoo Iltalehti tänään.Että sellainen Pääjohtaja meillä.Laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.BailaBailaaa.Bile-prinsessa.
Super-Sanna
Anonyymi
2203335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 53 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 220
Vanhimmat
Noissa jumalanpalveluksissa ja rippileirillä tullut tartuntoja vaikka kuinka, syytä olisi pitää etänä kunnes epidemia ohi. Tartuntatautilakikin määrää viranomaisia ne sulkemaan.
Ei saisi veisata virsiä kun aerosolit leviävät sitä kautta.
Eikä edes hengityssuojaimia ole useimmilla
Ovat tienneet aerosolien levittävän virusta aivan alusta asti. Koska ovat tahtoneet levittää ei vieläkään ole ffp3-tasoiset käytössä. Koululaiset, terveyskeskuksissa kävijät, kaupoissa asioivat edelleen ilman suojaa.
Baarit turhia, parempi olisi pitää kiinni kunnes epidemia on ohi ja se olisi nopeasti ohi mikäli vain sen päättäisivät maasta poistaa.
ai niin, ja sitten baarissa voi levittää koronaa ja mahdollista koronatartuntaa vapaasti, niinkö.
Pelottaako että kohteesi syöttää sen aerosolisi sinulle hampaidesi kera?
Mutta kapakassa voi vapaasti piereksiä, kun kukaan ei enää haista mitään.
hyvä aika raitistua
Olisi kivä tietää koska bile prinsessa ehtii nähdä miestään ja lapseensa.
Entä lapsen hoito.
Esimerkki äiti?
Feminismi jyrää kun jälkipissis pääsee vauhtiin.
Pidä huoli vain omista läheisistäsi.
Ihmiset, jotka lukevat seiskaa saavat vääristyneen kuvan julkisuuden henkilöiden elämästä. On heillä oikeus elämäänsa kuten kenellä hyvänsä. Seiskan toimittajat pitävät vahtia ravintoloissa, joissa kaikki käyvät.
Pääministerin tulee ottaa vastuu tai lentää ulos tehtävästään.
Ei tarvetta lentää minnekään.
Ei Sannalla ole mitään vastuuta. Kansa on vastuussa koska äänesti Sannaa. Karman laki tulee tuomitsemaan Suomen kansan.
ei kansa ole äänestänyt Sannaa pääministeriksi, koska Suomessa ei ole pääministeri äänestystä.
Minä äänestin sillä mielellä, että hänestä tulisi pääministeri.
Jos Pääministeri olis Perussuomalaisista ja etenkin mies joka olis tehnyt saman homman kuin Sanna Marin niin olis saanut jo potkut ja lynkattu täysin mediassa.
Kaikki tuntemasi voivat olla vastuuttomia kun tuollaista puolustat mutta enemmistö suomalaisista ei ole normaalinakaan aikana bilettämässä viikonloppuisin.
Persumies ei mitenkään yltäisi poliittisena ja hallinnollisena toimijana samaan kategoriaan nykyisen pääministerin kanssa.
Ei Vanhanenkaan eronnut vaikka kellui virkakautenaan lööpeissä tämän tästä..
Ei kai Marin joka viikonloppu ravintolatapaamisissa ole. Ne muutama kerta kasvavat ihmisten mielissä.
Tyrineille löytyy käyttöä EU-parlamentista joten no hätä.Ei tarvitse tietää mistään mitään
Miksi pitäisi lentää,jos ymmärtää kuullun ja lukemansa niin sen perusteellä pääministeri ei ole tehnyt mitään väärää.Moraalin vartijat täällä meuhkaa ,onkohan se oma moraali päivänvaloa kestävää.
Kansa äänestäny Sannaa .VOI PYHÄT HYSSYKÄT MILLÄ TIETO TASOLLA NÄMÄ KIRJOITTAJAT OVAT,TUOVAT VAIN OMAN TYHMYYTENSÄ ESIIN.Kommentomaan vaan pitää päästä HUH HUH HUH
Tuossa asemassa tulee ymmärtää koronan riskit sekä välittääkin niistä. Koululaisia laitettu luokittain karanteeneihin, myös ministerit tarvis kaitsijoita jos ja kun eivät itse osaa.
Miksi hemmetissä ravintolat sitten ovat auki?
Ei tietenkään kun on demari
No tuli vastuullinen pääministeri
MARININ MORAALI KESTÄÄ PÄIVÄN VALON?
Marinin takia vaarmuudeksi kaikki ravintolat kun ei varmaa minkä ravintolan valitsee
Ei sinullakaan tietotaso korkealla ole ei kansa ole äänestänyt Sannaa näytät tyhmyytesi HUH HUH HUH .
Kaikki rabintolat säppiin ja kaikkinainen biletys seis koko maassa. Kyllä lähtee. Korona meinaan.
Siinäpä oiva kohde isänmaallisille anarkisteille, seiskan toimittajat tervaan ja höyheniin.
Samoin ääriliikkeet voisivat ottaa nämä kaikkia maailman uskontoja pilkkaavat ja halveksivat roskalehdet ja toimittajat kohteikseen, jotka aiheuttavat yhteiskunnassa moraalista rappiota ja vastustavat kaikkia maailman uskontoja. Juuri tällaiset seiskan kaltaiset roskalehdet.
Ystävät kaikkoavat teiltä,jos jatkatte tuollaista nimittelyä,näin ulkopuolisena tarkkailijana surettaa tämä kielellinen pahoinpitely.
Onhan dannalla kaksi äitiä lasta hoitamassa.
Seiska on paras poliittinen lehti.
Heti pois meidän elätettävänä
Kyllä Juttaa on ikävä.
Opiskelw yhteiskuntatieteitä, niin tiedät jotain.
Viinanhimoa ohittaa perheen ja virkavastuun.
Ei onneksi ole samaa kategoriaa joka jakaa rahat ulkomaille, hilluu kuppiloisssa jne.
kuulemma oli miehensä kanssa yökerhossa epävirallista sosiaalista verkostoitumista vapaa-ajalla-
ei mitään ihmeellistä- vaan asiallista vapaa-ajan viettoa.
mutta miettikääs tätä suomalaista meininkiä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16847415/tama-on-sita-suomalaista
Taitaa hallitus lahota kun pääministerin pitää purkaa paineitaan ahkeralla bilettämisellä. Ja nyt on krapula niin ei voinut mennä kirkkoon.
Oletko se, joka lupasi syödä pipollisen paskaa Keskustorilla jos hallitus ei kaadu ennen joulua. Muistathan lupauksesi.
Mä syön pipollisen paskaa Tampereen keskustorilla ensi keväänä jos Hallitus ei kaadu siihen mennessä.
Lupasit ensin joulun takarajaksi. No niin. Eihän persuun voi luottaa.
Parempi kun ei menekään, yökerhoissa altistuu viruksille kun niihin menee niitäkin jotka altistuneita, kirkoissa sitten iäkästä väkeä joilta rokotteen teho mennyttä.
Suomessa ei ole pakko uskoa satuolentoihin ja rokotteisiin. Jokainen älyllinen olento tietää, että molemmat ovat humpuukia.
Jos pitää valita Ale-pubin ja kirkon väliltä, niin menen Ale-pubiin.
Ei Haavistokaan ole ainkaan vielä sairastunut pahasti saamastaan koronatartunnasta koska on rokotettu. Rolote kannattaa ottaa.
Olen rokottamaton ja sairastanut koronan jo kolmesti. Ei se ole räkätautia kummempi. Penniäkään en ole veronmaksajien rahaa tuhlannut sairasteluun.
Mistä tiedät sen olleen Koronaa?
Oireet ja ajankohdat ovat sopineet. Pientä räkätautia on ollut silloin, kun aaltokin on ollut kiivaimmillaan. Jonkun aallon kohdalla oli keuhkot tavallista kipeämmät, mutta vain yhden päivän ajan.
Joo ja mä olen kuollut monta kertaa, koska samaan aikaan kun lehdessä on ollut kuolinilmoituksia niin mulla on vihlaissut päästä.
Helmi!!
Oletko vielä markka-ajassa.
Kävitkö testeissä?
En tietenkään. En käytä veronmaksajien rahaa tavallisen räkätaudin määrittelyyn. Jos nokka vuotaa, niin se vuotaa. Nokan voi niistää.
Ei se ollut koronaa vaan jotain muuta.
Vai ovat oireet sopineet, anna mun kaikki kestää ja aikakin. Ja keuhkot ovat olleet tavallista kipeämmät, taitaa olla pelkkää luulotautia.
Harvinaisen tyhmä lehmä.
Super-Jussi on pupu, ei lehmä.
Oliskohan Suomen aika saada pm joka todella välittää Suomalaisista?
Ja myös meistä Korhosista, Niemisistä ja Savolaisista.
Kuka viimeksi on eniten välittänyt?
Meillä on nyt pääministeri, joka liikkuu kansan parissa eikä vain pönötä virkansa puitteissa.
Liimanhaistelijat tästä vielä puuttuivatkin. Tolua muovipussiin ja ei kuin henkosia.
Eikös maahanmuuttajista?
Joo, mutta mistä ajattelit löytää? Tämä nykyinen on kyllä liian innoissaan antamassa haastatteluja lehtiin. Esti muilta musiikkitapahtumat, mutta kutsutti kotiinsa artistiteja...söi kuin porsas ennen joulua kansan piikkiin. Otin Jyrki Kataiseen yhteyttä ja sanoin, että sun lähtölaskenta on jo alkanut. Luulen ja toivon, että niin on nyt Marinankin kohdalla. Antaa itsestään kuvan, että ei pysy totuudessa.
En osannut kyseenalaistaa saamaani suullista koronaohjeistusta.
Jos pm ei ymmärrä näin yksinkertaista ohjeistusta, niin on väärässä ammatissa. Minun mielestäni on.
Järki unohtuu kun viinanhimo iskee päälle
Isänsä tyttö, isänsä tyttö. Omppu pomppaa siihen puun juurelle.
Ei tuntenut isäänsä kun ytämä lähti jo kun pm oli vasta 2- vuotias. Millainen isä sellainen on?
Jos koko ajan pitäisi puolisonsa kanssa kulkea niin sellainen avioliitto on kyllä liian kireä ja huteralla pohjalla. Ainakin minun mielestäni.
En usko. Suomen nuorin pääministeri oli astuessaan tehtäväänsä jo 34 vuotta vanha.
No jos äiti kulki jo silloin naisissa , niin jokainen järkevä mies lähtee
Juhlii kotona lapsen kanssa.
Marin ei ole ole tavoitettavissa... Ministerin tulisi olla...
Nyt olis aika erota. Töppäilyjä liikaa.
Entä jos olisin ollut joku isompi juttu "hyökkäys" tai muuta nopeaa toimintaa vaativa.
Pääkanisteri vaan vetää.... diskoo
Kyllä silloin soitetaan eikä vain tekstitellä jos on vakavampia asioita tapahtunut.
Jos olet katsonut politiikkasarjaa ylestä niin siinä näkyy, että on sitä biletetty ennenkin aikoinaan. Enemmän suljetuissa piireissä kuin yleisesti kansan parissa.
Miss Vogueella näyttää olevankin jo parempaa seuraa.. murhamiesten kanssa poseeraa suupielet korvissa.
On se hyvä, että edes pääministeri osaa erottaa työ- ja vapaa-ajan toisistaan. Monella muulla näyttää olevan vaikeuksia tässä asiassa.
Kantaa vastuuta omalta osaltaan ettei ravintolat kuole,hyvä SuperSanna
Pääministerin virka-aika on 4 vuotta.
Tämä aika pitäisi kyetä olemaan edustamassa valtiota. Palkka ja etuudet on laskettu sen mukaan, että johtajan pitäisi olla tavoitettavissa tarvittaessa 24/7. Vapaa-aikaa saa ja pitääkin olla kunhan hoitaa hommat ja pysyy lestissään.
20 vuoden päästä Hagiksessa. Ai se corona-sanna? se oli kuulemma joku pääministeri kuulemma joskus vuosikausia sitte.
Satojen ihmisten jono kiemurtelee Hurstin juhlassa – tarjolla lohikeittoa
Läskisoosi olisi kotoisampaa.
Tirripaisti on paremman makuista kuin läskisoosi.
Ja kaikki muut on taas odotetusti syyssä paitsi itse rikoksen tekijä....Sanna Marin etkö jo ymmärrä, erota!
Tietenkin toisten syy taas aina että eivät muka ohjeistanut...:) On törkeä kalkkis. Boomerien lujimmasta päästä...hehehe...no, sdp:tä ei Suomessa tarvita Suomen asioiden hoitoon. Uskonnot erikseen.
Ja tuhtimmat lääkkeet että tervehdytte. Kammottavaa narsismia, ei voi myöntää mitään mokiansa. Uskomatonta. No, se loppuu.
Säälittävää....terveyttä toivotamme silti. Vaikka tuho on hurja mitä on saanut aikaan...
Ei rikkonut lakia, joten rikosta ei ole tapahtunut. Myöntää itse ottaneensa vain eduskunnan puhelimen mukaansa ja toimineensa sen ohjeistuksen mukaan. Myöntää, ettei ollut ottanut valtioneuvoston puhelinta mukaansa, johon oli myöhemmin tullut toisenlainen tekstiviesti ja ohjeistus.
Suomella on historian nuorin ja huonoin PM, joka jatkaa kohusta kohuun. Ei keskity maan asioiden hoitoon, vaan elää kuin viimeistä päivää. Suoremmin sanottuna, ei ole kykenevä maan pääministeriksi.
PM, joka on keski-ikäinen teini ja bilettää koronalle altistuneena Helsingin baareissa.
Keskenkasvuinen pikku likka, mutta paskantärkeä ja aina oikeassa oleva. Virheitään ei myönnä ja sysää ne muiden niskaan.
On se kumma, jos tuollainen bileministeri saa jatkaa pääministerinä. Johan tuollaiselle nauraa koko maailma, millainen PM Suomi nimisessä Hölmölandiassa on.
Uskonpa kuitenkin, että Sanna saa sitä, mitä tilaa. KUten myös SD-puolue.
Lehdistö tekee simppeleistä asioista kohuja. Ei sentään ole käytyänyt omaa puhelinta valtion asioiden hoidossa kuten taannoin isompien valtioiden ministerit, jopa Merkelkin taisi niin tehdä. Eivät joutuneet eroamaan.
Kansa ei luota koronapasseihin ja rokotuksiin, eikä ihme kun maamme päättäjät
hilluu ja bilettää tukka putkella. Uskottavuus mennyt täysin.
Sanna Marin olis aika jättää virkansa, ollut jo liiaksi häpeäksi suomalaisille.
Muutaman kerran ollut ravintolassa vapaa-ajallaan niin pösilöt vetävät papuja neniinsä Lehdistö riemuitsee ja tekee tiliä.
Daily Mail kirjoittaa, että Marin ilmaisi käyttäytymisellään suhtautuvansa rennosti omikronmuunnokseen.
Siinä sitä julkisuutta, ei tarvita vogue lehteä.
"Meillä on nyt pääministeri, joka liikkuu kansan parissa eikä vain pönötä virkansa puitteissa."
Vai kansan parissa. Tuoko se on se kanssa, joiden kanssa saunat ja biletykset?
Nyt ei ollut Kesärannassa vaan julkisessa ravintolassa.
Onhan murhaajakin kansalainen.
Osoittaa vain, mikä on tamperelaisten järjenjuoksu. Mitä valitsevat tärkeisiin tehtäviin.
Ala-arvoisen paskamedian ala-arvoista hysteriaa. Koetetaan peitellä valkoisen terrorismin paljastumista.
Virusten levittäminen on myös terrorismia!
Oikeusoppinut kuuluttaa maalaisjärkeä ja kyseenalaistaa pääministerin harkintakyvyn.
pm aika erota.
Kuka oikeusoppinut? Ville Tavio?
Eihän tuo nyt ole täysijärkisten hommaa käydä palvomassa satuolentoa kirkossa elikkä onneksi Marin ei ole taikauskoinen vaan perustaa päätökset tieteeseen.
Niin. Tidettähän se ….Sanna näyttää tosiaankin harrastavan. Niin missä ja miten…?
Sanna Marinilla riitaset välit Jumalan kanssa.
Eihän Marin isänsä hautajaisissakaan.
Sanna koettelee rajoja. Illuusiota kaikki on marinin mielestä.
Marin juo ja pitää bubielämästä, kaikki kevyt mielinen sopii, ei hän jaksa ajatella muita asioita, ei kuule mitään ohjeita, eikä noudata, valehtelee vaan.
Mutta niinhän ne sanovatkin viisas elää helpommalla.
Jos joku riitelee kuvitteellisen hahmon kanssa niin silloin olisi terapian paikka. Suosittelen sinulle.
Ärsyyntynyt Sanna vittuilee meille jotka ovat vuosikymmeniä rakentaneet tätä maata.
T. Boomer
Voin lyödä koska tahansa tuhannesta eurosta vetoa kenen tahansa kanssa että Hallitus kaatuu ennen seuraavia Eduskuntavaaleja.
Siis jos joku on valmis lyömään sen puolesta vetoa ettei kaadu.
Oletteko te ihan mieltä vailla? Kuka ihme tätä Sannaa kannattelee? Tämähän sekoile ja kiertelee vastuutaan ja samalla vie uskottavuutta koko poliittiselta järjestelmältä.
Heittäkää nyt hyvänen aika tuo ihminen sivuun . Tämä on jo nähty ja hän ei ole vielä valmis näin suureen vastuuseen.
….ai niin joo , mutta kun hänhän on nuori hyvännäköinen NAINEN.
Olette te pölhöjä äänestelijöitä , kun ette usko edes omia silmiänne.
Sanna Marin on ehdottomasti parasta mitä PERUSSUOMALAISILLE JA KOKOOMUKSELLE voi ikinä tapahtua! Taivaan lahja!
Kiitos demarit!
"Sdp:n kulisseissa kuohuu: Marinin ajattelemattomuus närkästyttää
Sdp:n kansanedustajat eivät julkisesti sano omaa mielipidettään pääministeri-puheenjohtajan lauantai-illasta, mutta närkästys oman johtajan ajattelemattomaan käytökseen paistaa läpi."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008455507.html
Nimettömyys puolueessa näyttää olevan yleistä, kun puoluetta johtaa pahimman luokan itsekeskeinen, tunnekylmä, poliittinen narsisti. Narsisteilla on tapana kostaa kokemansa "vääryydet", oli sitten kyseessä virkamiehen uhraaminen tai muun ministerin jalkojen alta maton vetäminen.
Lööppitoimittajat tulkintsevat asiasiaa, jossa ei ole tulkittavaa. Pääministeri on ollut koko ajan tavoitettavissa eduskunnan puhelimen kautta, joka hänellä on ollut mukanaan.
Piiti sitten toimittajan lähteä soittelemasn puolueen edustajille, jotka tuskin tiesivät asiasta mitään.. Voi rähmä.
Kylläpä te SDP:n puoluetoimiston politrukit eli mustan valkoiseksi pesijät olette ylityöllistettyjä.
Rivikansalainen olen mutta kiitos luullusta ylennyksestä puoluetoimistoon.
Ei Sanna voi itse valita mistä ja miten hänet saa kiinni. Sitä varten on määräys pitää työpuhelin mukana.
Patoutuneen kateelliset naiset/roska lehdet on heti kisu Sannan kimpussa ku tekee pienenkin virheen. Ja Sanna saa vaa näkyvyyttä lisää ja takoo rahaa :D hyvä Sanna!
Sinä kiiman sokaisema poikanen palvot Sannaa vaikka hän sekoilisi kuinka. Säälittävää.
Ps. Olen mies ja mieluummin katson vaimoani kuin bileprinsessa Sannaa
Puhuit itses pussiin.
Sanna Marin on lapsi. Vaikka ikää on aikuisen verran.
Itse tunnut olevan ikuinen koulukiusaaja ja nimittelijä, joka sanoo olevansa mies.
Niin nykyään mies on kirosana.
Mieti, mistä johtuu.
Olenkin etsinyt sopivaa kiro-sanaa, kiitos mainiosta sanasta, joka tulee heti Sa*tanaa korvaamaan, kas kun ovat valehtelijoita molemmat, mitä se merkitsee suomennettuna.
Voimasanana käytän "nainen" 😁.
Kirkkokansa ei diggaile koronasta
Lipponen piti itseään tärkeämpänä kuin Kiinan keisari, mutta Sanna kuvittelee olevansa Jumalan yläpuolella. Kaupan kassa sai niin suuret tulot, että sekaisin sitä vähemmästäkin menee. Panee ajattelemaan miten lie tulee toimeen jahka hallitus vaihtuu, sillä tippuu korkealta ja tekee kipeää.
Ällöttävä ja epärehellinen ihminen, ohjeistaa ihmisiä ja toimii itse täysin eri tavalla kuin ohjeistaa. Jäisi jo pois aikuisten ihmisten hommista ja palaisi kaupankassalle töihin
Jos miehet ovst tuollaisia kuin sinä niin eihän kukaan kestä.
En ikinä mene naimisiin.
Se on voitto kunmalekin osapuolelle.
Valtakunnan n:o 1 , Presidentti kävi itsenäisyyspäivän aamuna laskemassa seppeleen sankarihaudalle Hietaniemessä juhlapukuun pukeutuneena .
Valtakunnan n:o 2 , Eduskunnan puhemies Vehviläinen piti puheen itsenäisyyden kunniaksi .
Valtakunnan n:o 3 , Pääministeri Sanna Marin selittelee Twitterissä koko itsenäisyyspäivän ajan ryyppyreissuaan yökerhoissa .
Että silleen.....
Somepalstan syväkurkkujuorukyttä pitää näköjään silmällä kaikkien tekemisiä.
Pääministerit eivät ylernsä pidä puheita itsenäisyyspäivinä eikä se kuulu virkavelvollisuuksiin.
Mutta Twitterissä ryyppyreissun selittäminen kuuluu ?
Hänellä on oikeus kertoa twitterissä tekemisistään kuten muillakin poliitikoilla.
Niin onkiii !
Tosin pientä eroa havaittavissa asioissa mitä SuperSanna politikoi nyt tänä itsenäisyyspäivänä twitterissä... ei siinä Sanna näytä ehtivän montaakaan ajatusta suoda sata neljä vuotta täyttäneelle isänmaalleen ja palkkansa maksajalleen.
... miten on mahdollista , että Suomen pääministeri antaa tehdä itsestään täyden pellen julkisuudessa ja tämä on ihan OK muille poliitikoille ja äänestäjille ? Kertokaapa joku....vaikka demari.. että mikä tämä yhtälö oikein on !
Jos valtakunnan pääministerin ainoa asia kansalle on itsenäisyyspäivänä selitellä ryyppyreissuaan Twitterissä niin se ei vaan käy , tuo on jo pahimman luokan skandaali .
Yläastelaiselle räkänokalle kyllä se sopii mutta ei pääministerin asemassa olevalle henkilölle Marin on osaamaton , kokematon ja tyhmä sekä tehnyt itsestään täysin pellen .
Se on vain sinun alhainen näkemyksesi asiasta.
Ei vaan se on totuus .
Sinulle totuus on vieras ja ymmärtämätön käsite.
Aika monen muunkin..
Sanna Marin on Seiskassa usein esillä.
Jos miehensä Markus Räikkönen on seurustellut 16 ennen naimisiin menoaan, niin tietää varmasti, mitä saa! Turhaa häntä voivotella, vanhaa pallon potkijaa! 😄
Ei pysty oleen nauramatta.
Enemmistö suomalaisista on tutkitusti sitä mieltä..
Vasuria ottaa noin koville kun uuden Jumalansa Marinin edesvastuuttomia ja lapsellisia toilauksia arvostellaan .
Tyhmä mikä tyhmä , molemmat .
Demareitten suosio on ollut jo pitkään alamäkeä,Rinne näytti aikanaan miten eläläisiä ja köyhiä kyykytetään ja kun hänen oli pakko erota demarit pitivät ns demokraattisen puoluekokouksen jossa sitten tämä puna Sanna valittiin joka miellyttää demareitten viagraa nauttivia vanhoja herroja hehh
Tulkintasi ovat oman pääsi sisäistä sekamelskaa. Tämä hallitus korotti edellisen hallituksen tekemiä köyhempiin kohdistuvia leikkauksia ja poisti palkattomat kikytunnit.
Ai jaa, miksi leipäjonot sitte vaan kasvaa.
Oletko käynyt mittaamassa jonoja?
Milloin leipäjonoja alkoi olla? Porvarihallitusten aikana?
Professori Juho Saaren mukaan leipäjonot eivät ole köyhyyden tai sosiaaliturvan riittävyyden mitta, vaan niiden tarjonta luo kysyntää. Osa ihmisistä ei nosta toimeentulotukea, jottei heidän tarvitsisi ensin käyttää säästöjään, vaan he käyvät mieluummin leipäjonoissa,
Ei tuossa nyt oikein ollut logiikkaa.
Tämä hallitus korotti vuosi sitten haittaveroja 150 miljoonalla ja samalla nosti kehitysapua 150 miljoonalla .
Mä en ole enää vuodiin polttanut niitä idiootti kynttilöitä jo paloturvallisuuteenkin liittyen. Tuntemattomis katselen sentään ja tämä viimeinrn lienee paras js totuuden mukainenkin myös. Itsenäidyys EU:sss on jo ihan toinen juttu. Palkston vapaapäivä o. k. myös.
Hyvää itsenäisyyspäivää!. en mää muuten mitään ottanut ku pikkasen ja sitten pena sano että heitä se puhelin joka koko ajan soi v:tuun. no en mää heittäny vaan annoin sen sille ryssön näköselle ovimikolle.
Kyllä minäkin olisin mielummin illalla ryyppäämässä kuin kirkossa krapulassa
Ehtii sitä sitten aamulla istua kirkossa ehtoollisryyppyä odottamassa.
Miksi näitä ketjuja ei poisteta.Tiedän paljon kansanedustajia,joiden viestiketjut poistetaan
Jos pm olisi pikkaisenkin "munaa" niin menisi Niinistön luo eropaperin kanssa, sen jälkeen Suomalaiset hurraisi enemmän kun Suomen voittaessa jääkiekon MM kultaa.
Tyhmyyttä olisi jos niin tekisi.
Ylimielinen todella ylimielinen ja aina kokee olevansa oikeassa, ihan niinkun suurin osa nuorista joilla ei ole tarpeeksi kokemusta, vaikka niin kuvittelevat.
Pitäisikö olla teennäinen, mielistelevä ja alentuva?
Hyvä kun pm:llä on selkärankaa jota jotkut huonoitsetuntoiset ja ymmärtämättömät luulevat ylimielisyydeksi.
sitä se kyllä on, ylimielinen.
virka noussu päähän.
Taitaa olla kapakkaelämästä enemmän kiinnostunut . Yhtä alakoulumaista toimintaa on hänen valtiosihteerin toimet . NOOOO mitäs demareilta voisi muuta odottaa ?
Murhaajan kanssa poseeraaminen vaatisi kyllä selittämistä.
Sanna. Älä tee ravintolarajoituksia. Missä sinä sitten biletät? SDP:n puoluetoimistossa, vai?
Tamperelaisia on käytetty törkeästi hyväksi tällaista kaaderia äänestettäessä, vaalipiirin vaihtoon tuollainen riekkuminenkin viittaa. Millainenhan työtoveri mahtoi teitille olla??
Marjaanan todellinen minä??
Kun katsoo tätä kirjoitusten määrää, niin Suomihan on olevinaan maailman onnellisin paikka. Virallisesti täällä ei ole mitään ongelmia.
Ja tästä maasta ei saa poistua minnekkään ilman, että suostuu mielivaltaisiin koronatesteihin ynnä muuhuun mielivaltaiseen pakottamiseen. Eikös pakottaminen ole laissa kiellettyä. Ei saa mennä edes päväksi Tukholmaan. Ei ei ei! Ei enää koskaan, kun täällä ja muualla ovat vallassa nämä despoottihullut. Aikovatko nämä viedä kaikilta omaisuudenkin. Tiedän varsin hyvin, että tätä touhua on suunniteltu jatkettavaksi 31.3.2025 saakka.
Oletko nähnyt kirkon tilastoja koskaan kirkossa kävijöiden määristä. Kyllä ne on promilleissa mielummin kuin prosenteissa. Näin se vaan on höpöhommien suhteen
Kuka täällä nyt niinkään kirkkoa tarvitsee. Konkreettisia asioita kaikki tarvitsevat.
Joululaulujen aikaan täynnä. Suuri osa eläkeläisiä, ellei suurin osa. Muissa kuin luterilaisessa valtion kirkossa vaihteleva määrä, osa tavallisina sunnuntaina täynnä niin ettei kaikki mahdukaan jotka tahtoisi käydä. Johan epidemian alkaessa oli joukkoaltistus ja -tartunta kirkossakin.
Se sitten ettei pääministeriä kiinnosta mennä itsenäisyyspäivän palvelukseen on ihan eri asia, hyvä olisi altistuneen olla eristyksissä muista, mutta eipä ollut eristyksissä yökerhossa käydessään. Riskialttiita paikkoja molemmat. Yökerhoissa ollut joukkotartuntoja paljon, osa kunnista pimitellyt niitäkin. Tartunnat sieltä leviää sitten muuhun perheeseen, näin joulun aikaan voi isovanhemmat ja isoisovanhemmat olla vaarassa jos vastuuttomasti käyttäytyvä menee myös testittä ja ilman eristystä sukulaisia tapaamaan yökerhoiltuaan.
Kotitestejä saa kaupoista, kannattaa käyttää mikäli pakko on joku tavata joulun mittaan. Vaikkei olisi riskialtteissa paikoissa käynyt, voi tarttua ihan tavallisilla työpaikoillakin jollei etätöitä saa tehdä.
Kirkkoon kuulumattomilla kastamattomilla ei ole ollut minkäänlaista moraalikasvatusta, joten etiikka (ja käytös) on tietysti sen mukaista. Moni lisäksi ns. vapaan kasvatuksen uhri.
Hyvä Sanna. Olet nuori ihminen anna palaa..
Marinin tulisi ottaa oppia Kulumista, joka erosi pääministerin virasta yleisen painostuksen vuoksi. Tässä erona se, ettei Kulmuni itse syyllistynyt mihinkään, vaan hänen avustajansa.
Kamala misogyninen yhteiskunta. Tytti ei tuppurainen vaan se toinen on oikeudessa ja marin ei saa juhlia homojen kanssa. toivottavasti nato hyökkää suomeen ja laittaa sovinistit vankilaan.
Sanna Sanna lennä pois pesästäsi.
Ja mäe anna ja kylmäse usko 😂🤣😅
Mitä yhteistä on Yli-Viikarilla ja Marinilla?
Hoitamattomat mielenterveysongelmat mielestäni.
Psykopatiaa ei suositella hoidettavaksi.
Niinkö vakavia tapauksia??
Rukoilemme Suomen puolesta.
HS: Haastetaanko hänen uskottavuuttaan sen takia, että hän on nuori päättäjä?” – Sanna Marinilla on yhä Sdp:n piirijohtajien luottamus
HS haastatteli yhtä lukuun ottamatta kaikki Sdp:n piirien johtajat. He eivät nostaneet ongelmaksi valtioneuvoston puhelimen jättämistä kotiin.
Pääministeri+ajaa+koko+maan+asioita,+ei+yksin+SDP:n,+vaikka+se+siltä+näyttääkin.
66%+Suomen+kansasta+tuomitsi+Marinin+teot+vääriksi.
Erottaminen+työn+alle!+😡
HS: Valtioneuvoston ohjeen mukaan Marinin olisi pitänyt eristäytyä heti, mutta valtiosihteeri Henrik Haapajärvi neuvoi toisin: Nyt hän perustelee miksi
Haapajärvi sanoo todenneensa yhdessä turvallisuusjohtaja Ahti Kurvisen kanssa, ettei karanteeni ole tarpeen. Hieman myöhemmin lähetetty ohjeistus kontaktien välttämisestä ei enää tavoittanut
Tavoitti mutta oli nahat silmillä.
Nyt ollut avustajilla tekemistä jotta sopivat selitykset löytyy
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/918c0131-212e-498e-8034-9678a8da717a
Seuraa suorana: Pääministeri Marin pitää tiedotustilaisuuden baarikohustaan
Pääministeri Sanna Marin (sd) astuu median eteen kertomaan baarikohustaan noin kello 14.15.
Pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin kertoo sotkusta, joka syntyi hänen oltuaan baarissa koronaan altistuneena.
Toivottavasti kertoo erostaan.
Pääministeri Marin ei vieläkään näytä ymmärtävän: Pääministerin ei voi lähteä baarikierrokselle, kun on altistunut taudille, jonka takia koko maailma on ollut mullin mallin viimeiset kaksi vuotta. Kun tavan kansalainen ymmärtää ja toteuttaa tällaista varovaisuusperiaatetta, niin myös pääministerin pitäisi ymmärtää. Varsinkin, kun johtamansa hallitus on taas kiristämässä koronarajoituksia epidemian kiihtymisen takia.
Miten maan johtoon on voinut päätyä ihminen, joka ei tajua näin yksinkertaista asiaa?
Yritätkö paukuttaa pääministerin päähän oppia? Riittääkö hihnat sellaiseen,?
U. K. Kekkonen ratkoi maailman ongelmat saunan höyryssä.
Ajan ministereillä on muut höyryt. Kansalle leipää ja cirkus huvia, niin pysyvät poissa ratkaisijoiden kintuista. Antakaa Riekku-Marinalle oma disco, kun on tunnettu jo opiskeluajoiltaan bile-ministerinä. Ei se mitään uutta ole häneltä.
Ukko on ollut partnerin 16 vuotta. On kai väsähtänyt juhliin.
Kauankohan Riekun kasvot säilyvät kuvankauniina viinan marinoinnissa?
Mitä täällä väki pillittää Sannan touhuja? Tätähän te olette tilanneet ja punavihreätä saitte. Sitäpaitsi edustava …nuori nainenhan pyysi anteeksi. Ja hän on siis nuori nainen.
…ja sitäpaitsi tätäkään ei ollut hänelle pölkkykirjaimin jääkaapin oveen muistilapulle ohjeistettu yksityiskohtaisesti.
Minulla ei ole mitään valittamista.
Oikeistopuoli valittaa koska haluaisi olla itse vallassa tekemässä leikkauksia ja veronalennuksia.
Ne itkee kuule ihan oikeasta syystä. Ei kukaan ois uskonut, että pm voi olla noin...niin..noh.
Ei kai sitä nyt juhla jumalanpalvelukseen itsenäisyyspäivänä kun on kaamea kankkunen ja vielä pahempi Morkkis. Ymmärrän.
Jäivätkö Lintilä, Kaikkonen ja Skinnari myös pois kirkosta?
Antakaa sannan juua kaljaa, se tykkää siitä. Ihan hyvä lapsipääministeri se on, tuhoaa vain tämän maan mutta mitä sitte, onpahan lapselle kertomista.
Asiat meni päin helvettiä mutta äiti ryyppäs vaan.
Jos Sanna olisi vanha ja kulahtanut poliitikko olisi kenkää tullut ajat sitten.
Tämä on käänteistä syrjintää ja intersektionaalista kommunisti vouhotusta.
Pienen lapsen äidin paikka on kotona.
Vanhat ja kulahtaneet poliitikot ovat saaneet kenkää toisenlaisista syistä.
Mites toi SuperSanna presidentiksi? Olisko ainetta?
Itselleni tuee hyvä mieli kun näen, että pääministeri viettää mukavaa iltaa. Ei tulisi mieleenikään kadehtia tai keksiä moralisointia asiasta.
Iloa näinä aikoina elämään kaivataan. Murheita on riittämiin.
Kuka Marjaanaa kadehtisi??
Pienen lapsen äidin on hyvä bilettää, alkoholi vie isältä perittyä.
Cavallin kirjoittaa, että Marin ”näyttää rakastavan itsensä ympäröimistä julkkiksilla ja poseeraa mielellään sosiaalisissa medioissa”
Kauempaa katsotaan selkeämmin.
Dagens Nyheter.
Marin. Nolo klikkihaukka joka rakastaa tykkäyksistä netissä.
Hyvä Ruotsi?
Siellä ei toimittajat ole vielä poliitikkojen ostamia!
Nyt jäi toimittamatta määräaikaan mennessä oma selvitys aamiaisrahoista. Tavallisen kansalaisen ollessa kyseessä myöhässä tullutta lappusta ei käsitellä, toisin käynee nyt.
Nyt net vittuilee tästä Hentun-liisasta Formula varikolla. perkeleen hyvä että syö kannatusta ja vanhat jurnat punottaa.
”Valta turmelee ja itsevaltius turmelee varmasti” omien tyytymättömyys Sanna Mariniin kasvaa.
Sanna on pudotettu liian suuriin saappaisiin. Sanna ei ole tippaakaan tehtäviensä tasolla. Tasoltaan pelkkä ulkolukija. Sanna toiminta on alusta alkaen ollut haitallista ja jopa vaarallista Suomelle. Ei setahallituksen harjoittama muslimeiden kerääminen Suomeen ole viisasta. Se on hemmetin tyhmää.
Olikohan tammelantorilla mukana siippa?
Eipä tainnut vaivautua. Santrakin ensin sanoi kotikaupunginosansa paremmaksi Kalevaksi, mutta korjasi kerkeästi samaksi mistä maggaralla ja valheilla höynäytetyt äänestelijät olivat.
Hervannaksi?
Vara.
Ekre oli oikeassa Sanna Marinista. Olisi ajoissa pitänyt huomata Marinin suoranainen kelvottomuus ministerin tehtäviin.
Se on happaman kolumnistin häkemys. Jotkut ajatrelevat toisinkin.
Moni muu jopa rapakon takana. Hävettääääääääää.
Gustafssonia näytti naurattavan.
Muakin naurattaa tiukkapipot.
Marjaanalle nauraa kaikki.
Taisi svedulehden kolumnisti olla oikeassa, nyt se kommentoi jopa elon muskin twitteriin.
Räpätäti se oli kuten muutkin typerykset.
Tämä super on jäänyt kakkoseksi. Kiurusta pitäisi tulla pm.
Onneksi meillä on tolkun pressa joka hoitaa ulkopoliittiset asiat. Pm kannattaisi nyt vain hoitaa tätä koronaa, vaikka taitaa Kiuru sen hoitaa paremmin.