https://yle.fi/uutiset/3-12091782 Tuli vain mieleen että kuinkakohan moni palstalainen on päätynyt vastaavaan ratkaisuun? Kun lukee näitä sairaita juttuja eli nettikiusaamista yms niin väkisin käy mielessä että kuinka moni on mahdollisesti "kiusattu" jollain tavoin henkisesti niin raunioksi että on luovuttanut elämänsä suhteen kun joku/jotkut vainoaa palstan avulla jotain ihmistä. Joskus täällä jossain suomi24sella luki että 2 ihmistä on ainakin ajautunut itsemurhaan nettikiusaamisen takia ja joku asianajaja siinä artikkelissa vahvisti asian.
Vastaukset 3
- Anonyymi
No ei tuosta kovin kauan ole kun yhteiskunta antoi melko kylmää kyytiä heikoimmille, ei 90-luvulla välitetty elon tiellä sortujista saati heidän jälkikasvustaan. Hyvä kasvualusta armottomuudelle jos jo lapsesta näkee että kaikki ovat kutakuinkin omillaan, ja siitä selkäänpuukottelusta voi päinvastoin saada itselleen paikan auringossa.
Siinä missä 1990-luvulla tehtiin 1 500 itsemurhaa vuosittain, luku on nykyään tippunut puoleen. - Anonyymi
Näin se yleensä on, et liika ymmärrys voi olla pahasta? Syntyy yliherkkyyksiä, reakoidaan helpommin asioihin negatiivisesti, eikä oteta vastuita itsestä vaan sysätään kaikki muiden syiksi, kun huomataan, että parempi delegoida vastuunkanto toisaalle?
Harmittava tilanteita kaikki, mut toisinaan olisi hyvä avata ihmis mieltä näkemään sitä todellista pahaa maailmaa, jolloin oppisivat arvostamaan paremmin omaa tilannettaan. Mitään koulu-ja nettikiusaamisia ei tarvetta hyväksyä, niihin pitää aina puuttua. Oman nahkan syytä kestää kuitenkin jonkinlaista vastoinkäymistä ja siihen hyvä koulia omaa kestävyyttä paremmaksi. Hei,
Itsetuhoisista ajatuksista ja kiusatuksi tulemisesta kannattaa keskustella ammattilaisen kanssa.
On olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Näistä palveluista voi saada sekä tukea että vinkkejä muuhun avun hakemiseen.
- Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilön löydät mm. Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/
Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esimerkiksi joka viikko maanantaista torstaihin klo 15-19 on Solmussa-chat päivystys, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.
- Valtakunnallinen kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.
- Kriisikeskukset
Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Niiden yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: : https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/
Ystävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361780Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 65575
- 71571
- 47568
- 30566
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522