Olin joulu-aattona 1970 pää-esikunnassa vahtina.
Minulla oli ensimmäinen nukkumavuoro ja puolen yön aikaan vahtikaverini herätti minut omalle vahtivuorolleni.
Me Pää-esikunnan, Puolustusministeriön sekä Punanotkon vahdit saimme hakea ruokamme kunniakomppanian majoitustiloista.
Heti herättyäni sain kuulla, ettei kunniakomppania ollut suostunut jakamaan lisänä olleita jouluruokia kanssamme, vaan saimme ainoastaan perusruoan, keitetyt perunat kastikkeineen.
Kävin itse varmistamassa tämän asian ja tottahan se oli.
Hain Puolustusministeriöstä kaverin mukaani kun lähdin vaatimaan niitä meille viidelle miehelle kuuluvia jouluruokia annettavaksi, paljastetuin asein, käsissämme varmistettuina roikottaen.
Heti tupaan sisälle päästyämme, sanoin meidän tulleen hakemaan meille kuuluvia jouluruokiamme.
En ehtinyt henkeä vetämään kun heti, aivan punkkakäytävän perältä, alkoi kuulumaan kovaa karjuntaa ja joku kaveri siellä oli pompannut ylös jaloilleen, alkaen kurottelemaan rynnäkkökivääriään käsiinsä.
Hyppäsin edessäni olleen pöydän ympäri lähemmäs, josta käsin pystyin pitämään silmällä kaikkia tuvassa olijoita, sekä edessäni, että vasemmalla puolellani, valmiina poistamaan aseestani varmistuksen sekä vetämään panoksen piippuun.
Siinä vaiheessa tilanne oli jo muuttunut omaksi puolustuksekseni, eikä siinä enään olisi ollut aikaa turhiin miettimisiin vaan suoraan toimintaan.
Viime hetkellä oli kaksi muuta miestä saanut tämän aseensa tavoittelijan pysäytettyä ja pidettyä häntä paikoillaan, siellä oloni ajan.
Tajusi varmaan melko pian, mitä oli ollut vähällä saada aikaan, koska oli muuttunut kauhistuneen näköiseksi, niiden kahden pelastajansa käsissä voimattoman näköisenä roikkuessaan.
Saimme jouluruokamme.
Puolustusministeriön vahdille annoin aikaa päästä turvallisen välimatkan päähän, pihan toiselle puolen, jossa käskin hänen odottaa minua ja antaa porukalleni kuuluvat ruoat.
Kunniakomppanian tuvasta pois lähtiessäni, pyysin etteivät avaisi ulko-oveaan pariin minuuttiin sekä toivotin heille Hyvää Joulua!
Päivystävä upseeri heti aamulla herättyään, oli tietenkin saanut kuulla tapahtuneesta, muttei puhunut siitä mitään. Katseli vain pöydällä olevia jouluruokia, jotenkin ihan kuin hyväksyvän näköisenä.
Olen jälkeenpäin ollut tavattoman kiitollinen niille kahdelle ripeätoimiselle kunniakomppanian miehelle, jotka pelastivat tilanteen ryöstäytymisen käsistä. Hullustihan siinä olisi ilman heitä käynyt!
Oliko tuo nyt niin kunniakkaasti kunniakomppanialta tehty? Meidän porukasta kukaan ei kielinyt päivystävälle upseerille mutta kunniakomppania teki niin! Tosi kunniakaasti tehty tuolta kunniakomppanian porukalta, vai mitä? Häpäisivät komppaniansa, kielikello ruokavarkaat! Tuota rosvoporukkaa johtanut heikkoluonteinen ja kunniaton alikersantti ei ansainnut natsojaan!
Jos joku, joka oli silloin paikan päällä, lukee tätä vuosien takaista joulumuistoani, niin olisi mukava kuulla häneltä tähän kommentti.
Minulla oli ensimmäinen nukkumavuoro ja puolen yön aikaan vahtikaverini herätti minut omalle vahtivuorolleni.
Me Pää-esikunnan, Puolustusministeriön sekä Punanotkon vahdit saimme hakea ruokamme kunniakomppanian majoitustiloista.
Heti herättyäni sain kuulla, ettei kunniakomppania ollut suostunut jakamaan lisänä olleita jouluruokia kanssamme, vaan saimme ainoastaan perusruoan, keitetyt perunat kastikkeineen.
Kävin itse varmistamassa tämän asian ja tottahan se oli.
Hain Puolustusministeriöstä kaverin mukaani kun lähdin vaatimaan niitä meille viidelle miehelle kuuluvia jouluruokia annettavaksi, paljastetuin asein, käsissämme varmistettuina roikottaen.
Heti tupaan sisälle päästyämme, sanoin meidän tulleen hakemaan meille kuuluvia jouluruokiamme.
En ehtinyt henkeä vetämään kun heti, aivan punkkakäytävän perältä, alkoi kuulumaan kovaa karjuntaa ja joku kaveri siellä oli pompannut ylös jaloilleen, alkaen kurottelemaan rynnäkkökivääriään käsiinsä.
Hyppäsin edessäni olleen pöydän ympäri lähemmäs, josta käsin pystyin pitämään silmällä kaikkia tuvassa olijoita, sekä edessäni, että vasemmalla puolellani, valmiina poistamaan aseestani varmistuksen sekä vetämään panoksen piippuun.
Siinä vaiheessa tilanne oli jo muuttunut omaksi puolustuksekseni, eikä siinä enään olisi ollut aikaa turhiin miettimisiin vaan suoraan toimintaan.
Viime hetkellä oli kaksi muuta miestä saanut tämän aseensa tavoittelijan pysäytettyä ja pidettyä häntä paikoillaan, siellä oloni ajan.
Tajusi varmaan melko pian, mitä oli ollut vähällä saada aikaan, koska oli muuttunut kauhistuneen näköiseksi, niiden kahden pelastajansa käsissä voimattoman näköisenä roikkuessaan.
Saimme jouluruokamme.
Puolustusministeriön vahdille annoin aikaa päästä turvallisen välimatkan päähän, pihan toiselle puolen, jossa käskin hänen odottaa minua ja antaa porukalleni kuuluvat ruoat.
Kunniakomppanian tuvasta pois lähtiessäni, pyysin etteivät avaisi ulko-oveaan pariin minuuttiin sekä toivotin heille Hyvää Joulua!
Päivystävä upseeri heti aamulla herättyään, oli tietenkin saanut kuulla tapahtuneesta, muttei puhunut siitä mitään. Katseli vain pöydällä olevia jouluruokia, jotenkin ihan kuin hyväksyvän näköisenä.
Olen jälkeenpäin ollut tavattoman kiitollinen niille kahdelle ripeätoimiselle kunniakomppanian miehelle, jotka pelastivat tilanteen ryöstäytymisen käsistä. Hullustihan siinä olisi ilman heitä käynyt!
Oliko tuo nyt niin kunniakkaasti kunniakomppanialta tehty? Meidän porukasta kukaan ei kielinyt päivystävälle upseerille mutta kunniakomppania teki niin! Tosi kunniakaasti tehty tuolta kunniakomppanian porukalta, vai mitä? Häpäisivät komppaniansa, kielikello ruokavarkaat! Tuota rosvoporukkaa johtanut heikkoluonteinen ja kunniaton alikersantti ei ansainnut natsojaan!
Jos joku, joka oli silloin paikan päällä, lukee tätä vuosien takaista joulumuistoani, niin olisi mukava kuulla häneltä tähän kommentti.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.