Suomessa todettu 1 781 uutta koronatartuntaa

Suomessa todettu 1 781 uutta koronatartuntaa – tämä on koronatilanne nyt
STM ja THL pitivät tänään koronakatsauksen ajankohtaisesta tautitilanteesta.

Suomessa on todettu torstaina 1 781 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Yhteensä tartuntoja on todettu epidemian alusta lähtien 199 257.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) pitivät tilannekatsauksen ajankohtaisesta koronavirustilanteesta.

Koronatapaukset ovat edelleen nousussa. Suomessa todettiin viikolla 48 lähes 9 400 uutta koronavirustapausta. Viikoittainen raportoitu tapausmäärä on kaksinkertaistunut loka-marraskuun vaihteeseen verrattuna, jolloin uusia tapauksia todettiin viikolla 43 noin 4 200 ja viikolla 44 noin 5 200 tapausta.

Erikoissairaanhoidon kuormitus on ollut samalla, korkealla tasolla lokakuusta alkaen, ja tehohoidon kuormitus on lokakuun loppuun nähden kaksinkertaistunut.

Tehohoitoon tuli viime viikolla 39 uutta koronaviruspotilasta. Edeltävien viikkojen 44−47 aikana uusien tehohoitopotilaiden viikoittainen määrä on vaihdellut 20 ja 35 potilaan välillä.

Yhteensä tehohoidossa on tällä hetkellä 60 koronapotilasta. Erikoissairaanhoidossa koronapotilaita on 146 ja perusterveydenhuollossa koronan vuoksi hoidetaan 103 potilasta.

Uutena ilmiönä tiedotustilaisuudessa kerrottiin siitä, että Hyksin erityisvastuualueella on enää vain kolmannes tehohoidettavista. Aikaisemmin tehohoidettavien osuus on ollut nimenomaan Hyksin alueella korkea.
1596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

– Useita epäilyjä on Suomessa tutkittavana, osastopäällikkö Taneli Puumalainen STM:stä kertoi tilaisuudessa.

Muunnosta on tavattu nyt yli 50 maassa. EU/ETA-alueella puolestaan 21 maassa.

Rokottamattomilla nuorilla ilmaantuvuus korkea
Rokotuskattavuus on nuorilla ja nuorilla aikuisilla muuta väestöä alhaisempi.

8. joulukuuta mennessä toisen rokoteannoksen oli 16–39-vuotiaiden ikäryhmästä saanut 73 prosenttia, kun 40–49-vuotiaiden ikäryhmässä osuus oli 82 prosenttia ja yli 50-vuotiailla 90 prosenttia.

Suomessa 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista 87 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen, 82,3 prosenttia vähintään kaksi rokoteannosta ja 7,6 prosenttia on saanut kolme rokoteannosta.

Kolmansia rokoteannoksia on annettu Suomessa viikolla 48 yli 100 000.

Erityisesti rokottamattomilla nuorilla ja aikuisilla koronavirustapausten ilmaantuvuus on ennennäkemättömän korkea.

”Jokainen on varmaan miettinyt”
Iltalehti kysyi tiedotustilaisuudessa uutisoiduista tapauksista, joista käy ilmi, että pääministeri Sanna Marin, elinkeinoministeri Mika Lintilä ja puolustusministeri ovat osallistuneet tilaisuuksiaan korona-altistumisista huolimatta.

Kysymys kuului, että miten asiantuntijat näkevät, että se vaikuttaa kansalaisten haluun noudattaa koronarajoituksia ja -suosituksia?

Kysymykseen vastasi lopulta vain Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä.

– Jokainen on varmasti miettinyt omaa historiaansa, että löytyykö tilanteita, joissa olisi voinut toimia tarkemmin. Tällä hetkellä tärkeintä on, että ohjeet ovat kaikille valtion virkamiehille samat.

Äänestä
  • Uudet tartunnat 77kpl ja Tehohoidossa 142kpl

    Äänestä

  • muotoili asian näin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    muotoili asian näin

    Tiedänpä tietenkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    muotoili asian näin

    Lievästi kyllä

    Äänestä

Turhaa kansan pelottelua, jos ei julkaista tarkkaa tietoa koronan vaarallisuudesta verrattuna muihin tauteihin.

Ensimmäinen tarkka tieto tietenkin on kuolemat, jotka johtuvat koronan ainutlaatuisuudesta. Mikäli kuollut henkilö oli niin hauras, että mikä tahansa sellaiselle ihmiselle vaarallinen tauti koituisi kuolemaksi, on harhaanjohtavaa kärjistää sellaista koronakuolemaksi.

Toinen tarkka tieto on tehohoitopotilaiden määrä juurikin koronan takia. Miten se määritellään? Riittääkö, että tehohoitopotilas sairastaa koronaa, vaikka tehohoidon tarpeen syy onkin joku muu? Mikäli syy on nimenomaan korona, niiden tehohoitopotilaiden määrää pitää verrata vaikka kausi-influessan tehohoitopotilaiden määrään ennen koronaa. Näin voidaan todeta, miten vaarallinen korona on muihin tauteihin nähden.

Kolmas tarkka tieto on kuolleiden ja tehohoitopotilaiden ikä, perussairaudet ja rokotukset. Nuori voi olla hauras, jos on vaarallisia perussairauksia. Tämä olisi ensisijainen tieto eikä rokotukset. Muuten annetaan ymmärtää, että korona on kaikille vaarallinen ja vain rokotus auttaa. Korona on kuitenkin vaarallinen lähinnä vanhuksille ja perussairaille. Yksittäistapauksina kenelle tahansa niin kuin taudeissa yleensä.

Miksi julkisuuteen ei tuoda tarkkoja tilastoja koronan aiheuttamasta sairaalakuormituksesta? Poimitaan vain sopivia tietoja, joilla johdatellaan ihmisiä ottamaan kokeellinen rokote.

Äänestä
  • Kaikenlaista on tulossa. Maisema on aika värikäs, Nohynek kuvailee.

    Äänestä

Korona on kallis menoerä yhteiskunnalle. Se on tällähetkellä, setelipino joka 21 metriä korkea, 100 euron seteleitä! 🙃

Äänestä

Silkkaa+baskaa.ei+ole+voitu+todeta+kun+PCR+testi+antaa+97%+VALEPOSITIIVISIA+tuloksia.Testin+Keksijä+gary+mulliskin+sanoi+ettei+testillä+todellakaan+voi+testata+onko+jollakin+virus+infektio+vai+ei.Suomessa+siis+EI+OLE+TODETTU+TARTUNTOJA+vaan+teille+retardeille+VALEHDELLAAN.!

Äänestä

MIKSI PFIZER HALUAA SALATA "ROKOTTEEN" AINEOSAT VUOTEEN 2076 ASTI?? MIKSI?

Koska siinä on SALATTAVAA tavaraa mutta kaikille se halutaan PAKOTTAA kuitenkin.

Äänestä

Lopettakaa korona jauhaminen: Miehen epäillään tappaneen perheensä ja itsensä väärennetyn koronapassin vuoksi Saksassa – pelkäsi menettävänsä lapsensa 😪 tämä oli turha kuolema pelottelun takia

Äänestä

Nurmeksessa uusia korana tartuntoja löydetty 11kpl ja kuoleman tapauksia 4kpl tiedottaa siunsote

Äänestä
  • Ei kiinnosta😇 enkä ota rokotetta

    Äänestä

Miksi copy pastaat tänne koko netti lehden?
Pelottaako kuolema?
Kuvittele tukehtuvasi?
Helpottiko?

Muista käsi desi ja maskit!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomessa todettu 1 781 uutta koronatartuntaa – tämä on koronatilanne nyt
STM ja THL pitivät tänään koronakatsauksen ajankohtaisesta tautitilanteesta.

Suomessa on todettu torstaina 1 781 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Yhteensä tartuntoja on todettu epidemian alusta lähtien 199 257.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) pitivät tilannekatsauksen ajankohtaisesta koronavirustilanteesta.

Koronatapaukset ovat edelleen nousussa. Suomessa todettiin viikolla 48 lähes 9 400 uutta koronavirustapausta. Viikoittainen raportoitu tapausmäärä on kaksinkertaistunut loka-marraskuun vaihteeseen verrattuna, jolloin uusia tapauksia todettiin viikolla 43 noin 4 200 ja viikolla 44 noin 5 200 tapausta.

Erikoissairaanhoidon kuormitus on ollut samalla, korkealla tasolla lokakuusta alkaen, ja tehohoidon kuormitus on lokakuun loppuun nähden kaksinkertaistunut.

Tehohoitoon tuli viime viikolla 39 uutta koronaviruspotilasta. Edeltävien viikkojen 44−47 aikana uusien tehohoitopotilaiden viikoittainen määrä on vaihdellut 20 ja 35 potilaan välillä.

Yhteensä tehohoidossa on tällä hetkellä 60 koronapotilasta. Erikoissairaanhoidossa koronapotilaita on 146 ja perusterveydenhuollossa koronan vuoksi hoidetaan 103 potilasta.

Uutena ilmiönä tiedotustilaisuudessa kerrottiin siitä, että Hyksin erityisvastuualueella on enää vain kolmannes tehohoidettavista. Aikaisemmin tehohoidettavien osuus on ollut nimenomaan Hyksin alueella korkea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu