Pasianssit

On olemassa pasianssi, jolla on kuvaava nimi "Idiootti". Siinä kortit ladotaan neljään pinoon pöydälle ja kerätään taas pois oikealta vasemmalle, jaetaan sekoittamatta uudelleen, kerätään pois, ja jos jossakin vaiheessa joka pinoon jää sama numero päällimmäiseksi, ne saa poistaa, ja taas jatketaan. Peli voi viedä monta päivää, minkä totesin, kun kesämökillä sitä pelasin iltakaudet ennen televisioaikaa. :))

Makriina kirjoitti:

On olemassa pasianssi, jolla on kuvaava nimi "Idiootti". Siinä kortit ladotaan neljään pinoon pöydälle ja kerätään taas pois oikealta vasemmalle, jaetaan sekoittamatta uudelleen, kerätään pois, ja jos jossakin vaiheessa joka pinoon jää sama numero päällimmäiseksi, ne saa poistaa, ja taas jatketaan. Peli voi viedä monta päivää, minkä totesin, kun kesämökillä sitä pelasin iltakaudet ennen televisioaikaa. :))

Lue lisää

Tuota täytyy kokeilla ehdottomasti. Jo nimi houkuttelee, samaistuin heti ;). Ei tunnu liian vaikealta ja aikaahan riittää useamman päivän peliin. Käsikorteilla pelaaminen on siitä hyvä, että samalla sormet vetristyvät.

Täytyiskin luppoaikana hakea netistä uusia pelejä yksin pelaajalle.

brinkkala

Minä opin pelaamaan pasianssia muutaman vuoden vanhana. Mummu pelasi aina ja seurasin vieressä. Huomautin hänelle joskus, että tuohon pitää panna punainen, ei mustaa, ja hän sanoi, että tällä kertaa musta kelpaa. Ymmärsin jo silloin, että mummu fuskaa.
Toisten lasten kanssa saatiin pelata korttia iltaisin erilaisia korttipelejä, kuten hullunkuriset perheet ja muutama muukin lasten peli. Pasianssikorteilla pelattiin Maijaa ja Sikaa ja Viimeistä tikkiä. Illat rauhoitettiin riehuvilta leikeiltä, tuli uni helpommin kun mieliala rauhoittui.

Jatkoin samaa omien lasten kanssa. Niinpä heillekin tulivat pelikortit tutuiksi pienestä pitäen. Tv sitten lopetti tällaiset harrastukset, niin minulta kuin muksuiltakin. Oltiin kesäkaudet mökillä keskenämme.

Tein myös yhteen aikaan pää sauhuten sudokuja.
Sitten kyllästyin, tuossa keskeneräinen sudokuvihko odottaa, josko innostuisin.
Vaan innostuinkin kryptoista. Niitä olen vääntänyt kaksi vuotta. Välillä tehden kuva- ja sanaristikoitakin.
Nyt on lisää saanut kuvaristikot valtaa.
Kyllä tässä koneessakin näkyy olevan pelejä, en ole niihin tutustunut, jonkun ristikon olen joskus tehnyt.

Minulla on pasianssikirja, josta oli iso apu aikoinaan siellä kesämökin yksinäisyydessä. Kahden pakan pasianssejakin on paljon. Mutta nyt se kirja on siellä, 300 km päässä. Pitää vain pelata näitä, joita vanhastaan muistaa.
Sudokut eivät ole minun lajini. Suurristikoita täytin takavuosina innolla, ostin ristikkolehtiäkin ja viikkolehdet tilasin ristikon mukaan. Sitten lopahti innostus, ja nyt pystyn ohittamaan ristikot ihan kevyesti. Ennen se olisi ollut vaikeaa.