Miten toimia narsistin kanssa?

Anonyymi

Minulla on suhde naispuoliseen narsistiin. Toki en nyt varmaksi voi sanoa, mutta epäilisin näin. Olen tuntenut hänet nyt noin vuoden verran, ja kaksi kertaa hän on jo minut jättänyt, ja soitellut sitten myöhemmin perään, muina naisina, että mitä kuuluu, ja siitä se on sitten taas lähtenyt.

Tavallaan hänellä on todella hyväsydäminen ulkokuori, hän auttaa paljon monia ystäviään, ja tekee vapaaehtoistyötäkin, jne. Mutta ainakin itse olen huomannut, että hänellä on itsekkäitä ajatuksia melko paljon. Ei hän oikeasti piittaa muista, kunhan esittää. Myös impulssikontrolli on olematon, hän hurahtaa jatkuvasti uusiin juttuihin, ja vanhat hurahdukset jää ns kesken tai unohtuu.

Syytä miksi olen edelleen tämän naisen kanssa, en osaa sanoa, ehkä seksi. Joku siinä vain houkuttaa, on ns hyviäkin hetkiä. Toki en koe olevani missään parisuhteessa, ja tuskin hänkään enää, koska emme asu saman katon alla, eikä edes soitella kuin 1-2 kertaa viikossa. Myös hänen ystävät vaihtuu aika tiuhaan, niitä on paljon ja vanhat unohtuu sitä mukaa kun tulee uusia, pätee tässäkin.

Sen olen huomannut, että hän usein vihjailee ja jopa odottaa että ostan hänelle lahjoja, esim haluamasa korun tai vaatteen. Aluksi näin teinkin, ja huomasin että tämän jälkeen hänen arvostuksensa minua kohtaan suorastaan romahti. Myöhemmin huomasin, että kun sanoin suoraan että nyt en valitettavasti osta mitään sinulle, niin hän toki loukkaantui hieman, mutta tarjosi pian tämän jälkeen kiihkeää seksiä, useampanakin päivänä. Kunnes taas jostain muusta syystä, hän kohteli kuin roskaa eikä vastannut edes puheluihin. Luovutinkin, kunnes jälleen jonkin ajan kuluttua hän otti yhteyttä, halusi kahvitella, ja seksiinhän se taas johti.

Toki nyt olen oppinut, että naisen kanssa ei mikään tavanomainen suhde toteudu. Vaan tämmöinen on-off meininki korkeintaan. Onneksi olen mies ja osaan irrottaa tunteeni tästä hommasta, jatkan tätä kaiketi siksi, että saan seksiä ja hauskaa seuraa ajoittain, toki naisen ehdoilla, on-off meiningillä. Mutta toisaalta parempi tämäkin kuin ei naista ollenkaan.

Olen siis kahden lapsen yh-isä, keski-iällä, eikä parisuhteen muodostaminen näillä spekseillä nyt enää aivan helppoa ole muutenkaan. Kaikilla naisilla ainakin tuntuu olevan oma elämä, johon mies ei kovin helposti mahdu.

Mutta kysynkin. Onko parempi narsistin kanssa, olla hieman tyly ja tökerö, ja pitää oma pää, niin arvostaako se sitä? Koska oman kokemukseni mukaan, tempauksiin mukaan lähtemistä narsisti ei arvosta pätkääkään. Jollain tapaa ainakin tuolla omalla jääräpäisyydelläni olen pärjännyt naisnarsistin kanssa paremmin. Ainakin seksiä irtoaa silloin paremmin, ja soittelee perään. Sitten kun myöntyy liikaa, niin kohtelee kuin roskaa. Näinkö se menee? Olenko oikeilla jäljillä?

Tiedän että omakin toimintani on tyhmää, lähteä toisen peliin. Mutta eipähän ole tylsää. Ja kun muistaa että jättää tunteet pois, nauttii niistä hyvistä hetkistä mitä on, ja muistaa että naisnarsisti ei piittaa toisen asioista pätkääkään.

6

320

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet ilmeisesti sellainen heikko mutta varma lähde. Pitää varastossa, vaikka kuten kerroit ystävät vaihtuvat tiuhaan. Oletko miettinyt mitä sinusta hyötyy? Saattaa olla seksiaddikti.

      • Anonyymi

        Varmaan pitää paikkaansa noilta osin. Hyötyy minusta kaiketi jollain omalla tavallaan, saa seksiä ja seuraa silloin kun haluaa, eikä tarvi panostaa parisuhteeseen. Sitä hän varmaan hyötyy. En koe kuitenkaan että tämä olisi jotenkin minulta pois, hyödynhän tästä itsekin, eli saan seksiä tasaisin väliajoin. En tiedä onko nainen varsinaisesti seksiaddikti, koska näemme aika harvakseltaan kuitenkin, eikä joka kerta välttämättä ole seksiä. Hänellä on myös lapsia, mutta he asuvat pääsääntöisesti isällään.

        Tavallaan koko ajan olen itsekin miettinyt mitä hän minusta oikein haluaa, kun eipä hän saa minulta rahaa eikä lahjoja, jos nyt toki joskus saatan jonkin yllätys suklaan viedä. Hän saa minulta satunnaista seuraa ja seksiä, jos hänellä sattuu liikenemään aikaa minulle. Itse toki suostun tapaamisiin noin 95% tod näköisyydellä, ellei nyt joskus satu olemaan jotain muuta menoa. Minulla on aika vähän omia menoja, vietän paljon aikaa ihan vain omissa oloissani, lenkkeillen tai uiskennellen. Ja lapsiviikoilla toki en ehdi häntä tapailla, eikä hän silloin mitään kyselekään.

        Välillä olen salaa toivonut, että hän unohtaisi minut. Varsinkin muutaman tylytyksen jälkeen, missä hän teki oharit, eikä jaksanut vastata edes viestiin. Silloin meni reilu viikko, kun jo ajattelin että eipä varmaan enää ota yhteyksiä. Soitti sitten ja syyllisti minua kun en ole yli viikkoon pitänyt yhteyttä, ja ilmoitti ettei voi jatkaa näin oudossa suhteessa, ja syytti minua vaikeaksi ihmiseksi. Itseasiassa käänsi asian päälaelleen, syytti minua siitä mitä itse oli tehnyt, eli teki oharit ja eikä vastannut viestiin. Kun sanoin tästä, niin kiisti koko asian, ja väitti että hän oli lähettänyt viestin. Sanoin sitten jo hieman vihaisesti että katsoppa nyt viestit uudelleen äläkä puhu soopaa. Niin hän vain puhui päälle kahta kauheammin. Toivotti hyvää loppuelämää ja löi luurin kiinni. Tästä tosiaan meni useampi viikko, kun sitten muina naisina kyseli kahviseuraa, ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut, ja oli jälleen tosi ystävällinen. Aluksi hän sanoi että voisin jäädä yöksi, mutta seksin jälkeen alkoikin vihjailla että voisit lähteäkin jo pois. Sanoi vielä lähtiessäni, että veisitkö roskapussin mennessäsi. Ja minähän vein..

        Että tämmöistä. Järki menee välillä, mutta en vain osaa lopettaa tätä suhdetta. Kai tästä jotain sitten saan minäkin.


    • Anonyymi

      Niin no, onko nainen edes narsisti vai muuten vain epävakaa tms. persoona, ken tietää. Jos halut pitää hänet seksin takia ringissä eikä siinä satuteta ketään, se lienee OK.

      Todellisen narsistin kanssa pelaaminen käy ajan oloon vaaralliseksi vaikka yrittäisit pitää tunteesi erossa. Narsisti haluaa lähtökohtaisesti hallita elämääsi, tavalla tai toisella. Narsisti sekoittaa kuvioon herkästi koko lähipiirisi ja silloin tilanne ei koske vain teitä kahta. Narsisti voi sekoittaa lapsesi johonkin mitä et todellakaan halua. Tai vanhempasi, sisaruksesi, ystäväsi ja työkaverisi, jos hänellä on jokin liityntäpiste heihin.

      Todellinen narsisti on vainoharhainen ja valmistautuu jättämään sinut koston kanssa. Vaikka se olisitkin sinä joka jättää, narsisti tekee taustalla työtä, mm. mustamaalaamalla sinua niin, että hän voi kääntää kaiken syyksesi ja olla itse uhri.

      Todellinen narsisti saa iloa siitä että sotkee esim. välisi lapsiisi. Narsisti on omissa mielikuvissaan maailman napa, sinunkin maailmasi napa, ja lapset ovat siinä tiellä. Kaikki jotka voivat nousta elämässäsi narsistin edelle ovat uhka.

    • Anonyymi

      Jotkut osaa käyttää mieltään manipuloimiseen tavalla jota tyypillinen ihminen ei edes huomaa tai hoksaa,. Mä hoksasin erään ihmiset liian myöhään . Aika vahingot joudun kärsiin.

      poiuuyuy

    • Anonyymi

      Taitaa kuule olla kyseessä pikemminkin joku ADHD-tyyppi kuin narsisti.
      Aikasi sen kanssa vehtaat, toivottavasti löytyy joku vakaampi ja rakastettavampi naisihminen sinulle, jos sellaista kaipaat.

      • Anonyymi

        ADHD ei poissulje narsismihäiriötä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1403
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      525
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      101
      485
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      468
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe