Tällä palstalla on kerrottu, että Venäjä on julistautunut Neuvostoliiton perilliseksi. Toden totta sama kaiku askelten molemmilla : toisinajattelijoiden murhat (ja sivullisten) ja mielivaltaiset vangitsemiset, toisinajattelijoiden vaientaminen, sotilaalliset hyökkäyksen itsenäisiin valtioihin, etupiiriajattelu, itsenäisten valtioiden sisäisiin asioihin puuttuminen. Suorastaan löyhähtää mädänomaisesti entiseltä Neuvostoliitolta.
Venäjä julistautunut Neuvostoliiton perilliseksi
10
68
Vastaukset
- Anonyymi
Ilman Ukrainaa ei olisi ollut koko Neuvostoliittoa, liiton syntysanat on lausuttu Kiovassa.
- Anonyymi
Jep .... ja vieläpä viikinkien toimesta. :-)
- Anonyymi
Mutta, myrkyttikö NL toisinajattelijoitaan?
Muistan heidän joutuneen mielisairaalaan.
Eikä ennen varallisuutta siirretty piiloon veroparatiiseihin, kuin nyt.
Tuskin myöskään kommunistit rakensivat palatseja, joita esim. Navalnyi on paljastanut, vaikka NL:n aikanakin oli suuri etuoikeutettujen joukko.
Käytännössä Venäjä on palannut NL:n aikaisiin menetelmiin sananvapaus-ja ihmisoikeuskysymyksissä. - Anonyymi
Putin sanoi vähän aikaa sitten Venäjän televisiossa, että Venäjä menetti 40 prosenttia alueestaan kun Neuvostoliitto hajosi.
Venäjästä tuli aivan toinen maa Putin sanoi..- Anonyymi
Putin siis pitää kaikkia Neuvostoliittoon kuuluneita alueita Venäjän menetettyinä alueina.
Tämä tekee ymmärrettäväksi Venäjän laajenemishalun.
- Anonyymi
Neuvostoliitto ampui itseään päähän.
Aivonsa se oli menettänyt jo syntyessään. - Anonyymi
Lisäksi oudot sydänkohtaukset ja ikkunasta hyppimiset, ihmisten pamputtamiset, mielenosoitusten väkivaltaisuudet. Perinteitä jo vuodesta tsaari ja maaorja. Herätkää jo pahvit siellä Venäjällä! Eikö tämä kyykyttäminen ala jo riittää?
- Anonyymi
Suomessa moinen touhu ei onnistuisi ... .
Kannattaa muistaa, että venäläisillä on syvä trauma menetetyn suurvalta-aseman johdosta.
Siksi he ovat innoissaan, kun Putin öykkäröi ja aiheuttaa kriisejä.- Anonyymi
Uusia visioita pääministeriltä https://www.instagram.com/p/CXd79OOtNY2/?utm_medium=copy_link
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2422111- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637