Napatyrä ja suolistovaivaivat

Anonyymi

Kävin napatyräleikkauksessa, jonka jälkeen kaikki suolen toimintaan liittyvät vatsavaivat katosivat ihan tyystin, tuntui aivan uskomattomalta kun 20 vuotta vaivanneet oireet oli ohi ja ihmetys oli suuri, että voiko olla tosi, että näin hyvältä on tuntunut silloin joskus kun vatsa on ollut normaali, eikä jatkuvaa paineen tunnetta ja turvonnutta kovaa mahaa.

Leikkauksen jälkeen en joutunut syömään mitään kipulääkkeitä, tunsin ainoastaan nipistelyä navan kohdalla sisäpuolella.
Tämä nipistely loppui kuin seinään reilun viikon päästä leikkauksesta, jälkeenpäin itse epäilin tikkien repeytyneen irti liiallisen ponnistamisen vuoksi. Tämän jälkeen tunsin kuinka vatsa alkoi jälleen turpoamaan ja tunsin vatsan oikella puolella jonkin kovan joka ei sinne kuulu, epäilin että olisi ollut tyräverkko, joka sitten muutaman päivän aikana katosi johonkin syvemmälle kun ei enää tunnu.
Tästä alkoi siis jälleen ihan samat suolistovaivat, jotka vaivasi ennen tyräleikkausta. Vatsa turvonnut siihen aiempaan tilaan jälleen, myös kylkiluiden väliin nousee pullistuma ponnistaessa, tätäkään pullistumaa ei leikkauksen jälkeen heti ollut, mutta nyt siis palannut.
Nyt olen hankalassa tilanteessa, koska leikkaava lääkäri on sitä mieltä, että kaikki on tyrän osalta kunnossa. Itse tunnen selällään maaten ja navan kohdalta painellen, kuinka jotain painuu alaspäin.
Leikkauksen jälkeen maha on kuvattu magneetilla, sekä tietokonekuvauksessa ja näissä ei lääkäreiden mielestä ole mitään poikkeavaa nähtävissä. Myös ultraäänellä katsottu, siitä ultralääkäri sanoi heti tehdessään, ettei näe tällä luotettavasti verkkoa.
Aika ikävä asia, kun itse tiedän mitä tunnen, mutten saa lääkäreitä vakuutettua asiasta. Tuntuu siltä, että kun vatsavaivat on ollut pitkään, niin lääkäreitä on todella vaikea saada uskomaan omia tuntemuksia.
Mitähän tässä tilanteessa voisi tehdä? Ajattelin ehdottaa, että tähän tehtäisiin vatsaontelon tähystys, on kuitenkin niin pitkään ollut ongelmia.

2

786

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Epäilin siis lääkärille, että verkko olisi irronnut, mutta lääkäri oli heti sitä mieltä, että ei irtoa, on niin hyvin kiinni. Mutta miksi sitten leikkauksesta annetaan muutama viikko sairauslomaa ja kaikenlainen ponnistelu on alkuun kiellettyä, jos mitään ei voi kerta sattua.
      Onko muilla kellä napatyrä ollut, niin ollut suoliston kanssa myös jotain ongelmia? Minulla siis todettu joskus aikanaan ärtynyt suoli, mutta sehän nyt todetaan kun mitään muuta selitystä ei löydetä.

    • Anonyymi

      Lääkäreitä on vaikea saada uskomaan tuntemuksiaan ja jos ei magneettikuvissa ja muissa tutkimuksissa todeta mitään, tilanne on vaikea.
      Jos itsellä olisi, menisin tutkimustuloksien kanssa käymään yksityiselle
      gastrolääkärille kysymään ns. "toista mielipidettä", mikä voisi olla syy.
      Se pitää olla hyvä kokenut lääkäri. Valitsen aina kunninahimoisen alallaan,
      joka on väitellyt tohtoriksi, ihan omaa oletusta vain, että niillä on vahvempi kiinnostus ratkoa potilaan pulmaa.

      Vastaanottokäynti maksaa 150 euron paikkeilla.
      Olen saanut taistella omien vaivojen kanssa, ei tosin napatyrän.

      Kunnallisella ei edes lähetettä laitettu mihinkään.
      Kipujen takia oli pakko mennä yksityiselle. Tutkimukset maksoivat lähes pari tonnia, (magneettikuva kolonoskopia)
      mutta sain selvyyden asiaan, diagnoosin ja hoito-ohjeita
      ja sielunrauhan ! Ei tarvinnut pelätä esim. syöpää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      373
      856
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      842
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      625
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      615
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      149
      591
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      576
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    10. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      57
      556
    Aihe