Tehnyt havaintoja viimeisen vuosikymmenen ajalta omissa sukulaisissa, lähipiirissä.
Eli tämä teoria menee niin, jotta heti kun eläkeläinen sairastuu niin, että tarvitsee vähäksikin aikaa ulkopuolista hoitoa, on se menoa.
Lääkitys huolehtii, että yksilö ei jaksa, tai sitä ei enään edes kiinnosta liikkua, ja fysiikan että psyykeen alamäki on valmis. Siitä ei enään nousta. Ikäänkuin nopeutettu poistuma, vaikka yksilö olisi vielä palautettavissa reippaaksi ja liikuntakykyiseksi.
Mutta kun se on eläkeläinen...
Näin on mennyt ympäriltä puolen tusinaa tapausta.
Eli tämä teoria menee niin, jotta heti kun eläkeläinen sairastuu niin, että tarvitsee vähäksikin aikaa ulkopuolista hoitoa, on se menoa.
Lääkitys huolehtii, että yksilö ei jaksa, tai sitä ei enään edes kiinnosta liikkua, ja fysiikan että psyykeen alamäki on valmis. Siitä ei enään nousta. Ikäänkuin nopeutettu poistuma, vaikka yksilö olisi vielä palautettavissa reippaaksi ja liikuntakykyiseksi.
Mutta kun se on eläkeläinen...
Näin on mennyt ympäriltä puolen tusinaa tapausta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos terveydenhuolto lasketaan osaksi yhteiskuntaa, niin kyllä passivoi.
Itse olen suht nuori eläkeläinen, ja takavuosien mt-ongelmista ei ole kuin rippeet jäljellä.
Psykiatriset diagnoosit ovat isosti vaikuttavana esteenä saada somaattisen puolen ongelmiin apuja, tutkimuksia tai hoitoa.
Heitellään vain lääkäristä ja talosta toiseen, kukaan ei ota koppia selvittääkseen mahdollisia vikoja ja vaivoja.
Niin mielelläni tekisin jotain vapaaehtoistöitä, jos vointini ( fyysinen ) sen sallisi.
Rehellisesti sanoen rahaahan en enää yhteiskunnalle tuota, tosin eläkkeestäni verot menevät.
Somaattisen puolen tilanteeni on huono, en yksin pysty itseäni kuntoon saamaan ja lääkäreitä ei kiinnosta edes selvittää onko vikaa vai ei.
Olisi kiva saada edes pari juttua suljettua pois, ja jos sattuisi jotain löytyvän, niin ehkä olisi vielä hoidettavissa.
Aloitukseen on tosiaankin vastaus, että kyllä ihminen passivoituu, kun ei pysty mitään tekemään, sairastamaan vain kotona, ja vielä yksikseen.
Olen tavallaan ihmetellyt, kuinka olen jaksanut näinkin hyvin " hullun paperit " omaavana, kenties en halua luopua toivosta, että tulevaisuus saattaisi olla parempi.
Yleensä en tulevaisuudesta stressaile, mutta pakostakin on tullut mietittyä, että meneekö loppuelämä samaan tahtiin kuin nyt viimeiset vuodet, ilman mitään sisältöä elämässä. Vaikka halu on valtava vielä päästä jollain lailla toimimaan ns. osaksi yhteiskuntaa.
Itsetuntonikin on aika hyvässä kunnossa, mutta ikävä kyllä ajoittain tulee tunne, että olen vain kuluerä ja rasite yhteiskunnalle. En kyllä haluaisi olla.
Ylimainostettu tämä hyvinvointivaltio, voikoon he hyvin, joilla on siihen mahdollisuus ja ovat saaneet pysyä terveinä.
Kyllä ja ei. Samaan aikaan kun eläke itsessään passivoi, ja esimerkiksi joihinkin terveydenhoito palveluihin on vaieka pääst, niin samaan aikaan tälläkin kylällä on pilvin pimein kaikkia ilmaisia pitsinypläyskerhoja, joihin mennä aktivoitumaan.