Jos tässä maailmassa on jotain mitä tavoitella

Se on onnellisuus ja iloisuus. Ehkä lähimpänä onnellisuutta olin kanssasi nainen. Olin ihastunut sinuun. Olen varmasti vieläkin.
Ajattelen kuinkin että minun pitää olla onnellinen aivan omana itsenäni. ennen kuin voimme olla yhdessä. Ehkä nyt olisi se aika aika lähellä.
Siltä ainakin tuntuu.
38869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Samanlaiset ajatukset minullakin eräästä miehestä. Hänen vierellä oleminen antoi minulle enemmän iloa ja onnea kuin mikään muu. Samalla se kaikki oli jotenkin pelottavaa silloin.

Äänestä
  • Miksi se oli pelottavaa? Milloin tämä tapahtui?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi se oli pelottavaa? Milloin tämä tapahtui?

    Mullakin oli sama fiilis. Jutusta ei tullut mitään, vaikka kumpikin halusi ja yritti. Tosi outoa.

    Hänen läheisyydessä tunsin itseni jotenkin sielua myöten paljaaksi, että hän näkee ja aistii ihan kaiken. Luulisin, että niin hänkin, vaikutti olevan niin pasmat sekaisin aina hänelläkin jotenkin.

    Kuitenkin se läheisyyden tunne jotain ihan ainutlaatuista, yhteys todella voimakas laajakaista.

    Hänellä ja minulla eri lähtökohdat ja ikäeroakin reilusti. Välillä en edes pidä hänestä yhtään.

    Silti hän on aina se todellisin.

    sivusta tämä

    Kuulostaa tosi intensiiviseltä jos on sielu paljaana. Varmasti harvinainen kokemus.
    Vahvasti tunteita mukana.

    Kerroitko ikinä hänelle tunteistasi niin että hän ymmärsi ne?
    Joskus niitä ei käsitä vaikka toinen yrittäisi kertoa. Johtuu ehkä siitä et on vaan liian sekaisin siitä tunteesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mullakin oli sama fiilis. Jutusta ei tullut mitään, vaikka kumpikin halusi ja yritti. Tosi outoa.

    Hänen läheisyydessä tunsin itseni jotenkin sielua myöten paljaaksi, että hän näkee ja aistii ihan kaiken. Luulisin, että niin hänkin, vaikutti olevan niin pasmat sekaisin aina hänelläkin jotenkin.

    Kuitenkin se läheisyyden tunne jotain ihan ainutlaatuista, yhteys todella voimakas laajakaista.

    Hänellä ja minulla eri lähtökohdat ja ikäeroakin reilusti. Välillä en edes pidä hänestä yhtään.

    Silti hän on aina se todellisin.

    sivusta tämä

    Sielut jotka onistu tunnistetaa toisen, eivät koskaan päästä irti,vaikka kuinka etäisyyttä olis, tai vaikeita elämästään tillane olis. Tq Mk

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi se oli pelottavaa? Milloin tämä tapahtui?

    Se oli pelottavaa, koska olin aika nuori, eikä ollut vielä juuri ollenkaan kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta. Tapasin hänet siis liian nuorena.

    Äänestä

En tavoittele tässä elämässä mitään, peli jo menetetty.

Äänestä

Olen ollut jollain lailla onnellinen jo pitkään. En usko että olisin rakastunut mieheen muuten. Se onnellisuus tulee jotenkin sisältä, ei liity mihinkään saavutettuihin asioihin tai materiaan. Toki se auttaa, että on ruokaa ja lämmintä.

Äänestä
  • niin ja ap, sitä vielä että jos olisit hän niin voisit olla kanssani ihan oma itsesi. Muuta en toivokaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    niin ja ap, sitä vielä että jos olisit hän niin voisit olla kanssani ihan oma itsesi. Muuta en toivokaan.

    Kai se olis molempien hyvä olla oma itsensä. Mutta ei kai sitä voi toiselta vaatia jos ei itse ole?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai se olis molempien hyvä olla oma itsensä. Mutta ei kai sitä voi toiselta vaatia jos ei itse ole?

    En vaatinut mitään. Viittasin aloitukseen, jossa aloittaja kirjoitti näin: Ajattelen kuinkin että minun pitää olla onnellinen aivan omana itsenäni. ennen kuin voimme olla yhdessä.

    Että voijan sitä olla oma itsensä ja onnellinen vaikka olisi yhdessäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En vaatinut mitään. Viittasin aloitukseen, jossa aloittaja kirjoitti näin: Ajattelen kuinkin että minun pitää olla onnellinen aivan omana itsenäni. ennen kuin voimme olla yhdessä.

    Että voijan sitä olla oma itsensä ja onnellinen vaikka olisi yhdessäkin.

    voihan siis

    Niin, mutta aloittaja on ymmärtänyt sen, että onni pitää hakea ensin omasta sisimmästään. Muutenhan sitä alkaa automaattisesti hakea oman itsen ulkopuolelta ja se on loputon täyttymättömien toiveiden suo. Kukaan ei riitä sellaiseen suhteeseen tai toisin sanoen, se on jotain teinirakkautta, ei kahden erillisen aikuisen ihmisen rakkautta. Aloittaja on hyvin oivaltanut, et voi elää toisen ihmisen kautta.

    Varmasti on, mutta hän ei sanonut niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmasti on, mutta hän ei sanonut niin.

    Et vain ymmärtänyt sitä. Se ei ole aloittajan vika.

    Äänestä

Sviddu

Äänestä

ReItsellä on muutamien vuosien aikana ollut tunne ettei mulla ole oikeus tuntea iloa, aina tullut jotain joka on repinyt ilon pois juuria myöten. En muista milloin olin onnellinen, ei ole ollut syytä siihen. En tiedä pystynkö olemaan enää iloinen, siis oikeasti ja voinko tuntea onnellisuuttakaan.

Äänestä

Olen vähän eri mieltä. Se onnellisuus ehkä tulee parhaiten kun päästä irti kaikesta tavoittelusta. Tässä pätee se vanha sääntö, että vähemmän vaan yleensä on enemmän.

Äänestä
  • Tämä pätee varmasti myös omallakohdallasi vähemmän rakkautta on sinulle enemmän?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä pätee varmasti myös omallakohdallasi vähemmän rakkautta on sinulle enemmän?

    Puhuin tavoittelusta, en rakkaudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä pätee varmasti myös omallakohdallasi vähemmän rakkautta on sinulle enemmän?

    Voi herran jestas 👍🏻😂

    Äänestä

Ehkä sä oot jonkin oikean jäljillä tuossa. Ei kannata tai pidä odottaa, että joku muu tekee sinut onnelliseksi, koska silloin koko onnellisuutesihan on aina riippuvainen jostain toisesta ihmisestä. Se on aika raskas tapa elää oma elämä. Mutta jos löydät onnellisuuden itsestäsi, kaksi ihmistä voi olla yhdessä enemmän kuin 1 1, he voivat ovat 2½ pelkästään sen vuoksi, että heidän oman onnellisuuden lisäksi tulee lisäksi parisuhteen tuoma onnellisuus.

Äänestä

Vähän monimutkaisempi homma, jos toinen osapuoli on jo mennyt menojaan. Ehkä sinun ihastus jäi odottelemaan sinua ja sitä kun etsiskelet onneasi, kuka tietää.

Äänestä
  • Jos hän oli samassa tilanteessa, niin voi olla. Pitää kertoa se hänelle, et selviää.

    Äänestä

Voi rakas mies, arvaa miten paljon haluaisin olla sinun kanssasi.

Äänestä
  • Kaksin kestää vastoinkäymisiä helpommin

    Kaksin kaunihimpi
    Yksin ei hyvä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaksin kestää vastoinkäymisiä helpommin

    Kaksin kaunihimpi
    Yksin ei hyvä

    Niinhän se on. Mitä vain tekisin hänen vuokseen pelkästä rakkaudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinhän se on. Mitä vain tekisin hänen vuokseen pelkästä rakkaudesta.

    Kenet sit haluat? Kerro se jo hänelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenet sit haluat? Kerro se jo hänelle.

    Yhden miehen. Mutta en saa häntä millään enkä ole valmis.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhden miehen. Mutta en saa häntä millään enkä ole valmis.

    Et voi saada jos et kerro. Itse sen varmasti tieät milloin olet valmis.
    Kerro hänelle ja sano ettet ole vielä valmis ehkä hän odottaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et voi saada jos et kerro. Itse sen varmasti tieät milloin olet valmis.
    Kerro hänelle ja sano ettet ole vielä valmis ehkä hän odottaa?

    Ei me tunneta niin miksi kertoisin mitään tuollaista.

    Äänestä

Tuntuu pahalta, rakastan sua likaa, missä päin olemme nytkään ei o helpoo. Yksin en pysty tekemään kaikista en haluan menettää sua. Maailman loppu ja perkele on paha olo että jos rakastat vielä mua, missä päin Tuntet ovat?

Äänestä
  • Miten se ilmenee et rakastaa liikaa? Jos yhtään rakastaisit itseäsi et ajattelis noin?

    Äänestä

Kauheesti puhutaan onnellisuudesta ketjussa. Kuinka pitää olla itse onnellinen ennenkuin menee suhteeseen ja kuinka sit suhteessa pitää olla onnellinen ym. Ihmisten elämä nyt vaan ei oo pelkkää onnea. Aika karmiva ajatus, että vain onnellisena voi mennä ja olla suhteessa. No, se voi selittää sen miksi nykyaikana erotaan tosta vaan tai ei edes uskalleta aloittaa suhdetta. Otatteko muuten huomioon senkin, että joku onnellinen voi silti olla kauhee valittaja ja nega kuin van jotain pientä ei niin kivaa tapahtuu tai puolestaan joku onnettomampi voi paremmin osata iloita pikku jutuistakin. Mielestäni elämänasenne ja asenne muita ihmisiä kohtaan on huomattavasti tärkeämpää kuin joku hemmetin onnellisuuden toitottaminen. On muuten myös ihan saatanan paikkansa pitävää, että kel onni on se onnensa kätkeköön. Kateellisia ihmisiä piisaa monesti pelkästään onnelliselta vaikuttavalla,

Äänestä
  • Puolet elämästä surua

    Äänestä

  • Hyvin kirjoitit. Mutta kuten olette lukeneet täällä ei ole kirjoittajia jotka olisivat edes vähän onnellisia, kiitollisia ja tyytyväisiä ihmisiä. Täällä on haluavia, ne aina haluaa jotakin ja siksi ihminen ei voi tuntea onnea kun he eivät saa mitä haluaa.
    Parisuhteessa on paljon onnen hetkiä, mutta paljon muutakin. Ihminen voi pyrkiä parempaan elämään, mutta viisas ymmärtää ettei kaikkea voi saada, siinä piile onnellisuuden alku. Tyydytään siihen mitä on, pieniin onnen hetkiin.
    Parisuhteessa pitää tehdä paljon henkistä työtä tyytyväisyyden eteen. Mikään ei tule odottamalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvin kirjoitit. Mutta kuten olette lukeneet täällä ei ole kirjoittajia jotka olisivat edes vähän onnellisia, kiitollisia ja tyytyväisiä ihmisiä. Täällä on haluavia, ne aina haluaa jotakin ja siksi ihminen ei voi tuntea onnea kun he eivät saa mitä haluaa.
    Parisuhteessa on paljon onnen hetkiä, mutta paljon muutakin. Ihminen voi pyrkiä parempaan elämään, mutta viisas ymmärtää ettei kaikkea voi saada, siinä piile onnellisuuden alku. Tyydytään siihen mitä on, pieniin onnen hetkiin.
    Parisuhteessa pitää tehdä paljon henkistä työtä tyytyväisyyden eteen. Mikään ei tule odottamalla.

    Henkinen työ voi olla vaikeampaa kuin fyysinen. Molemmat tukee toisiaan.
    Samoin suhteesssa pitäsi tukea toista, jos toinen suhteessa tukea tarvitsee.

    Äänestä

Kauanko siitä on aikaa kun aloitit itsetutkiskelun ja hylkäsit minut?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Se on onnellisuus ja iloisuus. Ehkä lähimpänä onnellisuutta olin kanssasi nainen. Olin ihastunut sinuun. Olen varmasti vieläkin.
Ajattelen kuinkin että minun pitää olla onnellinen aivan omana itsenäni. ennen kuin voimme olla yhdessä. Ehkä nyt olisi se aika aika lähellä.
Siltä ainakin tuntuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu