Taivalkoskella olisi kaikille töitä jos valtion tuet jaettaisiin oikeinperustein. HÖLMÖLÄISTEN HÖLMÖYS, MITÄ HALUAMME SUOMESSA TEHDÄ VERORAHOILLA, pannaanko poronperseeseen ?
Eteläisissä paliskunnissa poronhoito on lähes 100%:sti sivutoimi, eli hyvää lisätuloa tuottava harrastus, mm. paikallisille virkamiehille ja jopa päättäjille. Poronhoitoa rahoitetaan valtion vankalla, pysyvällä ja alati kasvavalla tuella. Eläinperustainen tuki on v. 2021 noin 5 000 000 euroa ja peto- ja liikennekorvaukset asiantuntijan arviona 25 000 000 euroa. Lisäksi osin koko yhteiskunnan kontolle lankeavat liikennevahingoista syyttömien vahingonkärsijöiden, ajoneuvokaluston rahalliset kustannukset ja henkiset ja ruumiilliset kärsimykset, osin lopun ikäänsä. Ne valuvat vääjäämättä yhteiskunnan credittiin niin kulu-, kuin henkisen pääoman menetyskirjauksina, ennemmin tai myöhemmin.
Keksikääpä joku muu harrastus, jota paapotaan erityslainsäädännöllä, tuetaan suomalaisten veronmaksajien varoista kymmenillä miljoonilla euroilla ja jota tarkoin rajattu joukko saa harrastaa laillisesti missä vain Pohjoisen-Suomen maaperällä, luonnonsuojelualueilla ja myös vesillä, maanomistajalta lupaa kysymättä ja jonka myötä saa vapaan maastoliikenneluvan läpi vuoden, myös suojelualueille? Varsinkin suolattavat päällystetyt tiet kuuluvat harrastuksen harjoittamisen keskeisiin nautinta-alueisiin, kuin myös taajamat, pihat, kasvimaat ja terassit, yhä enenevissä määrin.
MITÄ ONKO MIELESTÄSI Kainuun ja Pohjois-pohjanmaan luonto jo täysin
pilattu ? Kasvillisuus tuhottu esimerkiksi ko, alueelta puuttuu jo jäkälätkin poroharrastajientoimesta ja edes vihreät eivät puutu asiaan.
Tappikoski kuntoon.
Anonyymi
0
1042
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1584525Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville734287Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.133436Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1313038- 1882762
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa391787- 721562
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka591513Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1191260IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih181185