Jotka kuuluu työnantajalle, joita käyttänyt omiin tartkoituksiin.
Tämä näiden ominaisuus tuli esille Yliviikartin oikeusistunnossa, jossa niitä myös käyttänyt Hassin tavoin omiin tartkoituksiin.
Niin kysynkin palstalaisilta, mikä teidän toteamanne on asiaan Hassin kohdalla ?
Tuolta pitkin palstoja löytyy mielipiteitä Hassin matkojen kohteista joita maksanut lentopisteillä. Samoin löytyy Yliviikarin lentopisteiden käytöstä jota oikeudessa juurti mpuidaan. Samoin Sanna Marinin ruokalaskujen maksatukseen käytetty valtion varoja n 850 € kuukaudessa, se ei lain mukaan muuta tilannetta jos onkin maksanut takaisin, laki lähtee teosta vain. Samoin Yliviikari kuin Marinkin syyttävät valtion rahan käytöstään omiin hankintoihin muita virastoissaan. Hassin mielipiteitä pisteiden käytöstä omiin tartkoituksiin ei ole vielä kuulunut.
Eli, kuten jo kysyin mielipidettänne, riittääkö kun tietty virka niin voi käyttää valtion varoja omiin tarkoituksiinkin, vai onko se tuomittavaa kts Yliviikarin syyttäjän lausunnot ! He kaikki nyt mainitsemani olleet ja ovat asemissa että hyvin tietävät mikä laitonta mikä laillista. Vai sanotteko vasemmistolaisesti ajattelevat että saavat valtion rahoja käyttää ?
OLISI KIVA KUULLA MIELIPITEENNE nyt, ennenkuin asiat etenee oikeuksissa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sellaisia vastauksia Hassin rahan varastamisesta, kuin valtion raha kuuluisi taistolaiselle.
Heikkoja vastauksia vasemmistolaisilla kun eivät muuhun kykene.
Hässin lentopistesotku vaietaan kuoliaaksi, eikä media suostu niihin tarttumaan mistään hinnasta. Ne on tabu.
Hassilla oli kivaa valtion pisteillä.