Ottaisin aikaan sopivaksi esille erään aikakautemme merkittävän presidentin

Voisi sanoa "maan eheyttäjän"
Ylihuomenna 19.12. tulee kuluneeksi dramaattisesta kuolemastaan 81 vuotta. Kyösti Kallio tuupertui Helsingin rautatieasemalla 19. joulukuuta 1940.
Kallio ilmoitti eroavansa presidentin toimesta marraskuussa 1940. Suomessa säädettiin poikkeuslaki, jonka mukaan vuoden 1937 valitsijamiehet kokoontuivat valitsemaan uuden presidentin.

Uudeksi presidentiksi valittiin Risto Ryti, joka oli valtion muun johdon tavoin saattamassa eroavaa presidenttiä kotiinsa Nivalaan. Matkan oli määrä alkaa Helsingin rautatieasemalta, mutta kunniakomppaniaa tarkastaessaan Kallio sai äkillisen sydäninfarktin ja tuupertui eversti Aladár Paasosen ja eversti A.F.Airon käsivarsille.
https://i.media.fi/incoming/kallio.jpg14/alternates/LANDSCAPE_960/kallio.jpg
Traagisesta tapahtumasta muistuttaa Helsingin asemarakennuksen seinään kiinnitetty muistolaatta. Helsingin rautatieasema, presidentin odotustila.
https://is.mediadelivery.fi/img/978/ac695488b5384f1bb57c7e6175607f88.jpg.webp
-tämän oven vierelle on presidentti Kyösti Kallion muistolaaatta, ja sisältä
https://is.mediadelivery.fi/img/978/c50c452999b04c82864d646e02cc7467.jpg.webp

Nykyisin presidentit ei taida isommin odotustilaa käyttää, kuten Neuvostoliiton aikoihin. Lentokonein Hki-Vantaan kentältä kulkee matkat.

"Suomalainen meni baariin, joi Coronan ja tanssi. Muutaman tunnin kuluttua muu Suomi heräsi kesken känniuniensa huoleen Suomi-kuvasta.
Hölmö suomalainen voisi kuvitella, että pullo suussa baarissa istuva naispääministeri kertoisi tasa-arvoisesta ja turvallisesta maasta, mutta niin ei ole, koska Suomi-kuvalla tehdään sisäpolitiikkaa. Siksi Sanna Marinin seurue oli väärä, ajankohta oli väärä, puhelin oli väärä, sukupuoli oli väärä, ikä oli väärä, olut oli väärä, ravintola oli väärä ja nyt lilluu Suomi-kuva revittynä lätäkössä.

Revityn Suomi-kuvan lähtökohtana on se, että ensin on ulkomaailma, jolla on Suomi-kuva, joka voisi repeytyä."

Sellaisia tarinoita näin 4-adventtisunnuntain aaton-aattona.

15

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Demarien ylimielisyys seuraa vihreitä
      joiden törkeä ylimielisyys on syönyt kannatuksen pohjiin
      Vihreiden kannatus jo viidettä kertaa alle 10 prosentin tällä vaalikaudella

    • Anonyymi

      Ei ollut mikään lestakepuli Kallio, ei.

    • Tolloja poliitikkoja, Marin kärjessä, Saarikko ja Kurvinen mukana,

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hänet muistetaan parhaiten Lex-Kalliosta, joka helpotti torppareiden asemaa. Samoin hän nimesi maamme ensimmäisen punamultahallituksen, ja UKK jatkoi samalla linjalla.

    • Otsikossa puhutaan aikakautemme presidentistä. Yllättävän iäkästä porukkaa tällä palstalla on.

      • Anonyymi

        Kapi 87v kai aikakauttamme on.
        Aikakausi onkin käsite johon ei heikommalla älyllä saa kiinni. Että miten se käsitetään.
        Voidaan esim. käsittää vaikka historiasta, ei elävästä elämästä. Kapi esimerkkinä, oli jo melkoinen pojan tolikka silloin. Nämä liian vaikeita Pystyyn_kuollut käsitettäväksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisin odottanut, että olisit tarttunut siihen, että otsikossahan puhuttiin "ERÄÄSTÄ aikakaudesta", joka on jo kaukana takana, mutta liittyy kuitenkin Suomen historiaan. Fingerporilaisella huumorilla yksittäisiä sanoja voidaan vääntää moneen tarkoitukseen.

        Mutta mitä presidentti Kallioon tulee, hänen kuolinpaikastaan ja -tavastaan on tehty mielestäni suurempi tarina kuin olisi aihetta, paitsi että hänen kuolemansa selostettiin suorana radiolähetyksenä, joskin virheellä, että toimittaja kertoi väärin henkilön, jonka käsivarsille presidentti TUUPERTUI. Kuinka moni meistä saa kuollessaan samanlaisen huomion? En ainakaan minä, ja tuskin sinäkään.

        Sen sijaan moni meistä tavallisistakin kuolevaisista lähtee täältä "saappaat jalassa kesken homman". Mennään fiktion puolelle, mutta Väinö Linna antoi romaanitrilogiassaan värikkäät kuvaukset Koskelan Jussin ja Akselin kuolemista. Jos et ole sitä lukenut, voin paljastaa, että Jussi kuoli matkalla kotitaloon paskahuusista ja vielä housut nilkoissa. Akseli kuoli palatessaan kotitaloon peltotöistä, ottiko silloin peräti loikan ojan yli. Varmaan todellisuudessakin myös moni kepulainen on kuollut noin. Samoin Kallion ohella moni on kuollut puolueesta riippumatta matkalla Helsingistä kotipuoleen.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Miksi selität kun et sitä osaa, laitat turhaa omia päätelmiä. Aku Ankan lukijoita lienet, sieltä viisaus. Kallio tapaus on kuitenkin elävää elämää, siinä ei mielikuvitus Akselit ym sovi vertailuun. Kallio oli aikanaan tärkeä osa maamme historiaa. Uhka oli idästä johon vielä omat kommunistit toi lisänsä. Kekkonen luotsasi tämänkin taitavasti kun Neuvostoliitto painoi päälle. Nyt kommunistit on tuhottu noin teoriassa, käytänössä kytee yhä mm Ay-liikkeessä, juurikin kaksi 3 viikon lakkoa tulossa.

        Toki jokainen edesmennyt presidenttimme ansaitsisi kuvauksen, missä ja miten kuoli, oli kyseisenä vuonna ollut ennen tai jälkeen uhkaa jostain ilmansuunnasta tahi ei.

        Varmaan elämäkerroissa kuvauksia onkin, mutta ei muuten julkisuudessa. Itse olen lukenut presidenteistä vain Mannerheimin ja Kekkosen elämäkerrat. Melko selkeästi Juhani Suomi kirjoitti kirjoittamassaan elämäkerrassa Kekkosen viimeisestä päivästä, mutta hänen poikansa Matti Kekkonen kertoi tv-haastattelussaan isänsä viimeisestä hetkestä jopa minuutin tarkkuudella suorastaan liikuttavasti.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Marinin baarireissu toi vain ilmaista mainosta Suomelle ja maailman kauneimmalle pääministerille.
      Kateelliset yrittävät tökkiä Sannaa.

    • Anonyymi

      Lapuan liikkeen fasistit yrittivät murhata Kallion 30-luvulla. Hän pelastui puhumalla. Murhaan yllytetyt nuoret tekivät myöhemmin itsemurhan. Tämä ilmenee mm. kirjasta ”Suomalaiset fasistit”.

      • Anonyymi

        Kirjoihin laitetaan paljon fiktiota, uskomuksia. Joilla hetaan siihen uskovia sekin uskontoa muiden uskontojen tapaan. Joissain uskonnoiss ei pidetä ikkunaverhoja, tai eivät joulua tunnusta juhlanaan jne varmaan ukontoja uskomuksineen niin paljon ettei edes lukumäärää tiedetä mm ilmasto- uskonto viimmeisimpiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on akateemisten tutkijoiden tekemästä TUTKIMUKSESTA. Se on eri asia kuin mikä tahansa kirja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      33
      2283
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      123
      1936
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1591
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      1222
    5. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1217
    6. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      1046
    7. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      1043
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      66
      1028
    9. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      30
      930
    10. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      927
    Aihe