Missä on liike (Raamatun luomiskertomus)?

Anonyymi

Astronomian peruskauraa on avaruuden kappaleiden liikkeen nopeus. Maapallon kiertonopeus Auringon ympäri on 30 kilometriä sekunnissa, emmekä voi palata sinne mistä olemme tulleet (siis sijaintimme avaruudessa muuttuu koko ajan). Tunnissa Maan liikemäärä on 108 000 kilometriä, ja Auringon kierros koko Linnunradan, galaksimme, ympäri kestää 225 milj vuotta. Lopulta myös itse Linnunrata kieppuu kohti tuntematonta päämäärää.

Missä kohtaa ns luomiskertomuksessa mainitaan liike? Oliko Maa paikallaan kun Jumala loi sen ihan ensimmäiseksi (heh heh...) tyhjään avaruuteen? Missä vaiheessa se siinä tapauksessa lähti (yhtäkkiä...?) liikkeelle? Jos se liikkui, niin mikä sen liikerata oli? Jos se oli paikallaan, kuten kertomus antaa olettaa, miksi se kuten kaikki muutkin kappaleet avaruudessa, liikkuu nyt?

"Tutkimattomat ovat Herran tiet"?

6

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Syy siihen, ettemme voi havaita liikettä, paitsi epäsuorasti suhteessa aurinkoon ja kuuhun, selittyy suhteellisuusteorialla.

    • "Missä kohtaa ns luomiskertomuksessa mainitaan liike?"

      Ei luomiskertomuksessa, mutta Raamattu täsmentää myöhemmin sitä, miten Jahve muurasi maan peruspylväät lujiksi ja liikkumattomiksi. Jopa Jumalanpojat eli tähdet olivat tätä todistamassa ja ääneen huusivat iloaan. Tämä tulee esille esimerkiksi Jobin kirjan Jumalan puheessa.

      4 Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaat!

      6Mihin laskettiin sen peruspylväät? Kuka pani paikoilleen sen kulmakiven,

      7 kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan?

      • Ja? Mitkä ne peruspylväät ovat?


    • Anonyymi

      Kaikki tuo on ateistista salaliittoa. Nuo ovat tarkoitettu Saatanan seuralaisille itse Jumalaa vastaan. Kaikki tiedemiehet tietävät maan olevan litteä ja paikoillaan. Siinä yllä ennen Raamatun mainitsemaa kupua ovat kuu ja aurinko. Kuvussa voi nähdä mm. tähdet.
      Ei ole mitään todisteita pyöreästä maasta kuten ei painovoimasta tai evoluutiostakaan.

      Raamattu kertoo monessa kohtaa maan olevan litteä ja se on Jumalan sanaa.

    • Anonyymi

      Luomisen suhteen Raamattu ja Kalevala ovat osapuilleen samalla viivalla. Ja silloin kun kysymys on uskosta, sitten vain otetaan ja uskotaan. Jokainen taaplaa tavallaan.

    • Anonyymi

      Äläpä keksi vääriä oletuksia:

      "Jos se oli paikallaan, kuten kertomus antaa olettaa,..."

      Oleta tieteen vahvistamalla tavalla, että maapallo yhdessä Auringon ja sen muiden planeettojen kanssa luotiin kiekon muotoisesta pyörivästä kaasu- ja pölypilven vähitellen tiivistyessä. Kaikki aurinkokunnan liikkeet ovat tästä alkuisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      239
      4190
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      114
      2649
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2402
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1446
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1446
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1179
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1097
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      973
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      956
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      931
    Aihe