Miksi tuomareiden nimet jätetään pääsääntöisesti julkaisematta mediassa?

Anonyymi

Muiden maiden medioissa laajaa mielenkiintoa julkisuudessa herättäviä oikeudenkäyntejä koskevissa uutisoinneissa mainitaan yleensä aina oikeuden puheenjohtajan nimi, toisinaan kaikkien ratkaisukokoonpanoon kuuluvien jäsenten nimet.

Suomessa tuomareiden nimet jätetään pääsääntöisesti julkaisematta mediassa, vaikka tuomareiden nimet ovat lain mukaan edelleen julkista tietoa.

22

1201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä käytäntö oli avoimempi tuomarinimien suhteen kymmenisen vuotta sitten kun aloin tuomioita aktiivisemmin seuraamaan.
      Tuliko pienet piirit Suomessa ahdistaviksi?

    • Anonyymi

      Suurin osa tuomareista ei yksinkertaisesti halua, että hänen nimensä tulee esille mediassa.

      Toisaalta tuomarit voivat edelleen vaikuttaa siihen kenelle oikeudenkäyntiaineistoja annetaan ensin ja kenelle sen jälkeen kun asia ei enää ole ajankohtainen.

      Mikäli oikeustoimittaja julkaisee tuomarien tahdon vastaisesti tuomarien nimiä, tekee hän ammatillisen itsemurhan, sillä hän tulee jäämään median jakamien seulottujen tiedonjyvästen varaan, kykenemättä tarkastamaan tietojen alkuperäisiä lähteitä.

    • Anonyymi

      Kehitys on muuttanut asenteita...

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Nepsy-lapset ja sopimuksessa on kiinnisekanokka että pyrstö. Tosiaan, asennemuutokset rassaavat

    • Anonyymi

      Miksi ne pitäisi uutisoida?

      Jokainen, jota kiinnostaa ratkaisuun osallistuneet, voi pyytää ko. ratkaisun luettavakseen itsekin viittaamasi julkisuusperiaatteen nojalla.

      Suurimmalle osalle meistä kyseinen tieto olisi vain turhaa tekstiä uutisessa.

      • Anonyymi

        Oikeusvaltiossa laajaa mielenkiintoa julkisuudessa herättäviä oikeudenkäyntejä koskevissa uutisoinneissa tuomarien nimet mainitaan, koska tuomarit ovat oikeudenkäynnin lopputuloksen kannalta keskeisessä roolissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Romaanis-germaanisessa oikeusvaltiossa, jossa mennään "rule of law" -ajatus edellä, ei tuomareiden henkilöillä pitäisi edes olla suuremmin merkitystä, sillä lain, lain esitöiden, vakiintuneiden tulkintastandardien ja muun oikeuslähdemateriaalin sekä aikaisemman oikeuskäytännön tulisi tuottaa pääpiirteissään samanlainen ratkaisu tuomareiden henkilöistä riippumatta.

        Jossan common law -sekoilussa, jossa Ameriikan malliin tuomareiden nimittäminen on vielä mitä räikeintä poliittista valtapeliä, asia ehkä on toisin.

        Mutta edelleen: suurinta osaa keskiverto uutistenlukijoista ei kiinnosta tuomareiden henkilöt. Niille harvoille, joita kiinnostaa, tieto on saatavilla helposti muutenkin. Näin ollen niiden uutisoinnissa ei ole mitään järkeä, eikä ole syytä tuhlata palstatilaa ja toimittajien aikaa ja pitkittää juttua moisella tiedolla.

        Ottaen huomioon, että laajaa mielenkiintoa julkisuudessa herättäviä oikeudenkäyntejä koskevissa uutisoinneissa syyttäjän ja asianosaisten avustajien nimet mediassa kyllä kerrotaan ja niitä myös toistetaan käsittelyn edetessä useaan kertaan, väitteet toimittajien ajan ja palstatilan tuhlaamisesta sekä jutun pitkittämisestä tuomareiden nimitiedoilla ovat lähinnä lapsellisia pyrkimyksiä kiinnittää huomiota pois otsikon asiasta.

        No suurimmaksi osaksi ne kerrotaan kyllä siksi, että heitä siteerataan tai heidän sanomisiinsa viitataan, jolloin näin tietenkin kuuluu tehdä. Hyvin harvoin ne syyttäjän tai asianajajienkaan nimet tavalliselle mediankuluttajalle mitään sanovat tai heitä kiinnostavat.

        Mutta jankkaa nyt, jos jotain lapsellista hupia siitä saat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Romaanis-germaanisessa oikeusvaltiossa, jossa mennään "rule of law" -ajatus edellä, ei tuomareiden henkilöillä pitäisi edes olla suuremmin merkitystä, sillä lain, lain esitöiden, vakiintuneiden tulkintastandardien ja muun oikeuslähdemateriaalin sekä aikaisemman oikeuskäytännön tulisi tuottaa pääpiirteissään samanlainen ratkaisu tuomareiden henkilöistä riippumatta.

        Jossan common law -sekoilussa, jossa Ameriikan malliin tuomareiden nimittäminen on vielä mitä räikeintä poliittista valtapeliä, asia ehkä on toisin.

        Mutta edelleen: suurinta osaa keskiverto uutistenlukijoista ei kiinnosta tuomareiden henkilöt. Niille harvoille, joita kiinnostaa, tieto on saatavilla helposti muutenkin. Näin ollen niiden uutisoinnissa ei ole mitään järkeä, eikä ole syytä tuhlata palstatilaa ja toimittajien aikaa ja pitkittää juttua moisella tiedolla.

        Jotta asiat tulisi oikein ymmärretyiksi, niin kirjoituksesi johdosta on todettava, että todellisuudessa mielivalta on oikeusjärjestelmässämme edelleen mahdollista, silla jokainen ratkaisija saa määrittää itse näyttöharkintaa ohjaavat periaatteensa ja sen miten niistä ratkaisussaan kertoo, jos yleensä kertoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No suurimmaksi osaksi ne kerrotaan kyllä siksi, että heitä siteerataan tai heidän sanomisiinsa viitataan, jolloin näin tietenkin kuuluu tehdä. Hyvin harvoin ne syyttäjän tai asianajajienkaan nimet tavalliselle mediankuluttajalle mitään sanovat tai heitä kiinnostavat.

        Mutta jankkaa nyt, jos jotain lapsellista hupia siitä saat.

        Kauhun tasapaino saavutettu. Mutta kulminaatiopiste on yksilökohtainen.

    • Anonyymi

      Nähtävästi kirjoittelijan (21.12.2021 09:20) mielestä syyttäjän ja asianosaisten avustajien nimet tulee mediassa julkaista kun heitä siteerataan tai heidän sanomisiinsa viitataan, mutta toisaalta tuomarien nimet tulee jättää julkaisematta kun heitä siteerataan tai heidän sanomisiinsa viitataan.

      Oikeusvaltiossa jokaisen oikeusjutun ratkaisevan tuomarin pitää ottaa henkilökohtainen vastuu omasta ratkaisusta ja menettelystään, eikä tavalla taikka toisella vetäytyä median lukijoilta, kuulijoilta tai katselijoilta ikään kuin anonyymina edustamansa tuomioistuimen suojaan tai selän taakse.

      • Anonyymi

        Hohhoijaa. Inttäminen jatkuu.

        Kun uutisoidaan tuomioistuimen ratkaisusta, uutisoidaan juuri siitä. Esimerkiksi Vaasan hallinto-oikeuden tai Pirkanmaan käräjäoikeuden ratkaisusta. Tuomioistuin tekee ratkaisun sa orgaaninan.
        Jos ratkaisussa on jotain henkilötasolle menevää, esimerkiksin ratkaisusta on useamman tuomarin kokoonpanossa äänestetty, uutisoidaan kyllä mielenkiintoisissa tapauksissa hyvin usein (ainakin ylimpien oikeusasteiden kohdalla) myös ketkä äänestivät miten, ja mitkä olivat vähemmistöön jäävien tuomareiden argumentit eriävälle kannalleen.

        Aivan sama asia kuin muutenkin koko rikosuutisoinnissa. Pääsääntöisesti jokin poliisilaitos suorittaa esitutkinnan ja jokin syyttäjänvirasto syyttää. Pääsääntöisesti vain, jos asiassa on erikseen kysytty tai muuten saatu jonkun nimenomaisen viranhaltijan lausuntoa asiaan, uutisoidaan henkilön nimellä.

        Asianosaisten kohdalla asia luonnollisesti on erilainen, koska suurin osa asianosaisista ja heidän avustajistaan on vain luonnollisia henkilöitä ilman virastoa tai muuta orgaania takanaan. Tosin jos asianosaisena on yritys tai muu yhteisö, kerrotaan siitä, ja henkilön nimi mainitaan taas vain, jos yhteisöstä nimenomaisesti jonkin henkilön tekemiset tai sanomiset ovat uutisoimisen arvoisia

        Otetaan tuore esimerkki
        https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008489047.html
        "Syyttäjälaitoksen mukaan...", "Poliisi kertoo...".
        Vasta, kun joku henkilö nimenomaisesti on antanut tietoa asiassa, viitataan häneen, tässä tapauksessa syyttäjä Marika Vilkoon.

        Ei tämä niin vaikeaa ole.

        Mistään inttäjän viittaamasta henkilökohtaisen vastuun välttelystä tietenkään ei voi olla kyse, koska eivät tuomareiden nimet pysy salassa vaikka niitä ei uutisissa mainittaisikaan. Miten henkilökohtaiselta vastuulta voi välttyä, jos kuka tahansa saa pyytämällä tiedon ratkaisuun osallistuneista tuomareista?
        Ellei aloittaja sitten tarkoita vastuun välttelyä trial-by-social-medialta, mitä kyllä kenellä tahansa on oikeus vältellä kaikin keinoin.

        Merkittävänä tuomiovallan käyttäjänä tuomarin on kestettävä ammattirooliinsa kohdistuva kovakin arvostelu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Merkittävänä tuomiovallan käyttäjänä tuomarin on kestettävä ammattirooliinsa kohdistuva kovakin arvostelu.

        Kosminen omatunto on valpas.

    • Anonyymi

      Laissa on lueteltu yksityiskohtaisesti ne perusteet, joiden johdosta esteellisyys voi vaarantua. Esteellisyysperusteita on yhteensä seitsemän: asianosaisjääviys, edustajanjääviys, intressijääviys, palvelussuhdejääviys, yhteisöjääviys, laitosjääviys sekä yleislausekkeeseen perustuva jääviys.

      Kirjoittelija (21.12.2021 13:24) näyttää olevan monessakin suhteessa esteellinen suhteessa otsikon asiaan ja siten esteellinen kommentaattoriksi otsikon asiassa, vaikka omasta mielestään olisi puolueeton.

      Tuomarien voidaan todeta olevan vastuussa ja vieläpä päävastuussa siitä, että Suomessa tuomareiden nimet jätetään pääsääntöisesti julkaisematta mediassa, ei siitä mihinkään pääse.

      • Anonyymi

        Buahahaaa.
        Nojatuolijurismia parhaimmillaan ja aina vaan epätoivoisemmaksi menee jankkaajan jankkaus.

        Siis ihan tosiaan meinaat, että olisin jossain laissa tarkoitetulla tavalla esteellinen kommentoimaan jotain asiaa Suomi24:ssä?
        Viittaatko kenties hallintolain esteellisyyssääntelyyn?
        Vai kenties kuntalain, kirkkolain, oikeudenkäymiskaaren, hallintolainkäyttölain, esitutkintalain, ulosottokaaren vai yhdistyslain säänelemään esteellisyyteen? ?

        Vai onko kuitenkin perustuslain 12 § tässä asiassa tärkeämpi normi?

        Salaliittoteoriasi siitä, miten tuomarit ovat "päävastuussa" siitä, että media ei rutiinisti julkaise tuomioioiden ja muiden tuomioistuinten ratkaisujen tuomareiden nimiä uutisoinnissaan on näemmä parasta hupiarvoa, mitä Suomi24 tänään tarjoaa.

    • Anonyymi

      Toisin kuin nyt näyttää olevan, tuomareiden mielipide ei saisi olla merkityksellinen seikka, sillä kyse on julkisista tiedoista, joista tuomarit eivät lain mukaan saa määrätä.

      Otsikon asiassa kyse näyttää sitä paitsi olevan tuomareiden nimien julkaisemisesta lähinnä vain laajaa mielenkiintoa julkisuudessa herättäviä oikeudenkäyntejä koskevissa uutisoinneissa.

    • Anonyymi

      Avaaja kiinnittää huomion tärkeään asiaan. Tuomarien nimet pitäisi mediassa julkistaa aina, kun tuomioistuimien päätöksistä /tuomiosta kirjoitetaan.

      Eihän sentään pääministerinkään nimeä piilotella, kun kerrotaan hallituksen ratkaisusta.

    • Anonyymi

      Käräjäoikeuden tuomari Minna Hällström tuomitsi Aarnion murhasta, siis raskain tuomio mitä voi antaa.
      Hovioikeus vapautti Aarnion, niin kuin pitikin.

      Kuinka yksi ihminen voi antaa näin väärän tuomion, joutuuko edes vastuuseen.

      • Anonyymi

        Ennen oli Helsingin käräjäoikeudessa (siihen aikaan raastuvanoikeus) lempinimeltään tuomari "hirttäjä" .
        Ihan älyttömiä tuomioita, yksi oli varastanut VR:n junavaunusta tomaatteja ja söi niitä junan rappusilla. tuomio 3 kuukautta kovaa !

        Jopa aasinajajat pelkäs hirttäjää.

        Vaikka oli syytön, niin istumaan vaan, no hyväähän se tekee

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 617
      10171
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2468
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      216
      1938
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      23
      1733
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      72
      1070
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      49
      1044
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      75
      895
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      872
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      43
      842
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      85
      815
    Aihe