30 000 matkaa vrk, niistäkin lähes kaikki meno-paluu reissuja, käyttäjiä siis15 000 ja niistäkin osa naapurikuntien ihmisiä. 95%:lle tamperelaisista ratikka aiheuttaa vain haitaa, verorasitusta, liikenteen sumputusta ja bussivuorojen karsimista.
Ratikka on siis numerojen valossa megalomaaninen virhe, hulluuden huipentuma.
Ratikka on siis numerojen valossa megalomaaninen virhe, hulluuden huipentuma.
Vastaukset 197
Vanhimmat
Olet oikeassa, ei kaikki voi saada hyvää kuljetusta. Kansan tahdosta rakennetaan uusia linjoja. Naapurikaupungit ovat vapaaehtoisesti suurella halulla mukana. Tulevaisuus on turvattu hyvälle joukkoliikenteelle.
Naapurikunnat eivät tuohon typeryyteen lähde maksajiksi. Ratikka on kömpelö, sillä ei oikein pääse mihinkään. Harvoilla on asiaa treen keskustaan muutoinkaan.
Ja hörön löröt 😁
Oikeassa olet. Olen käynyt viimeksi keskustassa 2010.
Ratikka lähikuntiin on houkkien houre. Ratikka ei mitenkään palvele lähikuntien haja-asutusta vaan heikentää niiden joukkoliikenne palveluita.
Ratikkareittien laajentaminen ei myöskään ole ilmasto toimi. Sen vaikutus päästöihin on alle 0,5 prosentin luokkaa.
Mihin ratikkaa sitten oikeasti tarvitaan?
Gryndereiden loputtoman rahan ahneuden tyydyttämiseksi hetkellisesti.
Ratikan aiheuttamia mielenterveyden ongelmia näyttää myös olevan paljon.
Kerro, sattuuko se? Saitko apua ajoissa?
Nokia sekä Kangasala tiivistyvät keskustaajamaan. Pirkkala on jo valmiina aloittamaan ratikan rakentamisen. Muut tulee jälkiratikassa joskus.
Mielenterveys koettelee hajaasutusalueen asukkaita.
Minulle riittää keskustaalueen puhtaus, se on parantunut mutu tuntumalla 90 prosenttia.
Molempiin pääsee junallakin. On sekin kiskoliikennettä.
Eihän tuo ole vielä lähellekään valmis ja täällä jo russutetaan ties mistä.
Millä lailla ratikka ”sumputtaa liikennettä”??
Mene katsomaan
Eikun ajan omalla autolla ja en ole huomannut… päin vastoin liikenne on nykyään sujuvampaa. Siksi kysyin.
Ehdotan ratikan pakkokäyttöä autoiluviruksen vastaisessa taistelussa.
Kuinka paljon aloittaja sun kunnallisverosi nousi nyt, kun ratikka aloitti liikenteen? Ja 30 000 matkaa/vrk on aika hyvä saavutus. Nokia-Arenalla ei käy vuodessakaan tuollaista määrää ihmisiä.
Moni on valittanut, että kiinteistoverot nousee, kaupungin vuokratonttien vuokrat nousee ratikan takia ja monet muut maksut, palveluja karsitaan, rahat kuin ei kaikkeen riitä. Ratikka on järjettämän kallis ja lisää kaupunkilaisten köyhyyttä.
Eikös ratikka nosta alueen asuntojen hinta tasoa ja sitä kautta vaihtuvuus on ihan ymmärrettävää, köyhät vaihtuvat varakkaampiin… jotka muuten maksavat enemmän veroja…
Virta kulkee toiseen suuntaan, varakkaammat muuttaa pois. Tampereen työttömyyskin on kaksinkertainen ympäryskuntiin verrattuna. Ratikkalla kulkee kommunistit, varakkaammat omilla autoilla.
Ratikka on tarkoitettu suurkaupunkien liikenteeseen. Samoin metro.
Tampereesta ei koskaan tule miljoona kaupunkia joka tarvitsisi muuta kuin bussiliikennettä. Vaikka Nokialle ja muualle rakennetaan muutama talo niin ratikkaa ei millään ilveellä saada toimivaksi.
Nytkin se kulkee lähes tyhjänä.
Gryndereitä tällainen prolejuna kiinnostaa koska ostavat tontteja reittien varsilta rakennusmaata, rakentavat älyttömän saaren Näsijärveen , lahjovat poliittisia päättäjiä ja keräävät lopulta mukavan pinkan veroparatiisi saarille.
Pitää olla pikkuisen tyhmä jos kannattaa tällaista vedätystä ilmasto hekuman vallassa.
Älyttömästä saaresta olen kanssasi samaa mieltä, mutta ratikasta eri mieltä. Yleensä maailmalla Tampereen kokoisissa neljännesmiljoonan asukkaan kaupungeissa on ratikka.
Teidän pitää tutustua maankäyttöön Pirkanmaalla Mihin rakennetaan ja mihin ei saa rakentaa. Ratikka on tullut jäädäkseen. Surkuhupaisaa tuo veroparatiisijuttu. Ilmasto on sivuseikka päätöksen teossa Ratikkaa on suunniteltu ja ajettu eteenpäin 70 luvulta lähtien. Kun rakentaminen sattuu tähän ilmastovouhotukseen se on sattumaa Hyvä jos sillä on vaikutusta edes promillen luokkaa.
Mitä älytöntä saaressa on?
Sitä älytöntä, että sitä ei olisi oikeasti tarvittu lainkaan. Ratikan radan olisi voinut vetää harjulle junaradan viereen.
Kyllähän niitä vaihtoehtoja tutkittiin. Rannan täyttö Vaitinaron kohdalla oli paras, mutta kun se torpattiin, niin päädyttiin tekemään saari. Eli lopulta saatiin vieläkin parempi ratkaisu.
Koko ratikkaa ei tarvita yhtään mihinkään .
Eikä teitä. Eikä taloja. Eikä sähköä.
Yleensä Tampereen kokoisissa taajamissa ei ole ratikkaa, edes kaikissa miljoonakaupungeissa ei ole ratikkaa, tai metroa.
Ei tiedetty silloin monoRaipesta, ja sarvikuono ei suuntaansa muuta.
Lukujen valossa siis erittäin hyvin käytetty, kun linjojakin on vasta yksi ja puoli.
Käsittäen pääkadut, huom
Montako matkustajaa keskimäärin on yhdessä ratikassa?
Ja kuten laskutoimituksen jälkeen huomaat, niin edes yksi bussi ei olisi edes puolillaan.
Onko se mielestäsi "erittäin hyvin käytetty"?
No olisi se aika huolestuttavaa jos ratikka olisi aivan täynnä koko ajan…
Ratikan+kapasiteetista+on+käytössä+alle+10%.
Eli+on+täysin+ylimitoitettu+ratkaisu.
Kallis+rakentaa,+kallis+ylläpitää,+kallis+käyttää+ja+lisäksi+sen+vuoksi+tehdyt+liikennejärjestelyt+aiheuttaa+valtavat+ruuhkat+ja+keskustan+liikkeiden+näivettymisen.
Tampeella ei ole pulaa tonttimaasta. Itseasiassa väestöntiheys/kaupungin pinta-ala ei oikeuta kutsumaan Tamperetta ollenkaan kaupungiksi.
Vihaiset matkustajat jotka siirtyvät oman auton käyttöön ovat vain yksi esimerkki ratikan kehnoudesta ja syöttöliikenteen onnettomasta suunnittelusta.
Toinen ongelma on se että Tampereen keskusta autioitui ratikan vuoksi.
Kaupunki yrittää elvyttää keskustaa laittamalla rahaa kaikenlaisiin tapahtymiin ja sirkushuveihin mutta kannettu vesi ei kaivossa pysy.
Viistokatu takaisin! Kymmenen vuotta mullan alla maanneetkin saapuisivat sinne Ladoillaan ja keskusta olisi taas elävä ja katkuinen!
Ei ole ongelmaa, eikä autonkäyttö ole lisääntynyt. Keskusta on viihtyisä ja väkeä riittävästi. Syöttöliikenne toimii, siellä missä on Todellista tarvetta. Syöttöliiikenne ei ajele tyhjänä.
Viihtyisä keskusta, missä? No jos narkkarit ja juopot ja baarit ja melu ovat viihtyisiä niin sitten.
Et kai sekoita turkuun. Tampere on huippu viihtyisä
Mitääh? Autio pääkatu kuin jossain neukkudystopiassa ja vain narkomaanit siellä vaeltavat.
Kauhee näky kun stallarit nousee haudoistaan !
Narkomaanit ja paimentolaisheimot !
Tamperetta käyttää alle promille maailman väestöstä.
Vähemmän paljon vähemmän.
Ratikkaihmisten älyykkys taso on alle kengän numeron.
Sen vuoksi he ovat tuomittu kulkemaan näillä prolevankkureille elämänsä loppuun asti.
Kädet venyvät ja selkä köyristyy. Taudit leviää ja narkkarit ryöstää.
Mutta hyvä laite ratikka on! Kun niitä on rakennuttu muuallekkin!!
Minkäs teet kun ei ole vaihtoehtoja.
Mieluummin venyneet kädet kuin autoilijan iso perse.
Miksi pitäisi olla vaihtoehto.
Miksi ne ryöstäisi.
Älykkyys ja kengännumero. Mikä älykkyys sinulla onkaan. Keksitkö ihan itse.
Kädet venyy,selkäkin köyristyy.
Missä höyryissä oletkaan.
Tiedätkö, ratikassa viihtyy kaikki.
Kyllä se perse ratikan penkilläkin leviää. Siellä pitää vielä istuakin pidempään.
Mutta sitä ennen ja sen jälkeen pitää liikkua enemmän kuin ne 10 metriä mihin autoilija kykenee huohottamatta.
Minulla on kyllä parkkipaikalta asunnolle paljon tuota pidempi matka.
Miksi et aja oven eteen.
Ymmärrän vihervasemmistolaisten katkeruuden.
Puoli elämää kuluu istuessa prolevankkureissa.
Palkinnoksi tästä 0,5 ilmastovaikutuksen kärkihankkeesta saa koronan tai tubin.
Pistää miettimään prolella.
Kannattaisko mennä töihin?
Ymmärrän syrjääkylän kommunisteja, kaikki pitäs olla yhteistä, mutta aate unohtuu kun muutkin saa.
Meillä on aikaa ja rahaa.
Olisi kannattanut kysyä ensiksi tarvetta , ennen kuin aloitettiin rakentamaan .
Sama kun rakentaisi jotain ja jälkikäteen yrittäisi keksiä käyttöä 🤣
Kyllä siitä ratikan tarpeesta keskusteltiin ihan riittävästi 2000-luvun alusta lähtien. Sitä jahkailtiin ja pähkäiltiin ihan tarpeeksi. Rakennuspäätöstä viivyteltiin ja vatuloitiin n. 10 vuotta. Meinasi jo hermo mennä, kun kaikenmaailman kukkaruukkuja ja väliaikaista asvalttia tuotiin keskustaan, mutta ratikkapäätös viipyi ja viipyi.
Ja järkevin olisi ollut sähkö- tai kaasubussit. Olisi tarvittu vain lisää bussikaistaa jonnekin ja linjat olisi helppo muokata tarpeen mukaan jne... Olisi maksanut murto-osan ratikan kustannuksista.
Ratikka sotkee koko keskustan liikenteen kun odotellaan valoissa kaukaa tulevaa ratikkaa kun niille on annettu etuajo-oikeus ja ruuhkat vain kasvaa ja kasvaa kun idiootit ovat suunnittelemassa noita asioita.
Muutan mahdollisimman lähikuntiin kunhan vain löydän sopivan talon tai asunnon.
Eihän ratikka tee sähkö- tai kaasubusseista järkeviä tai järjettömiä. Kyllä niitä voidaan hankkia ratikasta huolimatta. Ratikka on ihan parasta, mitä me ollaan saatu yli puoleen vuosisataan ja jos ratikka haittaa sun autoiluasi, niin älä aja sinne keskustaan. Eihän keskustaan ole mikään pakko päästä yksityisautolla.
Ei keskustaan enää tulla yksityisautolla ja se näkyy tyhjinä liikehuoneistoina.
juu varmaan,mistä teitä sikiää.
Asia selviää mm. kulkutapaosuustutkimuksesta ja esim. Aamulehden artikkelista, jossa laskettiin tyhjien liikehuoneistojen määrä ja verrattiin määrää muutaman vuoden takaiseen aikaan.
Fakta pilaa monta hyvää luuloa.
Tosi on. Kaupunki toimii kuin hullu mies Huittisissa.
Maailma on meitä varten. Velka on se joka pyörittää taloutta.
Kiva kun rakennettiin. Kuulun pieneen, mutta vaikutusvaltaiseen eliittiin. Kiitos köyhät ratikasta.
Sinä maksat siitä veroina ja heikentyvinä palveluina, onko kiva olla eliittiä, hihii! Vai eliittiin, no juu mehän uskomme sinua, tietysti.
Maksan , on rahaa. En ole uskon asia.
Ole vahvana uskossasi äläkä anna tosiasioiden häiritä sitä!
Oletko,epäilen häiriöitä loogisuudesssi. Raha, sillä maksetaan.
Raitsikka on prole-akvaario !
Niinhän sinä luulet. Meitä on moneen junaan, mutta sinä olet ulkona.
Punavihervasemmisto loiskiainen ei ymmärrä että raitiovaunu ei ole juna.
Onkohan nämä kadulla istujat junan tuomia vai raitsikan?
Älä meistä huolta kanna.Keskity tienaamaan.
Ratikan kohdalla Tampere teki mitä suurimman munauksensa koskaan ja nyt kun sen kanssa ei ole paluuta, niin sitä pitää väkipakolla laajentaa ja rakentaa tekosaaria ja rataa soisen golfkentän päälle jne... ja rahaa palaa älyttömästi ja siitä hyötyy vain todella pieni osa kuntalaisista. Koko keskusta ollaan käytännössä pilattua ja kaikki liikkeet ja liiketilat vaihtuvat kaljakuppiloihin ja kynsihoitoloihin ja partureihin.
Ratikan kohdalla Tampere teki kaikkien aikojen parhaan päätöksen. Mitä enemmän ratikan reittejä lisätään, sitä suurempi osa kaupunkilaisista siitä hyötyy.
Keskusta on ollut täynnä kuppiloita ja tukka kynsihoitoloita jo kauan ennen ratikkaa. Vaatekaupat menivät Koskikeskukseen ja Ratinaan, koska lämpimässä tilassa saa vaatetankoja kätevästi liiketilan ulkopuolelle houkuttimiksi. Pankit lopettivat asiakkaiden peruspalvelut, joten enää ei näy ikäihmisiä vaeltamassa konttoreihin. Ja niin edelleen.
Jep. Ei roomaakaan rakennettu päivässä…
Aika kohtuutonta, kun ottaa huomioon, että esim. pk-seutuun verrattuna autoilu on todella yksinkertaista ja helppoa Tampereella. Lisäksi palvelut ovat sitä työtä, joka tulevaisuudessa työllistää, oli se sitten teknisen, hyvinvoinnin tai kaupanalan palvelut.
Tänä päivänä Tampere on parempi kun ennen.
Ratikka teki keskustasta huumetukun
piikityspaikkoineen ja pultsareiden ördäys keitaan leveine katuineen.
Ratikalla voi sitten matkustaa Hervantaan liekkimajaan lataan pattereita että jaksaa seuraavana päivänä koristaa taas Hämeenkatua.
Rattijuoppoja matkalla kuntoutukseen. Suomessa joka päivä autoilee 32529 rattijuoppoa.
Viherhippiäiset haluavat huumeet vapaaksi ja piikitysshuoneet joka kortteliin.
Näin ilmaston lämpeneminen estetään vihervasemmistolaisen politiikan mukaan.
Toivoin että joulupukki tuo tarpeeksi kamaa viherhippiäisille jouluna.
Näin saadaan kaikille joulumieli.
Ihan kohta on joulu. Kumpa sinullakin olisi silloin edes hetken hyvä olla.
Ethän mene rattiin, mielentilasi on epävakaa.
Ethän pyöräile huumepäissäsi.
Psykoosissa et osaa kotiin ja hamppupaidassa saatat pakkasessa paleltua.
Huumeet ei korjaa ilmasto kriisiä.
En pyöräile. Minut vie ratikka. Pöllyssä saatan olla, mutten pösilö kuten rattijuopot Älä siis mene rattiin.
Tiedän että olet pöllyissä24/7. Niinkuin suurin osa vihervasemmistolaisista.
Luku on muuten sama teidän äänestäjäkunnalla kuin päihderiippuvaisilla yleensä.
Sattuma? Houhouhohuhohhuu
Hyvä kun tiedät....
Se on deliriumin viimeinen vaihe.
Uho kääntyy masennukseen, päätyy lopulta itsetuhoon.
Kohdallasi muutos ei auta enää.
En ota,en ole ottanut, tiedän paljon muutakin itsestäni.
Se ratikka oli pakko tehdä, ihan siitä syystä, että bensaa ei kohta saa ja sillon ei pääse liikkeelle. Sähköauto kun ei toimi. Se on luonnon laki. Auto ei liiku, jos akussa ei ole tarpeeksi tehoa. Ja jos laitetaan enemmän tehoa, niin akku on taas painavampi ja taas tarvitaan enemmän tehoa. Polttomoottori on parempi autossa. Ja mistä niitä mineraaleja edes niihin akkuihin saadaan. Kun ainoot euroopan esiintymät on suomessa, mutta kun joku ylläksen kioski on siinä päällä niin ei voi perustaa kaivosta, kun häiritsee kioskin toimintaa.
Toivottavasti Tamperalaiset tulevat järkiinsä.
Vihernarkomaanit ovat vallanneet Tampereen pyörätiet ja keskustan .
Sinkoilevat ajoradalle pilvipäissään ja kaatuilevat terveydenhoitoa kuormittaen.
Tämä on vihreä tulevaisuus.
Piikkihuoneet narkoosi ja itsensä myyminen ja pikkurikollisuus lopuksi että saa lisää aineita.
Houhouhou.
Ei tuo vaikuta kovinkaan selväpäisen tekstiltä, enemmänkin persujen ideapajan tuotoksia.
Tulisit järkiisi ja ryyppäisit kuten miehet.
Ei ole paljon käyttäjiä. Miksi olisi?
Persut ja muutkin tollot.
Jos ratikka olisi jo täynnä heti alkuviikkoina, ratikka olisi alimitoitettu.
Vuosikymmen eteenpäin niin ratikka joutuu oikeasti koetukselle.
Toinen seikka on vuorovälien tiheys ja kapasiteetti, väkeä liikkuu paljon huomaamattomasti.
Taitaa kiskot kulua loppuun ennenkuin tulee tapeeksi käyttäjiä.
Viherhippiäisten unelma josta vain naisoletetut kostuu ja miesoletetuilla rektaali menee soikeeksi.
persut voi valittaa ja etsiä ongelmia löysät housuissa .
SDP toimii ja tekee päätöksiä. Varautuu tulevaan.
Kumpi tapa pitää talon pystyssä.
perusuros kömmihän talviunille muitten karhujen kanssa.
Vihervassarin joulupaketti sisältää kaikki huumeet ja piikitys välineet.
Saamasi paketti EI tullut ehdottamaltasi taholta. Sellanen Joulu sulla, mutta tiesi olet valinnut ihan itse.
Vihervassareille joku voisi kertoa, että huumeiden käyttämiseen ei tarvita mitään piikitysvälineitä, vaan sen ottaa suun kautta.
Pääkadut vallattu ratikalle ja vain surkean pieni osa tamperelaisista käyttää ratikkaa. Ei hyvä.
Mutta tärkeä osa.
Vähän kuin Kelan etuudet. Kaikki työssäkäyvät maksaa sen kustannuksia, vaikka rahat menee pienelle loisijaryhmälle.
No ei ole sinun pussista pois.
Edunsaaja ilmoittautui 😁
Kelan tarkoitus katos on ihan muu kuin ratikalla.
Ratikka on vuoden turhake.
Paljon luvattiin mutta lisää veroja saatiin.
Paljonko tuli lisää?
Älä huoli. Monet bussin käyttäjät joutuivat ostamaan oman auton.
Kuinka ratikka voisi olla kannattava 15 matkustajan keskiarvolla.
Tosin itse kun olen katsonut ohi
ajavia ratikoita niin tyhjänä menee.
Ilmaisia lounaita ei ole kuin vihervassareiden umpiluussa.
Miten joku yksityinen firma voisi toimia tuolla asiakasmäärällä ja asiakaskunnan halveksunnalla.
Mutta kaupunki voi. Verovaroilla.
Autoilu on halpaa.
1000€ matkustaa vuoden. Kyllä on halpaa.
Hienoa nähdä, miten joulu on sinullekin rauhoittumisen ja hyvinvoinnin aikaa.
marin sanoi, että 2 miljardia matkaa, se on suomen etu
Marin tietää asiat. Kyllä meilläkin pitää ratikka olla kun turkulaisilla.
Vihervasemmistolainen haihattelu tulee kalliiksi suomalaisille.
Ratikasta tulee hyvä omatunto ja kallis lasku.
Saa nähdä kuinka kauan veronmaksajan pinna kestää tätä alkoholisti hallituksen mielenvaihteluita.
Ostin moponkin. Traktorin , veneen, pyörät. On pienet verot ja suuret tulot.
Mikä on ratikka?
95+%+tamperelaisista+katsoo+vierestä+kun+ratikka+menee+ohi.
Jos kerran ratikka menee vierestä ohi, niin pääseehän siihen kyytiinkin?
100+%+on+vaikutuspiirissä.+Aika+hyvin.+Ratikan+tulevaisuus+on+turvattu.
Pysäkki tarvitaan.
Juu lähimmältä pysäkiltä pääsee kyytiin.
Moni joutuu ottamaan taksin, jolla menee pysäkille. Ratikka on ihanan käytännöllinen.
Ongelma on, että on valinnut asuinpaikakseen rauhallisemman kolkan.
Ei yhteiskunnan tarvi, eikä pidä järjestää yksityiskuljetusta.
Ehkä muutkin haluaisivat asua syrjässä, mutta luuletko yhteiskunnan maksavan.
Aamulehdessä+oli+taannoin+juttu+mummosta,+joka+"asui+syrjässä",+ratikka+kolisteli+talon+ohi+muutaman+kymmenen+metrin+päästä,+mutta+lähin+pysäkki+oli+niin+kaukana,+ettei+mummo+voinut+enää+kaskustaan+kulkea+julkisilla,+kun+oli+bussivuorokin+lakkautettu.+
Ratikka+tekee+95%+tamperelaisista+"syrjässä+asuvia,"
Toistaiseksi. Uusjako on alkanut. Täytyy seurata kaavoitusta Valmistelu kestää vuosikymmeniä. Kuitenkin siitä saa suuntaviivoja mihin ja mitä rakennetaan. Näin ei tule yllätyksiä kun liikennöinti lakkaa.
ei edes Bille-Sanna Marin mene ratikkaan Tampereella
Bile-Sanna menee tila-taksilla Helsingissä jatkoille syömään aamupalaa...
Oletettu urospersu, et sinä saa.
Mt ongelma näkee Perussuomalisia aamukahvissa ja teen poroissa,
Sitä ne huumeet teettää ja aliravitsemus.
Pelkää raukka tulevia vaaleja.
Sääli on sairautta, persu on ihan itse sössinyt asiansa.
Vihervassarilla sukat sekoaa. Pitäisikö vähentää polttelua?
Miten polttelusi liittyy sukkiini, persu.Outoa.
Oletettu urospersu, setämies ei ole kovinkaan hyvä esikuva sinulle.
Tyhmistyt kirjoitus kirjoitukselta.
Kylätaajamien kuolema on karseaa, mutta ratikassa on ainesta tuoda asutuskeskittymät uuteen kukoistukseen.
Ratikkapysäkkien läheisyyteen asutusta, joka tuo myös palvelut lähelle. Luultavammin pieniä ostareita. Näin on käynyt ratikkapaikkakunnilla, olisiko Pirkanmaa erilainen.
Entä työpaikat ja harrastukset, pysäkkien lähelle myös? Tulee ahdasta.
Pysäkki on Teollisuusalueellakin. Hyppäät ratikkaan ja hurautat.
Et ehkä ymmärrä julkisen liikennöinnin tulevaisuutta.
Autoilu ei enää sanele lähiön tai asuinalueen , teollisuusalueen, Harrastuspaikan sijaintia vaan julkisen liikenteen ehdoilla.
Nyt pääsevät autottomatkin.
Viherhörhöt ajelevat pummilla ratikoissa ja sotkevat paikkoja likaisuudellaan kaupan päälle. Kirpputorivaatteet ja pesemättömyys pilaa ratikan ilman.
Lisäksi luteet ja täit lisääntyvät viherhippiäisten mukana huumeiden lisäksi.
Ratikka saataisiin kannattavaksi jos viherhörhö ongelmaan saataisiin lopullinen ratkaisu.
Esim jalkapanta.
Ja rattijuopot täyttävät maan.
Korona saataisiin suomesta loppumaan kun viherhippiäisille laitettaisiin jalkapanta ja kuonokoppa.
Yhteiskunnan pitäisi jakaa ilmasten piikken sijaan täikampoja viherhihhuleille.
Delirium, se on totta teille. Pössyttelyt on pieni ongelma rattijuoppojen rinnalla.
Turkulaiset suunnittelevat raitsikkaa. Toivotaanko tätä samaa pahaa sinne naapurillemme?
Juu, kyllä sielläkin vastustajia piisaa. Lohdutuksen sana kuitenkin. Vaarattomia tyhmiä rutjakkeita.
Rakentakoon ihan rauhassa.
Vastustajat hiipuu pois.
Ratikan kannatus vaan kasvaa.
Tekevät monorailin Turkuun.
Jos viherhippi narkomaanien siirto Turkuun onnistuu Poran houkuttelemana niin kannatan lämpimästi.
Olen kyllästynyt näihin haiseviin kadulla istujiin jotka levittävät tauteja ja harhaoppejaan.
Narkomaani viherhippiäinen puolustaa huuruista elämäntapaansa vaikka kaikki näkee että resuissa kulkeva taudinkantaja on ympäristöriski.
Suosittelen pakkotöitä Siperiassa.
Elämä on Nauti sinäkin. Mene ajelulle, mutta selvänä.
Toiset tarvii päivittäisen huumaus annoksen ja sen saa vaikka varastamalla tavaraa.
Kleptomaanille lienee asia nautinnollista.
Huumekuolemat eivät ole niin surullinen asia.
Älä varasta, älä ryöstä. Montakohan huoltoasemaa on kärsinyt vuoksesi. Oletko jo lopettanut käytön.
Viherhippiäinen.
Olet aivan turha ihminen.
Jokainen ihminen on laulun arvoinen.
Sinä et lauluja ansaitse. Turhake yhteiskunnalle. Kiviriippa.
En, minä ansaitsen rahaa,en laula muitten lauluja,enkä hypi kenenkään pillin mukaan.
Kiviriippa, mikä hyvä nimitys, olen kiviriippana typeryksille jotka itkevät kaatuneen maidon perään.
Olet aivan turhake yhteiskunnalle. Vihaat Perussuomalaisia koska et kestä totuutta.
Kova työnteko voisi tehdä sinusta vielä yhteikuntakelpoisen.
Elämä kulkee ilman persujakin. Ratikka kulkee persut räksyttää.
Työntekijä on leipänsä ansainnut. Sitä riittää.
Yhteiskuntakelpoinen, sitä me olemme kaikki.
Emme halua persujen polttorovioita.
Mitä sinä turhake viherhippi työnteosta tiedät?
Kela kassalla oleilu ei ole työtä.
Emme oleile palvelemme vähäosaisia, emme hyljeksi heitä. Meillä on kuku ja halu auttaa.
persu älä halveksi ihmistä.
Raili. Sinä olet eläkkeellä dementian vuoksi. Hihihihiii
Kiittäkää demarien takinkääntäjiä, jotka mahdollistivat hyviä lahjuksia vastaan tunnelin rakentamisen ja sen seurauksena myös täysin hyödyttömän ratikan.
Kiitos. Suuri kiitos.
Kyllä demarit kannattivat ratikkaa enemmän kuin neljän takinkääntäjän osalta. Tunneli tarvittiin vain siksi, että Kokoomus saatiin ratikan taakse. Kokoomus lupasi tukea ratikkaa, jos he saavat ensin tunnelinsa. Se oli ensimmäinen kerta, kun Kokoomus piti epävirallisen lupauksensa. Tunneli ei ollut välttämätön, mutta ratikka on ihan paras hanke Tampereella yli puoleen vuosisataan.
Turha on tunneli. Olis cain tukittu väylä. Asuntorakentaminen olisi edennyt ilman turhia kustannuksia.
Olis annettu niiden siltojen olla paikallaan ja rakennettu asuntoja johonkin muualle kuin Ranta-Tampellaan.
Koko valtuusto siivottava.
Tampere ei tarvitse ratikkaa, vaan autoväylien kehittämistä liikenteen sumputtamisen sijaan.
Joko liikennesuunnittelijalla on mopokortti taskussa?
Nysselippu on ja se riittää.
Nysselippu on köyhille ja saamattomille.
Ratikkaa+vastustaa+vain+n.+5%+tamperelaisista.
https://www.tampereenratikka.fi/tuore-tutkimus-tampereen-ratikka-on-huippusuosittu-jopa-yli-80-prosenttia-tamperelaisista-suhtautuu-ratikkaan-myonteisesti/
Katso+kenen+tilaama+ja+tekemä+tutkimus,+lopputulos+ei+yllätä.+
Jos+tehtäisiin+oikea+ja+puolueeton+tutkimus,+onko+ratikka+mielestänne+ollut+kannattava+investointi,+niin+kannattajia+olisi+korkeintaan+5%.
Ratikka hyväksyttiin valtuustossa selvin luvuin 41-25-1.
Näinhän se menee, vääriä tilastoja luetaan.
persuedustaja puhepöntöstä julistaa eduskunnassa sairaanhoitajien lukevan eri tiedeuutisia kuin persut. Vääriä.
Kun lukisivat persutedettä eivät ottaisi rokotetta. Tässä alkaa olla putinin opit käytössä.
persut Isänmaan syöjät.
Hupaisaa, kun punikki yrittää solvata persuja. 1918 te punikit halusitte liittää suomen neuvostoliittoon, 1939 teillä oli jo oma Terijoen hallituskin perustettuna itärajan takana ja taas kova hinku yhtyä neuvostoliittoon. Nyt punikeilla on uusi neuvostoliitto, eurostoliitoksikin sitä kutsutaan.
putinin sylikoira, persu. palaatte menneeseenkin kuten kunnon putinistit.
persutiedettä. putinisti persut haikailevat samaa totalitääristä komentoa Suomeen.
persutotuus on aito vale.
Sinähän voit osoittaa kaikki kyselyssä tehdyt virheet ja vääristelyt. Miten tuo oma tutkimuksesi on tehty?
Voitko etsiä muualta kuin www,persutotuus sivut niin löydät itsekin. Oikeaa tietoa.
Minulle+kelpaa+tuo+oikeasti+tehty+kysely+oikein+hyvin.+Sellaista+välitettyä+"kannattajia+korkeintaan+5%"+ei+liene+tehty.+En+tiedä,+miten+joku+helvetin+persutotuus+tähän+liittyy.
Mukailin+vain+aloitusviestin+otsikkoa,+jonka+mukaan+ratikkaa+käyttää+vain+5%+tamperelaisista.+Sellaista+tutkimusta,+jonka+mukaan+ratikkaa+käyttää+vain+5%+tamperelaisista,+ei+liene+tehty.+Sen+sijaan+se+kysely+on+aika+looginen.+80%+suhtautuu+ratikkaan+myönteisesti,+15%:lle+se+on+yhdentekevä+ja+5%+vastustaa.
Teillä+punakaartilaisilla+kommunisteilla+on+aina+ollut+omat+totuutenne,+niille+on+vaan+kuitenkin+käynyt+kuten+neuvostoliitolle.+
Neuvostoliitossa+kommunistisen+puolueen+kannatus+oli+kaikkien+virallisten+tutkimusten+mukaan+99,99%,+silti+tuo+järjestelmä+romahti+omaan+mahdottomuuteensa.
Ratikalla ja kommunisteilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Koita pysyä aloitusviestin aiheessa, jos osaat.
Pysy totuudessa persu.
Ihmeellisiä, keksittyjä tilastoja, persutietoja.
Totuus; ratikka on ja pysyy.
Äänestettiin demokraattisesti.
Tutkittiin rahoitus ja hyväksyttiin
Edullisin , hyödyllisin, puhtain.
Kaikki on tutkittu ja löytyy miten tutkittiin ja verrattiin.
Kommenttisi ovat mutu tietoa asiasta.
Neuvosto-liitto on perustettu 30.12.1922. Miten Suomea on voitu liittää siihen ennenaikaisesti? Menehän persu takaisin kouluun.
Perehdy punikkikommari paremmin historiaan.
Miksiköhän tuollaisia tutkimuksia täytyy tehdä, vaikka kaikki näkevät, että ratikat ajelevat lähes tyhjinä?
Ratikka rahoitetaan pääosin niiden veroilla, jotka eivät sitä käytä.
Infrahankkeet rahoitetaan aina verovaroista. Myös keskussairaalan laajennukset rahoitetaan niiden veroista, jotka eivät sitä käytä.
Kaikki näkevät, että ratikka ajaa lähes tyhjänä vain päätepysäkin lähellä. Jo Hervantakeskuksen pysäkiltä tulee kymmeniä matkustajia sekä kaikilta pysäkeiltä sen jälkeen. Miltä pysäkiltä itse tulet kyytiin, jos et näe niitä matkustajia???
Ryssissä oli äänestysprosentti 100.
persu tietää, putinisti persut tietää. Onko tämä Suomen tie.
Tässä keskustellaan Tampereen ratikasta eikä Putinista tai persuista .
Etkö osaa edes lukea ?
Sinä osaat, muttet ymmärrä. Totuuden vääristely. Omat persutilastot, tieteen halveksunta on persujen oppia, joka on putinistien taktiikka Venäjällä. Voiko muuta johtopäätöstä tehdä.
Ratikka on samaa jauhantaa persujen taholta, väärin rakennettu persutilastojen mukaan.
Tässä keskustellaan Tampereen ratikasta eikä Putinista tai persuista .
Etkö osaa edes lukea ?
Raili S sai väärät lääkkeet lapsuudessaan.
Nyt Pietarin trollitehdas maksaa hänelle palkan.
Ohjeena on vastusta Perussuomalaisia oli aihe mikä tahansa.
Diipadaapaa,olet varmaan persu.
Ei kai pietari trollit omiaan vastusta. Persut ovat putlerin ihania sylikoiria. Uraa putler!!!!
Raili suolinen paukuttaa kirjoituksi mt ongelmaisen tarmolla.
Halveksitko sairaita myös, se on niin persua.
Miten sairaat tai persut liittyvät tähän keskusteluun ?
Linkki väitteeseen muuten taas sivarivasurihomon aivopieru jota ei kannata noteerata mitenkään .
Hullu mikä hullu .
Täysin latva B.