Surun päivä rokotevastaisille

Anonyymi

Nyt se on sitten todistettu, että rokotekattavuus on vähentänyt koronakuolemia. Ituhipit ja salaliittoteorikot, teillä on tosi surunpäivä, kun ette ole onnistunut valheinenne vaikuttamaan kaikkiin ihmisiin. Näillä palstoilla olette aukonut päätänne ja nauruhymiöin pilkannut rokotettuja. Taisi tulla turhaan lähetettyä kukkiakin Ano Turtiaiselle. Rokotevastaiset hoitajatkin pienestä palkastaan kukkalähetyksiä eduskuntaan toimittanut. Me kaikki rokotetut suosittelemme, että menette ottamaan rokotuksen ja lopetatte tuon höpötyksen rokotteen vaarallisuudesta. Rokotekattavuus on vähentänyt kuolleisuutta. Ihan kiltisti tehkää hyvä työ näin joulun alla.

61

616

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minulle tämä on ilon päivä. Olen edelleen tarve vaikka olen rokottamaton.

      • Anonyymi

        Vaikka olet tarve, niin hae silti rokote. Anna joululahja läheisillesi. Terveelläkin on tarpeensa.


      • Anonyymi

        Samma här! Kaikki tutut piikittämättömät ovat edelleen terveitä.
        Yhdestä piikitetystä jo keväällä tuli sitten heikko uutinen taas vaihteeksi.
        Näitä piikkivammaisia on niin hitosti jo, eikä kuolleiltakaan ole vältytty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka olet tarve, niin hae silti rokote. Anna joululahja läheisillesi. Terveelläkin on tarpeensa.

        Lahja annetaan saajalle, ei itselle!


      • Varmaankin Fred Hiatt oli umpiterve urheilijanuorukainen, olihan?


    • Anonyymi

      Hevosmiesten tutkimukset ei pidä paikkaansa, sentin vertaa!😅😅

      • Anonyymi

        Puhuu itse aasi.


      • Anonyymi

        Kumman vähän noihin piikkeihin on ketään kuollut, mutta miljoonia joilla ei ole rokotetta ja lisäksi paljon muuten monisairaita on kuollut covidiin kun keho ei kestä ylimääräistä rasitetta, mutta rokotus on antanut monelle silti lisäaikaa.


      • Suomessa olisi siis viime vuonna pitänyt kuolla koronaan n. 7000-8000, että olisit tyytyväinen?


      • Anonyymi

        Kaikki vakuutusyhtiöt suosittelevat koronarokotusta ja korvaavat testeistä lähtien kaikki kulut. Katsoin juuri LähiTapiolan sivut


      • Anonyymi
        kekek-kekek kirjoitti:

        Suomessa olisi siis viime vuonna pitänyt kuolla koronaan n. 7000-8000, että olisit tyytyväinen?

        Kyllä niitä tänä vuonna taitaa tulla enemmänkin kuolleita.
        Juuri tänään taas yksi nainen kuollut, tuli soitto aamulla. Näitä tulee ja paljon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumman vähän noihin piikkeihin on ketään kuollut, mutta miljoonia joilla ei ole rokotetta ja lisäksi paljon muuten monisairaita on kuollut covidiin kun keho ei kestä ylimääräistä rasitetta, mutta rokotus on antanut monelle silti lisäaikaa.

        Oli uskotellut itsellesi kertomasi asian koska otit piikin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki vakuutusyhtiöt suosittelevat koronarokotusta ja korvaavat testeistä lähtien kaikki kulut. Katsoin juuri LähiTapiolan sivut

        Vakuutusyhtiö ei korvaa mitään jos olet osallistunut lääkekokeeseen ja sellaiseen osallistuit jos piikin otit.


    • Anonyymi

      Yhteiskuntasurullinen naama pois joulun alla hetipaikalla. Tämä selvä.

    • Anonyymi

      Niin missä se on siis todistettu? En nähnyt tekstissäsi mitään todisteita. Jos et tiennyt niin se ei riitä todisteeksi, että sä tahdot jonkun asian olevan jollakin tavalla.

      Mutta jos tautitapaukset vähenevät, se on hyvä juttu.
      Ei pakkorokotuksia! Ei natsipassia!

      • Anonyymi

        Katsoisit todellisia tiedotuksia etkä valeuutisia. THln tiedotustilaisuus klo 13.00 alkaen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsoisit todellisia tiedotuksia etkä valeuutisia. THln tiedotustilaisuus klo 13.00 alkaen.

        Nämä koronasta päättäjät on kuin mulkunnahkoja joka vatkaa eestaas.Hirveä hössötys koronapassista nyt sitä ei sitten tarvitakkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä koronasta päättäjät on kuin mulkunnahkoja joka vatkaa eestaas.Hirveä hössötys koronapassista nyt sitä ei sitten tarvitakkaan.

        Jospa pysähdyt ajattelemaan etkä heittelisi tyhmiä kommenttejasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä koronasta päättäjät on kuin mulkunnahkoja joka vatkaa eestaas.Hirveä hössötys koronapassista nyt sitä ei sitten tarvitakkaan.

        Pasi tulee taas voimaan kun saadaan riittävän kattavasti kolmas rokotus tai tilanne rauhoittuu sulkutilan avulla, harmittaako?


      • Anonyymi

        Emme ota riskejä myrkyllisistä putkista. Kukaan ei tiedä mitä niissä on Suomen eduskunnastakaan eivätkä halua tutkia, joka on oudon sairas piirre. Jotain rikollista takana selkeästi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pasi tulee taas voimaan kun saadaan riittävän kattavasti kolmas rokotus tai tilanne rauhoittuu sulkutilan avulla, harmittaako?

        Pässien passaa passia kumartaa, että terroristit antavat luvan polvilleen menneille kansan osalle.


      • Anonyymi

        Mielenosoituksia on ja miljoonat ovat näissä olleet, niin mekin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsoisit todellisia tiedotuksia etkä valeuutisia. THln tiedotustilaisuus klo 13.00 alkaen.

        Thl ei ollut yhtään uskottava eikä luotettava.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä koronasta päättäjät on kuin mulkunnahkoja joka vatkaa eestaas.Hirveä hössötys koronapassista nyt sitä ei sitten tarvitakkaan.

        Hieno vertaus! Oli hyvä että vatkaus loppui siihen ettei passia tarvitsekkaan.
        Tosin nyt paljon myöhemmin kansalaiset voisivat oikeesti olla varovaisempia koronan suhteen ja influenssakin leviää poikkeuksellisesti vasta nyt.
        Tyhmimmät ottavat hellekelissä ison tyttönsä toppatakissa ja hattu päässä kauppaan yskimään hillittömästi, jatkuvasti että mahdollisimman moni muukin sairastuisi ja saisi saman vitsauksen. Ilkeitä tyyppejä löytyy joita ei suositukset kiinnosta. Sekin tyttö ois voinu kotiinsa jäädä lepäämään kuin sairaana kuuluis tehdä, tai edes autoon mutta ei, oli yskittävä eilen Haapaniemen Lidlissä illalla. Ehkäpä saa sydänlihastukehduksen palkkioksi taudin levittämisestä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Emme ota riskejä myrkyllisistä putkista. Kukaan ei tiedä mitä niissä on Suomen eduskunnastakaan eivätkä halua tutkia, joka on oudon sairas piirre. Jotain rikollista takana selkeästi.

        Minkälainen "johtaja" antaa tuikata kansaansa ainetta jonka vaikutusta ei tiedä? Sadistinen oltava sellaisen ja vastuuton. Vierasvaltalainen voi antaa mitä tahansa piikin mukana.


    • Anonyymi

      Näinhän ne sitten rokotevastaiset löysät housuissa ryntäävät piikille , no hyvä kumminkin että järjen ääni , joillakin tuntuu hissi menevän kovin hitaasti yläkertaan.....

      • Anonyymi

        Olen 70 v. Otin 02/21 ekan Astran rokotteen, Toinen 05/21 Pfizerin ja 11/21 kolmas rokote. Elän vieläkin eikä minkäänlaisia jälkivaikutuksia. Uskallan mennä lasteni perheiden luokse jouluna ja uskallan käydä asiani hoitamassa. Käytän maskia noudatan välimatkoja käytän käsidesiä ja kotiin tultua pesen heti kädet. Käsipyyhkeen vaihdan joka päivä. Mitä te kahelit vauhkoatte täällä ja esitätte keksittyjä juttuja kuolemista. Kuolemia varmaan on, mutta onko rokote se syy. Te tuomiopäivän julistajat olette vainoharhaisia omissa kuvitelmissa eläviä kaheleita. Tartutte heti vale uutisiin ja mielikuvitus lähtee laukalle. Tyhmässä päässä kehittelette keksittyjä teorioita. Juuri teidän vuoksi pandemia jyllää vieläkin. Menkää rokotukseen ja päästäkää itsenne tuosta tuskasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen 70 v. Otin 02/21 ekan Astran rokotteen, Toinen 05/21 Pfizerin ja 11/21 kolmas rokote. Elän vieläkin eikä minkäänlaisia jälkivaikutuksia. Uskallan mennä lasteni perheiden luokse jouluna ja uskallan käydä asiani hoitamassa. Käytän maskia noudatan välimatkoja käytän käsidesiä ja kotiin tultua pesen heti kädet. Käsipyyhkeen vaihdan joka päivä. Mitä te kahelit vauhkoatte täällä ja esitätte keksittyjä juttuja kuolemista. Kuolemia varmaan on, mutta onko rokote se syy. Te tuomiopäivän julistajat olette vainoharhaisia omissa kuvitelmissa eläviä kaheleita. Tartutte heti vale uutisiin ja mielikuvitus lähtee laukalle. Tyhmässä päässä kehittelette keksittyjä teorioita. Juuri teidän vuoksi pandemia jyllää vieläkin. Menkää rokotukseen ja päästäkää itsenne tuosta tuskasta.

        Pikkuisen epäloogista. Jos pandemia jylläisi siksi, että on rokottamattomia ei olisi mitään logiikkaa sulkea paikkoja, joissa pitää käyttää koronapassia. Passihan piti olla tae terveydestä, mutta eipäs olekaan. Juuri passin turvin ollaan menty riekkumaan ravintololoihin välittämättä siitä, että koronaan sairastuu ja sitä levittää yhtälailla rokotetut kuin rokottamattomat.
        Oli sitten rokotettu tai rokottamaton ainoa keino hillitä viruksen leviämistä on välttää kontakteja, pestä käsiään ja käyttää maskia. Itse täysin terve, rokottamaton, mutta istestään ja läheisistään huolehtiva. En todellakaan aio tuntea syyllisyyttä siitä, että haluan elää ilman rokotuksen mahdollisia haittavaikutuksia, eikä myöskään ole aie orjallisesti piikityttää itseäni yhä uudelleen ja uudelleen, kun testataan missä vaiheessa immuniteetti alkaa oikeasti toimia. Mahdolliset terveyden haitat eivät välttämättä näy heti, niissä voi mennä jopa muutama vuosi ja sen jälkeen niiden yhteyttä rokotukseen ei edes tutkita.


    • Anonyymi

      Mitä sanoo rokotteen kehittänyt tutkija? ... Tämä rokote on ihmisille hengenvaarallinen, eikä sitä saisi käyttää!!!

      Koronahysteerikot ja lääketeollisuus ei ota tätä kuuleviin korviinsakaan, koska asiaa tuntemattomat ovat tottuneet luottamaan rokotteisin ja bisnes on liian rahakas jätettäväksi hyödyntämättä.

      Totuus koronastakin on kuintenkin se, että normaalina influenssavuonna on ihmisiä kuollut enemmän kuin nyt väitetään kuolleen koronaan. Miksei influenssakuolemista pidetty meteliä? ... No, kyllä lääkeyhtiöt yrittivät, mutta hysteria ei vielä ollut riittävä rokotteiden suureen myyntiin. Vanhusten ja huonokuntoisten influenssakuolemat painettiin vain villaisella, kun se oli "normaalia"

      Koronan oireetkaan eivät ero mitenkään flunssista ja influenssista! Tosiasiassa mikään ei ole muuttunut, joten korona on itseassiassa flunssat, influenssat, päänsäryt, allergiat ja niin edelleen kaikki yhdessä, eli lääkeyhtiöt markkinointikoneistoineen ovat tehneet koronasta Kaikkien Joukkohysterioiden Äidin. Minkälaiseeen tiedotukseen luulisitte noiden firmojen satsaavan markkinointiponnistelunsta ja tutkimusrahoituksen, rokotemyönteiseen vaiko rokotevastaiseen?

      Korona on aina ollut keskuudessamme, mutta ennen sitä kutsuttiin flunssaksi, influenssaksi ja niin edelleen!

    • Anonyymi

      Millä tavalla se rokote vähentää kuolleisuutta, jos kuolemat ovat lisääntyneet?

    • Anonyymi

      Jos minä nyt sitten päästän teidät tästä koronasta niin jatkuu sama meno mitä oli ennen koronaa. Vai ollaanko sitä kiltisti.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kolme vuotta sitten joku todella tuolla meidän ollessa meni liian lähelle rantaa ja aallokko vei ja hukkui.
        Me saimme muutaman päivän ilmaista oleskelua kun kävi samoin kuin nyt.
        Oli todella mukava reissu ja ilmaista oleskelua täyshoidolla.


    • Anonyymi

      Takuita vihonviimeisistä? Kristuksen viimeinen kiusaus

    • Anonyymi

      Eipä hyödytä rokotukset ja koronapassit vaan silti laitetaan baaarit ja kuntosalit kiinni. Ei kannata ottaa siis rokotteita.

      • Anonyymi

        Koronapassit nyt menivätkin hyllylle, hullulle se näyttikin ja idiootteja nuo tekijät ja suunnittelijat sekä toimeenpanevat.


      • Anonyymi

        Kertakaikkinen pöljä kommentoi.


    • Anonyymi

      Joka päivä kuolee paljon ihmisiä Suomessakin muttei piikkiin ole kuollut kuin kaksi, mitäs hörhöt tähän

      • Anonyymi

        Varsinainen hörhö, kehtaa puhua kahdesta sillä perusteella, kun se kerran luki iltapaskan otsikossa.
        Nämä mediat valehtelevat kaiken, siis käytännössä kaiken...tilastot manipuloidaan ja myrkkypiikkiin on kuollut ja vammautunut järkyttävä määrä ihmisiä, se pitää salata mahdollisimman pitkään.
        Jos epäilette, kysykää, miksi kattava sensuuri?


    • Anonyymi

      Britannia valehdellut törkeästi rokotekattavuuden – Lähes 25 miljoonaa englantilaista yhä täysin COVID-rokottamattomia

      • Anonyymi

        Olisiko vielä muita valeuutisia.


    • Anonyymi

      MItäs sekavia aloittaja puhuu, puhuu ihan ristiin. Mitä mieltä oikein olet?
      Onko noi piikit tullu otettua ko toi asiapuoli silles sekoilee. Tiivistä ja stilisoi tekstisi, et sen ymmärtäis h. moilanenkin suu tötteröllä tässä.

      • Anonyymi

        Kyllä aloittaja puhui ihan selkeästi. Kannattaa opetella luetun tekstin ymmärrystä. Jos olet H. Moilanen niin et varmaan ymmärrä varsinkin jos olet rokotevastainen hörhö. Aikasi menee valeuutisten lukemiseen. Silloin hämärtyy kaikki muu.


      • Anonyymi

        Kun itse ottaa kantaa vastaamalla vastauksiinsa, niin kyllä tehokäynnistin on todellisessa käytössä. Ota mieluummin rokote käyttöön kun tuo suosittelemasi tehokäynnistin. Omikron leviää kulovalkean tavoin joten tulet todella tarvitsemaan 4-5 rokotetta.


    • Anonyymi

      Korona tulee ja tappaa jos emme ala kuuntelemaan ABBAA

    • Anonyymi

      Rokotteessa oleva grafeenioksidi on se joka aiheuttaa ns. koronasairauden, eli syy on kemiallinen, ei biologinen.

      Tärkeintä on saada tuo poistettua elimistöstä, tässä siihen ohjeet espanjalaiselta tutkijaryhmältä La Quinta Columnalta, joka löysi grafeenioksidin kesäkuussa.

      https://www.dropbox.com/s/4j0miwyk3ovdqdc/Infografia inglés.pdf?dl=0

    • Anonyymi

      Selvisi syy miksi Suomen terveysviranomaiset väärentävät koronakuolematilastot rokottamattomien kuolemiksi, vaikka injektio annettu.

      SYY: Ensimmäisinä päivinä rokotteen jälkeen tapahtuu lähes kaikki rokotehaittakuolemat. Ne kätketään epärehellisesti rokottamattomien kuolemiksi.

      https://twitter.com/koronafi/status/1471095525390917634

    • Anonyymi

      Ei ole todistettu eikä tulla koskaan todistamaan.
      Ainoa mikä on todistettu että piikkiin on kuollut moni, piikistä on sairastunut moni vakavasti, ja se että lääkärit valehtelee yhtenä rintamana. Mutta niinhän ne on aina tehneet.

    • Anonyymi

      Aloittajalle tiedoksi, ettei näille piikkikammoisille vatipäille kannata puhua järkeä, koska heidän kompetenssinsä ei riitä siihen. Ovat täysin pölhöpopulistisen propagandansa uhreja. Eli menetettyjä tapauksia.

    • Anonyymi

      Mene sinä vaan tappelemaan sinne piikkipaikoille,että minä,minulle ensin se kolmas ja kuukauden päästä neljäs,,jne.Me puhtaat piikittömät emme panikoi,vietämme rauhaisaa Joulua ja sitä toivotan myös sinulle..

    • Anonyymi

      Tämä sairaus on bisness - terveys ei ole, sitä myrkyn myyjät vihaavat ja haluavat tehdä vain sairaita, heistä heruu maitoa

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Nyt se on todistettu

    • Anonyymi

      Olipas tyhmistä tyhmin aloitus ollut. No, jokainen teki valintansa.

    Ketjusta on poistettu 93 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      30
      2845
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1606
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      121
      1404
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1244
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1165
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      25
      1064
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      53
      972
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      951
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      221
      924
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      112
      875
    Aihe