Suomi korkealla elämänlaadussa

Anonyymi

Suomi on toisena laajassa kansainvälisessä elämänlaatua mittaavassa vertailussa, kertoo asiantuntijayhtiö Deloitte tiedotteessaan.

Deloitten ja yhdysvaltalaisen Massachusettsin teknillisen korkeakoulun tekemässä vertailussa arvioidaan maiden sosiaalisen kehityksen astetta.

Norja säilytti vertailussa neljättä kertaa peräkkäin ykköspaikan. Suomi nousi toiselle sijalle viime vuoden kolmannelta sijalta tiputtaen Tanskan kolmanneksi. Islanti on listalla neljäntenä ja Ruotsi seitsemäntenä.

Norjan pääministerinä toimi lokakuuhun asti kahdeksan vuoden ajan Erna Solberg. Tiedotteen mukaan tähän saakka vertailun neljässä kärkimaassa toimi kaikissa nainen valtion johdossa.

–  Naisjohtajat sosiaalisen kehitysindeksin kärkimaissa eivät ole sattumaa, vaan tasa-arvoinen yhteiskunta antaa naisille mahdollisuuden toimia valtion korkeimmissa johtotehtävissä, sanoo Deloitten vastuullisen liiketoiminnan partneri Anne-Maria Flanagan tiedotteessa.

50

630

    Vastaukset 50

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siinäpä on EU-vihaajille taas puremista!

      • Anonyymi

        Totta.Voi vain kehua sitä että ei tarvitse enää vaivautua mihinkään. Saa kuolla aivan rauhassa. Olen lopettanut jo kaikkien lehtien tilaamisen ja valmistaudun ansaittuun kuolemaan ilman yhteiskunnan olematonta apua. Turha on murehtia olemattomia kuten polvien hoitoa kävelykuntoon kun ei niitä ole hoidettu kuntoon tähänkään mennessä. Sängyssä voin maata ilman kipuja koska olen tehnyt patjan jollaista kenelläkään muulla ei ole eikä tule olemaan. Silmän ronkki lääkäri sokeaksi joten ei tarvitse mitään katsella. Näin pysyy tyytyväisenä kun ei seuraa onnettomia tapahtumia EUssa. Tuntuu tosiaan siltä että kakki ympärillä on hyvin Mustavalkoinen maailma tuntuu täydelliseltä,sitä ei värit pilaa.


    • Anonyymi

      Olipa taas kerran oikein trolli ja vielä ennen joulua:) kyllä EU mielisillä välähtää

    • Anonyymi

      Kyllä olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Timo Iso-Sika 4500 euroa korvaus
      linjaa ja MUUT Bisnekset. Vituttaako KÖYHIÄ.

      • Anonyymi

        Onhan se tiedossa,että EU-vihaajia totuus aina harmittaa,


      • Anonyymi

        Pakkohan se on kun rahat on naarittu rikkaiden taskuihin EKPn liirajohtajan toimesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakkohan se on kun rahat on naarittu rikkaiden taskuihin EKPn liirajohtajan toimesta.

        EKP ei määrää jäsenvaltioiden taloudesta. Kaikkein vähiten yksityisten kansalaisten.
        Se huolehtii EU:n rahapolitiikasta ja mm.liikkeellä olevan setelistön määrästä ynnä lainojen korkotasosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EKP ei määrää jäsenvaltioiden taloudesta. Kaikkein vähiten yksityisten kansalaisten.
        Se huolehtii EU:n rahapolitiikasta ja mm.liikkeellä olevan setelistön määrästä ynnä lainojen korkotasosta.

        Kaikki sen tietää että EU on kopio Neuvostoliitosta. Siellä rehottaa
        korruptio, sanavapauden rajoittaminen, sulle/mulle Hyvä-Veli systeemi,
        kova propakanda ym. ym............


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki sen tietää että EU on kopio Neuvostoliitosta. Siellä rehottaa
        korruptio, sanavapauden rajoittaminen, sulle/mulle Hyvä-Veli systeemi,
        kova propakanda ym. ym............

        Typerää valetta.

        EU on niin kaukana NL:sta,kuin maan pinnalla pääsee.

        Siksihän Venäjä hieroo jatkuvaa riitaa EU:n kanssa ja yrittää estää sen laajenemisen itään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EKP ei määrää jäsenvaltioiden taloudesta. Kaikkein vähiten yksityisten kansalaisten.
        Se huolehtii EU:n rahapolitiikasta ja mm.liikkeellä olevan setelistön määrästä ynnä lainojen korkotasosta.

        Epäilinkin ettet ymmärrä asioista mitään.


    • Anonyymi

      Taas on Suomi-vihaajilla kiire kirjoittaa surkeita vastineitaan,kun oikein harmittaa.

    • Anonyymi

      Täällä mitään laatua ole se on harhaa.

      • Anonyymi

        Harhaa ovat EU-vihaajien valeet.
        EU:n laatuluokitus toimii erinomaisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harhaa ovat EU-vihaajien valeet.
        EU:n laatuluokitus toimii erinomaisesti.

        Europe union comission command you stop write this page,europe comission this wrong more case,but europe union taxes Finland people


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Europe union comission command you stop write this page,europe comission this wrong more case,but europe union taxes Finland people

        Katso peiliin ja sääli siinä näkyvää idioottia.

        Turha rääkätä englantia,kun et osaa suomeakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso peiliin ja sääli siinä näkyvää idioottia.

        Turha rääkätä englantia,kun et osaa suomeakaan.

        Sinun tulee kunnioittaa euroopan unionin antamaa tiedon antoa ja informaatiota,et saa kyseenalaistaa sitä


    • Anonyymi

      Riippuu siitä, mihin vertaa. Mutta tällainen kuulostaisi hyvälle:
      "Kaikki on kotikylässä
      Etelä-Ranskan kylät äimistyttävät palvelujensa runsaudella. Maantieteilijä kertoo, miksi sama on mahdotonta Suomessa."

      "Kylän kaduilla on rauhallista"
      .https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008433036.html

      • Anonyymi

        Suomessa on Suomen tavat.

        Muusta pitävät voivat mennä mielimaahansa.
        EU:ssa se käy helposti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on Suomen tavat.

        Muusta pitävät voivat mennä mielimaahansa.
        EU:ssa se käy helposti.

        EU:n jäsenmaana Suomi menestyy hienosti.

        YYA-aikana ei näihin saavutuksiin ylletty koskaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU:n jäsenmaana Suomi menestyy hienosti.

        YYA-aikana ei näihin saavutuksiin ylletty koskaan.

        Suomi pärjää läpi koronapandemiankin.

        Sekös Suomi-vihaajia raivostuttaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi pärjää läpi koronapandemiankin.

        Sekös Suomi-vihaajia raivostuttaa!

        Suomella menee hvyin.
        Mutta menköön!


    • Anonyymi

      Miksi Suomi on otettu Ykköseksi?

      No tietenki siksi, koska Suomi on merkitykseltään mitätön maa. On
      yks hailee onko Suomi ykkönen tai vimppa.

      Leipäjonot kertovat tottuuven.

      • Anonyymi

        Huvittavaa tuo EU myönbteisten usko unioniin,vaikka he itsekin tietävät totuuden niin he eivät kykene sitä uskomaan,Eu on pahoin velkaantunut ja joutunut ottamaan Venäjältä lainaa ja pyytämään maakaasua sekä öljyä ilman Venäjän armeilaisuutta eu euroopan unioni etenkään keski-euroopan maat eivät selviäisi tästä kovasta talvesta,sen on sanonut moni euroopan unionin virkamies


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huvittavaa tuo EU myönbteisten usko unioniin,vaikka he itsekin tietävät totuuden niin he eivät kykene sitä uskomaan,Eu on pahoin velkaantunut ja joutunut ottamaan Venäjältä lainaa ja pyytämään maakaasua sekä öljyä ilman Venäjän armeilaisuutta eu euroopan unioni etenkään keski-euroopan maat eivät selviäisi tästä kovasta talvesta,sen on sanonut moni euroopan unionin virkamies

        Tuo EU-vihaajien valeiden taso huvittaisi,ellei se olisi niin itkettävän heikko.

        Venäjään verrattuna EU:lla ei ole ongelmia lainkaan.


    • Anonyymi

      Skandinaviasas on vain 4 maata tai 5.
      Hyvä kun Suomi pääse toiseksi.

      Ei kovin laaja tutkimus kuitenkin.

      Kuitenkin iloisempaa on elää Välimerellä kuin tundralla

    • Anonyymi

      USA tahtoo Skandinavian itselleen.
      Siksi Suomi voisi nostaa ykköseksi eikä tokaksi.
      Mutta Norja vei johdon, siis Norja myy USAlle jotakin paremmin.

      • Anonyymi

        Höpö-höpö.

        Tanska ja Norja ovat Naton jäseninä USA:n liittolaisia.

        Suomella ja Ruotsilla on erillissopimukset,mutta samaa sakkia kyllä olemme,vaikka mutkan kautta.


    • Anonyymi

      EU:n touhut on samaa kuin Pohjois-Koreassa, jossa köyhät ja sorretut piilotetaan medialta ja näytetään vain loistokasta menestymistä, glooriaa ja glamouria.

      EU vie meiltä omaisuuden, rahat, itsenäisyyden, kansallisidentiteetin, resurssit, terveyden yms. omaksi edukseen ja kaiken lisäksi vielä ottaa siitä maksun.

    • Anonyymi

      Korkealla ollaan!

      t. leipäjonossa tänäänkin

    • Anonyymi

      Mikä laatu ja tyytyväisyys?
      En löydä sitä vaikka etsin .

    • Anonyymi

      Ei ole tainnut Deloitten ja yhdysvaltalaisen Massachusettsin teknillisen korkeakoulun ihmiset asua päivääkään Suomessa työtä yksityisellä sektorilla tehden, veroja maksaen ja yrittäen selvitä jokapäiväisistä velvoitteistaan tässä dystooppisessa yhteiskunnassa.

      Taitaa taas olla näitä ovensuukyselyjen tuloksia, joita on tehty vihreiden, vasemmistoliiton, rkp:n, sosiaalidemokraattien ja kepulaisten puoluetoimistojen rappusilla. Voi ajatusoksennus näiden eu-tiltujen kanssa...

      • Anonyymi

        Tuota mainitsemaasi tutkimusta eu ole edes tehty,sehän on euroopan unionin keksimä valhe niinkuin suurelta osin kaikki muukin joka liity euroopan unioniin nyt saa vapasti pilkata euroopan unioninia uudenvuoden kunniaksi hahahhahaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota mainitsemaasi tutkimusta eu ole edes tehty,sehän on euroopan unionin keksimä valhe niinkuin suurelta osin kaikki muukin joka liity euroopan unioniin nyt saa vapasti pilkata euroopan unioninia uudenvuoden kunniaksi hahahhahaa

        "Suomi on toisena laajassa kansainvälisessä elämänlaatua mittaavassa vertailussa, kertoo asiantuntijayhtiö Deloitte tiedotteessaan.

        Deloitten ja yhdysvaltalaisen Massachusettsin teknillisen korkeakoulun tekemässä vertailussa arvioidaan maiden sosiaalisen kehityksen astetta."

        Tyhjännaurajan pää kumisee tyhjyyttään,mutta yhtään tosiasiaa ei silti mahdu.

        Niin säilyy kyky hohottaa pelkkää tyhmyyttään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Suomi on toisena laajassa kansainvälisessä elämänlaatua mittaavassa vertailussa, kertoo asiantuntijayhtiö Deloitte tiedotteessaan.

        Deloitten ja yhdysvaltalaisen Massachusettsin teknillisen korkeakoulun tekemässä vertailussa arvioidaan maiden sosiaalisen kehityksen astetta."

        Tyhjännaurajan pää kumisee tyhjyyttään,mutta yhtään tosiasiaa ei silti mahdu.

        Niin säilyy kyky hohottaa pelkkää tyhmyyttään.

        EU-vihaajien kannattaisi kiinnittää edes vähän huomiota kannattajiensa tiedon tasoon.

        Nyt on esittää vain pelkkiä valeita ja mustamaalausta,välissä typerää hohotusta.


    • Kuolen mieluummin koronaan kuin elän Suomi-nimisessä helvetissä.

      Toivottavasti sitä ennen tehohoidossa niin saatte maksaa.

      • Anonyymi

        Turhaa valetta tuokin.


    • Anonyymi

      Suomella menee hyvin kansainvälisten tutkimusaitostenkin todistuksella.

      Mikään ei voi harmittaa enempää EU-vihaajia.

      • Anonyymi

        Europe union command you dont write this page,europe union information you soon more


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Europe union command you dont write this page,europe union information you soon more

        Opetelkaa edes kopioimaan englantia oikein.

        Olette riittävän lapsellisia muutenkin.


    • Anonyymi

      Kun arvostetut tutkimuslaitokset saavat taas kerran Suomen huipputasolle kansainvälisessä vertailussa,ei EU-vihaajilla voisi olla katkerampaa paikkaa.

      Mutta kestäkää tulos kerrankin ihan valehtelematta, jos pystytte!

      • Anonyymi

        EU-vihaajat mykistyivät.
        Taas kerran.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU-vihaajat mykistyivät.
        Taas kerran.

        Suomen pärjääminen on aina katkera pala EU-vihaajille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen pärjääminen on aina katkera pala EU-vihaajille.

        Varsinkin jos jossain kansainvälisessä vertailussa pärjäämme,niin se johtaa itsemurhiin EU-vihaajien porukoissa.


    • Suomi on korkealla myös koronaa kuolleiden elämänlaadussa. 2,985 koronaan kuollutta. Hyvä Sanna.
      😄😄😄😄😄

      • Anonyymi

        Suomessa on vähän koronaan kuolleita. Heistäkin pääosa rokotuksista kieltäytyneitä.

        Esimerkiksi Ruotsin määrä on moninkertainen väkilukuun suhteutettunakin.


    • Anonyymi

      Suomi on pystynyt melko hyvin selviytymäänVenäjän aloittamasta maailman kurjistamiskampanjasta.

      EU-vihaajia ja muita putleristeja moinen harmittaa.

      • Anonyymi

        Venäjän Ukrainan valloituksen meno kiville harmittaa EU-vihaajia tolkuttomasti.

        Samoin läntisen maailman yksimielisyys Ukrainan avustamisessa.

        Eihän tässä näin pitänyt käydä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän Ukrainan valloituksen meno kiville harmittaa EU-vihaajia tolkuttomasti.

        Samoin läntisen maailman yksimielisyys Ukrainan avustamisessa.

        Eihän tässä näin pitänyt käydä.

        Suomi valmistelee vauhdilla Natoon liittymistä muiden EU-maiden joukkoon.

        EU-vihaajien itsemurha-aalto on edessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi valmistelee vauhdilla Natoon liittymistä muiden EU-maiden joukkoon.

        EU-vihaajien itsemurha-aalto on edessä.

        Naton jäsenmaana elämänlaatu sen kun paranee.

        Ei tarvitse pelätä idän uhkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naton jäsenmaana elämänlaatu sen kun paranee.

        Ei tarvitse pelätä idän uhkaa.

        Nyt ovat ruotsalaisetkin valmiit puolustamaan suomalaista elämänlaatua.

        Naton jäsenmaina tietenkin.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      93
      855
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      150
      819
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      60
      682
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      673
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      532
    9. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    14. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    15. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      451
    16. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      441
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      432
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      4
      401
    Aihe