Helsinki siirtymässä öljyyn ja maakaasuun lämmityksessä

Historiallinen päätös: Kivihiilen poltto loppuu Helsingissä jo vuonna 2024.
Kivihiili on vuosikymmeniä ollut pääkaupungille vakaa energianlähde.
Pienydinreaktoreiden rakentamista harkitaan, mutta sekin vasta kehitysasteella.
Helen on päättänyt sulkea myös Salmisaaren kivihiilivoimalan reilusti etuajassa. Kivihiilen korvaajia on kuitenkin julkistettu toistaiseksi vain Hanasaaren kivihiilivoimalan jättämän aukon korvaamiseksi.

Tänään Helsingin energiayhtiö Helen päätti, että Salmisaaren kivihiilivoimala suljetaan jo keväällä 2024. Edellinen takaraja oli vuosi 2029, joka johtui valtion päätöksestä kieltää kivihiilen poltto tämän vuosikymmenen jälkeen. Nyt aloite laitoksen sulkemisesta tuli yhtiön hallituksen ja toimivan johdon aloitteesta.

– Kivihiilen polttaminen on niin kallista, että se on vähän kuin seteleitä polttaisi. Ja kyllähän se sellainen mainehaitta on ollut. Siinä mielessä kivihiilen poltto on hauska lopettaa, ja nyt se oli myös taloudellisesti kannattavaa, sanoo Helenin hallituksen puheenjohtaja Osmo Soininvaara (vihr.).

Helsingin valtuusto määräsi vuonna 2015 yhtiön sulkemaan kaupungin toisen, eli Hanasaaren kivihiilivoimalan. Sen kattilat hiljenevät keväällä 2023.
Laitosten sulkemisen takia irtisanomisuhan alla arvioidaan olevan 288 henkilöä.

Teknisesti ottaen laitosten sulkeminen on huomattavasti helpompaa kuin niiden korvaajien rakentaminen. Tämä tekee Helenin tämän päivän päätöksestä erityisen mielenkiintoisen – jopa yllättävän. Helen julkaisemat uudet ja vihreämmät energialähteet eivät nimittäin riitä korvaamaan Salmisaaren lämmöntuotantoa.

Kivihiililaitosten myötä katoaa iso osa lämmöntuotannosta.
Kivihiililaitoksista luopuminen on Helsingille iso asia, sillä niillä voi tuottaa todella paljon lämpöä. Nollakeleillä melkein koko kaupungin voisi lämmittää pelkillä kivihiililaitoksilla.
Salmisaaren sulkeminen on jopa Hanasaarta suurempi asia, kun mukaan lasketaan suuren lämpöä ja sähköä tuottavan yhdistelmälaitoksen lisäksi myös vanhempi ja pienempi lämpökattila.

Jos Putinin hakkeen varaan jää, niin kovin on vihreillä heikot kantimet.
Putin porukka on nyt niin sotaisalla päällä, että tulee heille vuosien katkoksia jos alkavat sotimaan naapurimaitaan vastaan. Tulee sulkuja moniin asioihin mm tuonti Venäjältä.

0

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        142
        1630
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        151
        1103
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        70
        970
      4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        330
        934
      5. 68
        753
      6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        733
      7. Väleistä

        Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        69
        681
      8. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        38
        644
      9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        7
        611
      10. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        581
      Aihe