Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Moukka on moukka

Ja se tulee niin näkyviin. Ollaan oltu hyvin ihastuttu erään miehen kanssa jo 7 kk;tta, kummatkin suhteessa ja asutaan puolisoiden kanssa. Erot on mahdollisia. Ollaan juteltu, pidetty silmäpeliä, koskettu vahingossa ja molemmilla on selvästi perhosia vatsassa. Se pyysi mua kahville kaverinsa kämppään kun kaveri oli matkoilla eri puolella Suomea Lapissa. Viestiteltiin että voitaisiin siellä jutella rauhassa kahvin äärellä. Menin huoliteltuna ja jännittyneenä tapaamiseen. Mies oli selvästi ilahtunut tulostani ja pyysi mut viereensä sohvalle jolohuoneeseen, ossa juteltiin. Miehellä oli likainen paita joten ei ollut nähnyt vaivaa vuokseni. Kahvia ei tarjonnut vaikka kahville piti tulla. Tunnin kuluttua päätin kysyä, olisiko sitä kahvia. Mies säntäsi keittämään. Toi mustan kahvin olohuoneeseen ja jouduin kysymään, kun huomaamaton mies ei sitä tietenkään älynnyt kysyä että olisiko maitoa. En tykkää mustasta kahvista. Sain maitoa pyytämällä. Juttu kulki hyvin, mutta mua jäi vaivaamaan että seksiäkö toivoi kun ei osannut olla kovin kohtelias likaisen paidan ja itseni pyytämän kahvin kanssa. Tai että olisi huomannut edes keksiä tarjota. On kertoi sentään että on hyvin ihastunut minuun, eikä ole naimisissa vaan avoliitto jossa ei mene hyvin. 1 lapsi ei kuulemma riitä pitämään heitä yhdessä kun tunteita ei ole. Mies on nyt viestitellyt, mutta en tiedä pystynkö menemään parisuhteeseen jos mies on noin moukka. Seksiä en anna kuin parisuhteessa. Miksi osa miehistä on niin moukkia? Voiko silloin olla oikeita tunteita? Mies kyllä sanoi haluavansa parisuhteeseen kanssani. Tuntuu vaan että nyksälläni on paremmat tavat. Eikö miehet voisi edes vähän nähdä vaivaa naisen eteen jos tästä tykkää? Pisteet laski tapaamisessa kun mies ei vain tajua. En odota edes paljoa mutta käytöstavat kertovat paljon. Mitään seksiä mies ei pyytänyt tai vihjannut mutta ei ollut kovin huomaavainen. Nyt olisi helppo vielä irtaantua kun ei ole seksiä ja parisuhdetta hänen kanssaan .
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meitä on moneen junaan niin miehiä kuin naisiakin. Tsemppiä sen oikean etsimisessä.

Äänestä

Pakene vielä kun voit

Äänestä

Tuo mies ei näköjään tiedä naisista paljoakaan kun ei osaa edes ihastustaan kohdella hyvin. Täältä löytäisit minusta romanttisemman ja huomaavaisemman kumppanin. Ja uskallan myös sanoa naiselle, että haluan häntä tai että pillu kiinnostaa. Tämä siksi, että naisen on hyvä tietää, että on haluttu eikä toiveenani ole platoninen suhde. Mutta kerron kyllä ihatukselleni, että voin odottaa häntä eikä heti tarvitse ryhtyä naimapuuhiin. Ja kun päästään niihin touhuihin, osaan ottaa naisen huomioon ja huolehtia hänen nautinnosta omani lisäksi. Tuo sun ihastus nyt vain paljasti moukkamaisuutensa kun ei osannut edes kestittää ja pukeutua kunnolla. Mä kokkaan usein ihastuksilleni ruokaa ja naiset on pitänyt siitä tavasta. Osaan myös hellitellä ilman seksiä, eikä se tarkoita sitä etteikö pillu maistuisi. Mutta olen aika romanttinen kaveri joka omaa käytöstavat. Unohda tuo mies, tai jos nyt tahdot anna uusi tilaisuus ja katso osaako se korjata mokansa. Jos ei osaa, jätä se.

Äänestä

Jotkut ukot ei vaan osaa. Muna ja järki seisovat samaan aikaan. Ei tuo tajua miten naisia kohdellaan. Nainen on paljon enemmän kuin panokaveri. Jos se on ihastunut sinuun, miksei se huomioi sua paremmin? Olit oikeassa, on meitä moukkiakin ukoissa. Sä ansaitset parempaa. Kyllä itsekin nussia tykkään, mutta tiedän että upea nainen on PALJON enemmän. Parhaimmillaan nainen saa sisuksissa väreilemään ja tällaista naista arvostaa ja kohtelee hyvin. Älä tyydy muuhun, Jos se seuraavassa tapaamisessa ei näytä parempia merkkejä se on moukka.

Äänestä

Kerrankin muuta juttua kun pari etsii paria kimppaan. Tai kenen kuvia vastaat runkatessa. Mutta itse juttuun. Mies saattaa olla moukka. Saattoi myös jännittää, eikä huomannut juttuja joista kerroit. Anna uusi tilaisuus niin saat selville asian. Jos paljastuu moukaksi, hänet on helppo unohtaa kun tarvitset suhteelta muuta.

Äänestä

Pahimmassa tapauksessa tuo ukko on psykopaatti joka ajattelee vain itsensä kannalta ja omaa hyötyään. Psykopaatin ominaisuus on imeä toisesta voimat. Tuli vaan mieleen kun ei ajatellut sinua ja eikä osannut olla huomaavainen, joka kuuluu normi käytöstapoihin. Vastasin jo tuolla ylempänä mutta lisään tämän kun tuli mieleen. Meitä kunnollisia ukkojakin on.

Äänestä

Tuolla mainittiin että noin huomaamaton äijä voi olla vaikka psykopaatti ja kyllä niitä sairaita tyyppejä on. Hyvä testi on myös tämä ajankohtaan sopiva: muistaako hän sinua, ihastustaan, joululahjalla?. Sillä jos on oikeesti ihastunut sinuun niin kyllä muistaa ja hankkii sulle lahjan. Vaikka hänellä on vielä oma muija voi silti muistaa sinua, jos kerran haluaa sinut kumppaniksi ja teen välillä on jotain. Jos hän on psykopaatti, hän ei muista sua joulunkaan aikaan lahjalla, sillä psykopaatti ei pysty antamaan mitään puhtaasti ilahduttaalseen toista vaan vaatii vastapalvelusta kaikesta. Selittelee ja keksii tekosyitä, miksi ei voi muistaa. Jos hän on psykopaatti, hän ostaa kyllä omalle vaimolle lahjan, ikäänkuin pillunpalkaksi, vaikka suhde olisi kuinka huono ja kuivunut kokoon. Tämän tekee koska pitää esittää, kulissielämä. Tuosta tunnistaa psykopaatin, ei kykene aitoon antamiseen tai hyväntahtoisuuteen. Odotat siis vain ja katsot kuinka käy. Jos hän ei muista sua jouluna, älä pety vaan hiero käsiä yhteen ja onnittelee itseäsi että pääsit paskasta hyväksikäyttäjästä eroon. Tämä on kokemusperäinen viisas neuvo joululahjaksi sinulle ap. T. Suljetulla osastolla kauan työskennellyt mieshoitsu joka nähnyt useita psykopaatteja. Nyt muissa töissä jo.

Äänestä

Kiitti asiallisista vastauksista. Niistä oli hyötyä, aion ottaa onkeeni ja testata, miten vastapuoli toimii.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ja se tulee niin näkyviin. Ollaan oltu hyvin ihastuttu erään miehen kanssa jo 7 kk;tta, kummatkin suhteessa ja asutaan puolisoiden kanssa. Erot on mahdollisia. Ollaan juteltu, pidetty silmäpeliä, koskettu vahingossa ja molemmilla on selvästi perhosia vatsassa. Se pyysi mua kahville kaverinsa kämppään kun kaveri oli matkoilla eri puolella Suomea Lapissa. Viestiteltiin että voitaisiin siellä jutella rauhassa kahvin äärellä. Menin huoliteltuna ja jännittyneenä tapaamiseen. Mies oli selvästi ilahtunut tulostani ja pyysi mut viereensä sohvalle jolohuoneeseen, ossa juteltiin. Miehellä oli likainen paita joten ei ollut nähnyt vaivaa vuokseni. Kahvia ei tarjonnut vaikka kahville piti tulla. Tunnin kuluttua päätin kysyä, olisiko sitä kahvia. Mies säntäsi keittämään. Toi mustan kahvin olohuoneeseen ja jouduin kysymään, kun huomaamaton mies ei sitä tietenkään älynnyt kysyä että olisiko maitoa. En tykkää mustasta kahvista. Sain maitoa pyytämällä. Juttu kulki hyvin, mutta mua jäi vaivaamaan että seksiäkö toivoi kun ei osannut olla kovin kohtelias likaisen paidan ja itseni pyytämän kahvin kanssa. Tai että olisi huomannut edes keksiä tarjota. On kertoi sentään että on hyvin ihastunut minuun, eikä ole naimisissa vaan avoliitto jossa ei mene hyvin. 1 lapsi ei kuulemma riitä pitämään heitä yhdessä kun tunteita ei ole. Mies on nyt viestitellyt, mutta en tiedä pystynkö menemään parisuhteeseen jos mies on noin moukka. Seksiä en anna kuin parisuhteessa. Miksi osa miehistä on niin moukkia? Voiko silloin olla oikeita tunteita? Mies kyllä sanoi haluavansa parisuhteeseen kanssani. Tuntuu vaan että nyksälläni on paremmat tavat. Eikö miehet voisi edes vähän nähdä vaivaa naisen eteen jos tästä tykkää? Pisteet laski tapaamisessa kun mies ei vain tajua. En odota edes paljoa mutta käytöstavat kertovat paljon. Mitään seksiä mies ei pyytänyt tai vihjannut mutta ei ollut kovin huomaavainen. Nyt olisi helppo vielä irtaantua kun ei ole seksiä ja parisuhdetta hänen kanssaan .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu