PS-edustajat koronapassin ja pakkorokotusten puolesta PeVissä

Ihmetyttää, miten Perussuomalaisten kansanedustajat puolustivat henkeen ja vereen Perustuslakivaliokunnassa koronapassia ja pakkorokotuksia. Miksei kutsuttu paikalle perustuslakiasiantuntijoina paikalle Ossi Tiihosta ja Jaana Kavoniusta vaan jotain parasta ennen päivänsä nähneitä professoreita?
4<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Puolimatkakin olis kova. Tai mä itte.

Äänestä

Persut on aina yhtä loogisia. Banaani päivässä pitää hampaat kunnossa.

Äänestä

Tuplatohtori Jukkis Hankamäkikin olisi voitu irrottaa jonkun kansantoverin hanurista vaikka sorkkaraudalla ja raahata asiantuntijaksi. Jukkis vain heitettiin Naistenmatkan bussin* alle hänen innostuttuaan vähän liikaa misogynian puolelle persujen kustantamassa ja Mestarin hetken aikaa suuresti ylistämässä pamflettikirjassaan.

*)Pirkkalan Naistenmatkaan kulki Tampereelta vihreitä (mikä ironia!) busseja ainakin vielä 1960-luvulla.

Äänestä
  • Teoksen nimi oli siis Totuus kiihottaa, ja kirjoittaja itse luonnehti sitä "tutkimukseksi".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihmetyttää, miten Perussuomalaisten kansanedustajat puolustivat henkeen ja vereen Perustuslakivaliokunnassa koronapassia ja pakkorokotuksia. Miksei kutsuttu paikalle perustuslakiasiantuntijoina paikalle Ossi Tiihosta ja Jaana Kavoniusta vaan jotain parasta ennen päivänsä nähneitä professoreita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu