Luottokortti, pankkikortti, monesta pankista ja luottoyhtiöstä?

Hieman ihmetyttää jopa riitelyksi virinnyt korttiasia, joten tässä oma näkökantani.
Mihin ihmeeseen ihmiset tarvitsevat runsaslukuisen korttimäärän ja jopa luotollisina, onko siis elämänne luotolla elämistä?
Minun tarpeeni kyseisillä korteilla on lähinnä maksaa päivittäisiä pikkuostoksia, ei muuta, enkä niihin ostoksiin tarvitse luottoa.
Kortti on tarpeellinen joissakin tilauksissa ja varauksissa, sekä vuokrauksissa tosin.
Runsaampien maksujen suorittamista varten me käytämme tietokoneyhteyttä maksaen laskut, eikä silloinkaan ole kyse mistään luotoista.

28

421

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      JA LUMISAMMAKOT
      Kirjoittanut Tiina Ahoniemi

      Kuvittanut Tiina Ahoniemi

      Hilda istui jättilumikasassa ja tökki siihen nyrkillä isoja koloja huoneiksi. Lumitalossa oli jo kolme kerrosta ja minilumipalloja huonekaluina. Talvi-illan pehmeät hiutaleet valuivat pimeältä taivaalta hiljalleen talon päälle ja Hildan nenälle. Pihalla oli rauhallista, vain naapuritalon ikkunan takaa kuului hiljaista musiikkia. Oman kodin ikkunassa näkyi kynttilänvalo ja päiväkodissa askarrellut lumihiutaleet. Hilda tiesi, että äiti leipoo korvapuusteja.

      lumisammakot-1-tiina-ahoniemi

      Hilda muotoili märillä tumpuilla pienenpieniä sänkyjä huoneisiin. Lumi oli täydellisen muovailuvahamaista, ja melkein harmitti valmiiksi, ettei siitä ehtisi millään tehdä niin paljon kaikkea hienoa kuin teki mieli. Hän voisi tehdä lisää huoneita ja sänkyjä ja pöytiä siihen asti, että olisi ihanihan pakkopakko juosta sisälle pissalle ja lämmittämään jäisiä sormia ja varpaita patteria vasten. Ei hän nyt malttaisi. Tämä oli maailman parasta lunta.

      Hilda koitti olla ajattelematta pissahätää ja kylmiä varpaita ja keskittyi kovasti muotoiluun. Olohuoneeseen mahtui pitkulainen lumipallo, se oli sohva. Sohvalla pötkötteli… Hmm…koira. Eikun sammakkolapsia! Hildaa hihitytti. Se olisi sammakkotalo, sammakkomummujen ja sammakkovanhempien ja ainakin kymmenen sammakkolapsen talvikoti. Hilda pyöritteli tosi monta pikkuista lumihippusta sammakoiksi ja asetteli ne ympäri taloa. Niiden iskä leipoi pullia keittiössä!

      • Anonyymi

        Kappas, kaksi satua, aloitus ja kommentti.

    • Anonyymi

      Tietenkään numerosensei ei ymmärrä luottokorttien tarpeellisuutta, koska numerosenseillä ei ole luottotiedot kunnossa, sensei ei käy ikinä missään eikä matkustele laisinkaan.

      Numerosensei ei myöskään ostele mitään ulkomailla mistään koskaan. Siksipä sensei ei tee luottokortilla mitään.

      Annas kun isi taas kertoo.

      Kun luotot on kunnossa, liikut paljon, matkustelet paljon ja shoppailet paljon, luottokortista on hyötyä.

      Lennot kannattaa aina ostaa luotolla, koska vain silloin luotonantaja korvaa suoraan asiakkaalle lentojen hinnan, jos lentoyhtiö menee konkurssiin.

      Muutenkin matkustaessa luottokortti on tarpeen monessa yhteydessä. Hotellin varaukseen ja auton vuokraukseen tarvitsee yleensä aina luottokorttia. Thaimaassa deposit kyllä hoituu käteiselläkin.

      Ei tarvi kantaa käteistä paljoa, joustava varakassa kortissa. Korotonta maksuaikaa ostosten maksamiseen.

      Jos menee luoton puolelle niin aina halvempaa kuin pikavipit tms. Turvaa verkko-ostokset, jos sinua huijataan tai tuote ei saavu.

      Automaattinen ostoturvavakuutus tuotteen rikkoutumisen varalle.

      Matkamiehelle ja ulkomailla luottokortti on lähes pakollinen. Luottokortit sisältävät myös vakuutuksia, monet myös matkavakuutuksia.

      "Tietyt luottokortit kerryttävät Finnairin, SASin tai Norwegianin palkintopisteitä kaikista kortilla tehdyistä ostoksista, yleensä 1 piste per kortilla käytetty euro. Kertyneillä pisteillä voi lunastaa palkintomatkoja, matkustusluokan korotuksia, muita palkintoja tai vaikka lahjoittaa kertyneet pisteet hyväntekeväisyyteen. Jotkut luottokortit sisältävät myös edun, jolla pääsee ilmaiseksi lentokenttien lounge-tiloihin"

      Luottokorttien ansiosta minäkin lennän aina bisneksessä Finnairilla. Luottokortteja vahditaan paremmin. Epäillyttävistä nostoista ja ostoista ilmoitetaan aina asiakkaalle taikka kortti jäädytetään automaattisesti.

      Huomaan ettei numerosensei matkustele laisinkaan, eikä shoppaile laisinkaan.
      Minä teen aina kaikki yli 500 euron ostokset luottokortilla. Se ei tarkoita että ottaisin luottoa, vaan se ostos veloitetaan tililtäni tiettynä päivänä kuukaudesta.

      Luotto ei tarkoita velkaa, vaan luottoa eli sitä että luottokunta takaa ostoksesi myyjälle, sekä sinulle.

      Tulitko viisaammaksi vai kutsutko kaikkitietäväksi narsistiksi?

      T 2010

      PS: Kopioin osan tekstistä, koska en tietenkään voi muistaa kaikkia luottokortin hyötyjä ulkoa. (Mainitsin tämän koska muutoin sinä olisit maininnut sen googlauksen jälkeen)

      • Anonyymi

        Pankkikortti on menneen talven lumia, tilalla on jonkun korttifirman debet tai credit kortit, sekä joukko varsinaisia luottokortteja. Thaimaassa on tapana että jokaiseen pankkitiliin liitetään jokin kortti tai kortteja, joko luotollinen tai luototon, minulla oli jo 80 luvulla ensimmäinen luottokortti, kun vielä monet pelasivat shekkivihoilla, tuota ihmetystä on ole koskaan saanut eikä niitä enää ole edes tarjoilla paitsi thaimaassa, on vielä shekkejä.

        Kerrankin 2010 kirjoitus ei ole ihan skeidaa, paitsi että thaimaassa käteinen raha on valttia, monet eivät kelpuuta lainkaan muovirahaa, tai jos kelpaa prosentit päälle.

        Mitä tulee taas ulkomailta tilaamiseen, harrastan sitä suht. paljon, lähinnä kiinasta, lazadan kautta, siellä ei tarvita korttia lainkaan, outoa että 2010 ei asiaa tiedä, voit tilata lazadasta mitä tarvitset, maksat vasta kun tavara toimitetaan kotiin lähetille, joka on yleensä kerryn tai lazadan oma lähetti, toki voi maksaa kortilla ennakkoon mutta ei siinä ole järkeä, kun maksaminen tavaran toimituksessa ei tuo lisäkustannuksia.

        Tosiaan paras kortti pattayan savon asukille on tietysti kelakortti, mitä persaukinen mt-kuntoutuja luottokortilla tekee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen muuten tilannut aika paljon lazadasta, laskuri näyttää 255 tilausta, vuosien varrella... joulukuussakin on jo 10 tilausta, kaikenlaisia tietokoneen osia ja elekroniikkaa, nyt olen kokeillut erillaisia wifi mpci, pci wifi, m2 yms kortteja, kiinasta saa halvalla, tavara on pääosin kuranttia... Pari kerta ne on olleet viallisia mutta olen palauttanut ja massit on aina palautuneet kuten pitääkin...
        By NumBall

        Komeat yöunet nappasi numba. Ainakin kaksi tuntia. Noutamatta jättämisen vuoksi useimmat firmat ei lähetä tuotetta ollenkaan ilman ennakkomaksua. Tulee luottotappioita. Puhut nyt ihan eri asiasta kuin sensein luottokorttien ihmettelystä. Asiakastilit on eri asia kuin luottokortit. Sinä et tiennyt mikä on pankkikortti ja senssu ei tiennyt mikä on luottokortti. Hän luulee sitä köyhien velkakortiksi vaikka se on luottokelpoisten paras maksuväline isommissa ja tärkeissä ostoksissa. Se osoittaa luottokelpoisuutesi.
        Sinullakaan numba ei ole luottokorttia, se on ihan selvää puheistasi päätellen ja se taas kertoo siitä että olet menettänyt luottotietosi aikoja sitten, varmaankin silloin kun kamppailit kelan ja vakuutusyhtiöiden kanssa päästäksesi sairaseläkkeelle, kuten kirjoitit.

        laiffila, Vantaa, töissa aamukuuteen, luottokelpoinen ollut aina

        Voi voi pienet on ihmisen murheet, pankkikortti ei ole korttiyhtiöiden visa ja master maksukortti. Pankkikortti on pankin myöntämä kortti johon on liitetty atm ja tai maksu omaisuus... toimii ainoastaan suomessa tai maassa missä ne on myönnetty, Minulla on ollut puhtaat luottotiedot koko elämäni, myös kortteja tarpeen mukaan niin omia kuin työnantajan, ensimmäinen kortti oli jo 80 luvulla, olitko silloin vielä edes syntynyt...

        Sinun looginen kyky päätellä mistään mitään on yhtä surkea kuin muillakin pattayaan rakastuneilla, vielä ei yksikään asia mitä olet väittänyt ollut oikein.

        Varmaa savoon kiinasta kukaan mitään lähetä, THaimaa on toisen Lazada joka on osa alibaba grouppia on rakentanut erinomaisen sillan kiinan ja thaimaan välille, kun tilaat tavaran, lazada tai kerry tullaa tavaran, toimittaa sen kotiisi jossa maksu tapahtuu portilla suoraan hanskaan... sorry vaan poju. Toimii varsin hyvin...

        Eihän ne niitä yksi paketti kerralla tullaa vaan sata tai tuhat päin, eikä maksa mitään...

        Kiinasta saat vaikkapa verkkokortin joka maksaa 60 euroa, täällä se kaikkineen kuluineen maksaa muutaman euron korkeintaan 10 euroa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen muuten tilannut aika paljon lazadasta, laskuri näyttää 255 tilausta, vuosien varrella... joulukuussakin on jo 10 tilausta, kaikenlaisia tietokoneen osia ja elekroniikkaa, nyt olen kokeillut erillaisia wifi mpci, pci wifi, m2 yms kortteja, kiinasta saa halvalla, tavara on pääosin kuranttia... Pari kerta ne on olleet viallisia mutta olen palauttanut ja massit on aina palautuneet kuten pitääkin...
        By NumBall

        Ei taas ehtinyt tänäkään yönä nukkumaan, suomi24 palstalla on niin jänskää..

    • Anonyymi

      Kyllä Kelakortti on paras, sanoo kellohame lerppa.

      • Anonyymi

        Kelakortti on siitä hyvä kun sitä vilauttaa kaupassa niin et tarvitse rahaa ollenkaan vaan lasku menee suoraan Kelalle.. Ota oppia kuinka pakolaiset käyttävät kelakorttia.

    • Anonyymi

      Sulle pistetään siru herneen lailla nenään ja haluat kaikkien rakastaamaa yhteiskuntaa itsejjesi

    • Anonyymi

      Paras kortti (jos sen saa!) on Diner's Club. Ei ylärajaa. Kun sen aikoinani sain kokeilin ja ostin 2 kertaa uuden auton - No problem.

      Mutta paras hyoty oli kun vuokrasin usein autoja; se on ainoa kortti jossa on PRIMARY INSURANCE. Muissa korvaavat vain "omavastuu osuuden" jos tulee kolari tai varastetaan. Säästin vuosien mittaan tuhansia vakuutuksissa.

      DC kortti on myos tunnettu tasokkaissa ravintoloissa ja hotelleissa, kun sitä vilauttaa ja vinguttaa saa aina paremman palvelun!

      Muutama muukin kortti on koska Pohjolassa ei tiedä koska ikkunat ovat riitteessä ja jollakin ne pitää raaputtaa puhtaaksi...

      • Anonyymi

        Diners on korteista kaikista helpoin saada sen saa jopa opiskelijat, DC on muuten lyhenne DC comicsista eikä sillä ole mitään tekemistä dinersin kanssa.

      • Anonyymi

        Hyvä satu numerosenssu. Et tiennyt edes mikä on diners kortti. Se sinun titaani amex vissiin on kadonnut, vai onko se Rolls Roycen hanskalokerossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä satu numerosenssu. Et tiennyt edes mikä on diners kortti. Se sinun titaani amex vissiin on kadonnut, vai onko se Rolls Roycen hanskalokerossa?

        Reppana lue kortin myöntö ehdot, mikään muu kortti yhtiö ei myönnä korttia varattomille opiskelijoille, sille naurettiin jo 90 luvulla, se on myös palkkioiltaan kallein koska tulee paljon luottotappioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Reppana lue kortin myöntö ehdot, mikään muu kortti yhtiö ei myönnä korttia varattomille opiskelijoille, sille naurettiin jo 90 luvulla, se on myös palkkioiltaan kallein koska tulee paljon luottotappioita.

        Muuten ihan tiedoksi diners club lopetti suomessa jo vuosia sitten, se siitä autonjen ostosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Reppana lue kortin myöntö ehdot, mikään muu kortti yhtiö ei myönnä korttia varattomille opiskelijoille, sille naurettiin jo 90 luvulla, se on myös palkkioiltaan kallein koska tulee paljon luottotappioita.

        Sanoo hän joka käyttää vain käteistä ja omistaa vain kasikorn pankin debit kortin.
        Luottokorttia ei sinun historialla saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoo hän joka käyttää vain käteistä ja omistaa vain kasikorn pankin debit kortin.
        Luottokorttia ei sinun historialla saa.

        Eiköhän nuo korttihommat ole hieman nuorempien ongelmia, 55555

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän nuo korttihommat ole hieman nuorempien ongelmia, 55555

        Tämä anonyymi-idiootti on hauska, mitä kortteja hänellä mahtaa olla ja mitä ostoksia niillä suorittanut, kun asia niin erittäin tärkeä PATTAYAN MATKAILUPALSTALLA, pelkääkö hänkin Neidon tavoin Finnairin tekevän konkurssin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä anonyymi-idiootti on hauska, mitä kortteja hänellä mahtaa olla ja mitä ostoksia niillä suorittanut, kun asia niin erittäin tärkeä PATTAYAN MATKAILUPALSTALLA, pelkääkö hänkin Neidon tavoin Finnairin tekevän konkurssin?

        Nuo kortti asiat on tärkeitä Pattaya rakkaille, nimittäin kelakortti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo kortti asiat on tärkeitä Pattaya rakkaille, nimittäin kelakortti.

        Niin, eikös se Kelakortti ole myös ensimmäinen kortti TT:n luihulle ja sen korealaisille, kun yhdessä uusioperhe matkustaa TT:n lomalta kotikonnuilleen rakentamaan taloa suvun maille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, eikös se Kelakortti ole myös ensimmäinen kortti TT:n luihulle ja sen korealaisille, kun yhdessä uusioperhe matkustaa TT:n lomalta kotikonnuilleen rakentamaan taloa suvun maille.

        Tosi on, sanoi Jaakko Lassila aikanaan.

    • Meillä oli vielä tuore rakkaus suhde aimon kanssa kerran täällä thaimaassa, vahvat hormoonit otti minusta vallan mutta aimo sanoi ettei riisu kellohamettani hampaillaan ennenkuin annan hänelle 40 paateroa. Katsoin patjan alle ja siellä ei ollut kuin jukurtti purkin kansi ja tennis sukka. Menin käymään pankki automaatilla, mutta S-etukortilla ei saanut nostettua rahaa vaan automaatti nieli sen. Koetin tehdä aimolle käsin vekseliä mutta aimo pysyi tiukkana. Myöhemmin suhde muuttui kelapäivänä lähes ilmaiseksi ja aimo antoi 50 brosentin alennuksen jos saa laittaa kuivana ja ääntelen samalla tavalla kuin porsas teuraalla. Nykyään mulla on bediitti kortti ja kymmenes kyyti Kovasella ilmanen.

      • Anonyymi

        Ahdistaako 2010 olet palstan toivo...

    • Anonyymi

      Mitä helvettiä minä luottokorteilla teen, koska rahaa on perstaskussa aina tarpeeksi.

      • Anonyymi

        Jos vaikka haluat ulkomailla vuokrata auton, tarvit luottokortin vaikka lopulta maksaisit sen käteisellä. Luottokortiton on kakkosluokan kansalainen.

    • Anonyymi

      "Muuten ihan tiedoksi diners club lopetti suomessa jo vuosia sitten, se siitä autonjen ostosta.'

      Noin sanoo vain hän joka syntyy, elää ja kuolee saman postinumeron alueella...
      Tiedoksi sulle; Siellä ulkona on SUURI ja AVARA Mailma!
      "Pallon 10x kiertänyt ja 7ssä maassa asunut"

      • Anonyymi

        Muistelen sinun puhuvan myös sujuvaa Ranskää, Numba? Näin itse kerroit.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2508
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      118
      1756
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      38
      1475
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      122
      1408
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      167
      1299
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1250
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      152
      1241
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1188
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1127
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      48
      1014
    Aihe