Brittienemmistö:Brexit epäonnistunut!

Anonyymi

YLI kuusi kymmenestä brittiäänestäjästä uskoo brexitin epäonnistuneen tai sujuneen odotettua huonommin vajaa vuosi maan lopullisen EU-eron jälkeen, kertoo brittilehti The Guardian.

The Observerin teettämän mielipidetutkimuksen mukaan eroamista kannattaneista 42 prosenttia suhtautui brexitin tähänastiseen taipaleeseen negatiivisesti. EU-eroa vastustaneista puolestaan 86 prosenttia koki brexitin epäonnistuneen.

EU-ero on muuttanut Britannian ja EU-maiden välisen kanssakäymisen säännöstöä monin tavoin. Vuoden vaihtuessa Britanniassa otetaan käyttöön täydet tullitarkastukset EU:sta maahan tuoduille hyödykkeille.

Kustannusten ja byrokratian lisääntymisen on arveltu hankaloittavan esimerkiksi elintarvikkeita EU-alueelta Britanniaan tuovien pienten yritysten toimintaa. Cold Chain Federationin toimitusjohtaja Shane Brennanin mukaan muutos voi johtaa Britanniassa tiettyjen tuotteiden katoamiseen kaupoista.

– Tuloksena on suppeampi valikoima, vähemmän tuoreita ja laadukkaita EU-alueelta saatavia erikoistuotteita kauppojen hyllyssä.

Samoilla linjoilla on Food and Drink Federationin kansainvälisen kaupan johtaja Dominic Goudie, jonka mukaan monien herkästi pilaantuvien elintarvikkeiden osalta rajoilta läpikulkua hidastavat muutokset voivat olla tuhoisia.

– Kun uusia sääntöjä otetaan käyttöön, on väistämätöntä, että yritykset tulevat kohtaamaan ongelmia rajoilla. Joissain tapauksissa tämä voi estää maahantuonnin kokonaan ainakin siihen asti, että yritykset sopeutuvat uuteen toimintaympäristöön.

Britannian EU-ero astui voimaan lopullisesti 1. tammikuuta 2021. Virallisesti Iso-Britannia erosi Euroopan unionista jo 31. tammikuuta 2020, mutta vuoden vaihtuessa päättyi siirtymäaika, jonka myötä saarivaltio noudatti vielä vuoden 2020 ajan EU:n sääntöjä.

22

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Globalisti-punikki purkaa pahaa oloaan.

      • Anonyymi

        Niinkö?

        Brittilehtien ja asiantuntijoiden mukaan paha olo on brittien enemmistöllä.

        Valekampanjan harhauttamille alkaa totuus paljastua pätkittäin.

        Pääministeri on huippuluokan huijari, mutta ei hänkään pysty huijaamaan kaikkia kaiken aikaa,vaikka yritys on hyvä. Typerykset tietenkin pysyvät harhaluuloissaan.

        Onhan asialla ammattimies.


    • Paha olo on globalisteilla jotka ylimielisyydessään uskoivat helppoon voittoon.

      Kuinka moni Britanniassa on kuollut nälkään EU-eron takia?

      • Anonyymi

        Brittienemmistö uskoi EU-kannattajien voittoon ja jäi kansanäänestyksessä kotiin.

        Valekampanja vakuutti kaikki hölmöt.
        Seuraukset näkyvät nyt.

        Laskua maksetaan vuosikymmenet,

        Aina joku idiootti riemuitseekin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Brittienemmistö uskoi EU-kannattajien voittoon ja jäi kansanäänestyksessä kotiin.

        Valekampanja vakuutti kaikki hölmöt.
        Seuraukset näkyvät nyt.

        Laskua maksetaan vuosikymmenet,

        Aina joku idiootti riemuitseekin.

        Hyvä vaan että maksavat laskuja. Se on kulutuksesta pois eikä tarvita Lontoossa tarvita Elokapinaa sulkemaan katuja.


      • Anonyymi
        PasiToivonen2 kirjoitti:

        Hyvä vaan että maksavat laskuja. Se on kulutuksesta pois eikä tarvita Lontoossa tarvita Elokapinaa sulkemaan katuja.

        Et näy käsittävän tilannetta lainkaan.
        No,ei se ketään yllätä.


    • Anonyymi

      Trollolloo mistä ihmeen EU n schaisse toimistosta tuon tiedon kaivoit? huhhuii kylläpäs nyt keksit kaiken omasta päästäsi onkos tullut jouluna nautittua EU syta tilattua vichyä?

      • Anonyymi

        Nuo asiat selvitti aikanaan brittimedia perinpohjin.
        Siellä oli ja on edelleen myös rehellisiä toimittajia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo asiat selvitti aikanaan brittimedia perinpohjin.
        Siellä oli ja on edelleen myös rehellisiä toimittajia.

        heh jaajaa keksi lisää


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        heh jaajaa keksi lisää

        Mikset kumoa noita avauksen faktoja?

        Onko valeisiin uskominen niin syvässä, ettei totuutta tunnista?


    • Anonyymi

      YLI 60 prosenttia brittikansalaisista on sitä mieltä, että brexit eli Britannian ero EU:sta on sujunut joko huonosti tai odotettua huonommin, kertoo brittilehti The Guardian tuoreeseen kyselyyn nojaten.

      Kyselyn yllättävin tulos oli se, että niin suuri osa brexitin puolesta äänestäneistä – 42 prosenttia – katsoo EU-eron toteutuneen huonosti.

      VUODEN 2016 kansanäänestyksessä brexitiä kannattaneista vastaajista 26 prosenttia ajattelee EU-eron sujuneen odotettua huonommin.

      Brexitin kannattajista 16 prosenttia taas kertoo odottaneensa sen sujuvan huonosti ja olleensa myös oikeassa.

      Vähemmän yllättävää on se, että 86 prosenttia brexitiä vastustaneista katsoo EU-eron sujuneen huonosti tai odotettua huonommin.

      BREXIT-ARJEN alkamisesta on nyt kulunut vuosi. Brexitin siirtymäaika päättyi 1. tammikuuta 2020.

    • Muistaisin, että se pääministeri Boris Jeltsin vai Johnson kumpi se nyt oli lupasi jakaa EU-maksuista säästyvää ilmaista rahaa 350 000 000 puntaa kuukaudessa.
      Onkohan Boris jakanut ja mihin raha on jaettu? Onko kansa valvonut, että lupaus on pidetty?

    • >>Et näy käsittävän tilannetta lainkaan.
      No,ei se ketään yllätä.>>

      Minä ymmärrän tilanteen oikein hyvin. Punikki-globalistit väittävät olevansa huolissaan ilmastosta mutta vaativat integraatiota joka tarkoittaa lisää matkustamista.

      • Anonyymi

        Ketkä ja missä tuollaisia väitteitä ja vaatimuksia esittävät?

        EU:ssa noudatetaan demokratian sääntöjä.


    • Anonyymi

      EUnukeilla on hätä, kun Brysselistä johdettu natsiprojekti on muuttunut luotaantyöntäväksi.

      • Anonyymi

        Hätä on vain teillä EU-vihaajilla,kuten avuttomat valeennekin todistavat.


    • Anonyymi

      Eu on vain pelkkä poliittinen projekti ja täynnä turhien poliittisten broilereiden suojatyöpaikkoja.

      • Anonyymi

        Siinä taas yksi avuton vale muiden jatkeeksi.


    • Anonyymi

      Brittienemmistö voi olla väärässä vain EU-vihaajien mielestä.

    • Anonyymi

      Trrolloloo taas EU on sanut uuden trollin keskustelu sivulleen tekemään aloituksia

      • Anonyymi

        Trolleja ovat EU-vihaajat typerine valeineen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trolleja ovat EU-vihaajat typerine valeineen.

        Europe union command you dont write this page anymore,Europe union command you take seriousle this message


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      112
      6949
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      103
      4648
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      47
      3918
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3314
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      665
      1958
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      215
      1318
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1318
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1273
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      50
      1256
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      952
    Aihe