Kaikkien Perussuomalaisten äidin SMPn, jonka kohdusta Soini tempaisi Persupuolueen äpärän alulle 90-luvun lopussa, on syyttäminen maahanmuuton aloittamisesta maassamme.
SDPn Kalevi Sorsan hallituksessa työvoimaministerinä ollut SMPn Urpo Leppänen toi maahamme ulkomaanreissultaan Kuubalaistyttö Anan loisimaan verovaroillamme.
Suupaltti Urpo jopa lupasi poistaa työttömyydenkin Suomesta ½ vuodessa, mutta lupaukseksi jäi niinkuin Persujenkin lupaukset myöhemmin ja nykyään.
Siitä siis alkoi maahanmuutto, joten Soinin/Halla-ahon oli helppo sitä puolueen linjaa jatkaa, seurauksena 35000 uutta tulijaa.
Tämäkään ei tunnu vielä Persuille riittävän, he haluavat lisää kieltämällä ilmastonmuutoksen ja sen estämiseen tarvittavat toimet.
Seurauksena olisikin sitten kunnon vyöry pakolaisia kun elinolot afrikassa käyvät elinkevottomiksi.
Suomi saattaisi tuon änkyröinnin takia saada 5-10 miljoonaa lisäasukasta, vaikka kuinka yrittäisimme pitää raja-aitojamme kiinni niissä roikkumalla.
Pahalta siis näyttää Persujen täydellinen ymmärtämättömyys, seuraukset olisivatkin sitten oikeasti vakavat. Oikeasti.
Onneksi tähän voidaan muiden voimin vielä vaikuttaa.
Mutta yhtä kaikki, Persut ovat siis maahanmuuton uranuurtajat maassamme, kaikki muut puolueet kalpenevat heidän rinnallaan tässä asiassa näpertelijöiksi.

Vastaukset 25
Vanhimmat
Onneksi korona tappaa ja lääkärit ei voi kehveleille mitään 🤣
Sdp tuo niitä sotarikollisia, niiden hallitussopimus kieltää lähettämästä kielteisen päätöksen saaneita kotiinsa, vihervasemmiston ministeri olisi saanut tuomion, senkin sdp hallitus päätti lopettaa hyvävelisopimuksin.
https://yle.fi/uutiset/3-11765686
Sdp hallitus kieltää isis-musujen rikosten tutkinnan, niin saavat niitä silloin vasemmiston mieliksi tänne hakea.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006390221.html
Sdp tappaa enemmän ulkona ja puutarhassa, raid mainos.
"Seuraavana vuonna presidentti Tarja Halonen allekirjoitti lain, jonka nojalla Sierra Leonen erityistuomioistuimessa kuultavana olleita voitiin sijoittaa Suomeen. Massaquoi oli yksi sijoitetuista."
Kieltävät kaikkien ympäri maapalloa tulleiden tutkimukset, kun on se nähty että suurin osa niistä idempää kuin väittävät
Oikeus päätti tuomiotta jättämisestä.
Suomi on oikeusvaltio, toisin kuin PersuPuola ja PersuUnkari, joissa Persujen itse valitsemat korkeimmat tuomarit.
Pässi jankuttaa samoja valeitaan joka ketjussa, aina asian vierestä.
milläs kartalla sä tänään oot?
et taida olla millään, niin sekavan sakeaa sepustusta...
huonolta näyttää sinunkin tulevaisuus, polun pää näkyy jo.
Persut sikisivät pyhästä neitsytSMPn hengestä.
Onneksi kohta vapaana niin vasusuvakot saavat riveihinsä voimaa lisää.
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/2973588
Pyhä SMP oli Jumalasta seuraava....
Demut ja vasut noita hyysää naapurissa, nyt varottelevat suomea demujen virheistä kun eivät niitä laittomia kotiinsa laittaneet.
https://yle.fi/uutiset/3-12171659
Paksua persupotaskaa asian vierestä!
mun puolesta vois tulla iranista, syyriasta ym.naisia.
hyvän näköisiä.
Koko+suku+tulee+perässä+ja+on+kieli-luku-ammatti+taidotomia+eikä+kymmeniin+vuosiin+työllisty,++ei+somapojatkaan+30+vuodessa+30%+vasta,+valtiolle+kuluja+perheestä+10+000kuussa+tarka+luku+kyllä+tiedossa+se+on+kielletty+keskestelu,+vosu+huutaa+rasstiiiiiii.
Persu on katkera kun ei edes lähi-idän nainenkaan heitä miehinä pidä. "Omin käsin onneen" on ainoa persuänkyrän vaihtoehto.
se on persun käännyttävä sitten muslimiksi jos aikoo jotakin iranin tai syyrian naisilta saada.
Maassamme on perussuomalaisilla ja heidän kannattajillaan paljon kurjista oloista
naiskauppiaiden välittämiä ulkomaalaisia tuontivaimoja.
Kiinnostus heräsi, onko kuulolla ketään joka voisi opastaa naisen tilaamista vaikkapa Venäjältä tai Thaimaasta?
Naisen ei tarvitsisi olla nuori ja koskematon, vaan kävisi sellainen käytetty vähän vanhempikin nainen, ja lapsetkaan eivät olisi este.
Nykyään vuosien projekti. Itsepä te Persut olette vaatimuksillanne maahantulon estämisestä vaikuttaneet tähänkin.
Ja rahaa pitää olla sitten lähtömaahan jääneen suvun elättämiseen, muuten jää liitto lyhyeksi.
mamutus onkin hyväksyttävää, kun persu sen tekee 🤣🤣🤣
jos jälkeläisiä saavat, miten käy vaalean arjalaisen rodun sitten?
Hallitus, naarasherrat haluaa ottaa suomeen ilmaistyöntekijöitä ulkoa. Tehtävänä on tehdä kansa vielä pöljemmäksi, ja moraali laskettava navan alle, jolloin kansaa on helpompi hallita.
Maahanmuutto on hyvää maahanmuuttobisnestä. 100.000 pe/hlö. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se on karmee laki.
Maatalous ei pyri ilman ulkomaalaista orjatyön tekijöitä. Vaiettu salaisuus.
Mee lääkäriin, pääs on nyrjähtänyt.
Tiedossa sulla vuosien hoito...jos tokenet sittenkään normaaliksi kansalaiseksi.