Tämä tiedetään nyt koronaviruksen uudesta valtamuunnoksesta.
Omikronissa oireet ovat lievempiä kuin koronan aiemmissa muunnoksissa.
TERVEYDEN- ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salminen kertoi rohkaisevan viestin koronan uudesta valtamuunnoksesta THL:n viikoittaisessa koronainfossa keskiviikkona.
Vaikka ärhäkkäästi leviävä omikron on kasvattanut päivittäiset tautitapaukset ennätysmääriin, koronapotilaiden määrä ei ole lähtenyt sairaaloissa vastaavassa suhteessa kasvuun.
– Englannista ja Skotlannista on saatu alustavia tietoja siitä, että omikron vie potilaan harvemmin sairaalahoitoon kuin deltavirus.
Tutkimusten mukaan omikron on 40–60 prosenttia lievempi kuin deltamuunnos.
– Nämä ovat ensimmäiset kunnolliset tutkimukset omikronista, Salminen luonnehti.
IS.FI Kotimaa 29.12.2021
Minkälaisen mielikuvan muodostat tämän uutisen perusteella?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.