Katujen auraus

Nyt on edullista katujen auraaminen kaupungille, kun niitä ei edes aurata. Aivan järkyttävässä kunnossa parkanon kaupungin tiet!

Kenen hoitoon kuuluu?
624105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Polttoaine on kallista . Mitä sitä turhaan aurata. Vähemmän saasteita. Hyvin maasturilla pääsee.

Äänestä

kyllä siellä jaloilla pärjää jos ei ole humalassa jalat saa harjoitusta ja liikuntaa

Äänestä

Mesellä pääsee vaikka vähän kylki edellä.

Äänestä

Niitä on helpompi aurata silloin kun sitä, lunta ei sada, menee vähempi polttoainetta ja silloin levy ilmas ku sitä tulee. Onko oikeat henkilöt päättämässä koska aurataan?

Äänestä
  • Tietenkin aurataan vasta kun lumisade loppunut. Mutta se nyt on kerinny parissa viikossa loppua jo useampaan kertaan, kun tiet pöperössä olleet kylällä jo kauemmin.

    Äänestä

  • Joo ei kannata aurata kun tulee lunta Loistavaaaa!!!!!!

    Äänestä

Eihän sillä ruosteisella mersulla pysty edes luistatteleen jos aina lumi aurataan pois. Antaa lumen jäädä paikoilleen niin säilyy mesemiesten katu-uskottavuus.

Äänestä

Maksakaa lisää veroja niin aurataan vaikka kesällä rutisemassa ollaan mutta veroa ei maksettaisi kaikki pitäisi saada ilman

Äänestä

Täytyy aurata että köyhät pääsee.

Äänestä

Kysäskää teknisestä toimistosta. Voitte yllättyä ketkä aurailee.🤣

Äänestä
  • Vittu. Niin kauan ku toi viitaharjun muari tua valtuustos istuu nii niitten kalusto hoitaa aurauksen ym. Parkanon kaupunki on täysin pitäny ton firman pystys, niin kauan ku toi mummeli on ollu valtuustos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vittu. Niin kauan ku toi viitaharjun muari tua valtuustos istuu nii niitten kalusto hoitaa aurauksen ym. Parkanon kaupunki on täysin pitäny ton firman pystys, niin kauan ku toi mummeli on ollu valtuustos.

    Luulen että pysyy pystyssä ilman " muoriakin", katujen kunto, talvikunto täysin kiinni kunnasta, miehet töihin koska vehkeistä asia ei ole kiinni vaan siitä miten niitä käytetään, kuskit ja katupuolen johto koulutukseen tai vaihtoon jos ei opita. Kyse on Parkanon Kaupungin kalustosta ei Viitaharjun, kunta kun käyttäisi sitä runsasta kalustoaan oikein niin jos niillä ei synny oikeeta jälkee niin ei millään, antakaa sen murretta puhuvan miehenne kokeilla, taitaa osata vähän kaikkea. Hese ja alaterä nyt vaan yhtäaikaa katuun niin hyvä tulee. Turhat koukkimiset voi jättää, ne kuuluu muille kuin kunnalle, jonka täytyy kerätä ryhtiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vittu. Niin kauan ku toi viitaharjun muari tua valtuustos istuu nii niitten kalusto hoitaa aurauksen ym. Parkanon kaupunki on täysin pitäny ton firman pystys, niin kauan ku toi mummeli on ollu valtuustos.

    Pitkä kaveruus suhde on tärkeä yritykselle ja T-johtajalle. Kummatkin hyötyy tasapuolisedti ja lapset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luulen että pysyy pystyssä ilman " muoriakin", katujen kunto, talvikunto täysin kiinni kunnasta, miehet töihin koska vehkeistä asia ei ole kiinni vaan siitä miten niitä käytetään, kuskit ja katupuolen johto koulutukseen tai vaihtoon jos ei opita. Kyse on Parkanon Kaupungin kalustosta ei Viitaharjun, kunta kun käyttäisi sitä runsasta kalustoaan oikein niin jos niillä ei synny oikeeta jälkee niin ei millään, antakaa sen murretta puhuvan miehenne kokeilla, taitaa osata vähän kaikkea. Hese ja alaterä nyt vaan yhtäaikaa katuun niin hyvä tulee. Turhat koukkimiset voi jättää, ne kuuluu muille kuin kunnalle, jonka täytyy kerätä ryhtiä.

    Niin taas kävi, ku ennen vanhaa, että päästettiin tiet/kadut pahaan kuntoon. Kas kummaa. Kukas höylää?

    Äänestä

Ei oo ikinä viä noin pahas kunnos ollu tiet talvisin mitä tänä talvena

Äänestä

Ei kuulu kenellekkään. Itse pitää tehdä. Kola käteen vaan.

Äänestä

No ei se vaikee o arvata. Viitaharju siä auraa, ku muilta urakoitsijoilta kielletty auraamasta. Mutta kyllä se loppuu, sit ku se muari jää pois valtuustosta. Ny se haalii kaikki urakat viä firmalle

Äänestä

Eikö se muori vois tulla jo auraan.

Äänestä
  • Jos se ei muista mis on kola.

    Äänestä

Kaupunki kaiketi edelleen vastaa katujen kunnossapidosta ja siitä, että ne ovat turvallisia käyttää.
Ja me veronmaksajat sitten kaiketi vastaamme että rahat riittää myös auraamiseen, vaikka polttoaineen hinnat vähän nousisivatkin.

Äänestä

Tuntuu että on neliskanttiset pyörät, ku aivan aallolla koko karttiperäntie. Ostais nyt ees kolmikulmaiset, olis yks hyppyri vähemmän joka kierroksella.🤔

Äänestä
  • Pyöreät pyörät keksittiin vasta speden elokuvissa 60-luvulla

    Äänestä

E&A pyyhkii hiivaharjun miehillä lattiaa jos aurauksesta puhutaan. Piste.

Äänestä
  • Ei pyyhi mutta auraa ja hiekottaa kunnan kiinteistöjä vaikka ei satasi luntakaa ja lieneekö sitä hiekotustarvettakaa ihan aina, mutta mikäs tehdessä ku kuntalaiset maksaa, ja kaikki menee läpi kunnalla, kaksi herraa kuittaa kehuu vielä päälle. Onko kaikille ihan samat säännöt ??? Heh heh......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pyyhi mutta auraa ja hiekottaa kunnan kiinteistöjä vaikka ei satasi luntakaa ja lieneekö sitä hiekotustarvettakaa ihan aina, mutta mikäs tehdessä ku kuntalaiset maksaa, ja kaikki menee läpi kunnalla, kaksi herraa kuittaa kehuu vielä päälle. Onko kaikille ihan samat säännöt ??? Heh heh......

    Kannattaa hiekoittaa paljon, kun hiekan siivoamisesta saa hyvät hillot keväällä. Pulinat pois, kyllä kaupungilla varaa maksaa hyvin.

    Äänestä

Mäkiv... on paras . Hyvät koneet ja paras jälki.

Äänestä
  • Ammattitaitoiset kuskit

    Äänestä

  • Perehdys asiaan.

    Äänestä

takaapäin kanki pystyssä niin tuloo hiivatin pitkä orkasmii

Äänestä

Eikö ne jaettu eri kuskeille

Äänestä

Viinikassa ei valittamista. Mäkiviinikan veljekset kun auraa niin ei oo tarvinnu valittaa. Nuoria poikia molemmat mutta jälki on ku vanhoilta tekijöiltä.

Äänestä
  • Ettei vaan olisi seurakunta joka auraa Viinikan? Ovat tulleet uskoon koko kulmakunta. Onhan tämä Pirkanmaan kristillisin kunta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ettei vaan olisi seurakunta joka auraa Viinikan? Ovat tulleet uskoon koko kulmakunta. Onhan tämä Pirkanmaan kristillisin kunta.

    Onko seurakuntakin alkanut kilpailemaan lumenaurauksessa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko seurakuntakin alkanut kilpailemaan lumenaurauksessa?

    Miten seurakunta liittyy katujen auraukseen?

    Äänestä

Ostakaa saksalainen panssarivaunu älkääkä valittako. Sillä pääsee.

Äänestä

Kylällä ihan kauheet urat, auto lipsuu vaikka hiljaa ajaa. Yhtäkkiä tölkähtää… eikö näitä uria saa pois?
Kolmostieltä halpahallille tulles ei näe tielle, ku shellin lumikasat niin korkeet.

Äänestä

Hei moolekit nyt on talvi ja lunta. Kaikki moolekit on vain vaatimassa mutta veroja ei maksettasi millä aurataan ja lumia siirretään. Kaikille tarvisi maksaa vaan tukea ja avustusta ei hyvää päivää

Äänestä

Hyvin aurattu keskusta.

Äänestä

Onko KuivahLake aurattu? Kohta alkaa tulee propellin siipiä ja keskilaakereita ERIKOISKULJETUKSILLA Alkkianmäkeen.

Äänestä

Tietääkseni kunnalla on käytössä polanteen poistoon työkaluja, kuten Hese ja traktorissa oleva alaterä ns. mahaterä nämä kaksi kun laskee tienpintaan ja kerralla että ne ovat yhtäaikaa käytössä niin avot. Eri asia jota ihmettelen suuresti miksi ne ei ole käytössä kun eestaas siinä ajellaan ja edelleen yhtäaikaa, olisi kadut ja ladut kunnossa ja sille uudelle traktorille töitä, toisten jälkien paikkaaminen ja siellä täälä koukkiminen näkyy olevan päätehtävä. Osaava kuljettaja traktoriin mahaterä ja Hese tienpintaan yhtäaikaa tulee hyvää jälkeä, vai onko joku eri mieltä? Toisella traktorilla kerkiää kyllä ajeleen terveisiä ja kuljettaan niitä lukuisia lisälaitteita mitä kunnalle hankitaan joka vuosi lisää. Ehkäpä on myös pulaa asiantuntevasta johtajasta tällä katupuolella, jossa ei kukaan tunnu tietävän käytännöstä juuri mitään.

Äänestä
  • "Tietääkseni kunnalla on käytössä polanteen poistoon työkaluja, kuten Hese ja traktorissa oleva alaterä ns. mahaterä nämä kaksi kun laskee tienpintaan ja kerralla että ne ovat yhtäaikaa käytössä niin avot. Eri asia jota ihmettelen suuresti miksi ne ei ole käytössä kun eestaas siinä ajellaan ja edelleen yhtäaikaa"

    No kun tämä taitaa olla traktorin ja oikean TIEKARHUN ero että traktorissa noita ei voi kunnolla käyttää yhtäaikaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tietääkseni kunnalla on käytössä polanteen poistoon työkaluja, kuten Hese ja traktorissa oleva alaterä ns. mahaterä nämä kaksi kun laskee tienpintaan ja kerralla että ne ovat yhtäaikaa käytössä niin avot. Eri asia jota ihmettelen suuresti miksi ne ei ole käytössä kun eestaas siinä ajellaan ja edelleen yhtäaikaa"

    No kun tämä taitaa olla traktorin ja oikean TIEKARHUN ero että traktorissa noita ei voi kunnolla käyttää yhtäaikaa?

    Kerroppa sitten, mikä estää? Onko kyse siitä että kädet ja sormetkin on kuin nippu kyrpiä ei pelaa vai mikä? Oletko ollut ikinä aura-auton kyydissä, kuinka sitä ohjataan muutakuin ratista?

    Äänestä

Oikea kannanotto yksityinen tekee parenpaa jälkeä vaikka ei ole tuollaista kone arsenaalia johtopuolella ei kokemusta muutakuin suuret puheet

Äänestä

Muutaman vuoden olen asunut pois parkanosta ja oikein tulee ikävä sitä tasoa jolla siellä tiet pidetään kunnossa, täällä etelä-Suomessa teiden kunnossapito on täysin ala-arvoista. Parkanossa joka auraajalla on kasvot ja siellä on kunnia-asia että oma alue on kunnossa ja mahdollisimman hyvin hoidettu. Täällä harvoin yrittäjä itse ajaa kalustoa joka tuntuu tekevän sen "ei kiinnosta, vituttaa vaan lähteä töihin" -ilmiön

Käykää joskus katsomassa teiden hoitoa isolla kirkolla niin on oikeasti mukava palata kotikulmille.

-W-

Äänestä

Mäkiviinikkan veljekset aivan mahtavia aura miehiä. Meilläkin eka talvee. Ja ens syksynä jatketaan

Äänestä
  • Sama täällä.

    Äänestä

  • Odota talvee, ei syssyllä kannata aurata.

    Äänestä

Hyvä kalusto tekijöillä mutta eivät osaa käyttää.nimerkil. kokemusta on vuosien ajalta.

Äänestä

Jotkut pölvästit ei vieläkään tiedä sitä että auravallin avaaminen pihaliittymästä on jokaisen kiinteistön omistajan omalla vastuulla että eikun kola käteen vaan ja lapioimaan.

Äänestä
  • joo, kannattaa varoo lykkäämästä sitä sinne, kerran vaan ku näinä lumisina aikoina isännällä tai emännällä sattuu oleen pyssy kouras sie liittymäs, niin ehdottaisin vältteleen niitä kasoja sinne liittymiin, ihan vaan rauhallisesti ja ei tukita liittymiä. Muuten, kolalla ei ole hyvä lapioida.

    Äänestä

  • Pari vanhaa volsua liittymis toimii paremmin, ei tarvi aukoo.

    Äänestä

Parkanon katujen auraus täysin ala-arvoista. Eikö kaupungin työn tilaajana kuulu valvoa, että työ tehdään kunnolla. Ei muittenkaan saa hoitaa työtään noin huolimattomasti.

Äänestä
  • Jo, Tinze ja Toro valvoo läpi yöt!

    Äänestä

On tuo erikoista tuo lumenajo kun koulualueella täytyy merkata maalilla kasat jotka ajetaan kasojen korkeus liki neljämetriä ompa huono näköstä porukkaa ja joka niitä merkkailee niin parenpi maksaa kotio turhaa päsmäämistä

Äänestä

Jatkaako kaupunki lumenajoa vielä viidennenviikon menee suurkaupunkien aikatauluihin olisko vikaa johdossa jos hintahalpa niin ajassa saadaan työlle hintaa toivotaan että uusi tekninenjohtaja siivoo näitä kaikkitietäviä toimisto byrokraattia ulos

Äänestä
  • Toivottavasti jatkaa

    Äänestä

  • Hyvin oot seurannu, lunta tulee vielä ja toivottavasti ajetaan vielä vielä vielä, paljon pois, paikat on täynnä mones kohtaa taas. Hieman sais mones kohtaa ottaa enemmän, eikä jätellä kasoja, ne tuodaan kaukaa kadulta ja moneen kertaan, pikkiriikkinen osa kiinteistölunta. Urakoitsijat lykkää ja kunta suures kiimas tiettyihin kohtiin, monen eri henkilön toimesta tätä paskaa ja ihan valikoivasti, pienellä hyvin pienellä järjenkäytöllä ongelma tasaantuisi mutta, Parkanossa sitä ei löydy, toiset taas nauttii siitä kun kunta suosii ja ei lyki lunta toisten kieli ruskeana puolelle, liittymiin ym. läjiin.

    Äänestä

ruskea kiäli kun nuoloo niin lunta ei lykätä. kiäli mies on kiva kiälittää et taivas halkee jotta.

Äänestä

Parkanoon ex-työpäällikön nimen mukaan nimetty katu?

T: Prpm

Äänestä
  • Ja patsas ja tekniselle kans oma patsas, ja koko team:lle kans, niinkuin Iwo jiman muistomerkki. Asseri keskellä ja jampe ja tinze pitelee lippua kepin nenäs. Kyllä siitä hyvä tulee, ton paroonin patsaan voi kaupitella palsanmäellä, kuparipannun kans ja nimmarit mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja patsas ja tekniselle kans oma patsas, ja koko team:lle kans, niinkuin Iwo jiman muistomerkki. Asseri keskellä ja jampe ja tinze pitelee lippua kepin nenäs. Kyllä siitä hyvä tulee, ton paroonin patsaan voi kaupitella palsanmäellä, kuparipannun kans ja nimmarit mukaan.

    Yleensä kaikki muistetaan vasta sitten kun ne on jo kuollu, ehkä ei aina sittenkään.

    Äänestä

akipoijalle ja aripoijalle patsas kanssa sitte siinä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt on edullista katujen auraaminen kaupungille, kun niitä ei edes aurata. Aivan järkyttävässä kunnossa parkanon kaupungin tiet!

Kenen hoitoon kuuluu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu