Mace ottaa luottotiiminsä Kit Fiston, Saesee Tiinin ja Agen Kolarin mukaansa ja lähtee rynnäkköaluksella Palpatinen toimistoon pidättääkseen tämän. Nämä löytävät Palpatinen toimiston sivuhuoneesta, jossa tämä istuu viattoman näköisenä. Jedit äityvät varomattomiksi, ja yhtäkkiä Palpatine nykäiseekin hihastaan valomiekan, ja Saesee Tiinin pää putoaa ja Agen Kolar saa kolmannen silmän. Elegantin kalpamiekkailun voimin Palpatine nitistää Kit Fistonkin, jonka pää lentää toimiston pöydälle ja pian on Macekin hätää kärsimässä. Jedien kannalta vielä ikävämpää on, että Palpatine on nauhoittanut tapahtuneen...
Palpatine kuitenkin vaistoaa, että sisäistä kamppailua käynyt Anakin on tullut toisiin ajatuksiin ja on palaamassa: niinpä hän viivyttelee. Mace onnistuu katkaisemaan Palpatinen valosapelin, jolloin tämä vaihtaa Voimasalamointiin. Mace torjuu salamat, joten Palpatine lisää ampeereja, mutta tästä on se valitettava seuraus, että energia joko Palpyn läpi virratessaan tai Macesta palatessaan runtelee hänet irvokkaan näköiseksi. Lopulta Palpatine kuitenkin lyyhistyy maahan, Voimansa ja voimansa loppuun kuluttaneena, ja sanoo antautuvansa Macelle. Teeskentelyä vaiko aito kukistuminen, siitä riideltäneen vielä vuosia. Joka tapauksessa, Anakinin ihmetykseksi Mace kuitenkin aikoo vääjäämättä surmata avuttoman vanhuksen. Mace komentaa häntä vain palaamaan Jeditemppeliin, kuten epädemokraattisilta Jedeiltä sopii odottaakin. Anakin näkee vain yhden tavan pelastaa pakkomielteen omaisesti rakastamansa vaimonsa henki, ja kertoo sen Macellekin.
Anakinin pikkuhiljaa tapahtuneesta liukumisesta Pimeälle puolelle tulee täydellinen, kun hän katkaisee Macen käden, jolloin Palpatine zäppää hänet salaman kärjessä hänen itsensä rikkoman ikkunan läpi, josta tämä oli aikonut syöstä Palpatinen. Anakin on vielä järkyttynyt, mutta Palpatine alkaa kertoa hänelle totuutta viimeaikaisista tapahtumista, tosin "tietystä näkökulmasta".
Jedeihin ei voi luottaa, he toimivat salakähmäisesti ja epädemokraattisesti. Millä perusteella korruptoitunutta ja kansalaistensa turvaamiseen kykenemätöntä hallintoa tukeneet Jedit, jotka olisivat voineet hallita itse toisin, mutta eivät halunneet, olisivat siis Sithejä parempia? Jedit tarjoavat vain kieltoja ja rajoituksia, kun taas Pimeä puoli tarjoaa rauhan ja järjestyksen, ja jopa mahdollisuuden voittaa kuolemakin. Joka on loppujen lopuksi ainoa, millä on sillä hetkellä merkitystä Anakinille. Niin hänestä tulee valtias Vader, ja Jedineuvoston jäsenenä hänen on vieläpä helppo tuhota Jedit sisältä päin.
Palpatine antaa samalla klooneille päiväkäskyn 66 - käskyn tuhota jedit.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedetään...nuo kaikki taistelut ovat "Revenge of the Sith" kirjassa.
Palpatine tosin taisteli koko ajan tosissaan Windun kanssa. Hän ei tiennyt varmaksi että Anakin taipuisi hänen puolelleen, vaan pelasi sen mahdollisuuden päälle -ja voitti.
Se kun Anakin tuhosi jedit -helppous- ei liittynyt hänen jedineuvostojäsenyyteensä. Hänelle sitä paitsi oli muutenkin annettu vain istuin neuvostossa eikä jedimestarin arvonimeä. Anakin onnistui tuhoamaan jedit, koska hän pääsi helposti jeditemppeliin. Helpommin kuin kloonisotilaat yksinään olisivat päässeet.
Oletko muuten itse kirjoittanut tekstin? Vai oletko kopioinut sen vain jostain ja laittanut tänne...?
Sillä jos olet, niin olet rikkonut tekijänoikeuslakia, sillä mitään, mitä joku muu on kirjoittanut/tehnyt yms, ei saa levittää ilman tekijän lupaa...
Okei, tiedetään, pilkunviilausta. Mutta huomautinpahan vain, että sitten tiedätte. ^__^