Steiner uskoi vainajien tarvitsevan ravintoa eläviltä ihmisiltä. Hänen mukaansa kuolleet syövät elävien ihmisten unenaikaisia ajatuksia ja ideoita.
Moni on laittanut lapsensa Steinerkouluun, mutta harva on lukenut Steinerin kirjoittamia kirjoja.
https://arotron.fi/asuivatko-enkelit-kuussa/
Moni on laittanut lapsensa Steinerkouluun, mutta harva on lukenut Steinerin kirjoittamia kirjoja.
https://arotron.fi/asuivatko-enkelit-kuussa/
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä kai yhteiskunta huolehtii kouluopetuksen sisällöstä sen verran, ettei kaikkia Steinerin huuhaaoppeja lanseerata lapsiparoille. Steiner eli 1900.luvun alussa ja hänen ajatuksensa ovat jo vanhanaikaisia ja totuutensa epäselvä.
Valitettavasti näin ei ole. Steinerkoululaiset ovat hämmentävän pihalla mm. matematiikassa. Eurytmiakaan ei oikein istu tarvittavien aineiden joukkoon…
Steinerillä oli kai siis tapiumus uskoa oman mielikuvituksensa hedelmiin ilman minkäänlaisia todisteita. Siis todellakin meni tieteellinen menetelmää vastaan ajattelussaan. Itsekin voisin keksiä kaikenlaisia kuvitelmia asioista ja jos osaisin kirjoittaa yhtä hyvin kuin joku Stephen King, keksimistäni aivopieruista olisi hyötyä.
Stephen King oli tuoreempana ollessaan oman genrensä maestro, enkä vieläkään ole löytänyt hänen vertaistaan. Dean Koontz on amatöörisepustelija hänen rinnallaan.
Maailma meidän ulkopuolella, ympärillä tai miten vain, saattaa kuitenkin olla merkillisempi kuin me kykenemme ymmärtämään, ja tämän sanon parin oman hyvin oudon tapahtuman kokeneena, jossa oli muitakin mukana.