Ilta-Sanomissa referoitiin venäläismedian kirjoituksia:
"VENÄJÄN mediasta löytyy muutamia tuoreita artikkeleita ja ohjelmia, joissa arvioidaan Suomessa ryöpsähtäneen Nato-keskustelun olevan seurausta Kremlin omasta politiikasta.
Demokratiamielisen Eho Moskvy -radioaseman ohjelmassa tunnettu toimittaja Jevgenija Albats keskusteli Suomen Nato-lausunnoista Memorial-aktivistina tunnetun historioitsija Nikita Petrovin kanssa.
Petrovin mielestä Venäjä saa syyttää itseään siitä, että presidentti Vladimir Putinin turvatakuuvaatimukset ovat huolestuttaneet Euroopassa Suomen lisäksi myös muita maita.
– Venäjä on pilannut pahasti oman imagonsa kiristyksellä ja uhkavaatimuksilla. Hyvin epätyypillinen kiristyksen muoto oli julkaista turvatakuusopimusten luonnokset. Se suututti monet eurooppalaiset maat, Petrov sanoi.
Petrov viittasi Venäjän laatimiin sopimusehdotuksiin, jotka Moskova julkisti joulukuun puolivälissä. Putin vaatii Yhdysvaltoja ja puolustusliitto Natoa suostumaan muun muassa siihen, että Nato ei saa ottaa enää uusia jäseniä ja Naton nykyistenkin itäeurooppalaisten jäsenmaiden puolustusta olisi ajettava alas vuoden 1997 tasolle.
– Niissä vaaditaan mahdottomia, ja aivan tietoisesti mahdottomia. Se on loukkaavaa sellaisille maille kuten Suomelle, jota ei edes otettaisi huomioon, koska yritetään sopia näiden maiden kohtalosta muiden maiden pään välityksellä, Petrov sanoi.
ALBATS huomautti tähän väliin, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi uudenvuodenpuheessaan Suomen säilyttävän itsellään mahdollisuuden hakea Nato-jäsenyyttä. Albatsin mukaan tällainen olisi Venäjälle erittäin ikävä käänne, sillä Suomi on säilyttänyt liittoutumattomuutensa näihin päiviin saakka toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.
– Täytyy katsoa totuutta silmiin: Suomea on työntänyt tähän askeleeseen Venäjän ulkoministeriö. Eikä vielä ole nähty tämän uhkavaatimuksen aiheuttamien tapahtumien lopullista käännettä, Petrov sanoi.
Petrovin mukaan Venäjän vaatimiin sitoviin ja kirjallisiin turvatakuisiin kannattaa suhtautua varauksella jo senkin vuoksi, että Venäjä itse on rikkonut usein omia sopimuksiaan. Näin kävi esimerkiksi Krimin valtauksen ja Itä-Ukrainan sodan yhteydessä niin kutsutulle Budapestin sopimukselle, jossa Venäjä oli antanut Ukrainalle turvatakuut saatuaan itselleen Ukrainan alueella olleet Neuvostoliiton ydinaseet vuonna 1994.
– Venäjä sylkäisi omien allekirjoitustensa päälle sopimuksissa, jotka koskevat Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Kuka uskoo nykyisin ylipäätään Venäjän allekirjoitukseen missään dokumentissa? Petrov kyseli."
Venäjän uhittelu ajaa Ruotsin ja Suomen Natoon.
Venäjä on sylkenyt omien allekirjoitustensa päälle
Anonyymi
0
61
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä15211446- 288112
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565924Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1644900- 164697
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai364345Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas894230- 853522
- 803270
- 481771