on syvällä, mitä enemmän aikaa kului siihen ettet saanut tehdä sitä mikä sinulle oli tärkeää, sitä syvemmälle putosit. Siksi ollaan siinä tilanteessa, että vain jo hyvin tutut ihmiset voivat olla mukana elämässäsi. Siitä tulee pysyvyyden tunne, koska jotain joka alkoi kauan sitten jatkuu. Valitettavasti sitä tunnetta ei ole mahdollista saavuttaa vieraiden ihmisten kanssa. Siksi ei ole edes mielikuvissa koskaan oltu samassa tilassa itselle vieraan ihmisen kanssa. Tutut ihmiset auttavat selviämään rankoista vuosista, koska heidän kanssaan on helppo olla. Ehkä tilanne voisi olla toinen, sitä ei voi tietää, jos se tärkein haave olisi toteutunut yli seitsemän vuotta sitten. Siitä lähtien elämä on mennyt koko ajan huononpaan suuntaan. Persoona on muuttunut kärsimysten myötä ja sitä hätää ei ole kuultu. Niihin ihmisiin jotka ovat olleet tavallaan mukana, vain niissä rankoissa vuosissa ei liity minkäänlaisia hyviä tai mukavia muistoja. Miksi kukaan haluaisi olla tekemisissä yhdenkään sellaisen ihmisen kanssa? Kun ihminen voi todella huonosti, hän pitää niistä ihmisistä, joiden kanssa hänellä on paljon hyviä muistoja kymmenien vuosien ajalta. Ei ole mahdollista rakentaa mitään sellaiselle pohjalle, joka ei sisällä iloa ja hyvää mieltä vaan paljon surua ja tuskaa. Nin se vain on.
Rikkinäisyys
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ootko tosiaan noin sekasi akka
Tuossa on jotain sellasta mitä itsekin olen miettinyt. En voisi olla tekemisissä ihmisten kans, jotka oli samalla luokalla peruskoulussa, en halua muistella niitä vuosia koulukiusattuna olemisen takia, rupeaa ahdistamaan liikaa, kun on työntänyt ne pahat muistot mielenperukoille. En halua kauheasti olla tekemisissä viimeiseen koulutuspaikkaan ja työharjoitteluun liittyvien ihmisten kans, ne kokemukset pahensivat entisestään mun masennusta, sain kurssin ohjaajalta kuulla suoraan ettei hän olisi mua kurssille halunnut ottaa ja hoks-keskustelun yhteydessä suoraan sanoen vittuili mulle siitä, ett olin ollut omaishoitajana, sanoikin, ettei tiedä mitä mun kans tekisi, kun olen VAAN omaishoitajana ollut, mulle tuli siitä ohjaajasta kuva ettei arvosta yleensä omaishoitajia paskan vertaa ja väheksyi mun aiempia koulutuksia ja työkokemuksia vaikka mulla taisi olla eniten kurssin sisältöön liittyvää koulutusta ja työkokemustakin. Tuo kurssiin käytetyn ajan sijasta olisin voinut kertaalleen olla jo palkkatukitöissäkin, mikä olisi ollut mulle antoisampaa ja vähemmän masentavampaa aikaa. Työharjoittelupaikkakin oli hanurista, ei perehdytetty kunnolla sen alan työtehtäviin, joten en voi edes töitä hakea siltä alalta ja sen takia yks entinen kurssikaveri on haukkunut mut suurinpiirtein laiskaksi paskaksi, en ole kuulema mitään yrittänytkään...hänellä ei ole mitään hajua mun yrittämisistä tai mistään muustakaan mitä olen tehnyt ja yrittänyt, jos en olis yrittänyt, en olis edes sinne paska kurssille edes hakenut. Hän nosti esimerkiksi yhden kurssikaverin, joka ei edes suorittanut näyttöjäkään siltä kurssilta ja tunneilla plaras vaan älypuhelintaan, ei kiinnostanut opiskelu minkään vertaa ja sellasta kehtas mulle kehua, hyi helvetti. Mun pitää taas aloittaa lähtöpisteestä ja yrittää löytää uusi suunta ja alakin, kun niin monet alat on poissuljettuja mun kohdalta.