Maksujen kallistuminen

Anonyymi

Monesti monet palveluntuottajat nostavat palveluidensa hintaa vuoden alusta. Onko näin käynyt huittisissa?
Erityisesti kiinnostaisi lietteenlevitysmaksu, että onko siihen tullut korotus? Toisaalta sen kyllä ymmärtää, sillä kaluston ylläpito on kallistunut ja ala muutenkin kiireinen huittisten seudulla sillä olemme suamen sikaisin pitäjä.
Kiinnostaisi myös onko lietetuvan rantasaunan kertakäyntimaksu huittisjärvellä. Onko kohonnut? En ole aktiivikäyttäjä, mutta viimeksi käydessäni veloitettiin viisi markkaa.

21

605

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kinkeripää, unohti taas tuon maagisen lauseen että ( Olemehanme Suomen sikaisin paikkakunta ).

    • Anonyymi

      Pitääkö paikkansa sillä oon nimittäin kuullut huhua, että alueelle olisi suunnitteilla lietekartelli? Piänemmät lietevaunuilijat pantaisiin polvilleen viämällä niitten liätevaunujen kummeista sialut! Kartellin pääpaikat olisivat suttilasa ja vampulasa. Nää kartellin pääjehut siis. Hintoihin olisi tulosa roimia korotuksia kun liätteenajo siirtyisi parille isolle toimijalle. Korvausta vastaan saisivat piänemmät toimijat sialunsa takaisin ja voisivat jatkaa tiätyn korvauksen maksettuaan jokaisesta liätekuarmasta mitä kuljettavat. Tämmösen huhun mää kuulin!

      • Anonyymi

        Tiedän yhden jolta sialu on jo viety!


      • Anonyymi

        Uskoisin huittisisa olevan saumaa lietemuseolle!
        Kalustoa löytyisi varmasti riittävästi esillelaitettavaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän yhden jolta sialu on jo viety!

        Oliko sillä latta kummi pyörässä.


      • Anonyymi

        Töissä ollessani meillä kävi lietekaivontyhjentäjä ja vaimo kertoi kuskilla olleen iso vehje.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Töissä ollessani meillä kävi lietekaivontyhjentäjä ja vaimo kertoi kuskilla olleen iso vehje.

        Lietealtaan tyhjentämisten ohessa on talon vaimoväki pidetty erityisen hyvänä ja on huamioitu monin tavoin jo vuosikymmenten ajan. Kun talon isäntä ei ole paikalla, niin asiat voidaan sopia nopeasti ja hyvin varustetuilla kalustoilla aina siinä heti paikan päällä.
        Tää on tää pitkien asiakkuussuhteiden jatkumo, se on se joka on meijän ylivoimanen kilpailutekijä. Siihen asiakastyytyväisyyteen ei ulkomaiset, hontelot jannut pysty millään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskoisin huittisisa olevan saumaa lietemuseolle!
        Kalustoa löytyisi varmasti riittävästi esillelaitettavaksi.

        Museon hoitaja talvehtii ihan siinä karsatinmäen juurella,siis lähes työsuhde asunto,itse uimamaisteri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Töissä ollessani meillä kävi lietekaivontyhjentäjä ja vaimo kertoi kuskilla olleen iso vehje.

        Tattina kuljetuksen toimitus johtajalla on kuulemma
        melekonen jorttikka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tattina kuljetuksen toimitus johtajalla on kuulemma
        melekonen jorttikka.

        Ai, aanolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän yhden jolta sialu on jo viety!

        Yritä nyt tehrä jotakin hyärylistä voisit vaikka vierä liätemiähen
        vankurista kaikki pyärän sialut, niin tämä sais kyhnätä ventiilisiensä
        kanssa jonkun aikkaa ettei olis täällä porsastelemassa yleenpaltisesti.


    • Anonyymi

      Olisi hienoa jos joku matkatoimisto huittisista järjestäisi lietematkan ameriikan teksasiin.

      • Anonyymi

        Kannattaa kilpailuttaa viisi suurinta matkatoimistoa Huittisissa, niin silloin saa aika kilpailukykyisen reissun ostettua Texasiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa kilpailuttaa viisi suurinta matkatoimistoa Huittisissa, niin silloin saa aika kilpailukykyisen reissun ostettua Texasiin.

        Kokemuksesta tiedän, että ainakin oy Lietematkat ab tarjoaa edullista matkaa teksasin preerioille.
        Vuonna -86 koin elämäni levityksen preerialla sikäläisen liätevaunun aisalla! Oli elämäni paras kokemus!
        Kyseinen matkatoimisto lienee jo sulautettu suurempaan lietematkoja järjestävään konseptiin. Ennen oli siinä torin kulmasa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa kilpailuttaa viisi suurinta matkatoimistoa Huittisissa, niin silloin saa aika kilpailukykyisen reissun ostettua Texasiin.

        Jope kilpailuttaa jopa vessan pytyllä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokemuksesta tiedän, että ainakin oy Lietematkat ab tarjoaa edullista matkaa teksasin preerioille.
        Vuonna -86 koin elämäni levityksen preerialla sikäläisen liätevaunun aisalla! Oli elämäni paras kokemus!
        Kyseinen matkatoimisto lienee jo sulautettu suurempaan lietematkoja järjestävään konseptiin. Ennen oli siinä torin kulmasa.

        Ai, siinä markkulan asusteen ja postin-lennätimen välissä.


    • Anonyymi

      Olen kateellinen. En juttujen tasosta vaan, että jollakulla ihmisellä on aikaa syöttää näitä paskajuttuja päivästä toiseen. Kertoo vain sen tosiasian, ettei elämä koostu kuin juoksevasta mielikuvituksesta, pikku pirullisuudesta ja katkeruudesta jotain asiaa kohtaan. Asiaa, jota luulee tällä palstahäirinnällä sivaltavansa. En ymmärrä, mutta onnellisia elonpäiviä sinulle jatkossakin. Turhake.

      • Anonyymi

        Sääliä saa muilta ilmaiseksi, mutta kateus pitää itse ansaita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sääliä saa muilta ilmaiseksi, mutta kateus pitää itse ansaita.

        Kateutta Huittisissa kyllä rittää yllin kyllin.


    • Anonyymi

      Mielestäni valtiovallan tulisi säännöstellä lietteenlevityksen hintoja.
      Peruspintalevitys jäiselle, kantavalle maapohjalle tulisi olla koko kansan tavoitettavissa. Erikoislevitys upottavalle savimaalle huittisisa voisi olla korkeamman taksan hinnoittelu. Varsinkin jos levitystyä tehdään sunnuntaina krapulasa.
      Onhan hintoja myös mietittävä huittisisa sillä mielellä että olemme suamen sikaisin pitäjä ja levitystyätä riittää!

      • Anonyymi

        Kansallisen tason ratkaisuja olisi lietteenlevityspalveluiden tasapuoliseksi takaamiseksi kansalaisille nopeastikin saatavissa. Liitetään lietteenkuljetusala uusien Hyvinvointialueiden ja maakuntahallinnon toimivallan alle, samalla tavalla kuin palo- ja pelastuslaitoskin on sinne menossa.

        Tässä kohtaa on kuitenkin katsottava laajemmin koko eurooppalaista lietteenkuljetuksen toimialaa. Komission pitää alkaa säätää lakieja ja direktivejä, jotka sääntelee ja ohjaa lietepalvelujen saatavuutta koko EU-yhteisön alueella.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      51
      3259
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      943
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      830
    4. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      780
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      724
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      17
      710
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      611
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      22
      611
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      42
      600
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      577
    Aihe