Koronalta rokottamattomat ovat terveysuhka yhteiskunnallemme ?

Anonyymi

Olen koronalta rokottamaton, ollut myös välillä korona aikana hoitoalalla töissä, jokin aika sitten olin kaupassa odottamassa maksuvuoroani, edessäni jutteli tuplatokotetun kassan kanssa kahdesti rokotettu asiakas jolla oli korona ihan tuoreeltaan kykenevä käymään ostoksilla. Olin hänestä metrin puolentoista metrin päässä, silmät mulkosillaan kuuntelin korona tulee uimaan melkein liiveihin kiinni.

Onko korona vain rokottamattomien tauti, terveysuhka yhteiskunnalle?

17

75

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rokotetut eivät malta pysyä koronalta kotonakaan. Ai, onhan heillä se passi.

    • Anonyymi

      Kyllä korona sairastava on määrätty karanteeniin. Mutta kuka noita pystyy valvomaan, aikuisia.
      Ohjeet toimivat vain, jos niitä noudatetaan.
      Minun sukulaiseni oli sisällä kotona koronaa sairastassaan. Ruuat tuotiin tilauksen mukaan oven taakse.

      • Anonyymi

        Tais olla kova flunssa.
        Piikithän on kusetusta. USA luopui niistä toimimattomina 1.1.2022
        Suomessa tollot jatkavat kun ovat hamstranneet niitä ja tuhlattu aivan turhaan rahaa.

        Omatesteissä tuli hanavedestäkin kaverille positiivinen tulos :-))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nenäpiikeistä oli tuossa kyse jos joku ihmettelee - niitä aivoihin työnnettäviä lähes metallihiukkasilla höystettynä repimässä limakalvoa puhki ja tuomassa tauteja.

    • Niinkö? Ihan koronapotilas kaupassa?

      🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Tyrannit haluavat piikittää hirvityksillä.
      https://tokentube.net/v/3287003368/herra-Delgado-raivostuu-kunnolla---ja-hyvästä-syystä---hän-näkee-mikroteknologian-esiintymisen-Pfizerin-injektiopullossa-

    • Noin 100% suomalaisista tulee saamaan koronan. Rokotetut lievänä tai jopa huomaamattomana.
      Rokottamattomat menevät isosti huonoon kuntoon ja osa heistä kuoleekin siihen.
      Tuo kaupassa näkemäsi ihminen lie rokotettu ja hänellä tuskin oli mitään tautia mutta oli positiivinen testitulos.

      • Anonyymi

        Juuri tuo on se virheellinen ajattelutapa, joka on saanut aikaan koko tämän omicron-epidemian. Rokotetut kuvittelevat olevansa turvassa koronalta ja käyttäytyvät varomattomasti. Totuus on, että rokote ei suojaa tartunnalta eikä monessa tapauksessa edes vakavalta tautimuodolta. Väärä turvallisuudentunne voi olla tuhoisaa.

        Olen rokotettu, mutta en ole missään vaiheessa ajatellut ettenkö voisi saada koronatartuntaa rokotuksesta huolimatta. Siksi käytän ppf2 -maskia, käsidesiä ja pidän huolen turvaväleistä. Uskoisin, että suurin osa rokotetuista toimii samoin.
        Maskittomia ja turvaväleistä piittaamattomia näkee lähinnä noissa koronatoimia vastustavien mielenosoituksissa ja heistä suurin osa taitaa olla rokottamattomia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tuo on se virheellinen ajattelutapa, joka on saanut aikaan koko tämän omicron-epidemian. Rokotetut kuvittelevat olevansa turvassa koronalta ja käyttäytyvät varomattomasti. Totuus on, että rokote ei suojaa tartunnalta eikä monessa tapauksessa edes vakavalta tautimuodolta. Väärä turvallisuudentunne voi olla tuhoisaa.

        KORONATARTUNNAT ovat jyllänneet myös NHL:ssä, ja yksi monista karanteeniin joutuneista pelaajista on Winnipeg Jetsin suomalaishyökkääjä Kristian Vesalainen, 22. Vesalaiselle ennen joulua tullut positiivinen testitulos tuli "suurena yllätyksenä".

        Näinhän näitten piikkibileitten kanssa käy, hyvä kun ei kuollut piikkiin.
        Nämä urheiluseurat vielä kieltävät pelaajia kertomasta tartunnoista, osa kuitenkin tulee tiedoksi.
        Vieläkö kannattaa jatkaa tätä myrkyttämistä?

        "Nämä urheiluseurat vielä kieltävät pelaajia kertomasta tartunnoista, osa kuitenkin tulee tiedoksi."
        Etkö sinä Tiltu tiedä, että NHL-pelaajat testataan joka kerta ennen pelireissua/peliä?

    • Anonyymi

      Ei oo terveysuhka. Mutta näyttäähän se pahalta mikäli rokotettuja on viellä senkin jälkeen kun korona hössötys menee ohi. Näkyisi liian selvästi että korona rokottamattomillekkin vaaraton nuha.
      Siinä olisi lääketieteen ammattilaiset ja päättäjät huonossa asemassa. Millä perustelisivat turhat rokotukset.

      • Anonyymi

        ei oo kukkaa "rokottamaton" saanut yhtikäs mittää kahtee vuoteen!
        nää myrkkyruiskehen suaneet on vammautunneet ja kuolleet tutuikii!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei oo kukkaa "rokottamaton" saanut yhtikäs mittää kahtee vuoteen!
        nää myrkkyruiskehen suaneet on vammautunneet ja kuolleet tutuikii!

        Töissä yllättävä paljon porukkaa koronassa rokotettuine nuorisoineen tai flunssassa ja kipeinkin on tuplarokotettu.Kyllä se siltä vaan vaikuttaa että rokotteista se vika löytyy. Kukaan rokottamaton ei ole sairas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Töissä yllättävä paljon porukkaa koronassa rokotettuine nuorisoineen tai flunssassa ja kipeinkin on tuplarokotettu.Kyllä se siltä vaan vaikuttaa että rokotteista se vika löytyy. Kukaan rokottamaton ei ole sairas.

        Arvon Pietarin Tiltu,
        Rokottamaton on useammin kuolemansairas kuin rokotettu.

    • Anonyymi

      Terve ihminen ei ole uhka.

      🗿🧻🧻🗿🧻

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      243
      45306
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      185
      10838
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8508
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3200
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      33
      1563
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe