keskustapuolue jatkaa suomettumista.
Suomettumisen keskuksena Suomessa toimi aikoinaan Suomi-Neuvostoliitto seura.
Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen tämä seura on toiminut Suomi-Venäjä seurana, jonka tärkeimpinä yhteistyötahoja ovat Venäjän suurlähetystö ja Venäjän tiede -ja kulttuurikeskus , jonka taustavaikuttajana on KGB:n seuraaja SVR.
Vuonna 2021 Suomi-Venäjä seuran hallituksessa oli
Putinin ystävänä tunnettu Juhani Leppä.
Yhdistyksen puheenjohtajana ovat toimineet myös sekä keskustapuolueen entiset ministerit Paula Lehtomäki, että Katri Kulmuni.
Wikipediassa Suomen entinen johtaja Jukka Malinen sanoo vanhojen suomettumisvoimien vaikuttavan Suomi-Venäjä seuran taustalla.
Suomen PEN-sananvapausjärjestön ex puheenjohtajana Jukka Malinen kirjoitti Paula Lehtomäen palauttaneen yhdistyksen toisen entisen puheenjohtajan Heikki Talvitien kanssa Suomi-Venäjä seuran "Kremlin käsikassaraksi".
Vuonna 215-2021 yhdistys sai Talouselämän mukaan 9,8 miljoonaa euroa Suomen veronmaksajien maksamaa tukea.
2.1 miljoonan vuosittaisesta tuesta, jota maksetaan Suomen ystävyys seuroille Suomi-Venäjä seura saa noin puolet eli noin miljoona euroa vuodessa.
Suomi-Venäjä seuran jäsenten keski-ikä on noin 60 vuotta, ja entisen Moskovan-suurlähettilään Rene Nybergin mukaan sen toiminta on "lähes merkityksetöntä ja turhaa toimintaa".
Suomettumisen keskeisimpänä henkilönä ja luojana oli etenkin Suomen ex presidentti Urho Kekkonen entisestä maalaisliitosta eli nykyisestä keskusta puolueesta.
Tässä yhteydessä mainittakoon myös Suomen ex pääministeri keskustapuolueen Esko Aho, joka toimii Venäjän valtion omistaman pankin, Sberbank:in hallituksessa.
Esko Aho on ollut myös suomalisten yritysten idänkauppaa edistävä East Officen johtokunnan puheenjohtajana sekä Suomalais-Venäläisen kauppakamarin hallituksen puheenjohtajan.
Eli keskuspuolueen Nato vastustuksen jäljet johtavat sylttytehtaalle Suomi-Venäjä seuraan, ja myös suoraan Moskovaan ja Kremliin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä avaus. Tätä on kepu laajasti eri yhteiskunnan suomettuneissa järjestöissä.