Herran kirkkaus hohtaa riippumatta ajan vaiheista
Oletko joskus valvonut koko yön ja odottanut aamun koittamista? Omalla kohdallani mieleen tulee monenlaisia valvottuja öitä, kuten niitä, jolloin lapsi on valvottanut. Silloin olen seurannut lähes epätoivoisena kellon kulkua ja miettinyt, miten jaksan seuraavana päivänä melkein unettoman yön jälkeen.
Mieleeni tulee myös vartiointivuoro armeija-ajalta, päivän valkenemisen pitkä uuvuttava odotus ja suoranainen taistelu unta vastaan. Unettoman ja pimeän yön jälkeen aamun koitto on kuitenkin aina jollain lailla valoa ja toivoa tuottava hetki.
Raamatussa puhutaan paljon valosta, ja Jumalan lapsia, uskovaisia, nimitetään valon lapsiksi. Yön pimeinä hetkinä raskaalta ja jopa toivottomalta tuntunut tilanne saattaa näyttää päivän valjetessa vähemmän synkältä – jopa valvotun yön jälkeen. Myös toivon pilkahdus voi tulla mieleen.
Joulun aikoihin ulkonainen pimeys on suurimmillaan, mutta silloin hiljennytään muistamaan Jumalan ainoan pojan syntymää maailman valoksi ja vapahtajaksi. Me saamme katsella hänen kirkkauttaan, jonka Isä ainoalle Pojalleen antaa. Joulu muistuttaa siitä, kuinka sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Jesaja ennusti Jeesuksen syntymää, uuden liiton aamua: ”Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi.” (Jes. 60:2.)
Tämä valo on tarkoitettu kaikelle kansalle omistettavaksi: Kristus syntyi koko maailman syntien sovittajaksi. Jumalan lapset saavat viedä tuota samaa valoa maailman pimeyteen. Heistä hohtava valo on heijastusta Vapahtajan kirkkaudesta, ei omasta hyvyydestä. Aivan kuin pikkupoikana kellon lasilla heijastettiin toista kohti, ei kellon omalla valolla, vaan auringosta tulevan säteen kirkkaudella.
Jesajan kirjoitus on yhä hyvin lohdullinen. Vaikka maailman peittäisi kuinka suuri ja synkkä pimeys, silti taivaalle kohoaa aamunkoi. Herran kirkkaus hohtaa riippumatta ajan pimeydestä ja synkkyydestä. Riippumatta siitä, kuinka vähän omana aikanamme arvostetaan ja kunnioitetaan Jumalaa ja hänen sanaansa.
Enkeli viestitti ensimmäisenä jouluyönä: ”Älkää pelätkö!” Edelleenkään ei tarvitse pelätä pahuutta tai pimeyttä.
Jumalan omat saavat jo täällä ajallisessa elämässä olla osallisia kirkkaudesta. Matka kulkee kohti vielä suurempaa kirkkautta, taivasta. Niin suurta kirkkautta ei ihmissilmä ole nähnyt eikä ihmisjärki voi edes käsittää.
Hannu Inkeroinen
Oletko joskus valvonut koko yön ja odottanut aamun koittamista? Omalla kohdallani mieleen tulee monenlaisia valvottuja öitä, kuten niitä, jolloin lapsi on valvottanut. Silloin olen seurannut lähes epätoivoisena kellon kulkua ja miettinyt, miten jaksan seuraavana päivänä melkein unettoman yön jälkeen.
Mieleeni tulee myös vartiointivuoro armeija-ajalta, päivän valkenemisen pitkä uuvuttava odotus ja suoranainen taistelu unta vastaan. Unettoman ja pimeän yön jälkeen aamun koitto on kuitenkin aina jollain lailla valoa ja toivoa tuottava hetki.
Raamatussa puhutaan paljon valosta, ja Jumalan lapsia, uskovaisia, nimitetään valon lapsiksi. Yön pimeinä hetkinä raskaalta ja jopa toivottomalta tuntunut tilanne saattaa näyttää päivän valjetessa vähemmän synkältä – jopa valvotun yön jälkeen. Myös toivon pilkahdus voi tulla mieleen.
Joulun aikoihin ulkonainen pimeys on suurimmillaan, mutta silloin hiljennytään muistamaan Jumalan ainoan pojan syntymää maailman valoksi ja vapahtajaksi. Me saamme katsella hänen kirkkauttaan, jonka Isä ainoalle Pojalleen antaa. Joulu muistuttaa siitä, kuinka sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Jesaja ennusti Jeesuksen syntymää, uuden liiton aamua: ”Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi.” (Jes. 60:2.)
Tämä valo on tarkoitettu kaikelle kansalle omistettavaksi: Kristus syntyi koko maailman syntien sovittajaksi. Jumalan lapset saavat viedä tuota samaa valoa maailman pimeyteen. Heistä hohtava valo on heijastusta Vapahtajan kirkkaudesta, ei omasta hyvyydestä. Aivan kuin pikkupoikana kellon lasilla heijastettiin toista kohti, ei kellon omalla valolla, vaan auringosta tulevan säteen kirkkaudella.
Jesajan kirjoitus on yhä hyvin lohdullinen. Vaikka maailman peittäisi kuinka suuri ja synkkä pimeys, silti taivaalle kohoaa aamunkoi. Herran kirkkaus hohtaa riippumatta ajan pimeydestä ja synkkyydestä. Riippumatta siitä, kuinka vähän omana aikanamme arvostetaan ja kunnioitetaan Jumalaa ja hänen sanaansa.
Enkeli viestitti ensimmäisenä jouluyönä: ”Älkää pelätkö!” Edelleenkään ei tarvitse pelätä pahuutta tai pimeyttä.
Jumalan omat saavat jo täällä ajallisessa elämässä olla osallisia kirkkaudesta. Matka kulkee kohti vielä suurempaa kirkkautta, taivasta. Niin suurta kirkkautta ei ihmissilmä ole nähnyt eikä ihmisjärki voi edes käsittää.
Hannu Inkeroinen
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.