Millaisia kokemuksia teillä on kuntouttavasta? Onko henkilökunta ohjaajineen, sosiaalityöntekijöineen, uravalmentajinen jne. amattitaitoisia, kannustavia tyyppejä tai jotain muuta.
Onko muilutusta ja jäynän tekoa vai saatteko rauhassa tehdä hommanne ilman, että tarvii mitettiä mitä seuraavaksi keksivät?
Tuleeko sellainen olo, että kuntouttava paikka jossa käytte on ok paikka johon menee mielellään vai ottaako päähän koko touhu ja käyt siellä väkisin hammasta purren?
Miten arvioisitte kuntouttavan pisteillä 1-10?
Olen kuullut tutuilta sekä positiivisia että negatiivisia kokemuksia. Itse olen piakkoin pääsemässä tai joutumassa kuntouttavaan ja on hieman hämmentävä fiilis siitä, mitä tuleman pitää.
Kuntouttava työtoiminta, kokemuksia
196
6862
Vastaukset
- Anonyymi
Otan osaa ja toivon, että selviydyt omanarvontunto ehjänä. Minulle kokemus oli iljettävä. Jos mitään, se vei jo valmiiksi olemattomat työllistymismahdollisuudet pikku kunnassa, koska se leimasi minut 'vammaiseksi', mitä todella en ole. Työttömyys ei ole vamma, eikä uhrin syy.
Neuvon kaikkia, joita tuollaiseen painostetaan, vaatimaan kirjallinen viranomaispäätös, johon on laitettu 'syyt', eli mikä uhrissa on niin 'viallista', ja millä keinoin pakkopuuhastelu asiaa korjaisi. He kieltäytyvät antamasta valituskelpoista päätöstä. Jo se kertoo koko homman laillisuudesta paljon.
Kullakin on omat syynsä 'suostua'. Ehkä sillä voi katkaista karenssin, tai jotain. Minusta tuntuu, että mieluummin kuolisin kuin suostuisin uudestaan sellaiseen. Jos olet normaali terve työkykyinen koulutettu kokenut suomalainen, mieti pitkään, ennen kuin allekirjoitat itsesi 'vammaiseksi'.- Anonyymi
"Minusta tuntuu, että mieluummin kuolisin kuin suostuisin uudestaan sellaiseen."
Mieluummin kuolisit kuin menisit töihin? - Anonyymi
Kyllä se leimaa selvähän se
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Minusta tuntuu, että mieluummin kuolisin kuin suostuisin uudestaan sellaiseen."
Mieluummin kuolisit kuin menisit töihin?'Kuntouttava' pakkopuuhastelu ei ole työtä. Ymmärrätkö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Minusta tuntuu, että mieluummin kuolisin kuin suostuisin uudestaan sellaiseen."
Mieluummin kuolisit kuin menisit töihin?joo en mäkään töistä tykkää
sen takii oo sairaseläkkeellä
ei tarvii joka päivä töissä pakertaa
joskus käyn sillä sossu sykiatrilla
niin aina se kirjottaa jotain pileriä että pärjää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
'Kuntouttava' pakkopuuhastelu ei ole työtä. Ymmärrätkö?
Kuntouttava työtoiminta ja alan vaihto koulutus ovat hyvin pitkälle ilmaisena työvoimana olemista pitkissä "harjoittelujaksoissa".
Olen ollut kaupan alan koulutuksessa alan vaihtamiseksi. Meitä oli parikymmentä "opiskelijaa". Ensin 2vko opintojakso, sitten 2vko ilmaisena työvoimana kaupoissa, olimme täyttämässä hyllyjä yms. ei minkäänlaista osallistumista/ perehdytystä oikeaan myyntityöhön.
Seuraava jakso oli 1vko koulutusta ja 8vko "työharjoittelua" - tuohon minä en enää lähtenyt koska katsoin sen olevan tosi väärin mm. jonkun työnhakijan oikeaa työllistymistä ajatellen.
Näitä opiskelioita tietyt kaupat käyttää jatkuvasti hyväkseen "orja työvoimana", työvoimatoimiston "pakottamana" = korvasusten menetys pelkona eikä kaupan tarvitse ottaa palkallista tähän aputyöhön.
Meidän kurssilta ainoastaan 1 sai oikeasti työpaikan rautakaupan myyjänä
- Anonyymi
Mielummmin kituuttaa leikatulla Toimeentulotuella, vaikka olisi leikattu 40% kuin alistuu tuollaiseen toimintaan. Kyseessä on ihmisen täydellinen alistaminen ja henkinen väkivalta, josta seuraa leimaaminen ja nöyryyttäminen.
- Anonyymi
ap
Nyt hieman jo kaduttaa, kun olen jo sopimuksen allekirjoittanut ja voin vain toivoa, että kävisi hyvä tuuri ja saisin inhimillistä kohtelua.
Onko kellään vinkkejä, mitä voi tehdä jos tilanne menee huonoksi? Sopimusta ei kai voi purkaa ilman pätevää syytä?- Anonyymi
Dokumentoi kaikki väärinkäytökset, voit nauhoittaa keskusteluja joissa olet osallisena ilman lupaa.
Voit aina hakea sairaslomaa.
Mikäli keskeyttää tuon kuntouttavan ilman pätevää syytä niin saa karenssin automaattisesti.
En kyllä tiedä mikä olisi pätevä syy keskeyttää kuntouttava työtoiminta, siis muuu kuin palkkatyön saaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dokumentoi kaikki väärinkäytökset, voit nauhoittaa keskusteluja joissa olet osallisena ilman lupaa.
Voit aina hakea sairaslomaa.
Mikäli keskeyttää tuon kuntouttavan ilman pätevää syytä niin saa karenssin automaattisesti.
En kyllä tiedä mikä olisi pätevä syy keskeyttää kuntouttava työtoiminta, siis muuu kuin palkkatyön saaminen."En kyllä tiedä mikä olisi pätevä syy keskeyttää kuntouttava työtoiminta, siis muuu kuin palkkatyön saaminen."
Laki kuntouttavasta työtoiminnasta
6 luku
Kieltäytyminen ja keskeyttäminen sekä niiden seuraukset
20 §
Pätevä syy kuntouttavasta työtoiminnasta kieltäytymiseen tai sen keskeyttämiseen
Pätevä syy kieltäytyä kuntouttavasta työtoiminnasta tai keskeyttää se menettämättä oikeuttaan työmarkkinatukeen on henkilöllä, joka
1) työskentelee muutoin kuin satunnaisesti työsopimus- tai virkasuhteessa tehtävässä työssä, jonka säännöllinen työaika ylittää kahdeksan tuntia viikossa;
2) on työttömyysturvalain 5 a §:ssä tarkoitettu päätoiminen yrittäjä tai on aloittamassa päätoimista yritystoimintaa;
3) on työttömyysturvalain 5 b §:ssä tarkoitettu päätoiminen opiskelija; tai
4) osallistuu työmarkkinatuesta annetun lain 2 luvussa tarkoitettuun työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen.
Lisäksi henkilöllä on pätevä syy kieltäytyä kuntouttavasta työtoiminnasta tai keskeyttää se menettämättä oikeuttaan työmarkkinatukeen, jos hänelle tarjottu toiminta
1) ei ole hänen terveydentilaansa nähden hänelle sopivaa;
2) olennaisesti poikkeaa aktivointisuunnitelmasta; tai
3) on järjestetty siten, että kunta tai muu kuntouttavan työtoiminnan toteuttava laiminlyö tämän lain säännöksiä.
Henkilöllä on aina oikeus antamastaan suostumuksesta riippumatta keskeyttää kuntouttava työtoiminta menettämättä oikeuttaan työmarkkinatukeen, jos toiminta järjestetään hänen työssäkäyntialueensa ulkopuolella.
Henkilö voi menettämättä oikeuttaan työmarkkinatukeen kieltäytyä kuntouttavasta työtoiminnasta muustakin kuin 1―3 momentissa tarkoitetusta syystä, jos se on hänen työmarkkinoille pääsemisensä tai palaamisensa kannalta rinnastettavissa näihin syihin.
Henkilöllä on oikeus kieltäytyä kuntouttavasta työtoiminnasta tai keskeyttää kuntouttava työtoiminta 1―4 momentin mukaisesti ilman, että hänen toimeentulotukensa perusosaa alennetaan siten kuin toimeentulosta annetun lain 10 §:ssä säädetään.
(lähde Finlex) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"En kyllä tiedä mikä olisi pätevä syy keskeyttää kuntouttava työtoiminta, siis muuu kuin palkkatyön saaminen."
Laki kuntouttavasta työtoiminnasta
6 luku
Kieltäytyminen ja keskeyttäminen sekä niiden seuraukset
20 §
Pätevä syy kuntouttavasta työtoiminnasta kieltäytymiseen tai sen keskeyttämiseen
Pätevä syy kieltäytyä kuntouttavasta työtoiminnasta tai keskeyttää se menettämättä oikeuttaan työmarkkinatukeen on henkilöllä, joka
1) työskentelee muutoin kuin satunnaisesti työsopimus- tai virkasuhteessa tehtävässä työssä, jonka säännöllinen työaika ylittää kahdeksan tuntia viikossa;
2) on työttömyysturvalain 5 a §:ssä tarkoitettu päätoiminen yrittäjä tai on aloittamassa päätoimista yritystoimintaa;
3) on työttömyysturvalain 5 b §:ssä tarkoitettu päätoiminen opiskelija; tai
4) osallistuu työmarkkinatuesta annetun lain 2 luvussa tarkoitettuun työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen.
Lisäksi henkilöllä on pätevä syy kieltäytyä kuntouttavasta työtoiminnasta tai keskeyttää se menettämättä oikeuttaan työmarkkinatukeen, jos hänelle tarjottu toiminta
1) ei ole hänen terveydentilaansa nähden hänelle sopivaa;
2) olennaisesti poikkeaa aktivointisuunnitelmasta; tai
3) on järjestetty siten, että kunta tai muu kuntouttavan työtoiminnan toteuttava laiminlyö tämän lain säännöksiä.
Henkilöllä on aina oikeus antamastaan suostumuksesta riippumatta keskeyttää kuntouttava työtoiminta menettämättä oikeuttaan työmarkkinatukeen, jos toiminta järjestetään hänen työssäkäyntialueensa ulkopuolella.
Henkilö voi menettämättä oikeuttaan työmarkkinatukeen kieltäytyä kuntouttavasta työtoiminnasta muustakin kuin 1―3 momentissa tarkoitetusta syystä, jos se on hänen työmarkkinoille pääsemisensä tai palaamisensa kannalta rinnastettavissa näihin syihin.
Henkilöllä on oikeus kieltäytyä kuntouttavasta työtoiminnasta tai keskeyttää kuntouttava työtoiminta 1―4 momentin mukaisesti ilman, että hänen toimeentulotukensa perusosaa alennetaan siten kuin toimeentulosta annetun lain 10 §:ssä säädetään.
(lähde Finlex)ap
Tässähän se nyt sitten tuli. Kiitos tiedosta.
Eli, jos ei töitä saa, niin aika vaikea keskeyttää.
Ei voi kuin toivoa parasta. Olen kuullut niin vastakkaisia kokemuksia tutuilta, että en tiedä mitä pitäisi ajatella. Voihan siinä käydä hyvinkin. En kuitenkaan kuvittele että se kokemus työllistymistä tulee parantamaan. Eniten mietityttää se millaisessa henkisessä mielentilassa sieltä ns. kuntoutuksesta ihmisenä tulee ulos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ap
Tässähän se nyt sitten tuli. Kiitos tiedosta.
Eli, jos ei töitä saa, niin aika vaikea keskeyttää.
Ei voi kuin toivoa parasta. Olen kuullut niin vastakkaisia kokemuksia tutuilta, että en tiedä mitä pitäisi ajatella. Voihan siinä käydä hyvinkin. En kuitenkaan kuvittele että se kokemus työllistymistä tulee parantamaan. Eniten mietityttää se millaisessa henkisessä mielentilassa sieltä ns. kuntoutuksesta ihmisenä tulee ulos.Olin 3 kk kahteen otteeseen. Ei karensia ei jatkettu. 3kk pitäs olla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olin 3 kk kahteen otteeseen. Ei karensia ei jatkettu. 3kk pitäs olla
ap
Millainen kokemus oli? Ruusuja & risuja? Menisitkö vielä uudelleen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ap
Millainen kokemus oli? Ruusuja & risuja? Menisitkö vielä uudelleen?Turhauttava kokemus. No jos olis pakko menisin tai karenssi aika varma , leikattu toimeentulotuki
- Anonyymi
Ihan omaa typeryyttäsi allekirjoitit, pelkästään tällä palstalla on ollut lukuisia varoittavia kirjoituksia kuntouttavasta.
Mikäli terveydentila ei muuta salli kuin kuntouttavan työtoiminnan, asiaa koskevan lain mukaan 4 h kerran viikossa riittää ja mitään työvel voitetta siinä neljän tunnin aikana ei ole. - Anonyymi
Pahoinpitele joku niin pääset osastolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"En kyllä tiedä mikä olisi pätevä syy keskeyttää kuntouttava työtoiminta, siis muuu kuin palkkatyön saaminen."
Laki kuntouttavasta työtoiminnasta
6 luku
Kieltäytyminen ja keskeyttäminen sekä niiden seuraukset
20 §
Pätevä syy kuntouttavasta työtoiminnasta kieltäytymiseen tai sen keskeyttämiseen
Pätevä syy kieltäytyä kuntouttavasta työtoiminnasta tai keskeyttää se menettämättä oikeuttaan työmarkkinatukeen on henkilöllä, joka
1) työskentelee muutoin kuin satunnaisesti työsopimus- tai virkasuhteessa tehtävässä työssä, jonka säännöllinen työaika ylittää kahdeksan tuntia viikossa;
2) on työttömyysturvalain 5 a §:ssä tarkoitettu päätoiminen yrittäjä tai on aloittamassa päätoimista yritystoimintaa;
3) on työttömyysturvalain 5 b §:ssä tarkoitettu päätoiminen opiskelija; tai
4) osallistuu työmarkkinatuesta annetun lain 2 luvussa tarkoitettuun työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen.
Lisäksi henkilöllä on pätevä syy kieltäytyä kuntouttavasta työtoiminnasta tai keskeyttää se menettämättä oikeuttaan työmarkkinatukeen, jos hänelle tarjottu toiminta
1) ei ole hänen terveydentilaansa nähden hänelle sopivaa;
2) olennaisesti poikkeaa aktivointisuunnitelmasta; tai
3) on järjestetty siten, että kunta tai muu kuntouttavan työtoiminnan toteuttava laiminlyö tämän lain säännöksiä.
Henkilöllä on aina oikeus antamastaan suostumuksesta riippumatta keskeyttää kuntouttava työtoiminta menettämättä oikeuttaan työmarkkinatukeen, jos toiminta järjestetään hänen työssäkäyntialueensa ulkopuolella.
Henkilö voi menettämättä oikeuttaan työmarkkinatukeen kieltäytyä kuntouttavasta työtoiminnasta muustakin kuin 1―3 momentissa tarkoitetusta syystä, jos se on hänen työmarkkinoille pääsemisensä tai palaamisensa kannalta rinnastettavissa näihin syihin.
Henkilöllä on oikeus kieltäytyä kuntouttavasta työtoiminnasta tai keskeyttää kuntouttava työtoiminta 1―4 momentin mukaisesti ilman, että hänen toimeentulotukensa perusosaa alennetaan siten kuin toimeentulosta annetun lain 10 §:ssä säädetään.
(lähde Finlex)Missä finlexissä tuo lukee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ap
Tässähän se nyt sitten tuli. Kiitos tiedosta.
Eli, jos ei töitä saa, niin aika vaikea keskeyttää.
Ei voi kuin toivoa parasta. Olen kuullut niin vastakkaisia kokemuksia tutuilta, että en tiedä mitä pitäisi ajatella. Voihan siinä käydä hyvinkin. En kuitenkaan kuvittele että se kokemus työllistymistä tulee parantamaan. Eniten mietityttää se millaisessa henkisessä mielentilassa sieltä ns. kuntoutuksesta ihmisenä tulee ulos.Työnhaussa tarvitaan tervettä omanarvontuntoa. Kun se 'kuntouttavassa' tuhotaan, työnhaku vaikeutuu entisestään. Eikä avoimia työpaikkoja synny yhtään enempää.
- Anonyymi
Muutaman kerran ollut eri paikoissa, en ikinä mene enää,huono tuuri jos käy joudut kattelemaan ääliöitä joille kakkosnelosen kantaminen on voimia vievä homma muutama sai sairaslomaa kun masentui,ironista.
- Anonyymi
"...huono tuuri jos käy joudut kattelemaan ääliöitä joille kakkosnelosen kantaminen on voimia vievä homma muutama sai sairaslomaa kun masentui..."
Loistava tilaisuus vinkata, miten voisivat kohentaa tilannettaan.
- Anonyymi
Kuntouttava saattaa olla hyväksyttävissä jos aloite "palveluun" tulee "asiakkaalta". Siis ilman uhkailua, lahjontaa tai kiristystä, tai muita perinteisiä lastenkasvatuksen oppeja.
- Anonyymi
"Kuntouttava saattaa olla hyväksyttävissä jos aloite "palveluun" tulee "asiakkaalta"."
Entäpä niissä tapauksissa, kun "asiakas" ei edes tiedä, mitä kuntouttava työtoiminta tarkoittaa, mutta siitä olisi mitä ilmeisimmin hänelle hyötyä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuntouttava saattaa olla hyväksyttävissä jos aloite "palveluun" tulee "asiakkaalta"."
Entäpä niissä tapauksissa, kun "asiakas" ei edes tiedä, mitä kuntouttava työtoiminta tarkoittaa, mutta siitä olisi mitä ilmeisimmin hänelle hyötyä?Voisit sitten kaikille meille tiedottomille antaa valistusta, mistä oikeasti kuntouttavassa on kyse ja millä eri tavoin se meitä tiedottomia työttömiä hyödyttää.
Esimerkkejä kiitos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisit sitten kaikille meille tiedottomille antaa valistusta, mistä oikeasti kuntouttavassa on kyse ja millä eri tavoin se meitä tiedottomia työttömiä hyödyttää.
Esimerkkejä kiitos.Kuntouttavassa työtoiminnassa voit esimerkiksi saada uusia näkökulmia omaan elämääsi ja jakaa kokemuksiasi toisten ryhmäläisten kanssa.
Toimintaan osallistuvat hyötyvät lisääntyneellä hyvinvoinnilla, saavat tukea päihteettömyyteen ja sitä kautta toiminta edistää työelämään paluuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuntouttavassa työtoiminnassa voit esimerkiksi saada uusia näkökulmia omaan elämääsi ja jakaa kokemuksiasi toisten ryhmäläisten kanssa.
Toimintaan osallistuvat hyötyvät lisääntyneellä hyvinvoinnilla, saavat tukea päihteettömyyteen ja sitä kautta toiminta edistää työelämään paluuta.Mikä on tämä oletus, että siellä olevilla on kaikilla jokin päihdeongelma?
"...lisääntyvällä hyvinvoinnilla" !? Enemmänkin olen kuullut kokemuksia siitä, kuinka asiat menevät huonommaksi kuntouttavassa. Ja mitä työelämään paluuseen tulee, niin ihan virallisissa tutkimuksissa on todettu ettei kuntouttava auta työllistymään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on tämä oletus, että siellä olevilla on kaikilla jokin päihdeongelma?
"...lisääntyvällä hyvinvoinnilla" !? Enemmänkin olen kuullut kokemuksia siitä, kuinka asiat menevät huonommaksi kuntouttavassa. Ja mitä työelämään paluuseen tulee, niin ihan virallisissa tutkimuksissa on todettu ettei kuntouttava auta työllistymään."Mikä on tämä oletus, että siellä olevilla on kaikilla jokin päihdeongelma?"
Ihan yhtä lailla, kuin oletetaan kaikkien romaneitten olevan rikollisia tai maahanmuuttajien olevan homogeeninen joukko.
"Ja mitä työelämään paluuseen tulee, niin ihan virallisissa tutkimuksissa on todettu ettei kuntouttava auta työllistymään."
Ei vankilatkaan onnistu auttamaan kuin harvoja tuomittuja integroitumaan yhteiskuntaan, mutta silti toivotaan, että vankeusrangaistuksia pidennettäisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on tämä oletus, että siellä olevilla on kaikilla jokin päihdeongelma?
"...lisääntyvällä hyvinvoinnilla" !? Enemmänkin olen kuullut kokemuksia siitä, kuinka asiat menevät huonommaksi kuntouttavassa. Ja mitä työelämään paluuseen tulee, niin ihan virallisissa tutkimuksissa on todettu ettei kuntouttava auta työllistymään.Tutkimusten mukaan ani harva päätyy työelämään eli palkkatyöhön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuntouttavassa työtoiminnassa voit esimerkiksi saada uusia näkökulmia omaan elämääsi ja jakaa kokemuksiasi toisten ryhmäläisten kanssa.
Toimintaan osallistuvat hyötyvät lisääntyneellä hyvinvoinnilla, saavat tukea päihteettömyyteen ja sitä kautta toiminta edistää työelämään paluuta.TEmakot ovat juoppoja, ei köyhät työnhakijat.
- Anonyymi
pahimmillaan sairasta alistamista. Koko järjestelmä on hyväksikäyttöä.
Jos kuntoutustuella , niin telo itsesi pahempaan kuntoon ekana päivänä, sekä hanki lääkärin todistukset. älä tee sitä virhettä että opiskelet sairaudelle sopivan ammatin, koska jos se ei käy, sinut hylätään sairausvakuutusjärjestelmällä kaikesta sairauspäivärahasta ja kuntoutustuista jne. ei saa enää edes b- lausunnolla mitään sairauspäiväraha hakemusta enää hyväksytettyä.- Anonyymi
"pahimmillaan sairasta alistamista."
Mitä merkitystä on mielestäsi sillä, että asiakas sen itse hyväksyy ja haluaa kuntouttavaan työtoimintaan?
- Anonyymi
pitäisi saada koko hallitus ihmisoikeustuomioistuimeen,,, eiku joo ainiin. suomessa ei ole sellaista kuin valtion suorittama ihmisoikeusloukkaus tai oikeusmurha. Ei tunneta, eikä niitä siis ole tässä maailman kolmanneksi korruptoitumattomalla maan tapaan.
- Anonyymi
"pitäisi saada koko hallitus ihmisoikeustuomioistuimeen..."
Miksi vain hallitus, koska eduskuntahan ne lait säätää?
Ja mitä tehdään heille, jotka äänestivät kyseisiä henkilöitä? - Anonyymi
Vaihda maata jos on resurssit kyseiseen ja joku valtio suostuu ottamaan sinut riesakseen.
Perutuslakimies
- Anonyymi
Omat "kuntoutus" kokemukset ovat 3kk ajalta, 4h/ viikko.
Olin uskonnollisen yhteisön pyörittämässä kuntouttavassa.
Kaupunki ja usk.yhteisö hoiti tällaista aikuisten päivähoito toimintaa.
Menin sinne, kun muuten en saanut mielivalta-karenssia poikki.
Istuin siis karenssi rangaistusta "kuntouttavassa. ( tem te rangaistus ilman oikeudenkäyntiä ).
Ja eihän siinä mitään, kun valtio, kunta, kaupunki, tem hallinto, taloustoimijat, yritykset, jne ei tarjoa palkka-töitä.
Niin täällaista laajamittaista työttömien piilottelu päivähohoitoa kai sitten tarvitaan?
Mutta kumminkin, siellä oli väkeä tupa täynnä jouten. useat ollu vuosien ajan. Ja oli ulkomaalaisia ja vankeja ja huumehemmoja, alkoholisteja. Ihmisiä Jotka olisi ollu hyvää työvoimaa. Mutta olivat vain aikaa tappamassa "kuntoutuksessa".
Tuntuukin suurelta synniltä puhua työvoimapulasta, kun samaan aikaan suuria joukkoja ihmisiä ei työllistetä palkka-töihin.
Ja tällainen työttömien piilottelu kuntoutukseen, kotoutukseen, koulutuksiin, tms, on liian yleistä jokaisessa kaupungissa Suomessa.- Anonyymi
Niinhän se . Jos joku toista uskoo antaa uskoo
- Anonyymi
"Tuntuukin suurelta synniltä puhua työvoimapulasta, kun samaan aikaan suuria joukkoja ihmisiä ei työllistetä palkka-töihin."
Työvoimapulalla tarkoitetaan sitä, että työnantajat eivät onnistu rekrytoimaan työntekijöitä tarjoamallaan palkalla ja työehdoilla sekä vaatimallaan osaamisella. - Anonyymi
Hörhöt ja aika ei mene. Suositus unohtakaa.
- Anonyymi
Kyseessä on juuri niin kuin kirjoitit. Kuntouttavalla työtoiminnalla siivotaan työttömyystilastoja paremmaksi kunnat eivät joudu maksamaan sakkomaksua työttömästä valtiolle!
Eli siivotaan tilastoja ja leimataan ihmisiä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä on juuri niin kuin kirjoitit. Kuntouttavalla työtoiminnalla siivotaan työttömyystilastoja paremmaksi kunnat eivät joudu maksamaan sakkomaksua työttömästä valtiolle!
Eli siivotaan tilastoja ja leimataan ihmisiä!Hyvä että työttömyystilastoista siivotaan sinne kuulumattomat.
Kun/jos TE-palveluitten toiminnot siirtyvät kokonaan kuntien vastuulle vuonna 2024. niin työttömien työnhakijoiden määrä entisestään tarkentuu. - Anonyymi
"Olin uskonnollisen yhteisön pyörittämässä kuntouttavassa.
Kaupunki ja usk.yhteisö hoiti tällaista aikuisten päivähoito toimintaa.
Menin sinne, kun muuten en saanut mielivalta-karenssia poikki.
Istuin siis karenssi rangaistusta "kuntouttavassa. ( tem te rangaistus ilman oikeudenkäyntiä )."
Arvatenkin olit kyseisen uskonnollisen yhteisön jäsen, koska muuten olisit voinut käyttää oikeuttasi olla osallistumatta heidän toimintaan:
Laki kuntouttavasta työtoiminnasta
4 luku
13 b § (16.10.2020/702)
Toteuttaminen
"Kuntouttava työtoiminta ei saa vakavasti loukata henkilön uskonnollista tai muuta eettistä vakaumusta."
(lähde Finlex) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Olin uskonnollisen yhteisön pyörittämässä kuntouttavassa.
Kaupunki ja usk.yhteisö hoiti tällaista aikuisten päivähoito toimintaa.
Menin sinne, kun muuten en saanut mielivalta-karenssia poikki.
Istuin siis karenssi rangaistusta "kuntouttavassa. ( tem te rangaistus ilman oikeudenkäyntiä )."
Arvatenkin olit kyseisen uskonnollisen yhteisön jäsen, koska muuten olisit voinut käyttää oikeuttasi olla osallistumatta heidän toimintaan:
Laki kuntouttavasta työtoiminnasta
4 luku
13 b § (16.10.2020/702)
Toteuttaminen
"Kuntouttava työtoiminta ei saa vakavasti loukata henkilön uskonnollista tai muuta eettistä vakaumusta."
(lähde Finlex)-- se karenssin katkaisu oli se idea, ja ei jokin kieltäytyminen.. huom!!
- Anonyymi
Palveluun joutuu vaikkei olisi koskaan karenssia saanut. Päiviä lisätään vaikket suostuisi. Valhetta että tehdään yhteistyössä sopien..
- Anonyymi
Unohtakaa hörhöt
- Anonyymi
2005-2010 paikat oli suht ok, hörhöjä vähemmän, valitettavasti nykyisin on toisin, varsinainen lottoarvonta että löytyy paikka missä kestää 3kk.
- Anonyymi
Asiathan ovat siinä tapauksessa petraantuneet, enää ei syyttömiä kuntouttavissa vaan hörhöjä jotka aikuisten päiväkotiin kuuluvat.
- Anonyymi
Jos (kun) virkailijat kieltäytyvät antamasta kirjallista päätöstä tuomiolleen, tee heistä valitus henkilökohtaisesti. Minusta olisi hyvä, jos ihmiset alkaisivat laittaa nettiin äänitteitään noista tilanteista. Voisimme sitten yhdessä analysoida virkakyykyttäjien tekniikoita ja rakentaa itsepuolustusta.
- Anonyymi
"Voisimme sitten yhdessä analysoida virkakyykyttäjien tekniikoita ja rakentaa itsepuolustusta."
Perehdy pikemminkin lakiin kuntouttavasta työtoiminnasta sekä lakiin
työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta.
- Anonyymi
EOKP
- Anonyymi
Työn tekeminen tekee köyhäksi, se on tarkoitettu vain miljardööreille, ja sairastuttaa.
Ei muilla kuin miljonääreillä muutenkaan ole varaa tehdä töitä.
Työ ei ikinä kuntouta ketään, vaan sairastuttaa, kätäeinen raha kuntouttaa tehkokkaasti kun voi harrastella. - Anonyymi
Paskaa. 4 vuotta olin itse jollain tuilla. Paljon lupauksia töistä, paljoa asiantuntijoita, ammattilaisia, mutta ketään ei kiinnosta paskaakaan.
- Anonyymi
Oma taival päätty 2kk karenssii, ottivat takaisin rahat mitä sain.
- Anonyymi
Pohjois-Koreassakaan eivät tykkää palkattomasta orjatyöstä
https://www.verkkouutiset.fi/pohjois-korean-ex-sotilaat-raivostuivat-palkattomasta-pakkotyosta/#bea76bca - Anonyymi
Olen ollut kuntouttavassa, 7 eri sopimusta takana. Uusin lausunto, ei tarvitse enää mennä / ei kuntouta minua.
- Anonyymi
Olet siis vapautettu kuntoutus-gulag vanki nyt ! onnittelut.
- Anonyymi
Millä perusteella pääsit pois kum kutsuvat takaisin usein.
- Anonyymi
Älkää nyt on tubettajia jotka tekee uraa kuntouttavassa ja oikein suuttuu jos eivät sinne pääse.
- Anonyymi
Kuntouttavaan työtoimintaan on halukkaita jonoksi asti. Pidä varasi, ettet jää ilman paikkaa.
- Anonyymi
Upi ei muuten käy kai missään, mutta youtuben upin kaltaisia ihmisiä ainakin meillä on kuntouttavassa ja myös niilo22:sia eli tavalaan ei ihan kehitysvammaisia, mutta melkein.
- Anonyymi
0. Nykyään vastenmielisiä paikkoja, pirun keksimä.
- Anonyymi
Jokainen saa ansionsa mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen saa ansionsa mukaan.
Ei saa. OLen mielestäni ansainnut 700€/kk tulonsiirtoina hyväksytyt menot.
Perutuslakimies
- Anonyymi
Minut meinattiin pakottaa kuntouttavaan. Sanoivat että olen muka alkoholisti jolla ei ole elämänhallintaa. Menin oikeusaputoimistoon ja sanoin että haastan typin akan oikeuteen. Se nainen siellä oikeusaputoimistossa soitti typpiin että mikäs homma se on kun terve ja työkykyinen yritetään pakottaa kuntouttavaan. Sen jälkeen typ lopetti asiakkuuteni ja olen saanut olla rauhassa sen jälkeen yli 2 vuotta.
- Anonyymi
Hyvä että puolustit itseäsi. Sanon itsekin tuosta oikeusaputoimistosta jos yrittävät pakottaa kuntouttavaan ilman todisteita kyvyttömyydestä tehdä palkkatyötä. Kukaanhan ikääntyneempi ei kuntouttavsta työllisty enää yhtään mitään, työnantajille se on ihmiskaatopaikka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että puolustit itseäsi. Sanon itsekin tuosta oikeusaputoimistosta jos yrittävät pakottaa kuntouttavaan ilman todisteita kyvyttömyydestä tehdä palkkatyötä. Kukaanhan ikääntyneempi ei kuntouttavsta työllisty enää yhtään mitään, työnantajille se on ihmiskaatopaikka.
"...jos yrittävät pakottaa kuntouttavaan ilman todisteita kyvyttömyydestä tehdä palkkatyötä."
Osallistu kuntouttavaan työtoimintaan, mutta keskeytä se ja mene palkkatöihin.
- Anonyymi
Kuntouttava työtoiminta on sosiaaliviranomaisten riemuvoitto sillä paremman väen silmistä kaikki juopot ja muut epäsosiaaliset yksilöt on siivottu kuntouttavaan työtoimintaan.
- Anonyymi
Tyhmä töitä tekee, viisas pääsee kuntouttavaan työtoimintaan.
- Anonyymi
Kuntouttavaan voi joutua jos ne sanoo että olet työkyvytön. Kannattaa hankkia lääkärin todistus terveydestäsi. Työkkäris ne voi väittää että olet työkyvytön jos olet pitkään ollut työtön. Silloin ne katkasee tuet ja niitä ei helposti takas saa. Eli jos teillä on ylimääräistä rahaa ja varaa niin käykää terveystarkastuksessa varmuuden vuoksi. Vain se pelastaa teidät karenssilta ja kuntouttavilta.
- Anonyymi
"Työkkäris ne voi väittää että olet työkyvytön jos olet pitkään ollut työtön. "
Sillä joka jotain väittää on todistustaakka, valehtelusta pitää saada virkanilkit vastuuseen. Äänittäkää kaikki se mitkä äänet virkanilkistä lähtee todisteeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Työkkäris ne voi väittää että olet työkyvytön jos olet pitkään ollut työtön. "
Sillä joka jotain väittää on todistustaakka, valehtelusta pitää saada virkanilkit vastuuseen. Äänittäkää kaikki se mitkä äänet virkanilkistä lähtee todisteeksi.Pitkäaikaistyöttömyys on todiste työhaluttomuudesta.
Työkyvyttömyyden arviointi kuuluu vakuutusyhtiöiden lääkäreille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkäaikaistyöttömyys on todiste työhaluttomuudesta.
Työkyvyttömyyden arviointi kuuluu vakuutusyhtiöiden lääkäreille.Pitkäaikaistyöttömyys ei ole todiste mistään.
Usein kuitenkin syynä on vain järkevien palkka-töiden puute.. Suomea vaivaava palkanmaksuhaluttomuus.
Työkyvyttömyyden arviointi kuuluu tem hallinnolle ja vakuutusyhtiöiden lääkäreille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkäaikaistyöttömyys ei ole todiste mistään.
Usein kuitenkin syynä on vain järkevien palkka-töiden puute.. Suomea vaivaava palkanmaksuhaluttomuus.
Työkyvyttömyyden arviointi kuuluu tem hallinnolle ja vakuutusyhtiöiden lääkäreille."Suomea vaivaava palkanmaksuhaluttomuus."
Väitätkö, ettei yritykselle voittoa tuottavaa työntekijää ole (taloudellisin perustein) kannattavaa palkata? - Anonyymi
Jos olet työtön, niin silloin sinulla on oikeus maksuttomaan työnhakijan terveystarkastukseen, jonka järjestää asuinkunta. Ei tarvitse maksaa kuin kyyti paikan päälle. Oman kuntasi sivuilta löytyy yleensä joko suoraan työttömän terveystarkistus tai aikuisten neuvolapalveluiden alta. Jos et itse osaa etsiä oikeaa tahoa, TE- tai KK-virkailija voi ottaa asiasta selvää ja ohjata sinut siinäkin asiassa eteenpäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suomea vaivaava palkanmaksuhaluttomuus."
Väitätkö, ettei yritykselle voittoa tuottavaa työntekijää ole (taloudellisin perustein) kannattavaa palkata?Miten joku henkiö voi tuottaa voittoa ja miten joku henkilö ei taas tuota. Olemmeko niin erillaisia ihmisiä?
Taitaa olla suurin syy siinä, että työnantajia ei vaan kiinnosta epäsosiaaliset ihmiset ja ymmäärän kyllä jos on olgelmia mm alkoholoin kanssa niin eihän sellaista voi palkata kuka tulee krapuloissa töihin. Tämä oli toki ongelma yhdelle yhdessä pallkatyöpaikassakin jossa olin, mutta pomo ei kai huomannut mitään kun välillä tuli töihin ihan krpapuloissa. eli kyllä se alkoholiongelma koskettaa ihan normaalia palkkatyöläisiäkin eli kyllä niitäkin palkataan. On huomattu! Epäsosiaaliset ei tunnu kiinnostavan ja he kuten minä ollaan kuntouttavassa työssä. Myös ylipainoiset ei tunnu kiinnostavan. Näitähän myös kuntouttavssa rittää joille maistuu ruoka liikaa ja kuntokin on aivan nolla. Oli kyllä hyvä kun oli liikuntaryhmä niin en kyllä ymmärrä miten voi saada kuntonsa noin alas. armaijassa kehu vetävänsä cooperissa 3000m, mutta nyt kun ikää onkin jo 60v niin ei jaksakaan enää yhtään mitään jää aivan jälkeen. Itse en päässyt areijassa läheskään tuota matkaa, mutta sitten kun mulla on ikää 60v takaan, että kuntoni on parempi kuin tuolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olet työtön, niin silloin sinulla on oikeus maksuttomaan työnhakijan terveystarkastukseen, jonka järjestää asuinkunta. Ei tarvitse maksaa kuin kyyti paikan päälle. Oman kuntasi sivuilta löytyy yleensä joko suoraan työttömän terveystarkistus tai aikuisten neuvolapalveluiden alta. Jos et itse osaa etsiä oikeaa tahoa, TE- tai KK-virkailija voi ottaa asiasta selvää ja ohjata sinut siinäkin asiassa eteenpäin.
Tässä terveystarkastuksessa etsitään kaikki pienetkin henkiset / fyysiset viat että työtön voidaan laillisesti ohjata kuntouttavaan työtoimintaan (sosiaalinen palvelu) ja kunnan ei tarvitse maksaa sakkomaksua työttömästä valtiolle!!
- Anonyymi
Kuinka tämä kuntouttava parantaa syövän,reuman,rappeutumisvaivat...?
- Anonyymi
Vähemmästäkin menee halu tehdä mitään, tästä on tullut ääliöiden simputusvaltakunta.
- Anonyymi
Ensin meni halu opiskella, jonka jälkeen meni halu tehdä töitä. Ja nytkö meni halu olla työtön työnhakija? No josko vielä toimeentulotukea haluaisit, vai menikö siihenkin jo halu?
- Anonyymi
Kuntouttava työtoiminta heikentää suomalaisten hyvinvointia ja terveyttä voimakkaammin kuin mikään muu yksittäinen tekijä.
- Anonyymi
Juu monet joutuu tosi pitkälle saikulle, pää ei kestä ilmaistöitä, työ kun ei paranna taloudellista tilannetta.
- Anonyymi
syö miestä rotan lailla
- Anonyymi
Meillä ainakin jotkin yritykset tuo alihankinta töitä.
Ihan pelkkää työtä ainakaan meillä ei ole.
Töitäkin saa tehdä koko ajan, mutta voi osallistua johkin ryhmiin mm Liikunta ryhmä jossa toki pääasiassa tehdään pelkästään kävely lenkkejä. Kerran oltiin frisbeegolffamassakin. Myös makkaraa grillaillaan pihalla välillä jopa näin talvella eli ihan täyttä työtä ei ole kuten oikeassa työpaikssa. Joillakin vahemmilla on vaan jäänyt joku urakkavauhti päälle vaikka ei tarvisi. Ihmettelen kyllä. Oikea paikka heillä olisi vielä kyllä ihan palkkatyössä, mutta kai se on vaan vaikea tuossa iässä työlistyä jotkin ikäkkäämmät myös kauhuistuttavan ylipainoisia. Elli paljon alkoholi ja painonhallinta ongelmaisia. - Anonyymi
Kuntouttavalla työharjoittelulla työllistetään iso joukko naisia, jotka liittyvät kuntouttavaan työharjoitteluun pakotetun henkilön "ohjaamiseen". Pakotettu on vain työobjekti/-projekti näille diibadaaba-huuhaa ja turhan työn tekijöille.
- Anonyymi
Olen ollut monessa paikassa ,eräs kuntouttava työtoiminta oli sellainen että istuimme tuoleilla ja venytttelimme ! 4 tuntia kerran viikossa,miten se auttaa työn saannissa? Aikuisten ihmisten kiusaamista. Sitten eräänä tiistaina ohjaaja sai hepulin, oli todella kumma näky. Eräässä toisessa paikassa piti lukea vanhuksille ja olla heidän seurana,vanhukset olivat mukavia,henkilökunta ei. Eräässä paikassa laitin nappuloita ja nippeleitä järjestykseen,voi äiti armas tule apuun!! Siellä oli ihmisiä jotka eivät ole vammastaan tai jostain muusta syystä työllistyneet. Monta tuntia sitä nippelien laittoa,ei kiitos. Olin monesti miettinyt millainen paikka se on ,no tulipa sekin nähtyä. Kaikista paikoista joissa olin tarttui mukaan jotain oppia ja opin itsestänikin uusia asioita.
- Anonyymi
Ettet enää mene ?
- Anonyymi
Olen nykyään eläkkeellä eli kuntouttavat ovat kohdallani taaksejäänyttä elämää oli ne kyllä ihan mielenkiintoisia paikkoja . Niinkuin kirjoitin opin itsestänikin paljon.
- Anonyymi
Mä olin aikoinaan päiväkodissa kuntouttavassa työtoiminnassa. Päivät oli pitkiä ja väsyttäviä,mulle ei annettu mitään muuta hommia kuin lasten vaatelokeroiden siivoamista ja kynien terottamista ja järjestin kirjahyllyjä. Aluksi olin muitten aikuisten kanssa ulkona, leikin lasten kanssa,annoin keinussa vauhtia. Mutta siellä oli eräs " täti" joka inhos mua,katteli aina kyräillen mua ja sit yhtäkkiä jouduinkin olemaan vaan sisällä. Oli niin halvan ihmisen leima kun en saanut tehdä kunnolla hommia. Ja mä olen paljon ollu lasten kanssa ja monessa päiväkodissa ollu hommissa ja he kyllä tiesi sen . Ihan kiusaamista mun mielestä. Tästä on nyt pari vuotta aikaa ,onneks pääsin muualle ja sain työpaikan jossa työntekijää arvostetaan , olen tykännyt olla .
- Anonyymi
Toivottavasti saat myös kunnon palkkaa työpaikasta, siis alakohtaista.
- Anonyymi
syö miestä rotan lailla
- Anonyymi
Usein ihmiset ovat kuntouttavassa, koska heidän on pakko, eikä muita vaihtoehtoja ole. Jos kuntouttavassa käytetään ns. psyykkisiä alistus ja painostusmenetelmiä yritetään satuttaa fyysisesti ei voida puhua ihmisen kuntouttamisesta vaan hajottamisesta. Fyysisellä satuttamisella tarkoitan esim. työtöntä jolla on vaiva, jonka takia ei voi vaikka tehdä seisomatyötä ja lääkärintodistuksesta huolimatta sitten viedään tuolit pois ja työtön joutuu seisomaan koko päivän. Tapoja on monenlaisia.
Pahimmassa tapauksessa kuntouttava työtoiminta tarkoittaa joidenkin kohdalla sitä, että kartoitetaan heikkoudet ja käytetään niitä psykologisena painostuskeinona "kuntoutuksen" keskeyttämiselle ja sitä kautta karenssille. Se millä perusteilla valitaan kuka tai kelle näin tehdään on jäänyt itselle epäselväksi. Kaikki ei saa samaa kohtelua.- Anonyymi
Kuntouttavassa on lähtökohtaisesti tarkoitus kartoittaa jäljellä olevaa työkykyä .Eli se ei ole työttömyyteen perustuva toi mi ollenkaan. Tyosta on aluehallintovirastot lausuneet ja huomauttaneet useasti.
Kuntouttavia työpaikkoja ei käytänössä ole ,sillä kuntouttava lako määrää että kuntoutus on tuolta osin tapahduttava aina kunnallisella sektorilla,eikä siitä saa koitua taloudellista hyötyä kuntouttavalle taholle. Tuo ei siis voi olla tuottavaa työtä. Kuntoutus on aina oikeus ei velvollisuus. Kuntouttavan muotoja on myös monia se ei ole yksiselitteinen käsite. Oikeus kuntoutukseen tulee usein työeläkevakuutusyhtiön kautta .Tallöin toimeentulo on muistaakseni 60% aiemmasta palkasta tietyt prosentit jolloin päästään lähelle sitä mitä on aiemmat ansiot olleet työelämässä. Tuo on yksi kuntoutuksen muoto jossa tuota jäljellä olevaa työkykyä mitataan, kun eläköityminen on katsottu pois suljetuksi b lausuntoon antamalla kielteinen eläköitymis päätös. Kuntoutuksesta ei tietääkseni vakituisesti työllisty kukaan . Korjatkoon ken paremmin asian tuntee muilta osin.
https://yle.fi/uutiset/3-11100079 - Anonyymi
Same to you dickhead
- Anonyymi
Siivotaan työttömyystilastoja ja kunnan ei tarvitse maksaa sakkomaksua työttömästä kun hänet on laitettu kyseiseen toimintaan.
Kunta saa myös 10 euroa ylläpitokorvausta /päivä jokaista työtöntä kohti kun tämä on kuntouttavassa - Anonyymi
Mieti, miten kieltäydyt ja usko siihen, mitä sanot. Älä selittele turhia, pitkät perustelut paljastavat epävarmuutesi.
- Anonyymi
Kiusaaminen ja työsyrjintä kuntouttavassa, oletteko kohdanneet?
- Anonyymi
Itse olen jo onnellisesti työeläkkeellä ja pois noiden kuntouttavien työtoimintojen harmeista. On täysin käsittämätöntä, että rehellisiä ja terveitiä ihmisiä halutaan työntää kuntouttaviin joissa on myös varttihullut, vankilasta vapautuvat ja vankilantuomion sijasta työvelvoitteiset. Hitto ei se noin saa olla.
Kaksi kertaa yritettiin kuntouttavaan työntää mutta eivätpä onnistuneet. 1. kerralla tosin olin typissä mutta tuohon aikaan pystyi mitätöimään pakko-allekirjoittamansa sopimuksen. 2. kerralla eivät typpiä pidemälle myöskään tarvinnut mennä kun typin virkailijakin oli sitä mieltä, että ei minun paikka ole mennä taantumaan kuntouttavaan.
Nyt olen eläketuella ja kiitos tuosta silloiselle työministeri Lindströmille. Hän järjesti muutamalle tuhannelle pitkäaikaistyöttömälle pääsyn eläketuelle (pois työkkäristä kokonaan) kaksi kertaa. Eläkuella ollaan kuten elääkkeelläkin - paitsi kaikki alennukset eivät ole vielä saatavilla kuin vasta vanhuuseläkkeellä.- Anonyymi
Ministereitä on tosi helppoa pelotella
- Anonyymi
syö miestä rotan lailla
- Anonyymi
Itse ollut 7 kertaa / eri sopimuksilla kuntouttavassa. Enää ei kuulemman tarvitse mennä. Eipä ole kuntouttanut.
- Anonyymi
Kerran olin kuntouttavas. Haukuin sen pajan ohjaajan lyttyyn. Sanoin sitä tyhmäksi ja idioottiksi. Ei se osannut mitään työkaluja käyttää edes. Ei se osannut neuvoa missään edes. Se istui siellä kopissaan vaan ja luki lehtiä. Sit hakuin se pajan toimitusjohtajan tai mikä se oli.
Kysyin siltä että miksi ovat palkanneet idiootin pajan työnohjaajaksi. Se työnohjaaja meinasi että maalaan sen omistaman talon peltitkaton ilmaiseksi. Sit kysyin siltä isommalta pomolta että salliiko laki oikeesti että ilmaistyöntekijät maalaa sen pajan työntekijöiden taloa ilmaiseksi.
Lopulta mun kuntouttava purettiin koska kyselin liikaa kuulemma ja olin liian vaativa. Meidän piti myös tehdä purkutöitä yhdessä talossa. Ei annettu suojavarusteita edes kuten kypäriä.
Soitin sit rakennusliittoon ja kysyin mitä turvallisuuus varusteita pitää olla purkutöissä ja sanoin sen pajan johtajalle että teen rikosilmoituksen että meidän pitäis purkaa taloa ilman suojavarusteita ja kaikkea. Lopulta vissiin se homma peruttiin ja sain potkut kuntouttavasta. - Anonyymi
Tehkää mitä te viranomainen sanoo niin ette menetä tukia. Miksi potkia tutkainta vastaan?
- Anonyymi
Mentiin työkaverin kanssa aamulla kännissä, sanoivat vaan että huomenna sitten uudestaan, sieltä ei päästetä noin vaan pois, Hyeenat .
- Anonyymi
Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu niille henkilöille, jotka eivät työ- ja toimintakykynsä asettamien rajoitusten vuoksi voi osallistua julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön. Kyseessä on siis toissijainen palvelu TE-palveluihin nähden.
- Anonyymi
Mielenkiintoisin kokemus kuntouttavassa työtoiminnassa olemisessa oli se että oltuani muutaman kuukauden kuntouttavassa työtoiminnassa eräässä valtion tai kunnan virastossa, sinne palkattiin yksi määräaikainen työntekijä.
Kun kohtasin tuon uuden työntekijän ensimmäistä kertaa hän sanoi minulle että sinä teet minun aikasempia töitäni. Hän oli aiemmin siellä samaisessa virastossa tehnyt määräaikaisessa palkkatyösuhteessa ihan sitä samaa hommaa mitä minä tein siellä kuntouttavassa työtoiminnassa.
Joten eli entäpä sitten? No mitäs siinä laissa kuntouttavasta työtoiminnasta seisookaan? Jotain semmoista että kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa korvata palkkatyönä tehtävää työtä. Ja se on kova vaade sinänsä, sillä mitä sellaista työtä millään työpaikalla voikaan olla mitä siellä työpaikalla ei niin ikinä olisi tehty palkkatyönäkin ainakin joskus tai kertaalleen? Ja jos semmoista työtä joltain työpaikalta löytyy niin kuka sitä sitten siellä nyt tekisi jos sitä kuntouttavassa työtoiminassa olevaa ei siellä työpaikalla olisi sitä tekemässä?
Siis lakia kuntouttavasta työtoiminnasta jos se tapahtuu oikeilla työpaikoilla oikeaa työtä tehden eikä jollain höpötilöpöti pajalla jotain puuhastellen ei käytännössä voida panna toimeen muuten kuin rikkomalla sitä kuntouttavaa työtoimintaa koskevaa lakia.
En ole lainoppinut mutta olen ollut ymmärtävinäni että lain rikkominen noin ylipäätään olisi laitonta varsinkin jos sen tekee virkasuhteessa valtioon tai kuntaan oleva virkailija. Käsittääkseni taitaa olla voimassa sellainenkin laki jossa määrätään jotain sen tapaista että valtion/kunnan virkailijan on työssään aina noudatettava lainsäädäntöä ja asetuksia.
No ehkä on olemassa asetus jossa sanotaan että virkamieslakia tai lakia kuntouttavasta työtoiminasta saa ihan vapaasti tulkita työttömien vahingoksi koska työttömät eivät ole ihmisiä vaan työttömiä.
Ja noin ollen työttömän kuntouttavassa työtoiminassa tekemä palkkatyön tekemistä korvaava työnteko ei koskaan ole palkkatyötä korvaavaa työntekoa vaan kyseisen työn tekemisessä ja teettämisessä aina on kyseessä työllisyyttä edistävä erikoisoperaatio.- Anonyymi
" työllisyyttä edistävä erikoisoperaatio." Se ei ole sota, vaan pienimuotoinen erikoisoperaatio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" työllisyyttä edistävä erikoisoperaatio." Se ei ole sota, vaan pienimuotoinen erikoisoperaatio.
Tarkoittanee työllisyyttä estävä toiminta
- Anonyymi
Minä insinööriksi opiskelleena olin varsin kummissani kun minulle työhönvalmentaja työnnettiin minulle asioista kertomaan. Siinä oli työ ja tuska että pääsi tuosta eroon. Valmennus oli täysipäiväistä minun kiusaamista. Vaivoin sain pidettyä itseni kasassa että syyllisty naisihmisen pahoinpitelyyn. Niin tiukalle vetivät kiusaamisen kanssa.
- Anonyymi
Ymmärrän täysin.
- Anonyymi
Siellä kiusataan
- Anonyymi
87% pelkkää miinusta, 13% nippanappa siedettävää.
- Anonyymi
-86-87v. puistoista roskapönttöjen vaihtoa uusiin,haravointia,tiilien kantoa.lapiotyötä PALJON,pensaiden ja puiden istutusta,puistonpenkkien painepesurilla pesua niiden maalausta,risumettää PALJON,varastojen siivousta,kaupungin autolla tarvikkeiden noutoa,kaupunginkoneiden huoltoa.. (joka arkipäivä)
- 94-96v. päiväkodeissa yleistä huoltoa (maalausta lähinnä lasten kanssa jutustelua :)
(joka arkipäivä)
-2000v. puutöitä ja maalausta (joka arkipäivä)
-2009v. tietokoneella istuskelua,tupakalla ravaamista,kahvinjuontia (parikertaa vk) - Anonyymi
"Kuntouttavassa työtoiminnassa voit esimerkiksi saada uusia näkökulmia omaan elämääsi ja jakaa kokemuksiasi toisten ryhmäläisten kanssa.
Toimintaan osallistuvat hyötyvät lisääntyneellä hyvinvoinnilla, saavat tukea päihteettömyyteen ja sitä kautta toiminta edistää työelämään paluuta."
just joo.. tsiisus sentään, ja sitten tuo että oletetaan automaattisesti kaikkien olevan alkoholisteja, tottakai suurin osa niistä kuntouttavassa olevista on alkoholisteja,mielenterveys porukkaa yms, mutta sinne laitetaan myös raittiita absolutisteja jotka ei sovi ollenkaan tuollaiseen porukkaan ja karessiuhalla pakotettu kuntouttava pilaa sellaisten ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia rankasti - Anonyymi
Jos teidät halutaan kuntouttavaan työtoimintaan, se tarkoittaa sitä, että silloin viranomainen on tehnyt teistä päätöksen että olette työ- tai toimintakyvyttömiä.
Tietenkin kiistätte tuon jo heti alkuunsa, ja tämän lisäksi vaaditte viranomaista selvittämään, kuka, milloin, ja millä perusteilla hän on ottanut oikeudekseen esittää teistä valheita, ja mahdollisesti jopa levittänyt niitä valheitaan siinä omassa viranomaispiirissään jotka ko. toimien parissa työskentelee.
Toki jos todella tarvitsette sellaista palvelua, sitten vain nimi paperiin.
Jos viina maistuu niin tuollahan voi saada uusia kavereita siihen harrastukseen. - Anonyymi
Ei mitään kiinnostavaa kuntouttavassa(ennen sentään oli jotakin tekemistä ja vaatimuksia)
laahustin hartiat kasassa juoppojen ja narkomaanien kanssa tupakille, kahville vuoronperään.
Ainuttakaan pitkäaikaistyötöntä ulkomaalaista ja pakolaista ei näkynyt, shoppailevat vaan ja hengailevat kaupungilla.- Anonyymi
7 eri sopimusta takana kuntouttavaa.
- Anonyymi
Joo ne kusipäät..
- Anonyymi
Helsingissä: Millaisissa paikoissa, mitä tekemässä, olette olleet kuntouttavassa ?
Kertokaa kokemuksista anonyymisti, niin, ettei haittaa Sinua. Pliis kertokaa.
Millaisissa kohteissa? Missä tehtävissä? Kuinka pitkään? Oletteko työllistyneet, kuntoutuneet?
Miten on muutoin elämänlaatu? Parisuhde. - Anonyymi
Onneksi pakkotyönhaku on lopetettu monelta kuntouttavassa olevalta niin myös minulta
- Anonyymi
V3dä ites hirteen ainoa toive
- Anonyymi
syö miestä rotan lailla
- Anonyymi
Kannattaa tosiaan katsoa et minne menee kuntouttavaan työtoimintaan, ensinnäkin työn pitää olla kuntouttavaa eikä päinvastoin, olet kuntouttavan jälkeen heikommassa työkunnossa kuin sinne olet tullut.
Samaten paikan pitää olla henkisesti sellainen missä ihmiset viihtyy.
Sellainen on väärin että sanotaan ettet ole kuntoutunut ja sen arvioinnin tekee ihmiset jotka eivät olemukseltaan eikä siihen rehellisyyteen kykene, vaan arviointiin vaikuttaa kuntoutettavan pärstäkerroin, siihen vaikuttaa liikaa arvioien kateus. - Anonyymi
Noin joka kolmas puhu hepatiitti ct tartunnastaan
Siis ainakin puolet päihteenkäyttäjiä janarkkareita - Anonyymi
Mitään pakkohakuja ei ole pakko tehdä, riittää kun käytätte lakiin perustuvaa oikeuttanne korjata te-toimiston kanssa tehtävät suunnitelmat, ja hakumäärät nollaan.
Suomessa on lakiin perustuva oikeus vapaasti valita työnsä, ja työn hakeminen pitää sisällään työn valinnan. Ei voi olla pakkohakua jos on vapaa valinta. Kansalaisten - myös työttömien - vapaata valintaa on Suomen valtion kunnioitettava.
Myöskään mitään kuntouttavia työtoimia ei ole pakko tehdä, ne ovat vapaaehtoinen palvelu, johon toki yritetään temppuilemalla saada väkeä tekemään työtä ilman palkkaa.
Kaikessa, mitä te-toimiston kanssa tapahtuu, pitää kiinnittää huomio aina perusteisiin, eli viranomaisen on selvitettävä ne yksilölliset perusteet, miksi hän haluaa teidät tekemään työtä ilman palkkaa vaikka haluatte saada kunnollisen palkan, tai miksi hän väittää teitä työ- tai toimintakykyongelmaiseksi vaikka mitään ongelmaa ei ole. Asia muuttuu kovin helposti kunnianloukkaukseksi josta teette tietenkin hallintokantelun ja vaaditte kurinpitotoimia jos tällaisia valheita levitellään.- Anonyymi
peruutteleva aivokääpiö
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
peruutteleva aivokääpiö
Osu ja uppos!
- Anonyymi
Entäs sellainen tapaus kun evätään 9 euroa pois jos et kykene sairaudesta johtuen tekemään määrättyä työtä. Näitäkin jon joissakin paikoissa nähty.
- Anonyymi
Mielummin menen kiskoille makaamaan kuin alistun nöyryyttävääv kuntouttavaan työtoimintaan.
- Anonyymi
Joissakin on aivan hirveä henkilökunta, joissakin on todella mukava. Monen tekijän summa.
- Anonyymi
Todellakin, joissakin on aivan huippu meininki niin kuntouttavilla kuin henkilökunnalla niin kuin pitää ollakkin, mutta sen pilaa tietyt paikat mihnkä työnantajatkaan eivät koske, just nämä pilaa keikkien maineet ja koko systeemin.
- Anonyymi
Kuntouttava ei ole mikään työsuhde, äläkä mene ajamaan talon autoja 9 euroa per päivä, siellä ei päde vakuutukset. Omavastuu on aina 200 euroa jos kolhit jotakin. Pienikin korjaus maksaa helposti nykyään 2000 euroa.
Ajot hoitaa vain palkkatukilaiset ja pomot.- Anonyymi
Jos vahingossa vaikka kaataa auton, hupsista tai osuu todella massiivinen kivi tielle! Vaihdekin vaihtuu ilman kytkintä tottakai.
- Anonyymi
Mahdollisimman paljon sabotaasia!
- Anonyymi
Mietin tätä hommaa "eikä se saa tuottaa voittoa yrityksille" Paljon on porukkaa kuntoutumassa esim kirpputoreilla tai muun samantapaisessa kompleksissa jossa paljon erinlaista toimintaa, mut kaikki hommathan tuollaisissa on voittoa yritykselle . Paitsi tietty se pelkkä kahvin juonti ja kelloon tuijottelu.
- Anonyymi
Mahdollisimman paljon sabotaasia, koska kyseessä ei ole työsuhde niin mitää työvelvollisuutta ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mahdollisimman paljon sabotaasia, koska kyseessä ei ole työsuhde niin mitää työvelvollisuutta ei ole.
On se työtä, kaikki työ on arvokasta. Kuntouttavaan päästään ei koskaan jouduta kertoi Pete.
- Anonyymi
Mikäli joutuu kassalle niin pitää huolen ettei rahasta mitään tai muutenkaan tee yhtään mitään niin eivät saa taloudellista hyötyä.
- Anonyymi
itse lävin katkaisemassa karenssin tuollaisessa "kuntouttavassa... #"
(- kun ei töittä löydy, niin tarvittiin rangaistus karenssin katkaisuun jokin toimenpide.
ja muuta ei ollu, kuin "kuntouttava" tarjolla..).
- Se oli turha touhua, mutta siellä näki eri ongelma ryhmiä sekä muuta arkea.
- Toiminnan oli kaupunki ostanut uskonnolliselta yhteisöltä.
- Hieman huvittavaa ja sääliittävää se oli.. säälittävää ajan tappoa...'
- ennen oli b- mielisairaalat tähän touhuun,
nykyisin nämä halavemmat avo-systeemit !
-selvää säästöä ?- Anonyymi
Samat kokemukset.
Olin muutaman kuukauden "kuntoutumassa " ja sain karenssiin siten poikki.
Muita keinoja silloin ei ollut.
Ja jäi mieleen, että siellä oli paljon hyvää työvoimaa jouten.
Kun ei niitä rehellisiä töitä, palkka-töitä ole riittävästi, niin suuri määrä ihmisiä joutuu tälläiseen täyteen turhatoimintaan.
Ja tämä on iso ongelma. Kun jokaisessa kaupungissa Suomessa on tälläistä,
sanoisiko massa-työttömyyden peittelyä ja piilottelua.
Vakava , vaiettu ongelma on epäonnistunut työvoimapolitiikka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samat kokemukset.
Olin muutaman kuukauden "kuntoutumassa " ja sain karenssiin siten poikki.
Muita keinoja silloin ei ollut.
Ja jäi mieleen, että siellä oli paljon hyvää työvoimaa jouten.
Kun ei niitä rehellisiä töitä, palkka-töitä ole riittävästi, niin suuri määrä ihmisiä joutuu tälläiseen täyteen turhatoimintaan.
Ja tämä on iso ongelma. Kun jokaisessa kaupungissa Suomessa on tälläistä,
sanoisiko massa-työttömyyden peittelyä ja piilottelua.
Vakava , vaiettu ongelma on epäonnistunut työvoimapolitiikka.Tuollaisessa turhaakin turhemmassa oleskelussa olen käynyt minäkin.
Ja sama syy. Tuli rankaisuna karenssi, jota ei saanut poikki. Kun töitä ei ole.
Niinpä kävin kuntouttavassa sen vaaditun toimenpiteen ajan..
Ja se kuntouttava oli säälittävää halpa puuhaa.
Vakava kuntoutus asia oli ulkoistettu osaamattomille, uskonto hörhöille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaisessa turhaakin turhemmassa oleskelussa olen käynyt minäkin.
Ja sama syy. Tuli rankaisuna karenssi, jota ei saanut poikki. Kun töitä ei ole.
Niinpä kävin kuntouttavassa sen vaaditun toimenpiteen ajan..
Ja se kuntouttava oli säälittävää halpa puuhaa.
Vakava kuntoutus asia oli ulkoistettu osaamattomille, uskonto hörhöille.Ja vielä jatkona, että kyllä on ihmisiä jotka tarvitsee aikuisten päivähoitoa.
Mutta mikä olisi se keino työllistää oikeisiin, tuttaviinkin töihin ?
Kun Kuntouttava turha-oleskelu ei luullakseni ole se järkevä keino järjestää aikuisten päivähoitoa.
- Anonyymi
Palkkaa saavan työntekijän kohdalla työnteko on työperäisiä sairauksia aiheuttavaa toimintaa jonka vuoksi jäädään sairauslomille, ja toisinaan saadaan korvauksia.
Työttömän kohdalla palkaton työnteko on kuntoutusta joka tuottaa terveyttä ja työkykyä.- Anonyymi
Mennyt aivan perseelleen tämä järjestelmä!
- Anonyymi
uuvattien, juoppojen ja narkomaanien kanssa pyöritellään linnunpönttöjä, juodaan kahvia, hierotaan luureja, tupakoidaan.
Ennen oli sentään jotain järkevää tekemistä. - Anonyymi
Kuntouttava missä pyörii toveripiiri saamassa valohoita, niin sanotut entiset narkkarit ja omasta mielestään kuivilla olevat AA - kerhon spurgut mitkä ovat mukamas hurahtaneet uskoon. Näin ne saa kaikki kunnan ja kirkon edut suoraan kaljapussiin.
- Anonyymi
Mitenkä on mahdollista, että työkykyisä tyyppejä kierrätetään vuositolkulla tyyliin kuntouttava ja palkkatuki, kuntouttavaa ja palkkatuki, vain siksi kun on hyvä toveripiiri ja on hyvää pataa pomojen kanssa? Niin sanottu joojoo mies.
- Anonyymi
kuntouttavassa työssä on nykyään ne jotka ovat olleet pidempään työttöminä riippumatta taustoista ja esim myös iäkkäät jotka ei koskaan tule työllistymään yhtään mihinkään mutta eläkkeelle ei päästetä joten pakolla pidetään noissa.
Työttömyys virkailijat ei vaan voi asialle mitään koska lakipykälät on sellaisia et heidän on pakko pakottaa noihin karessin uhalla vaikka tietävät itsekkin ettei siitä hyötyä ole vaan enemmänkin haittaa.
Olihan se lehdessäkin aikoinaan kun joku työttömyys virkailija jossain kierrätys firmassa sanoi että useita on sielläkin jotka ei kuuluisi ollenkaan enää työttömäksi työnhakijaksi vaan eläkkeelle ??- Anonyymi
Ne kusipäät tätit tekee koska saa lisää palkkabonuksia ja palkkaa kun ne kusettaa ihmisiä .. hä Valtio y know
- Anonyymi
Itselle tarjotaan pakolla lisää kuntouttavaa työtoimintaa.
Kuitenkin ylilääkärin lausunto, etten ole kuntoutettavissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itselle tarjotaan pakolla lisää kuntouttavaa työtoimintaa.
Kuitenkin ylilääkärin lausunto, etten ole kuntoutettavissa.TEmakoiden 'kuntouttava' ei ole samaa kuin kuntoutus. Ja kuntoutus taas on ilmaista työtä. 'Kuntouttava' ei ole työtä, vaan ihmisen alistamista ja hänen omanarvontuntonsa tahallista vahingoittamispyrkimystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TEmakoiden 'kuntouttava' ei ole samaa kuin kuntoutus. Ja kuntoutus taas on ilmaista työtä. 'Kuntouttava' ei ole työtä, vaan ihmisen alistamista ja hänen omanarvontuntonsa tahallista vahingoittamispyrkimystä.
Näin se menee, kun paikalle sattuu muutama narsisti.
Autokuskiksi ei kannata ryhtyä kuntouttavassa, siinä ei päde vakuutukset tai muuallakaan hommissa missä pompitaan toisten nurkissa.
Jos pakotetaan kuskiksi niin siitä voi kieltäytyä, jos tulee seuraamuksia niin työnjohto on tehnyt virheen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TEmakoiden 'kuntouttava' ei ole samaa kuin kuntoutus. Ja kuntoutus taas on ilmaista työtä. 'Kuntouttava' ei ole työtä, vaan ihmisen alistamista ja hänen omanarvontuntonsa tahallista vahingoittamispyrkimystä.
Jokainen tiesi aikoinaan mitä tarkoitti kuntouttava, nykyään se on alistamista,nöyryytystä, leikitään pieni piiiri seuraleikkejä, vanha viidakon sanonta terveenä menet, sairaana tulet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen tiesi aikoinaan mitä tarkoitti kuntouttava, nykyään se on alistamista,nöyryytystä, leikitään pieni piiiri seuraleikkejä, vanha viidakon sanonta terveenä menet, sairaana tulet.
Kuntouttava sana pitäisi ehdottomasti poistaa tuosta, koska on todellakin harhaanjohtava. Kontrollointia, alistamista ja nöyryyttämistä. Kohdellaan asiakkaita alentuvasti. Pahimmillaan orjuuttamista, jos joutuu tekemään oikeaa työtä. Monet joutuvat tekemään ja tämä vääristää kilpailua sekä vähentää palkkatyöpaikkoja. Laitonta on joo, mutta kukaan ei puutu. Oma terveyteni romahti ja en ole ainoa.
- Anonyymi
Kyse ei ole siitä, vaan kun siitä että tukia käytetään väärin perustein.
- Anonyymi
Ei vain tukien käyttämisestä väärillä perusteilla, vaan myös siitä, että työttömille tarkoitettuja palveluita tehdään väärin ja joiltakin osin vieläpä täysin lainvastaisesti.
Ei te-toimiston kanssa tehtävällä suunnitelmalla ole mitään virkaa, jos se suunnitelma jo alun alkaenkin vääristellään viranomaisen toimesta (heillä on toki lakiin perustuva oikeus tehdä suunnitelma ilman työttömän apua, mutta ei sitä silloinkaan saa tehdä väärin, ja väärin se on heti kun siinä on esim. vääriä tietoja ja vääränlaisia palveluita yms).
Kyse on lakiin perustuvista vaatimuksista että valtion on järjestettävä palvelut työttömille, mutta palvelut siis tehty hyvin ilmeisesti elinkeinoelämän lobbaamisen seurauksena täysin vääristyneeseen tilaan, joka johtaa hyvin helposti esim. pakkotyöhön jos suunnitelmaa käytetään perusteena vaatia työttömältä työtä ilman palkkaa rangaistuksen (eli karenssin) uhalla.
Lisäksi myös se että PL19 mukaista viimesijaista sosiaaliturvaa käytetään tähän samaan kiristämiseen, on melkoisen törkeällä tavalla alkanut eduskunta kukkoilemaan kansan lakiin perustuvia oikeuksia vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vain tukien käyttämisestä väärillä perusteilla, vaan myös siitä, että työttömille tarkoitettuja palveluita tehdään väärin ja joiltakin osin vieläpä täysin lainvastaisesti.
Ei te-toimiston kanssa tehtävällä suunnitelmalla ole mitään virkaa, jos se suunnitelma jo alun alkaenkin vääristellään viranomaisen toimesta (heillä on toki lakiin perustuva oikeus tehdä suunnitelma ilman työttömän apua, mutta ei sitä silloinkaan saa tehdä väärin, ja väärin se on heti kun siinä on esim. vääriä tietoja ja vääränlaisia palveluita yms).
Kyse on lakiin perustuvista vaatimuksista että valtion on järjestettävä palvelut työttömille, mutta palvelut siis tehty hyvin ilmeisesti elinkeinoelämän lobbaamisen seurauksena täysin vääristyneeseen tilaan, joka johtaa hyvin helposti esim. pakkotyöhön jos suunnitelmaa käytetään perusteena vaatia työttömältä työtä ilman palkkaa rangaistuksen (eli karenssin) uhalla.
Lisäksi myös se että PL19 mukaista viimesijaista sosiaaliturvaa käytetään tähän samaan kiristämiseen, on melkoisen törkeällä tavalla alkanut eduskunta kukkoilemaan kansan lakiin perustuvia oikeuksia vastaan."Ei te-toimiston kanssa tehtävällä suunnitelmalla ole mitään virkaa, jos se suunnitelma jo alun alkaenkin vääristellään viranomaisen toimesta (heillä on toki lakiin perustuva oikeus tehdä suunnitelma ilman työttömän apua, mutta ei sitä silloinkaan saa tehdä väärin"
Miten joku toinen osapuoli tekee sulle sinua velvoittavat elämänsuunnitelmat "väärin"?
Miten viranomainen tuollaisen toimenpiteen voi suorittaa "oikein"?
Valistatko meitä seuraavaksi miten viranomainen suunnittelee sulle sinua velvoittavan ruokavalion "oikein"? Tai miten viranomainen suunnittelee sinulle sinua velvoittavan parinvalinnan "oikein". Ei saa vääristellä viranomaisten toimesta tällaisia suunnitelmia jotka sulle tehdään.
Et sä itse mitään omia suunnitelmia ei tee. Ei oo koskaan tullut sulle edes mieleen suunnitella ihan itse oma elämäsi.
Viranomainen suunnittelee kaiken.
- Anonyymi
Uusi laskelma: Universumin loppu on lähellä
- Anonyymi
Mielummin menen junan alle kuin alistun tälläiseen nöyryyttävään toimintaan.
- Anonyymi
mitä turhia suuria kuvittelet itsestäsi,,, lopeta oman navan kaivelu ja mene vaan kulakkiin ja ole kuin muutkin.
- Anonyymi
Mä oli 2 kk sellaisessa uskonnollisen yhteisön leipä jakelussa katkaisemassa
te-mielivalta karenssia.
Siellä oli uskovaisia, inkeriläisiä, mustalaisia albaniasta, venäläinen virosta, juoppoja, huume väkeä, tatuoituja, vanki kundeja, ilmeisesti ehdollisessa tms.. Ehkä mt tapauksia myös. Siis oikeasti hoivaa vailla.
Siellä juotiin kahvia, tehtiin ruoka, ja laitettiin kaupan vanhentuneita tuotteita muille köyhille jakoon. Rukoiltiin ja juotiin kahvia, katseltiin vanhoja sanomalehtiä ja tupakoitiin ulkona.
Eihän se ketään kuntouttanut, mutta oli se aikuisten päivähoitoa. Sellainen "työpäivä" ilman palkkaa.
Mutta kun on aikuinen, niin ei tarvitse päivähoitoa, vaan palkka olisi se tärkeä.
Mutta näissä päivähoito paikoissa ei palkkaa saa kuin muutama valvoja.
Senkin näin, kun uskovainen valvoja sieppasi makkaran taskuunsa köyhien ruokakassista. Mutta lienee pieni synti se kaiken muun hyvänteon ohessa ?- Anonyymi
Sama kokemus kuntouttavasta, olin tuollaisessa aikuisten päivähoidossa hetken. Minullakin oli karenssi päällä, ja muuten sitä ei saanut poikki. Ei millään.
"kuntoutus"systeemi oli hieman säälittävä. Oltiin jouten. Juotiin kahvia. tehtiin voileipiä. Tupakoitiin. Välillä lakaistiin kuntoutus tilan lattioita., jne. Mutta tälläista ohjattua aikuisten päivähoitoa osa meistä tarvitsee, kun ei ole muutakaan. Kun esim. päivärytmi, tai edes joku toistuva toimi tuo ihmiselle sisältöä elämään. Jos siis muuta ei ole.
Ja onhan meillä esim. pääkaupunkiseudulla nuoria rikollisia, jotka tarvitseisivat juuri tälläista holhousta, työtä, jotta aikaa ei jäisi rötöstelyyn. Siis työvelvollisuuden tarvitsevat jouten oleskelevat rikolliset.
Ennen oli b-mielisairaalat, kunnalliskodit, poikakodit, kasvatuslaitokset,, tms. Ja ehkä suojatyöpaikkoja ? Nyt sopeutumattomat ovat jouten kaduilla.
Nykyään ei ole suojatyöpaikkoja kuin ylisuuren hallinnon suuri-palkkaisille.
- Anonyymi
Jos on määrätty kuntouttavaa toimintaa, niin sellainen pitää olla kuntoututtavaa, eikä päin vastoin, eli olet heikommassa työkunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti keikan jälkeen.
Eli selkokielellä työpaikan pitää olla sellainen tai luoda siitä sellainen, että missä kaikki viihtyy ja ihmiset tulis kuntoon. Ei voi olla näin vaikeeta tää ymmärtäminen.- Anonyymi
ei sellaisia ole,, nuo juttusi on toive-ajattelua. Joka ei arjessa toteudu....
- Anonyymi
Mikään kuntoutus ei voi olla velvoittavaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei sellaisia ole,, nuo juttusi on toive-ajattelua. Joka ei arjessa toteudu....
Kyllä se on tiedossa :)
- Anonyymi
Oot aivan pihalla tästä systeemistä .. pönttö .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikään kuntoutus ei voi olla velvoittavaa.
Oikean kuntoutuksen tunnistaakin siitä, että sitä pitää itse pyytää tai useimmiten suorastaan vaatia. Ja kaiken maailman hakemukset, selvitykset, lausunnot jne. toimittaa. Sitten sitä ehkä saa, jos käy hyvä tuuri. Tai vaihtoehtoisesti maksat kuntoutuksesi itse.
- Anonyymi
Miksi suostuit kuntouttavaan?
- Anonyymi
Työmarkkinatuen vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työmarkkinatuen vuoksi.
Joo kyllä tulee karenssi jos ei suostu.Näin pakko..
- Anonyymi
"Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu niille henkilöille, jotka eivät työ- ja toimintakykynsä asettamien rajoitusten vuoksi voi osallistua julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön. Kyseessä on siis toissijainen palvelu TE-palveluihin nähden."
"Hyvinvointialueiden on järjestettävä kuntouttavaa työtoimintaa niille pitkään työttöminä olleille henkilöille, jotka saavat työmarkkinatukea tai toimeentulotukea, ja jotka eivät työ- ja toimintakykynsä takia kykene osallistumaan TE-hallinnon ensisijaisiin palveluihin."
Pelkkä pitkäaikainen työttömyys ei ole peruste laittaa ihmistä Kuntouttavaan työtoimintaan.- Anonyymi
Järjestämisvelvollisuus siis on. Missä on mainittu osallistumispakko/pakko laittaa asiakas palveluun? Eikö palvelun järjestäminen ja sen tarjoaminen asiakkaalle riitä? Onko siis laillista pakottaa sosiaalipalveluun? Potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidosta (potilaan itsemääräämisoikeus). Onko sosiaalipalvelun asiakkaalla vastaavaa itsemääräämisoikeutta? Pitkäaikaistyöttömät voidaan pakottaa ottamaan vastaan sosiaalipalveluita (TYP). Meneekö siinä syystä tai toisesta pitkittyneen työttömyyden takia työttömän itsemääräämisoikeus?
- Anonyymi
En ole koskaan hyväksynyt minkäänlaista väitettä te-toimiston taholta kuntouttavan työtoiminnan tarpeesta - tai minkään muunkaan ongelman olemassaolosta.
Lähtökohtaisesti KIISTÄT aina kaikki ongelmat, ja käytät lakiin perustuvaa oikeuttasi tarkistaa te-toimiston kanssa tehtävät suunnitelmat, ja siinä yhteydessä aina kaikki sellaiset palvelut suunnitelmasta pois, joiden perusteena on tällaisia perusteettomia väitöksiä olemattomista ongelmista - joiden "lääkintään" tarjotaan aina erilaisten peitesanojen taakse piiloteltua palkatonta työtä rangaistuksen uhalla.
Pidä aina kiinni kaikissa olosuhteissa lakiin perustuvasta oikeudesta vapauteen valita työsi, se on lakiin perustuva oikeus jota ei te-toimistolla ole mitään oikeutta ohittaa.
Mikäli te-toimiston kanssa alkaa tulemaan em. "ongelmien" olemassaolosta jotain erimielisyyttä tai riitaa ja suunnitelma ei etene ja sinulle tarjotaan karenssia, siinä vaiheessa teet asiasta hallintokantelun, koska työvoimaviranomainen on tällöin tekemässä sinusta perättömiä väittämiä mm. Kelalle ja ehkä myös mahdollisesti kuntasi sosiaalitoimelle, ja tietenkään viranomaisella ei ole MITÄÄN oikeutta levitellä sinusta valheita.
Pyydä aina että toimet keskeytetään ripeästi ja viranomaiselle rangaistusvaatimukset.- Anonyymi
"Pidä aina kiinni kaikissa olosuhteissa lakiin perustuvasta oikeudesta vapauteen valita työsi, se on lakiin perustuva oikeus jota ei te-toimistolla ole mitään oikeutta ohittaa."
Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että mitään viranomaisen määräyksellä tehtäviä työnhakumääriä ei ole mahdollista tehdä (nollaa lukuunottamatta) ja syy tälle on yksinkertaisesti se, että jos mielestäsi et voi itse taata sitä, että sinulle sopivia, sinun vapaan valintasi mukaisia työpaikkoja, olisi saatavissa juuri sen verran kuin viranomainen haluaa, silloin koko vaatimus on lainvastainen.
Pidä fokus aina tarkoin siinä, että sinulla on lakiin perustuva oikeus vapaaseen valintaan, viranomaismääräyksillä ja muilla vaatimuksilla sitä oikeutta ei ihan noin vain kumota, kas kun se perustuu sekä perustuslakiin että kansainvälisiin sopimuskiin.
Kuntouttava työtoiminta (muiden muassa) on sitten jo sosiaalipalvelua, ja tietenkään viranomaista ei kannata päästää määrittelemään sinua sosiaaliongelmaiseksi (yrittämällä väkisin aktivointisuunnitelmaa tmv)
- Anonyymi
Kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelua. Kysessä ei ole työsuhde, joten palkkaa ei makseta.
Kuntouttavassa kerrotaan yleensä kielloista, mutta kuntouttavan oikeuksista ollaan yleensä hiljaa.
Kielto voi olla esim. paloturvallisuuteen vedoten kahvikeiton kieltäminen tauoilla.
Kuntouttavassa teetätetään usein sellaista työtä, jota ei saisi kuntouttavan lain mukaan tehdä.
Kuntouttavassa ohjaajat eivät voi vaatia samaa kuin palkkatyössä. Ohjaaja ei voi siis hoputtaa. Kannattaa aina ottaa yhtettä omaan sosiaaliohjaajan, jos epäilee omalla kohdallaan väärinkäyttöä kuntouttavassa työtoiminnassa. Sosiaaliohjaaja on velvollinen neuvomaan ja auttamaan. - Anonyymi
Päällekkäisiä hommia riittää aina pettävässä demokratiassa. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010232430.html
- Anonyymi
Työelämävalmentaja tuollaista ehdottanut mulle. En tiedä...en ikinä vuosia sitten olisi odottanut että olen tässä tilanteessa. Aika vain jotenkin mennyt vain työttömänä...kun aloitin amkn niin luulin että tietysti työllistyisin tradenomin tutkinnolla...ei sehän on vaikeaa. Kova kilpailu ja aina olen ollut vähän masentunut.
Luulin että olisin yksi heistä joilla olisi hyvä tuuri koska ennen sitä oli ollut edes jonkinlaista tuuria vaikka olen joutunut kiusatuksi joka koulussa. Sentään pääsin ensin lukioon johon vaadittiin aika korkea keskiarvo ja sen jälkeen amkhon. Minulla on myös yliopisto tutkinto.
Työllistyminen onkin helvetin paljon vaikeampaa ilmeisesti kuin kouluun pääsy.
En kykene itkemään mutta itkettää ajatus kuntouttavaan työtoimintaan menemisestä...pidän sitä "työnä vammaisille" vaikka se sitä ei ole. Muutenkin ajattelen olevani luuseri...siinä olisi todiste siitä että todella olen.
Olen ajatellut joskus että minusta tulisi jopa suuri...ei pidä tulla mutta ei kukaan suuri ole ollut näin kauan työttömänä ja sitten mennyt kuntouttavaan. Kai sellaiset harhat pitää yllä myönteistä kuvaa itsestä "minusta tulee joskus jotain". No ikääkin alkaa olemaan eikä ole tullut eikä tule. Itsetuhoisia ajatuksia tästä saa. - Anonyymi
Kuntouttavien ja työkokeilu paikkoja kuulemma jateaan alas ainakin pienempiä, mikä onkin toledda hyvä asia ja katkera paikka monelle.
Toivottavasti saadaan jotakin parempaa tilallle missä ei ratkaise paikkakunta niin paljon.- Anonyymi
Mistä tämä tieto on peräisin, että niitä vähennetään. Pitäisi olla vapaehtoista ja et esim, kaikki olisi osan vuodesta palvelussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tämä tieto on peräisin, että niitä vähennetään. Pitäisi olla vapaehtoista ja et esim, kaikki olisi osan vuodesta palvelussa.
"Mistä tämä tieto on peräisin, että niitä vähennetään. Pitäisi olla vapaehtoista ja et esim, kaikki olisi osan vuodesta palvelussa."
Tämä että kaikki olisi osan vuodesta palvelussa, vaatisi sitten myös sen että kaikilla on vähintään osan vuodesta sellaisia ongelmia jotka em. palvelua tarvitsisi.
Kaikki ei tarvitse elämänhallintaongelmiin tarkoitettua pakkotyötä, eikä monet tarvitse myöskään työn valitsemiseen viranomaisen apua, koska työn vapaa valinta on lailla taattu oikeus - myös jokaiselle työttömälle.
Työttömyysaika ei ole minkäänlainen peruste väittää että työttömillä olisi elämänhallintaongelmia tai työkyvyttömyyksiä tai mitään muutakaan ongelmia. Työttömyys on seurausta vain siitä että halutunlaista työpaikkaa ei ollut saatavilla, ja siitä syystä työttömät joutuu olemaan työttöminä.
Työpaikkojen rahoittamiseenkin olisi rahaa, mutta työpaikkojen rahoittamisen sijasta se raha käytetään mieluummin esim. kansanedustajien 10-20 tuhannen euron palkkioihin, työstä, jonka arvo on maksimissaan 4-5 tuhatta euroa.
- Anonyymi
Mielummin kiskoille makaamaan kuin tuollaiseen kamalaan alistavaan toimintaan,
- Anonyymi
Se on lähinnä tilaston vuoksi ettei kunta maksa sakkoa työttömistä
- Anonyymi
Onko mitään virallista tahoa mikä auttaisi näiden asioiden kanssa mikäli joutuu viranomais kiusaamisen/kiristyksen kohteeksi, ja kuinka pitää oikeuksistaan kiinni kun nämä virkailijat kävelevät yli eikä noudata edes omia lakejaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko mitään virallista tahoa mikä auttaisi näiden asioiden kanssa mikäli joutuu viranomais kiusaamisen/kiristyksen kohteeksi, ja kuinka pitää oikeuksistaan kiinni kun nämä virkailijat kävelevät yli eikä noudata edes omia lakejaan.
Se virallinen taho olet sinä itse, ja neuvot viranomaiskiusaamista vastaan löytyy suhteellisen helposti ihan näiltäkin palstoilta.
Jos joudut minkä tahansa lainvastaisen toiminnan kohteeksi, silloin valitat aina viranomaisten toimintaa valvovalle taholle, esim. ylin lainvalvoja.
Pari perusasiaa on aina muistettava kun työkkärien kanssa asioi, numero 1 on se että sinulla on lakiin perustuva oikeus vapaasti valita (työsi tai elinkeinosi) sitä oikeutta ei viranomainen voi palveluvimmallaan ohittaa, ja numero 2 viranomainen tekee varsin helposti olettamia siitä että työtön asiakas olisi elämänhallintaongelmainen tai työkyvytön tmv ja etenee siis samantien tarjoamaan sellaiseen tarkoitettuja palveluita MUTTA sinä tietenkin vaadit ensin selvityksen viranomaiselta että mikä se peruste sellaiselle tulkinnalle on että sinä olisit elämänhallintaongelmainen tai työkyvytön. Kiistä kaikki perusteet äläkä anna mitään syytä viranomaiselle (esim. älä itse itseäsi työkyvyttömäksi leimaa).
Viranomaisella ei ole palveluvimmassaan oikeutta levitellä sinusta valheita.
Pärjäät varmasti, kunhan ymmärrät ensin nämä viranomaistoimintaan sisäänrakennellut valheet, viranomainen tulee joustamaan varsin helposti kun tajuaa ensin sen että toimii lainvastaisesti. Toimivat luullakseni tahallisesti näin eli kokeilevat ketkä työttömistä tietävät oikeutensa ja ketkä ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se virallinen taho olet sinä itse, ja neuvot viranomaiskiusaamista vastaan löytyy suhteellisen helposti ihan näiltäkin palstoilta.
Jos joudut minkä tahansa lainvastaisen toiminnan kohteeksi, silloin valitat aina viranomaisten toimintaa valvovalle taholle, esim. ylin lainvalvoja.
Pari perusasiaa on aina muistettava kun työkkärien kanssa asioi, numero 1 on se että sinulla on lakiin perustuva oikeus vapaasti valita (työsi tai elinkeinosi) sitä oikeutta ei viranomainen voi palveluvimmallaan ohittaa, ja numero 2 viranomainen tekee varsin helposti olettamia siitä että työtön asiakas olisi elämänhallintaongelmainen tai työkyvytön tmv ja etenee siis samantien tarjoamaan sellaiseen tarkoitettuja palveluita MUTTA sinä tietenkin vaadit ensin selvityksen viranomaiselta että mikä se peruste sellaiselle tulkinnalle on että sinä olisit elämänhallintaongelmainen tai työkyvytön. Kiistä kaikki perusteet äläkä anna mitään syytä viranomaiselle (esim. älä itse itseäsi työkyvyttömäksi leimaa).
Viranomaisella ei ole palveluvimmassaan oikeutta levitellä sinusta valheita.
Pärjäät varmasti, kunhan ymmärrät ensin nämä viranomaistoimintaan sisäänrakennellut valheet, viranomainen tulee joustamaan varsin helposti kun tajuaa ensin sen että toimii lainvastaisesti. Toimivat luullakseni tahallisesti näin eli kokeilevat ketkä työttömistä tietävät oikeutensa ja ketkä ei.Em. tekstissä kohdat 1 ja 2 siis on huomioitava erityisesti siinä vaiheessa kun tehdään mitään suunnitelmaa viranomaisen kanssa.
Työllistymissuunnitelma on normaaleille työttömille.
Aktivointisuunnitelma on tarkoitettu viallisille ja ongelmaisille työttömille. Osaat varmasti ihan itsekin päätellä oletko viallinen tai ongelmainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Em. tekstissä kohdat 1 ja 2 siis on huomioitava erityisesti siinä vaiheessa kun tehdään mitään suunnitelmaa viranomaisen kanssa.
Työllistymissuunnitelma on normaaleille työttömille.
Aktivointisuunnitelma on tarkoitettu viallisille ja ongelmaisille työttömille. Osaat varmasti ihan itsekin päätellä oletko viallinen tai ongelmainen.Aktivointisuunnitelma tehdään työttömyyden pitkittyessä jokaiselle joka on saanut 500 päivää työmarkkinatukea. Toimeentulotukea jos saatu noin vuoden verran niin ehdot täyttyy..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aktivointisuunnitelma tehdään työttömyyden pitkittyessä jokaiselle joka on saanut 500 päivää työmarkkinatukea. Toimeentulotukea jos saatu noin vuoden verran niin ehdot täyttyy..
Aktivointisuunnitelma pitää sisällään siirron sosiaalipalveluihin, ja sitä ei todellakaan tehdä 500 päivän työttömyysajan perusteella vaan aktivointisuunnitelma tehdään vasta sitten kun on oikeasti tarvetta sosiaalipalveluille (joiden mukana myös kuntouttava työtoiminta -nimisellä peitesanalla piiloteltu pakkotyö tulee mukaan).
Viranomaisella ei ole mitään toimivaltaa tuomaroida työttömiä sosiaaliongelmaisiksi vain työttömyysajan pituuden perusteella, vaan se ihan oikea PERUSTE pitää löytyä, ennenkuin mitään aktivointisuunnitelmia kannattaa alun alkaenkaan tehdä.
Se on viranomaisen virhe, jos yrittää pakottaa aktivointisuunnitelmaa työttömälle joka ei sosiaalipalveluja tarvitse, tokihan vähän viisaampi viranomainen tekee työllistymissuunnitelman aivan kuten kuuluukin.
Jos on kovin kovapäinen viranomainen, suosittelen nauhoittamaan tapaamiset ja kaikesta kirjallisesta asioinnista kopiot, koska jos viranomainen pitää tiukasti kiinni aktivointisuunnitelmastaan, silloin viranomainen on käytännössä tehnyt myös tulkinnan siitä että työtön olisi sosiaaliongelmainen.
Tästä saakin sitten jo ihan riita-asian oikeusasteisiin ja viranomaiselta virkatehtävät poikki jos järki ei löydy. Viranomaisellahan on joka tapauksessa lakiin perustuva oikeus korjata omia menettelytapojaan kun huomaa niissä ongelmia, esim. edellä mainitun kaltaisia ristiriitoja ja suoranaisia ongelmia toimivallan puuttumisen kautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aktivointisuunnitelma tehdään työttömyyden pitkittyessä jokaiselle joka on saanut 500 päivää työmarkkinatukea. Toimeentulotukea jos saatu noin vuoden verran niin ehdot täyttyy..
Myöskään toimeentulotuen saaminen ei sellaisenaan tarkoita mitään näyttöä sosiaaliongelmista tai työ- tai toimintakyvyn ongelmista. Täysin sama tilanne kuin työttömyysajan pituudenkin osalta.
Viranomaisen kannattaa suosiolla oikaista omat menettelynsä, koska muutoin sen tekee hallinnon toimia valvova viranomainen, ja sitä ennen tilanne voi jo kärjistyä vähintäänkin riita-asiaksi, mutta tilanteesta riippuen viranomainen voi joutua myös rikoksen tekemisestä vastuuseen jos ei itse tajua oman työnsä tarkoitusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aktivointisuunnitelma pitää sisällään siirron sosiaalipalveluihin, ja sitä ei todellakaan tehdä 500 päivän työttömyysajan perusteella vaan aktivointisuunnitelma tehdään vasta sitten kun on oikeasti tarvetta sosiaalipalveluille (joiden mukana myös kuntouttava työtoiminta -nimisellä peitesanalla piiloteltu pakkotyö tulee mukaan).
Viranomaisella ei ole mitään toimivaltaa tuomaroida työttömiä sosiaaliongelmaisiksi vain työttömyysajan pituuden perusteella, vaan se ihan oikea PERUSTE pitää löytyä, ennenkuin mitään aktivointisuunnitelmia kannattaa alun alkaenkaan tehdä.
Se on viranomaisen virhe, jos yrittää pakottaa aktivointisuunnitelmaa työttömälle joka ei sosiaalipalveluja tarvitse, tokihan vähän viisaampi viranomainen tekee työllistymissuunnitelman aivan kuten kuuluukin.
Jos on kovin kovapäinen viranomainen, suosittelen nauhoittamaan tapaamiset ja kaikesta kirjallisesta asioinnista kopiot, koska jos viranomainen pitää tiukasti kiinni aktivointisuunnitelmastaan, silloin viranomainen on käytännössä tehnyt myös tulkinnan siitä että työtön olisi sosiaaliongelmainen.
Tästä saakin sitten jo ihan riita-asian oikeusasteisiin ja viranomaiselta virkatehtävät poikki jos järki ei löydy. Viranomaisellahan on joka tapauksessa lakiin perustuva oikeus korjata omia menettelytapojaan kun huomaa niissä ongelmia, esim. edellä mainitun kaltaisia ristiriitoja ja suoranaisia ongelmia toimivallan puuttumisen kautta.Sairauden perusteella voidaan tehdä tulkinta, että olet "sosiaaliongelmainen" ja tarvitset sosiaalipalveluita? Sitten sinut voidaan pakottaa palkattomaan pakkotyöhön? Terveiden ihmisoikeuksia ei sovi polkea, mutta jos olet sairas niin sitten se kyllä käy? Suomi ei ole oikeusvaltio!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aktivointisuunnitelma pitää sisällään siirron sosiaalipalveluihin, ja sitä ei todellakaan tehdä 500 päivän työttömyysajan perusteella vaan aktivointisuunnitelma tehdään vasta sitten kun on oikeasti tarvetta sosiaalipalveluille (joiden mukana myös kuntouttava työtoiminta -nimisellä peitesanalla piiloteltu pakkotyö tulee mukaan).
Viranomaisella ei ole mitään toimivaltaa tuomaroida työttömiä sosiaaliongelmaisiksi vain työttömyysajan pituuden perusteella, vaan se ihan oikea PERUSTE pitää löytyä, ennenkuin mitään aktivointisuunnitelmia kannattaa alun alkaenkaan tehdä.
Se on viranomaisen virhe, jos yrittää pakottaa aktivointisuunnitelmaa työttömälle joka ei sosiaalipalveluja tarvitse, tokihan vähän viisaampi viranomainen tekee työllistymissuunnitelman aivan kuten kuuluukin.
Jos on kovin kovapäinen viranomainen, suosittelen nauhoittamaan tapaamiset ja kaikesta kirjallisesta asioinnista kopiot, koska jos viranomainen pitää tiukasti kiinni aktivointisuunnitelmastaan, silloin viranomainen on käytännössä tehnyt myös tulkinnan siitä että työtön olisi sosiaaliongelmainen.
Tästä saakin sitten jo ihan riita-asian oikeusasteisiin ja viranomaiselta virkatehtävät poikki jos järki ei löydy. Viranomaisellahan on joka tapauksessa lakiin perustuva oikeus korjata omia menettelytapojaan kun huomaa niissä ongelmia, esim. edellä mainitun kaltaisia ristiriitoja ja suoranaisia ongelmia toimivallan puuttumisen kautta.Saavat hyvät boonukset palveluihin siirrosta, varmaan osasyy siihen..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saavat hyvät boonukset palveluihin siirrosta, varmaan osasyy siihen..
Kyllä saavat, nimittäin 45% palkanlisää kuukausipalkkaan, jokin parin tonnin palkka muuttuu kolmen tonnin palkaksi näin helposti, kunhan vain pyyhkii työttömän lakiin perustuvilla oikeuksilla ensin takapuoltaan.
Toki toivoa kannattaa myös että työtön ei asiasta kantelisi - ja jokaisen työttömän kannattaa nimenomaan tehdä hallintokantelu jokaikinen kerta kun yritetään väkisin suunnitella sosiaaliongelmaiseksi tai yritetään väkisin suunnitella sellaisia työvalintoja joita ei ole valitsemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saavat hyvät boonukset palveluihin siirrosta, varmaan osasyy siihen..
Kyllä saavat kivat rahat, nimittäin 45% palkanlisää kuukausipalkkaan, jokin parin tonnin palkka muuttuu kolmen tonnin palkaksi näin helposti, kunhan vain pyyhkii työttömän lakiin perustuvilla oikeuksilla ensin takapuoltaan. Reilun kolmen tonnin palkasta saa viiden tonnin palkan näin.
Toki toivoa kannattaa myös että työtön ei asiasta kantelisi - ja jokaisen työttömän kannattaa nimenomaan tehdä hallintokantelu jokaikinen kerta kun yritetään väkisin suunnitella sosiaaliongelmaiseksi tai yritetään väkisin suunnitella sellaisia työvalintoja joita ei ole valitsemassa.
- Anonyymi
en ikinä päässy tuonne asti TYPPI ja MOLLI palvelut tuli nähtyä mutta molemmat lopetettiin koska ei vain kiinnostanu ja joka kerta kun sinne piti mennä ilmoitin heti ensimmäiseksi että olen käskettynä paikalla joten ei ole muuta kun läsnäolo velvoite sitte vain lopuuksi ohjasivat depressiohoitajalle jolle sanoin saman
- Anonyymi
Hallinto virkamiehineen käyttää usein tuota sanaa "ohjaaminen" ajatellessaan että noin vain kontrolloidaan työttömien toimia.
Mutta ei ohjaaminen ole tyypillisesti mitään muuta kuin suositus, koska kaikki työttömille kuuluvat oikeudet mm. työn vapaa valinta ovat sellaisia oikeuksia jossa 100% kontrolli päätöksistä ja valinnoista on vain työttömällä itsellään.
Viranomaisella ei ole mitään oikeutta "ohjata" tekemään työttömän valintojen vastaisia toimia, koska työttömällä itsellään on päätösvalta asiasta. Jos asiaan liittyy esim. karenssilla kiristäminen, sitten hallinto toimii jo suoraan lainvastaisesti ja asia kuuluu siinä vaiheessa lainvalvojalle jolta voi pyytää tarvittaessa myös rikostutkintapyynnön tekemistä asiasta.
(työn vapaa valinta taataan lailla, mutta tuleeko siitä rikosjuttua jos hallinto ei suostu toimimaan ko. lain mukaisesti, siitä asiasta kannattanee etsiä ennakkotapauksia jostain...)
- AnonyymiUUSI
Olen itse ohjaajana kehitysvammaisten kuntouttavassa työtoiminnasssa jossa moni sanoo ettei muka olisi vammainen. Pystyn kuitenkin itse analysoimaan kehitysvammaisen ja normaalin ihmisen eron ja olen tullut siihen lopputulokseen että 95% jotka tänne tulevat ovat kehitysvammaisia. Ohjaan kehitysvammaiset aina sairaanhoitoon koska ei heitä voi enää työttömiksi sanoa vaan heidät pitää ohjata vaikeasti vammaisten hoitoon.
- AnonyymiUUSI
Millähän oikeudella, pätevyydellä analysoit ihmisiä. Kunnianloukkaus syyte sinua kohtaan olisi paikallaan niin Kokoomuslainen oppisi tavoille
- AnonyymiUUSI
Minäkin olen pitkän aikaa toiminut työvoimapalvelujen asiakkaana, jossa monet työvoimapalveluista palkkansa saavat tekevät käytännössä asiakkaihinsa suuntautuvia valheita ja niihin valheisiin liittyviä toimenpiteitä. Huomattavaa on se, että asiat eivät mene tuossa järjestyksessä, vaan toimet käynnistetään ensin, ja sitten ihmetellään, kun ne toimet perustuuu valheisiin.
Viranomaisten pariin on selkeästi pesiytynyt tällainen hyvin laaja ja systemaattinen viranomaisvallan väärinkäyttö, viranomaiset levittävät valheita omista asiakkaistaan ja "ohjaavat" asiakkaat täysin vääränlaisiin palveluihin, syynä siihen on se että viranomaisella on kova tuska saada aina vain enemmän rahaa siitä omasta palvelustansa, jolle ei tosiasiallisesti ole minkäänlaista tarvetta. Poliitikot toki vieläpä kannustaa tähän toimintaan, ja maksavat viranomaisille tuosta kansalaisiin suuntautuvasta täysin järjestelmällisestä sortotoiminnasta jopa bonuksia, ja syy siihen on pitkälti se että poliitikot eivät palvele koko kansaa vaan he ajavat vain omien eturyhmiensä asioita, ja jos joku ulkopuolinen kansalainen yrittää omat lailliset oikeutensa turvata, sitten tehdään tällaisia toimia joiden tarkoituksena on yrittää poistaa lopulta kansalaiselta niin oikeudet, varallisuus kuin ehkä lopulta henkikin.
On sikäli hullunkurista, että monet viranomaiset ovat menneet tähän narratiiviin täysin ilman mitään kritiikkiä, ovat siis nielaisseet niin syötin koukkuineen päivineen, ja viranomainenhan jatkaa tätä niin kauan kun on +45% hesperpo -palkkabonuksia ja tuhansien eurojen muita bonuksia hallitukselta luvassa.
Kun poistetaan tästä peitesanat ja muu valehtelu, kyse on käytännössä kansalaisiin suuntautuvasta sortotoiminnasta.
Itsekin osaan tunnistaa suhteellisen vähäisellä vaivalla sellaiset viranomaiset, joilla on em. asioiden kulkujärjestyksen ja laillisuuden osalta merkittäviä vaikeuksia ymmärtää, mikä se viranomaisen tehtävä on ja mihin heillä on oikeuksia.
Useimmat viranomaiset tarvitsevat tässä asiassa kuitenkin esim. aluevalvontaviraston tai lainvalvojan tarjoamaa kädestäpitoa ja opastusta, kun ei virkanilkin aivokapasiteetti riitä siihen jos jopa tavalliset asiakkaatkin näkevät että viranomainen on ihan täysin hukassa ja väärillä asioilla.
Poliisillakin on aseen käyttöön oikeuksia, mutta siihen on oltava perusteet. Moni viranomainen harjoittaa näitä liipasinsormen käyttöjään ilman että ovat edes perusteita toimillensa selvittäneet.
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569