Hotelli Punkaharju

Anonyymi

Avataanpas uusi ketju hotelli Punkaharjun talousvaikeuksista. Tuorein tilinpäätös on ilmoitettu kaupparekisteriin pari viikkoa sitten. Sen mukaan yrityksen talousvaikeudet ovat vain lisääntyneet, vaikka Saimi Hoyerin puheet antavat muuta ymmärtää.

Viimeisin tilinpäätös (31.3.2021) osoittaa 140 000 euron miinusta. Tappio on toki pienentynyt edellisvuodesta, pitkälti kiitos korona-avustusten, mutta elinkelpoiseksi se ei tuota yritystä tee!



Punkaharjun Luontomatkailu Oy:n oma pääoma on (miinus) - 1 348 652 euroa. Siis negatiivinen 1,35 miljoonaa euroa, kun liikevaihto on suunnilleen samaa luokkaa! Kaksi vuotta sitten oma pääoma oli (miinuksella) -564 000 euroa, joten tästä voi jokainen hiemankin yritysten taloutta tunteva vetää omat johtopäätöksensä.

Vierasta pääomaa on 2,73 miljoonaa euroa (2 730 831 €), josta lyhytaikaisen velan osuus 1,85 M€. Huomionarvoista on, että lyhytaikaiset velat ylittävä yrityksen kokonaisvarat.



Hotelli Punkaharjua pyörittävä yritys on konkurssikypsä, kuten myös tilintarkastaja huomauttaa: "...antaa merkittävää aihetta epäillä yhtiön kykyä jatkaa toimintaansa."

Yhtiön mahdollisuudet selviytyä riippuvat siitä, löytyykö sille pitkäaikainen rahoittaja, joka ei odota tuottoa panostukselleen.

37

1610

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Business se on huonokin business. Taitaa tuo pysyä pystyssä niin kauan kun naistenlehdet pitävät Hoyerin gloriaa yllä ja joku muu maksaa viulut.

    • Anonyymi

      Haaskalinnut kokoontuvat, vaikka ruumis ei ole vielä kylmennyt. Yrittäkää itse jotain muuta kuin toisten kampittamista tai toisten vaikeuksista nauttimista.

      • Anonyymi

        Ei kai kukaan haaskalintu halua olla, eikä edes kampittaa. Lienee kuitenkin oikeus ihmetellä, millä helvatilla ja mistä hän on saanut rahaa tappiollisen yritystoiminnan pyörittämiseen.
        Se lienee selvää, että Saimin mielipahan lisäksi joku/ jotkut ottavat takkiin ja paljon.


    • Anonyymi

      Ei sitten löytynyt tarpeeksi sienestäjiä.

    • Anonyymi

      Eihän hotelli punkaharju ole saanut koronaukia penniäkään, kun on ollut sen verran velkaa jo pohjalla. Hyvinhän tuo porskuttaa eteenpäin koronasta huolimatta.
      Edelleen ihmettelen haaskalintujen kikoontunista aiheen ympärillä. Pitää muistaa että hotelli on kunnostettu täysin museoviraston vaatimusten mukaan, mikä on nostanut peruskorjauksen hintalappua melkoisesti.

      • Anonyymi

        Hyvin? Vai todellisuudessa hyvin huonosti? Oma pääoma on (miinus) - 1 348 652 euroa!


    • Anonyymi

      Jos Hotelli kerta porskuttaa hyvin omillaan, niin miksi ihmeessä kukaan on huolestunut kyseisen hotellin toiminnasta.

      • Anonyymi

        Tähämpä voeppii hyvästi sovelttoo vanahhoo sanallaskuva: Koerat haakkuu mutta karavaan se vuan kulukkee kölökyttellöö:D:D


    • Anonyymi

      Oottako muuten huomanneet, että paikallispravdassa ei ole ollut viime aikoina juttua Saimista ja hotellista.

      Mikähän siellä on, onko Saimi jättänyt lounaan tarjoamatta toimittajalle vai onko toimittaja hokassut, että juttuja tuli tehtyä yhteen aikaan vähän liikaa.

      • Anonyymi

        Mutta Saimi sai kuitenkin palkinnon Pyhän Olavin päivänä! Ja meni juuri oikealle henkilölle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta Saimi sai kuitenkin palkinnon Pyhän Olavin päivänä! Ja meni juuri oikealle henkilölle.

        Tuleekohan hyvä sienivuosi? Muusta en tätä yrittäjää tunne, kuin siitä, että joka asiassa mainitsee sienet, ei kanttarellejä, vaan mahdollisimman oudon nimisiä ja näköisiä. Kuka pätee milläkin.


    • Anonyymi

      Ei hätiä mitiä!

      Tuossahan tuo juuri aamu-telkussa taas sienistä tarinoi, tällä kertaa Punkaharjun vieraanvaraisuudesta oli nauttimassa se toimittjaa Mikko Kekäläinen.

      Ja irv,,, siis hymyili taas äsken marketissa Eeva -lehden kannessa.

      Teemana jotkut yksityisasiat. Ketä nyt vielä jaksaa kiinnostaa....

      Kaikki jatkuu siis entisellään paitsi että Punkaharjun Luontomatkailun taloustiedoissa (Finder) on päähahmona uusi nimi.

      Onko Saimi pelkkä kulissi nykyään?

      Kaikki netistä näkyvät talousluvut muuten rutkasi punaisella.

      • Anonyymi

        Nyt ei voi sienillä päteä, kun sieniä ei ole!!
        Aijai jai, nyt menee huonosti.


    • Anonyymi

      ....oletko kurkannut Majatalon alle?

      • Anonyymi

        onko luurankoja?


    • Anonyymi

      Saimi on kova mimmi --- tsemppiä!
      Käydään Hotelli Punkaharjussa viettämässä kunnon juhlia ja välillä nautiskelemassa lähiluonnon tuotteita.
      Kaikki Savonlinnan ja savonlinnalaisten parhaaksi - on tehtävä!

      • Anonyymi

        Juurikin noin. Kaikki Savonlinnan elinkeinoelämää virvoittavat rehdit yrittäjät ja yritykset ansaitsevat koko Savonlinnan alueen asukkaiden tuen eli nostetaan Saimin yritteliäisyyttä eikä poljeta kateellisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin noin. Kaikki Savonlinnan elinkeinoelämää virvoittavat rehdit yrittäjät ja yritykset ansaitsevat koko Savonlinnan alueen asukkaiden tuen eli nostetaan Saimin yritteliäisyyttä eikä poljeta kateellisesti.

        Joo tuntuu kuin joiltakin Saimin mollaajilta olisi jotain pois, jos hotelli Punkaharju menestyy ja tuo alueellemme matkailijoita. Eikös sitä sanota, että kateus vie kalatkin vesistä, vaikka se olisi haitallistakin. Saimille totta tosiaan voimia ja kannustusta jaksaa yrittää kateellisten pölvästien sairaassa mylvinässäkin. Punkaharju on hieno paikka ja ansaitsee arvokkaan hotellin ja hotelliyrittäjän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo tuntuu kuin joiltakin Saimin mollaajilta olisi jotain pois, jos hotelli Punkaharju menestyy ja tuo alueellemme matkailijoita. Eikös sitä sanota, että kateus vie kalatkin vesistä, vaikka se olisi haitallistakin. Saimille totta tosiaan voimia ja kannustusta jaksaa yrittää kateellisten pölvästien sairaassa mylvinässäkin. Punkaharju on hieno paikka ja ansaitsee arvokkaan hotellin ja hotelliyrittäjän.

        Tuttavapiirin vasemmistoon kallellaan olevat ihan fiksut ihmiset puhuu todella ikävään sävyyn yrittäjistä ja boikotoivat paikallisia liikkeitä eli kertonee jotain


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuttavapiirin vasemmistoon kallellaan olevat ihan fiksut ihmiset puhuu todella ikävään sävyyn yrittäjistä ja boikotoivat paikallisia liikkeitä eli kertonee jotain

        Tuo ei muuten pidä paikkaansa!!!
        Olen vakaasti vannoutunut demari ja kannustan kaikkia savonlinnalaisia yrittäjiä ja yritän parhaimpani mukaan myös kantaa oman korteni kekoon käyttämällä savonlinnalaisten yrittäjien palveluja. KAIKKI MUKAAN - TEHDÄÄN SAVONLINNASTA OIKEA KAUPUNKI!

        Ettei vaan jotkut savonlinnalaiset yrittäjät itse ole kateellisia upealle Saimi Hoyerille ja hänen arvostetulle yritykselleen ....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuttavapiirin vasemmistoon kallellaan olevat ihan fiksut ihmiset puhuu todella ikävään sävyyn yrittäjistä ja boikotoivat paikallisia liikkeitä eli kertonee jotain

        No se on sinun tuttavapiiriäsi. Otamme osaa tuttavapiirisi järjen kapeudesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei muuten pidä paikkaansa!!!
        Olen vakaasti vannoutunut demari ja kannustan kaikkia savonlinnalaisia yrittäjiä ja yritän parhaimpani mukaan myös kantaa oman korteni kekoon käyttämällä savonlinnalaisten yrittäjien palveluja. KAIKKI MUKAAN - TEHDÄÄN SAVONLINNASTA OIKEA KAUPUNKI!

        Ettei vaan jotkut savonlinnalaiset yrittäjät itse ole kateellisia upealle Saimi Hoyerille ja hänen arvostetulle yritykselleen ....

        Samoin minä. Demarina minäkin arvostan Savonlinnan hyväksi toimivia yrittäjiä. Käytetään savonlinnalaisten yrittäjien palveluja.


    • Anonyymi

      Pitäisikö kehottaa kaikkia savonlinnalaisia nauttimaan savonlinnalaisten yrittäjien palveluista ja jättää viimeinkin se vanhanaikainen poliittinen jako pois.
      Savonlinnassa on joku saamarin jäärä porukka, joka vetää joka asiaan tuon asukkaiden älyvapaan jaon oikeistoon ja vasemmistoon, kun me kaikki asumme Savonlinnassa ja me kaikki tervejärkiset haluamme Savonlinnan ja savonlinnalaisten parasta.
      Yhteistyö ja suvaitsevaisuus on poikaa - yhdessä olemme enemmän!!!'

      • Anonyymi

        HYVÄ KOMMENTTI. Jokohan savonlinnalaisetkin voisivat jättää järjettömän suvaitsemattomuuden ja alkaa puhaltamaan yhteiseen hiileen.


    • Anonyymi

      Yrittäjiäkin on monenlaisia. Toisilla on pakko mollata toisia yrittäjiä yrittäessään nostaa omaa statustaan, mutta normaalijärkiset ihmiset näkevät tuon mollauksen ja mustamaalauksen läpi, ja se mollaus voi käydäkin omaan nilkkaan.

    • Anonyymi

      30.09.2022 20:00 Jep, tehdään yhdessä Savonlinnasta elävä kaupunki. Kateus ja kauna saunan taakse.

    • Anonyymi

      Koko kaupungin asukkaita tarvitaan mukaan Savonlinnan elinvoimaisuuden kehittämiseen, joten surullista haukkua asukkaita.
      Haukkumisella ei saa mitään hyvää aikaiseksi, mutta kenties lieneekin tietyllä porukalla pelkästään saada asukkaat jotensakin toisiaan vastaan ja luoda jopa vihamielisyyttä kaupunkimme asukkaiden pariin. Minusta kamalan raukkamaista.
      Toivottavasti Savonlinnassakin alamme hyväksyä kaikki toisemme ja tekemään kaikkemme kaupunkimme hyväksi,

    • Anonyymi

      Saimille nostan demarina peukkuni korkealle.

      • Anonyymi

        Samoin minä. Käydään kauniilla Punkaharjulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin minä. Käydään kauniilla Punkaharjulla.

        Montako kertaa aiot nostella sitä peukkua itsellesi, trolli? 🤡🤣


    • Anonyymi

      Ei Savonlinna nouse pelkällä mätöllä. Saimin hotelli on arvokas koko Savonlinnalle.

    • Anonyymi

      Kateellisen mollaajan aloitus.

      • Anonyymi

        Onko erityisen hienoa ottaa velkaa ja valtion tukiaisia ja olla kykenemättä maksamaan velkoja takaisin? Mikä siinä on niin hienoa harrastaa toisten rahoilla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko erityisen hienoa ottaa velkaa ja valtion tukiaisia ja olla kykenemättä maksamaan velkoja takaisin? Mikä siinä on niin hienoa harrastaa toisten rahoilla?

        Eikös se yrittäjä vastaa veloistaan ja aiheettomasti ei valtioltakaan tippune tukiaisia.


    • Anonyymi

      Joko Punkaharjun timpurit saivat palkkansa?

    • Anonyymi

      Saimille tsemppiä 👍!

    • Anonyymi

      hotelli Punkaharjun Uusi Omistaja Tekee Hotelli Punkaharjun Yhteyteen Sauna ja Kylpylä ja Kunnostaa Punaista Rantasaunaa ja Metsävartijan Taloa ja Pitäisi Kunnostaa Hotelli Punkaharjun Laivalaituria ja Pitäisi Rakentaa Uusi Vierasvenesatama Hotelli Punkaharjun Rantaan

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suureksi onneksesi on myönnettävä

      Että olen nyt sitten mennyt rakastumaan sinuun. Ei tässä mitään, olen kärsivällinen ❤️
      Ikävä
      93
      2129
    2. Perusmuotoiset TV-lähetykset loppu

      Nyt sanoo useiden HD-muotoistenkin kanavien kohdalla äly-TV, ettei kanava ole käytössä, haluatko poistaa sen? Kanavia
      Apua aloittelijalle
      167
      1557
    3. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      74
      1339
    4. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      240
      1237
    5. No ei sun asunto eikä mikään

      muukaan sussa ole erikoista. 🤣 köyhä 🤣
      Ikävä
      73
      1190
    6. Hyvin. Ikävää nainen,

      Että vainoat ja stalkkaat miestäni.onko tarkoituksesi ehkä saada meidät eroamaan?no,siinä et tule onnistumaan
      Ikävä
      88
      1106
    7. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      1051
    8. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      253
      1016
    9. Katsoin mies itseäni rehellisesti peiliin

      Ja pakko on myöntää, että rupsahtanut olen 😆. Niin se ikä saavuttaa meidät kaikki.
      Ikävä
      51
      936
    10. Uskomaton tekninen vaaliliitto poimii rusinoita pullasta

      Korni näytösesitelmä menossa kaupunginvaltuustossa. Juhlia ei ole kokouksista tiedossa muilla, kuin monipuolue paikalli
      Pyhäjärvi
      88
      901
    Aihe