Keskustan aluevaalin innoittamana muutamia huomioita

Kun jo tuli tuohon seikkaperäistä kuntavaalista:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17266358/keskusta-saamassa-pataan-maakuntavaaleissa#comment-112127472
Nyt aluevaalin tekee mielenkiintoiseksi kun Helsinki jää sivuun. Helsingin tulos otetaan kuntavaalista, niin tulee mieleen että paljonko suurin keskusta on nyt vaalissa. Laittaisin keskiryhmiin; Keskusta, Perussuomalaiset, Rkp, kritilliset, se tulos mennenee jo puolet äänistä. Saa kylmää vettä niskaansa jotka uhonneet keskustan loppumisena. Perussuomalaisetkin on lähtökohtaisesti keskustasta, paljon samoja mietteitä edelleen maan asioiden hoitoon. Myös kokoomus paljolti aatteeltaan tätä keskusta henkisyyttä. Että melkeinkin täydet 100 % kutka on seuraavien eduskuntavaalien hallituksen muodostajia. Ettei kävisi kuin nyt, kun vähemmistö punavihreät pääsi hallitusta muodostamaan 123 kansanedustajaa vastaan jotka näistä puolueista. Perussuomalaiset sotki pakkaa kieltäytymällä hallituksesta. Soinin aikaan hallituksessa olivat, vieläpä hyvällä arvosanalla. Nyt jo alkaa tämä Perussuomalaisten2 porukka alkaa asennoitumaan ministeri pesteihin, kun demokratia tulos tulee kuitenkin olemaan otollinen mainitulle kokoonpanonolle.
Ei voi nyhjöttää oppositiossa kun samaan aikaan punavihreät sotkee maan asioita. Työnteko kunniaan, oli työ sitten mitä tahansa.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikös tuo "vaalit ilman Helsinkiä" ole sama kuin "Kuntavaalit ilman Helsinkiä"?

      Ja jos joku puolue menee hallitukseen, käy aina niin, että kannatus laskee. Se johtuu siitä, että aina joutuu kompromisseihin jotka eivät miellytä ja aina joutuu tekemään hankalia päätöksiä.

      Persujen kohdalla se pudotus olisi hirveä, joten heidän kannattaa jatkaa oppositiossa. Mitä muuta heillä hallituksessa on tekmistä kuin maahanmuutto. Ja kun kaikki muut puolueet kannattavat maahanmuuttoa, niin....

      Mikäli Suomi menee Ruotsin tiellä, on Keskusta lähes väistämättä menossa pienemmäksi. Tosin ei se varmaa ole, olihan tämä ennustettu jo SDP:n kohtaloksi.

      Ja jos saamme oikeistohallituksen, lienee taas leikkauslistat sen tavoitteena ja kansa köyhtyy, joten se pukkaa taas vasmmiston laariin.

      Suomi (ja aika moni muu maa) on pienipuolueiden maa, eli tarvitaan kolme ,nyt jo neljä tai viisi puoluetta hallitukseen. Tarkoittaa, että kannatus putoaa ihan varmasti.

    • Anonyymi

      Ja minusta kun näyttää, että työllisyys vaan lisääntyy ja työttömyys laskee. Ja kun Korona on selätetty, alkaa työvoimapula. Eli aika hyvää on ollut tämä "vihervasemmiston" politiikka.

      • Anonyymi

        Vai hyvää. te punavihreät olette ihmeellisiä, vain positoja olette tekemässä, ette osaa rakentaa.
        Kotimainen energia ajettiin alas, jotain pitäisi tilallekkin mitä?
        Vihreät tiedä itsekkään. Venäjä niskuroi -lopetti mm puun kuljetuksen saimaalla ym.
        Mistä esim. Helsingin lämmitykseen hake ? kun niitä laitoksia nyt rakennetaan hiilen sijalle.


    • Anonyymi

      Hyvä aloitus.

    • Anonyymi

      90 prosenttia kansasta epäilee koko alevaalisysteemiä. Kyllä kansalaisilla on paljon ymmärrystä, koska epäilevät poliitikkojen haalivan lisää byrökratiaa ja hillotolppia puoluetovereilleen. Kuta enemmän veronperijöitä, sitä korkeammat verot.

      • Anonyymi

        Kyseessähän on juurikin lestakepulien viritys, joten epäillä kannattaakin ja vahvasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4404
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2948
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2815
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      114
      2557
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2489
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2228
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2180
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2018
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe