Miksi pienessä Suomessa pitää olla näin helvetisti kansanedustajia ja ministereitä . Jo pelkästään heidän palkkionsa on päätä huimaava summa. On se tekemättömästä työstä hyvä korvaus. Puolet pois molempia ja sittenkin on vielä liikaa. Päät kolkkaa sittenkin. Kuka voisi laittaa YT sinnekin,kun joka paikassa muualla on jo ollut.
Yhteiskunta
Anonyymi
356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aina vedotaan, kansanedustajalla paljon töitä.
Silti osa havittelee tällä hetkellä kolmattavirkaa.
Suomi on malliesimerkki hyväveliyhteiskunnasta. Maa on täysin mätä, vaikkei korruptiota virallisesti myönnetä.
Sote- himmeli sen kun kasvattaa sekä vaaleilla valittavia että heidän valitsemia virkahenkilöitä poliittisilla virkanimityksillä. Yksi paljon kustannuksia aiheuttava lisäbyrokratiasysteemi kaikkien entisten lisäksi koko Sote.