https://www.verkkouutiset.fi/sakn-muistio-maakuntavero-on-tarpeellinen/#b448a5ed
"SDP on julkisuudessa antanut ymmärtää muuttaneensa maakuntaveron suhteen mieltään.
Moni asia kuitenkin viittaa siihen, että kyse olisi puolueessa päätetystä taktisesta vaalivaikenemisesta. SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin kertoi kesäkuussa puolueen kannattavan maakuntaveroa. Loppuvuodesta puolueen kärkinimet ovat kuitenkin poikkeuksetta muuttaneet kannakseen suunnilleen ”ei voida hyväksyä, ennen kuin on toteuttamiskelpoinen malli”.
Helsingin Sanomain arvelun mukaan taustalla olisi muun muassa se, että kun Sanna Marin esitti kuntavaalien alla kunnallisveron progression kiristämistä, osa vaalitaistossa olleista puolueaktiiveista ei pitänyt syntyneestä tilanteesta."

Vastaukset 9
Vanhimmat
Loppujen lopuksi vasemmisto kannattaa aina lisää veroja, koska se on heidän mielestään aina oikeudenmukaisempaa kuin menojen sovittaminen tuloihin.
Vasemmiston mielestä on aina kivempaa olla toisen kukkarolla kuin omalla.
Jokainen järkevä tietää myös, että Valtio pyörii verovaroin. Ilman veroja ei pystytä tuottamaan palveluja. Mistä karsitaan jos ei ole tarpeeksi verotuloja?
SAK ei maakuntaverosta päätä.
Sen verran demareilla on ollut pelisilmää (oppurtunismia), että kun ovat huomanneet ettei kansa pidä uudesta verosta, niin retoriikka on muuttunut. Antti ja Niina ovat jo maakuntaveron tyrmänneet.
Sanna on ollut hiljaa vaikka alun perin veroa kannatti. Vaalien läheisyys tässä on ollut tärkeintä. Kuntavaalit jo meni metsää ettei nyt tieten tahtoen haluta uuttaa katastrofia.
Persujen pelko on niin mielessä. Ei haluta antaa aseita kättelyssä persuille. Ei suomen kansa veroja rakasta niin kuin demarit.
SOTE taikatemppu ei taidakaan onnistua, eli parempia palveluja tuotetaan vähemmällä rahalla.
Vasemmiston tapana on ottaa kansalta veroina mahdollisimman paljon ja jakaa palveluita ja sosiaalitukia ensisijaisesti heitä äänestäville kohteille. SDP on opetellut piiloverotuksen, mitä se suunnittelee nyt maakuntaveron toteuttamiseen. Huomattavin piilovero, minkä SDP on aikaan saanut Lipposen hallituksessa oli kuntaosuuksien puolittaminen. Tämän tempun vuoksi suurin osa kunnista joutui taloudellisiin vaikeuksiin. Osa joutui pakkoliitoksiin toisten kuntien kanssa ja suurin osa joutui korottamaan kuntaveroa. Kun kuntaveroa nostettiin, ei valtion veroa mdallututtu, vaan kokonaisveroaste nousi. Taas kansaa jymäytettiin. Vastaava jymäytys on tulossa Marinin hallitukselta. Kun huomattiin, että äänestäjät vastustavat maakuntaveroa, ei kiirehditä maakuntaveron voimaantuloa ennen aluevaaleja. Odotetaan, että ne voimat, jotka kannattavat maakuntaveron voimaantuloa, saisivat enemmistön aluevaltuustoihin. Silloin voidaan maakuntavero toteuttaa aluevaltuustoilta saadulla mandaatilla ja hallitus pesee kädet. Nyt äänet niille ryhmille, jotka eivät hyväksy maakuntaveroa.
Jos kerran SAK ihan itse on tuota mieltä niin sehän suostuu sen maakuntaveron maksajaksi ilman pullikointia!
Muutoin en näe kaikkien ompeluseurojen olevan asiallista puuttua valtakunnan asioihin, jotka pyritään hoitamaan pääosin demokraattisesti, johon ryhmään ei SAK kuulu ja tuskin tulee kuulumaankaan nykyisellään, kun sen johtoa ei valita samoin kuin eduskuntaa eli kansan vaalilla!